Ihmettelyä nuorista äideistä

Sorry mut et sä vieläkään kovin kypsältä vaikuta.
Terkuin 22v äitipuoli joka ei todellakaan ole valmis "oikeaksi äidiksi"

Eipä se ikä ole tae kestävyydestä. Tunnen monia päälle kolmekymppisiä vuoden parin sisään eronneita lapsen teosta.

[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 22:54"]Sorry mut et sä vieläkään kovin kypsältä vaikuta.
Terkuin 22v äitipuoli joka ei todellakaan ole valmis "oikeaksi äidiksi"
[/quote]

Seiti?

[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 22:52"]

Jotenkin olen aina ihmetellyt 18-19 vuotiaita jotka tekevät lapsia. Voin suoraan tunnustaa että itse olin siinä iässä kyllä melkoinen pentu. Olenko ilkeä jos ajattelen että noin nuorena lapsia tekevät eroavat varmasti jossain vaiheessa? Toki poikkeuksiakin varmasti on, ainakin uskonnolliset ryhmät kuten lestadiolaiset eivät herkästi eroa. Mutta jos puhutaan tavallista kristitysistä?

Toisaalta olen miettinyt että elämä olisi varmasti mennyt monella tapaa eritavalla jos lapsia olisi tehnyt niin aikaisin. Nyt kolmekymppisenä ja lapsettomana olen kuitenkin onnellinen menneisiin vuosiini.

Koen vasta nyt olevani "kypsä" äidiksi.

[/quote]

et ole ilkeä jos se jää vai ajatukseen:) Itsestäni nimittäin tuntui tosi pahalta kakkien sukulaisten arvostelu ja sättimenen siitä miten valtio elättää, eivät tulleet ka ajatelleeksi että se valtio (Suomi) elättää ihan jokasen äidin:)

terv. Nuori äiti

Ihmiset ovat erilaisia, etkö ole tuohon ikään mennessä sitä oppinut. Se, ettet itse ollut kypsä ei tarkoita etteikö joku muu voisi olla. 

Äidiksi ei synnytä vaan kasvetaan. Niin kauan, kun sulla ei ole kasvatettavia (oli sitten omia, puolison, adoptoituja) niin et ole äiti(puoli). Kyllä yleensä ihminen oppii huolehtimaan jälkikasvustaan iästä riippumatta. Poikkeukset johtuneen muusta kuin iästä. Jos olisit saanut lapsen esim. 19vuotiaana, niin näkisit asiat aivan toisin kuin nyt.

Olemme erilaisia. Olin naimisissa 19 vuotiaana. 23 vuotiaana olisin tahtonut äidiksi, mutta mies ei ollut valmis. Elämäni olisi mennyt eri tavalla, jos olisin tuolloin vastavalmistuneena saanut lapsia. Olisin varmastikin taas kiinni työelämässä.

Tilanne on kuitenkin se, että kun en saanut lapsia silloin niin tein töitä. Huomasin, että kulutin parhaita voimavuosiani hoitoalan pienipalkkaisena. Opiskelin siksi lisää. Ehdin saada määräaikaisen työsuhteen. Sen jälkeen sain päälle 30 vuotiaana lapsia ja kas olenkin työtön koulutettu! Lasten isovanhemmat eivät jaksa enää olla varahoitajina. Jos olisin saanut lapset 23 vuotiaana, olisi lapsillani ollut osallistuvat isovanhemmat ja minulla mahdollisuus edetä työelämässäkin! Perheeseemme on mahtunut vain lasten isän ura!

Enhän minä sitä tarkoittanutkaan etteikö voisi olla kypsä siinä iässä. Sanoinpa vaan että ainakaan itse en ollut. :) Et varmaan silti voi kieltää että kyllä sitä elämää katsoo eritavalla vanhempana. Erilaiset asiat on tärkeitä? Ehkä koen tavallaan sellaista huolta noiden oikein nuorien äitien lapsista.

T. Viestiketjun aloittaja.

No sinun tapauksessa oli hyvä ettet alkanut nuorena lisääntymään.

Nykyihmiset tuntuvat olevan pentuja vielä 30 täytettyäänkin. Minun ikäpolvessani oli ihan tavallista, että mentiin kihloihin varmaan teidän mielestänne todella nuorena, noin 20-vuotiaana, siitä alle vuoden kuluessa pidettiin häät ja useimmat heistä olivat siitä muutaman vuoden kuluessa yhden tai useamman lapsen äitejä. Ei silloin ajateltu, että sen ikäinen olisi vielä itse lapsi eikä itse koettu "pennuksi". Menin itsekin naimisiin 21-vuotiaana ja esikoispoika syntyi ennen kuin ehdin täyttää 22 vuotta. Lapsia saatiin yhteensä 4, jokainen toivottuna. Pojat ovat jo päälle 40 ja molemmat puolisottomia ja lapsettomia. Tytöt ovat 39 ja 36, vanhemmalla avomies eikä kummallakaan lapsia. Kovin erilainen meno kuin minun nuoruudessani. T. mummoikäinen 

Parempi etteivät omat lapseni rupeakaan enää hankkimaan lapsia. Ei ainakaan, jos haluaisivat meitä apuun lapsia hoitamaan. Olisin jaksanut hoitaa varmaan vielä 5 vuotta sitten, mutta sairaudet ovat verottaneet sen jälkeen jaksamista niin, ettei minusta olisi enää lastenlasten kanssa touhuamaan eikä varsinkaan olemaan heistä vastuussa. Sama tilanne on puolisollani. Tuli tässä sellainenkin näkökulma, että jos hankkii lapsia nuorempana, on todennäköisemmin omista vanhemmista vielä apua ja lapsenlapsille iloa. Ja lapsille syntyy varmemmin suhde mummoonsa ja pappaansa. Jos mummo ja pappa ovat jo itse kovin vanhoja ja sairaita, niin ei heistä ole sitten enää apua eikä lapsille paljon iloakaan. Esimerkiksi meillä olisi tarjolla dementoitunut pappa, joka ei tunnista enää edes omia lapsiaan ja tarvitsee apua melkein kaikissa toimissaan. Ei nykynuoret taida toisaalta edes odottaa, että isovanhemmat olisivat mukana. Taitaa olla sellainen aika ja ajattelutapa, että jokainen huolehtikoon itse itsestään ja omasta perheestään, ja toisten hoitoon turvautuminen on enemmänkin häpeä? Olisi ollut omalla tavallaan mukavaa kokea myös isovanhemmaksi tuleminen, mutta ei sitä kaikille suoda. T. mummoikäinen

No minä ole ihmetellyt nykyajan nuoria että miten ne on noin lapsia. 20-vuotiaana pyöritin omaa yritystä. Eikä läheskään kaikki sen ikäiset ole valmiita yrittäjiksi. Minä satuin olemaan.

Me ollaan erilaisia.

Onneksi on erilaisia. Itse kävin peruskoulun jälkeen lukion, tutustuin mieheeni siinä samassa, en keksinyt millään jatko-opinto alaa/paikkaa ja hupsista hoijakkaa poksahdin raskaaksi :) nyt olen 3v lapsen äiti, olen ehtinyt vakinaisen työpaikan saamaan ja tein reilun vuoden töitä ja nyt on taas tulossa perheenlisäystä! Ikää minulla on nyt vasta 24 ja olen onnellinen tämän hetkiseen elämääni. Meillä on isovanhemmat lapsien elämässä, työt, maksamme omaa kotia kokoajan pois ja vielä paljon vuosia miettiä ja lähteä totauttamaan opiskeluja/unelmia.
Ja on ihanaa ajatella että joku päivä minustakin voi tulla mummo joka jaksaa ja voi hoitaa omia lapsenlapsiaan :)

Vastailen tähän aikaan kun en saa levottomilta jaloilta unta, jos joku sitäkin ehtii miettimään. :)

Lisäyksenä edelliseen: muistaakseni olin vielä lukion alussa vahvasti sitä mieltä etten koskaan halua lapsia, etten pidä niistä, mutta tässä sitä ollaan. Että todellakin äidiksi kasvaa lasten myötä, vastuu kasvattaa ja "kypsyttää" :) nyt en voisi ajatellakaan elämää ilman lapsia!

Ja ehkä ihmettelyt nykyään nuoria äitejä kohtaan on korostunut ihanien tv-sarjojen myötä. Tv.n teiniäidit jne ovat ääripäistä etsimällä etsittyjä henkilöitä joita tavan tallaaja jaksaa ruudusta ihmetellä. :) ja nykyään elämään on tulut mukaan tämä opiskelun tärkeys koska työuran luominen ja rikkauksien vaaliminen on mennyt kaiken todellisen elämän yli. Siksi nuorena lapsia tekevä on joko sosiaalipummi tai muuten kypsymätön ja vastuuton nuori jolla pettää ehkäisy kun ei osaa varoa ;)

[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 04:49"]Ja ehkä ihmettelyt nykyään nuoria äitejä kohtaan on korostunut ihanien tv-sarjojen myötä. Tv.n teiniäidit jne ovat ääripäistä etsimällä etsittyjä henkilöitä joita tavan tallaaja jaksaa ruudusta ihmetellä. :)
[/quote]

Tämä on totta. Löytyy niitä paskoja wt-äitejä joka ikäluokasta (oletteko esim. tutustunut Serttilän neitoon? Ikää hällä 30 vuotta).

Minusta ei ole outoa tulla äidiksi parikymppisenä. Itsekin tulin ja kouluaikaisista luokkakavereista on tullut todella monet äideiksi ja isiksi parikymppisinä. Isovanhemmatkin jaksaa viedä mäkeen/luistelemaan/hiihtämään/uimaan/hoploppiin/elokuviin ym. Ja viettää muutenkin aikaa lastenlastensa kanssa kun on vielä energiaa. Ja kerkeävät hyvässä lykyssä nähdä vielä lastenlastenlapsetkin elämänsä aikana.