Parisuhdekysymys miehille

Vierailija kirjoitti:

Pulleat rintalihakset, karvainen rinta, leveät hartiat, hoikka, pitkät paksut vaaleat latvoista luonnonkiharat hiukset, litteähkö masu, lihaksikkaat käsivarret, lihakset näkyvät ihon alta. Naisten päät kääntyvät kun liikun kaupungilla kireässä paidassa. Joo ihan tyytyväinen ulkonäkööni olen.

Mutta työtä se on vaatinut ihan älyttömästi, kymmeniä tunteja liikuntaa viikossa. Enkä ole ulkonäön vuoksi liikkunut vaan terveyden, kaunis kroppa tulee sivutuotteena.

Pulleat rintalihakset..yöök! Sellaiset jykevät sanoisinko neliönmallisrt on miehekkäät. Ja masu..hyi hel. mitä vauvakieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset - menkää, tehkää, kokekaa elämää myös parisuhteen ulkopuolella. Ei ole tarvetta jäädä odottelemaan miestä. Teillä on siihen vapaus. Kun lataa liikaa odotuksia ja paineita parisuhteen varaan, niin lopputulos on se, että jossain vaiheessa tajuaa että se parisuhde ei kaikki tarpeita täytäkään eikä ole  täydellinen, ja sitten ollaan tyytymättömiä ja katkeria väistämättömän eron jälkeen. Kukaan ei tarvitse loputonta viestimistä ja puhelimella roikkumista, jos oma elämä on rikasta. Viestien laskeminen ja rakkauden puutteeksi tulkitseminen ei aiheuta kuin ongelmia.

Nämä asiat olisi hyvä tajuta määritellä jo suhteen rakentamisen ensi päivinä ja viikkoina ja vielä niin, että molemmat ymmärtävät käytetyt sanat keskenään samoin. 

Miehet vaan monesti tuppaavat puhumaan ihan mitä tahansa siinä alussa, että pääsevät potentiaalisen naisen iholle ja totuus tulee sitten ilmi vasta myöhemmin. 

Mun toiseksi edellinen suhde oli etäsuhde, mutta siinä oltiin aidosti kiinnostuneita toisistamme ja jakmaan sitä, mitä oltiin siinä "omassa elämässämme" päivän mittaan kokeneet. Oli rikkaita ja hyviä keskusteluja ja hyvä tunneyhteys. Minua alkoi rasittaa kuitenkin se, että suhde oli etä ja lopetin sen. Seuraava suhde oli sitten lähellä asuvan ihmisen kanssa, mutta hänellä olikin sitten se käsitys, että eletään sitä omaa elämää eikä ole mitään tarvetta keskustella siitä toisen kanssa ja lopulta tässä lähisuhteessa tapahtui kuukaudessa vähemmän kuin etäsuhteessa viikossa. 

Miten näistä nyt ensipäivinä pitäisi jo puhua ja sopia, jos ei ole mitään tuntoa edes siitä, mihin suuntaan suhde kehittyy? Naiset pilaavat hyvätkin suhteet loputtomalla ylianalysoinnillaan. En jaksa sitä yhtään.

Koska eihän se suhde voi edes kehittyä mihinkään, jos tarpeet ovat täysin erit. Ihan hukkaan heitettyä aikaa ja turhaa mielipahaa, kun olisi jo alussa voitu tietää, ettei kannata yhdessä lähteä tunnustelemaan ja katselemaan mitään kehitystä. Toinen haluaa tyypin x suhteen tai toinen tyypin y suhteen niin mitä järkeä katsella. Vai toivotko, että nainen sitten tajuaisi kuitenkin haluavansa sen sinun haluamasi suhdetyypin, mikäli olisi muuten sellainen nainen, jonka sinä haluaisit?

Minun on vaikea nähdä, että oikeasti aikuisessa ja kypsässä parisuhteessa olisi kännykällä viestimisen useus niin kovin tärkeä asia. Itse en ehkä halua sellaiseen suhteeseen, jossa sitä pidetään yhtäään minkään asin mittarina. Teineillä sen ymmärrän toki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset - menkää, tehkää, kokekaa elämää myös parisuhteen ulkopuolella. Ei ole tarvetta jäädä odottelemaan miestä. Teillä on siihen vapaus. Kun lataa liikaa odotuksia ja paineita parisuhteen varaan, niin lopputulos on se, että jossain vaiheessa tajuaa että se parisuhde ei kaikki tarpeita täytäkään eikä ole  täydellinen, ja sitten ollaan tyytymättömiä ja katkeria väistämättömän eron jälkeen. Kukaan ei tarvitse loputonta viestimistä ja puhelimella roikkumista, jos oma elämä on rikasta. Viestien laskeminen ja rakkauden puutteeksi tulkitseminen ei aiheuta kuin ongelmia.

Nämä asiat olisi hyvä tajuta määritellä jo suhteen rakentamisen ensi päivinä ja viikkoina ja vielä niin, että molemmat ymmärtävät käytetyt sanat keskenään samoin. 

Miehet vaan monesti tuppaavat puhumaan ihan mitä tahansa siinä alussa, että pääsevät potentiaalisen naisen iholle ja totuus tulee sitten ilmi vasta myöhemmin. 

Mun toiseksi edellinen suhde oli etäsuhde, mutta siinä oltiin aidosti kiinnostuneita toisistamme ja jakmaan sitä, mitä oltiin siinä "omassa elämässämme" päivän mittaan kokeneet. Oli rikkaita ja hyviä keskusteluja ja hyvä tunneyhteys. Minua alkoi rasittaa kuitenkin se, että suhde oli etä ja lopetin sen. Seuraava suhde oli sitten lähellä asuvan ihmisen kanssa, mutta hänellä olikin sitten se käsitys, että eletään sitä omaa elämää eikä ole mitään tarvetta keskustella siitä toisen kanssa ja lopulta tässä lähisuhteessa tapahtui kuukaudessa vähemmän kuin etäsuhteessa viikossa. 

Miten näistä nyt ensipäivinä pitäisi jo puhua ja sopia, jos ei ole mitään tuntoa edes siitä, mihin suuntaan suhde kehittyy? Naiset pilaavat hyvätkin suhteet loputtomalla ylianalysoinnillaan. En jaksa sitä yhtään.

Miksi aina pitää yleistää? Minä olen nainen ja ajattelen kuten sinä eli että vasta tutustumisen myötä voi tietää, mihin suuntaan suhde kehittyy. Sitä vartenhan sitä seurustellaan, että nähdään, voisiko kehittyä jotain vakavampaa.

Ai että te molemmat olette avoimet ihan minkälaiselle suhteelle tahansa. On ihan ok että siitä kehittyy panosuhde tai kehittyy avioliitto tai kehittyy sielunkumppanuus tai sellainen, että toinen on kodinkone jonka kanssa ei paljoa keskustella? Eikö teillä ole mitään odotuksia tai toiveita elämäänne kohtaan? Mitään arvoja? Mikä vaan käy, jos on käydäkseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset - menkää, tehkää, kokekaa elämää myös parisuhteen ulkopuolella. Ei ole tarvetta jäädä odottelemaan miestä. Teillä on siihen vapaus. Kun lataa liikaa odotuksia ja paineita parisuhteen varaan, niin lopputulos on se, että jossain vaiheessa tajuaa että se parisuhde ei kaikki tarpeita täytäkään eikä ole  täydellinen, ja sitten ollaan tyytymättömiä ja katkeria väistämättömän eron jälkeen. Kukaan ei tarvitse loputonta viestimistä ja puhelimella roikkumista, jos oma elämä on rikasta. Viestien laskeminen ja rakkauden puutteeksi tulkitseminen ei aiheuta kuin ongelmia.

Nämä asiat olisi hyvä tajuta määritellä jo suhteen rakentamisen ensi päivinä ja viikkoina ja vielä niin, että molemmat ymmärtävät käytetyt sanat keskenään samoin. 

Miehet vaan monesti tuppaavat puhumaan ihan mitä tahansa siinä alussa, että pääsevät potentiaalisen naisen iholle ja totuus tulee sitten ilmi vasta myöhemmin. 

Mun toiseksi edellinen suhde oli etäsuhde, mutta siinä oltiin aidosti kiinnostuneita toisistamme ja jakmaan sitä, mitä oltiin siinä "omassa elämässämme" päivän mittaan kokeneet. Oli rikkaita ja hyviä keskusteluja ja hyvä tunneyhteys. Minua alkoi rasittaa kuitenkin se, että suhde oli etä ja lopetin sen. Seuraava suhde oli sitten lähellä asuvan ihmisen kanssa, mutta hänellä olikin sitten se käsitys, että eletään sitä omaa elämää eikä ole mitään tarvetta keskustella siitä toisen kanssa ja lopulta tässä lähisuhteessa tapahtui kuukaudessa vähemmän kuin etäsuhteessa viikossa. 

Miten näistä nyt ensipäivinä pitäisi jo puhua ja sopia, jos ei ole mitään tuntoa edes siitä, mihin suuntaan suhde kehittyy? Naiset pilaavat hyvätkin suhteet loputtomalla ylianalysoinnillaan. En jaksa sitä yhtään.

Miksi aina pitää yleistää? Minä olen nainen ja ajattelen kuten sinä eli että vasta tutustumisen myötä voi tietää, mihin suuntaan suhde kehittyy. Sitä vartenhan sitä seurustellaan, että nähdään, voisiko kehittyä jotain vakavampaa.

Ai että te molemmat olette avoimet ihan minkälaiselle suhteelle tahansa. On ihan ok että siitä kehittyy panosuhde tai kehittyy avioliitto tai kehittyy sielunkumppanuus tai sellainen, että toinen on kodinkone jonka kanssa ei paljoa keskustella? Eikö teillä ole mitään odotuksia tai toiveita elämäänne kohtaan? Mitään arvoja? Mikä vaan käy, jos on käydäkseen?

Heh, ajattelin täsmälleen samaa:D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset - menkää, tehkää, kokekaa elämää myös parisuhteen ulkopuolella. Ei ole tarvetta jäädä odottelemaan miestä. Teillä on siihen vapaus. Kun lataa liikaa odotuksia ja paineita parisuhteen varaan, niin lopputulos on se, että jossain vaiheessa tajuaa että se parisuhde ei kaikki tarpeita täytäkään eikä ole  täydellinen, ja sitten ollaan tyytymättömiä ja katkeria väistämättömän eron jälkeen. Kukaan ei tarvitse loputonta viestimistä ja puhelimella roikkumista, jos oma elämä on rikasta. Viestien laskeminen ja rakkauden puutteeksi tulkitseminen ei aiheuta kuin ongelmia.

Nämä asiat olisi hyvä tajuta määritellä jo suhteen rakentamisen ensi päivinä ja viikkoina ja vielä niin, että molemmat ymmärtävät käytetyt sanat keskenään samoin. 

Miehet vaan monesti tuppaavat puhumaan ihan mitä tahansa siinä alussa, että pääsevät potentiaalisen naisen iholle ja totuus tulee sitten ilmi vasta myöhemmin. 

Mun toiseksi edellinen suhde oli etäsuhde, mutta siinä oltiin aidosti kiinnostuneita toisistamme ja jakmaan sitä, mitä oltiin siinä "omassa elämässämme" päivän mittaan kokeneet. Oli rikkaita ja hyviä keskusteluja ja hyvä tunneyhteys. Minua alkoi rasittaa kuitenkin se, että suhde oli etä ja lopetin sen. Seuraava suhde oli sitten lähellä asuvan ihmisen kanssa, mutta hänellä olikin sitten se käsitys, että eletään sitä omaa elämää eikä ole mitään tarvetta keskustella siitä toisen kanssa ja lopulta tässä lähisuhteessa tapahtui kuukaudessa vähemmän kuin etäsuhteessa viikossa. 

Miten näistä nyt ensipäivinä pitäisi jo puhua ja sopia, jos ei ole mitään tuntoa edes siitä, mihin suuntaan suhde kehittyy? Naiset pilaavat hyvätkin suhteet loputtomalla ylianalysoinnillaan. En jaksa sitä yhtään.

Miksi aina pitää yleistää? Minä olen nainen ja ajattelen kuten sinä eli että vasta tutustumisen myötä voi tietää, mihin suuntaan suhde kehittyy. Sitä vartenhan sitä seurustellaan, että nähdään, voisiko kehittyä jotain vakavampaa.

Pahoittelen. En ole nähnyt yhtäkään miehen tekemää aloitusta siitä, miten nainen ei viesti (työ)päivän mittaan tarpeeksi tai miksi hänellä on omiakin menoja ja kavereita ja mihin tämä suhde nyt on siitä syystä menossa, kun on tunnettu tasan kaksi viikkoa. Eikä näistä kaveriporukassani puhuta. Ei tunnu olevan kovin iso juttu miehille, mutta voin olla toki väärässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset - menkää, tehkää, kokekaa elämää myös parisuhteen ulkopuolella. Ei ole tarvetta jäädä odottelemaan miestä. Teillä on siihen vapaus. Kun lataa liikaa odotuksia ja paineita parisuhteen varaan, niin lopputulos on se, että jossain vaiheessa tajuaa että se parisuhde ei kaikki tarpeita täytäkään eikä ole  täydellinen, ja sitten ollaan tyytymättömiä ja katkeria väistämättömän eron jälkeen. Kukaan ei tarvitse loputonta viestimistä ja puhelimella roikkumista, jos oma elämä on rikasta. Viestien laskeminen ja rakkauden puutteeksi tulkitseminen ei aiheuta kuin ongelmia.

Nämä asiat olisi hyvä tajuta määritellä jo suhteen rakentamisen ensi päivinä ja viikkoina ja vielä niin, että molemmat ymmärtävät käytetyt sanat keskenään samoin. 

Miehet vaan monesti tuppaavat puhumaan ihan mitä tahansa siinä alussa, että pääsevät potentiaalisen naisen iholle ja totuus tulee sitten ilmi vasta myöhemmin. 

Mun toiseksi edellinen suhde oli etäsuhde, mutta siinä oltiin aidosti kiinnostuneita toisistamme ja jakmaan sitä, mitä oltiin siinä "omassa elämässämme" päivän mittaan kokeneet. Oli rikkaita ja hyviä keskusteluja ja hyvä tunneyhteys. Minua alkoi rasittaa kuitenkin se, että suhde oli etä ja lopetin sen. Seuraava suhde oli sitten lähellä asuvan ihmisen kanssa, mutta hänellä olikin sitten se käsitys, että eletään sitä omaa elämää eikä ole mitään tarvetta keskustella siitä toisen kanssa ja lopulta tässä lähisuhteessa tapahtui kuukaudessa vähemmän kuin etäsuhteessa viikossa. 

Miten näistä nyt ensipäivinä pitäisi jo puhua ja sopia, jos ei ole mitään tuntoa edes siitä, mihin suuntaan suhde kehittyy? Naiset pilaavat hyvätkin suhteet loputtomalla ylianalysoinnillaan. En jaksa sitä yhtään.

Miksi aina pitää yleistää? Minä olen nainen ja ajattelen kuten sinä eli että vasta tutustumisen myötä voi tietää, mihin suuntaan suhde kehittyy. Sitä vartenhan sitä seurustellaan, että nähdään, voisiko kehittyä jotain vakavampaa.

Ai että te molemmat olette avoimet ihan minkälaiselle suhteelle tahansa. On ihan ok että siitä kehittyy panosuhde tai kehittyy avioliitto tai kehittyy sielunkumppanuus tai sellainen, että toinen on kodinkone jonka kanssa ei paljoa keskustella? Eikö teillä ole mitään odotuksia tai toiveita elämäänne kohtaan? Mitään arvoja? Mikä vaan käy, jos on käydäkseen?

Rauhoitu, hyvä ihminen. Olemme jo useamman vuoden asuneet avoliitossa. Tuolla aiemmin kirjoitin, että seurusteluvuosinamme meillä oli lähes alusta alkaen tapana soitella vuorotellen toisillemme iltaisin. MUTTA emme me ensimmäisellä viikolla, ensimmäisen kuukauden tai edes ensimmäisen kvartaalin aikana vielä tienneet, mihin suhteemme kehittyy, siinähän vasta opeteltiin tuntemaan toisiaan. Ja jos olisin huomannut, että mies esimerkiksi ottaa yhteyttä vain silloin, kun haluaa tulla käymään seksin merkeissä, niin olisinhan minä ymmärtänyt, ettei se ole sitä, mitä minä haluan. Ja vastaavasti jos minä olisin odottanut jotain, mitä hän ei halua, niin hän olisi ilmaissut, ettei juttu toimi.

Sen takiahan me seurustelimme, että olimme varmoja ennen sitoutumista avoliittoon siitä, että haluamme elämältä ja parisuhteelta samoja asioita. Eihän sitä voinut tietää ENNEN seurustelusuhdetta.

Voin kertoa näin miehenä, että harva meistä tykkää viestejä kirjoitella.

Se on teidän akkojen juttu se puhelimen näpyttely, mutta viestitelkää vain keskenänne.

Me miehet soitetaan, kun on asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset - menkää, tehkää, kokekaa elämää myös parisuhteen ulkopuolella. Ei ole tarvetta jäädä odottelemaan miestä. Teillä on siihen vapaus. Kun lataa liikaa odotuksia ja paineita parisuhteen varaan, niin lopputulos on se, että jossain vaiheessa tajuaa että se parisuhde ei kaikki tarpeita täytäkään eikä ole  täydellinen, ja sitten ollaan tyytymättömiä ja katkeria väistämättömän eron jälkeen. Kukaan ei tarvitse loputonta viestimistä ja puhelimella roikkumista, jos oma elämä on rikasta. Viestien laskeminen ja rakkauden puutteeksi tulkitseminen ei aiheuta kuin ongelmia.

Nämä asiat olisi hyvä tajuta määritellä jo suhteen rakentamisen ensi päivinä ja viikkoina ja vielä niin, että molemmat ymmärtävät käytetyt sanat keskenään samoin. 

Miehet vaan monesti tuppaavat puhumaan ihan mitä tahansa siinä alussa, että pääsevät potentiaalisen naisen iholle ja totuus tulee sitten ilmi vasta myöhemmin. 

Mun toiseksi edellinen suhde oli etäsuhde, mutta siinä oltiin aidosti kiinnostuneita toisistamme ja jakmaan sitä, mitä oltiin siinä "omassa elämässämme" päivän mittaan kokeneet. Oli rikkaita ja hyviä keskusteluja ja hyvä tunneyhteys. Minua alkoi rasittaa kuitenkin se, että suhde oli etä ja lopetin sen. Seuraava suhde oli sitten lähellä asuvan ihmisen kanssa, mutta hänellä olikin sitten se käsitys, että eletään sitä omaa elämää eikä ole mitään tarvetta keskustella siitä toisen kanssa ja lopulta tässä lähisuhteessa tapahtui kuukaudessa vähemmän kuin etäsuhteessa viikossa. 

Miten näistä nyt ensipäivinä pitäisi jo puhua ja sopia, jos ei ole mitään tuntoa edes siitä, mihin suuntaan suhde kehittyy? Naiset pilaavat hyvätkin suhteet loputtomalla ylianalysoinnillaan. En jaksa sitä yhtään.

Koska eihän se suhde voi edes kehittyä mihinkään, jos tarpeet ovat täysin erit. Ihan hukkaan heitettyä aikaa ja turhaa mielipahaa, kun olisi jo alussa voitu tietää, ettei kannata yhdessä lähteä tunnustelemaan ja katselemaan mitään kehitystä. Toinen haluaa tyypin x suhteen tai toinen tyypin y suhteen niin mitä järkeä katsella. Vai toivotko, että nainen sitten tajuaisi kuitenkin haluavansa sen sinun haluamasi suhdetyypin, mikäli olisi muuten sellainen nainen, jonka sinä haluaisit?

En ajattele mitään erityisiä suhdetyyppejä. Suhde määräytyy kahden erilaisen toistensa kanssa viihtyvän ihmisen tarpeiden ja halujen yhteensovittamisessa. Turha niitä on etukäteen ylianalysoida. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset - menkää, tehkää, kokekaa elämää myös parisuhteen ulkopuolella. Ei ole tarvetta jäädä odottelemaan miestä. Teillä on siihen vapaus. Kun lataa liikaa odotuksia ja paineita parisuhteen varaan, niin lopputulos on se, että jossain vaiheessa tajuaa että se parisuhde ei kaikki tarpeita täytäkään eikä ole  täydellinen, ja sitten ollaan tyytymättömiä ja katkeria väistämättömän eron jälkeen. Kukaan ei tarvitse loputonta viestimistä ja puhelimella roikkumista, jos oma elämä on rikasta. Viestien laskeminen ja rakkauden puutteeksi tulkitseminen ei aiheuta kuin ongelmia.

Nämä asiat olisi hyvä tajuta määritellä jo suhteen rakentamisen ensi päivinä ja viikkoina ja vielä niin, että molemmat ymmärtävät käytetyt sanat keskenään samoin. 

Miehet vaan monesti tuppaavat puhumaan ihan mitä tahansa siinä alussa, että pääsevät potentiaalisen naisen iholle ja totuus tulee sitten ilmi vasta myöhemmin. 

Mun toiseksi edellinen suhde oli etäsuhde, mutta siinä oltiin aidosti kiinnostuneita toisistamme ja jakmaan sitä, mitä oltiin siinä "omassa elämässämme" päivän mittaan kokeneet. Oli rikkaita ja hyviä keskusteluja ja hyvä tunneyhteys. Minua alkoi rasittaa kuitenkin se, että suhde oli etä ja lopetin sen. Seuraava suhde oli sitten lähellä asuvan ihmisen kanssa, mutta hänellä olikin sitten se käsitys, että eletään sitä omaa elämää eikä ole mitään tarvetta keskustella siitä toisen kanssa ja lopulta tässä lähisuhteessa tapahtui kuukaudessa vähemmän kuin etäsuhteessa viikossa. 

Miten näistä nyt ensipäivinä pitäisi jo puhua ja sopia, jos ei ole mitään tuntoa edes siitä, mihin suuntaan suhde kehittyy? Naiset pilaavat hyvätkin suhteet loputtomalla ylianalysoinnillaan. En jaksa sitä yhtään.

Miksi aina pitää yleistää? Minä olen nainen ja ajattelen kuten sinä eli että vasta tutustumisen myötä voi tietää, mihin suuntaan suhde kehittyy. Sitä vartenhan sitä seurustellaan, että nähdään, voisiko kehittyä jotain vakavampaa.

Ai että te molemmat olette avoimet ihan minkälaiselle suhteelle tahansa. On ihan ok että siitä kehittyy panosuhde tai kehittyy avioliitto tai kehittyy sielunkumppanuus tai sellainen, että toinen on kodinkone jonka kanssa ei paljoa keskustella? Eikö teillä ole mitään odotuksia tai toiveita elämäänne kohtaan? Mitään arvoja? Mikä vaan käy, jos on käydäkseen?

Rauhoitu, hyvä ihminen. Olemme jo useamman vuoden asuneet avoliitossa. Tuolla aiemmin kirjoitin, että seurusteluvuosinamme meillä oli lähes alusta alkaen tapana soitella vuorotellen toisillemme iltaisin. MUTTA emme me ensimmäisellä viikolla, ensimmäisen kuukauden tai edes ensimmäisen kvartaalin aikana vielä tienneet, mihin suhteemme kehittyy, siinähän vasta opeteltiin tuntemaan toisiaan. Ja jos olisin huomannut, että mies esimerkiksi ottaa yhteyttä vain silloin, kun haluaa tulla käymään seksin merkeissä, niin olisinhan minä ymmärtänyt, ettei se ole sitä, mitä minä haluan. Ja vastaavasti jos minä olisin odottanut jotain, mitä hän ei halua, niin hän olisi ilmaissut, ettei juttu toimi.

Sen takiahan me seurustelimme, että olimme varmoja ennen sitoutumista avoliittoon siitä, että haluamme elämältä ja parisuhteelta samoja asioita. Eihän sitä voinut tietää ENNEN seurustelusuhdetta.

Kyllä ainakin tässä keski-iässä tiedän jo ennen seurustelua, millaista suhdetta haluan ja etenkin tarvitsen. Tietynlainen suhde lisää elämänlaatua, toisenlainen heikentää sitä. Ja nämä yleismääritteiset asiat osaan kertoa kenelle tahansa miehelle tai naiselle tai vaikka kirjoittaa tähän palstalle, siihen ei tarvita mitään tunnustelua seurustelusuhteessa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset - menkää, tehkää, kokekaa elämää myös parisuhteen ulkopuolella. Ei ole tarvetta jäädä odottelemaan miestä. Teillä on siihen vapaus. Kun lataa liikaa odotuksia ja paineita parisuhteen varaan, niin lopputulos on se, että jossain vaiheessa tajuaa että se parisuhde ei kaikki tarpeita täytäkään eikä ole  täydellinen, ja sitten ollaan tyytymättömiä ja katkeria väistämättömän eron jälkeen. Kukaan ei tarvitse loputonta viestimistä ja puhelimella roikkumista, jos oma elämä on rikasta. Viestien laskeminen ja rakkauden puutteeksi tulkitseminen ei aiheuta kuin ongelmia.

Nämä asiat olisi hyvä tajuta määritellä jo suhteen rakentamisen ensi päivinä ja viikkoina ja vielä niin, että molemmat ymmärtävät käytetyt sanat keskenään samoin. 

Miehet vaan monesti tuppaavat puhumaan ihan mitä tahansa siinä alussa, että pääsevät potentiaalisen naisen iholle ja totuus tulee sitten ilmi vasta myöhemmin. 

Mun toiseksi edellinen suhde oli etäsuhde, mutta siinä oltiin aidosti kiinnostuneita toisistamme ja jakmaan sitä, mitä oltiin siinä "omassa elämässämme" päivän mittaan kokeneet. Oli rikkaita ja hyviä keskusteluja ja hyvä tunneyhteys. Minua alkoi rasittaa kuitenkin se, että suhde oli etä ja lopetin sen. Seuraava suhde oli sitten lähellä asuvan ihmisen kanssa, mutta hänellä olikin sitten se käsitys, että eletään sitä omaa elämää eikä ole mitään tarvetta keskustella siitä toisen kanssa ja lopulta tässä lähisuhteessa tapahtui kuukaudessa vähemmän kuin etäsuhteessa viikossa. 

Miten näistä nyt ensipäivinä pitäisi jo puhua ja sopia, jos ei ole mitään tuntoa edes siitä, mihin suuntaan suhde kehittyy? Naiset pilaavat hyvätkin suhteet loputtomalla ylianalysoinnillaan. En jaksa sitä yhtään.

Miksi aina pitää yleistää? Minä olen nainen ja ajattelen kuten sinä eli että vasta tutustumisen myötä voi tietää, mihin suuntaan suhde kehittyy. Sitä vartenhan sitä seurustellaan, että nähdään, voisiko kehittyä jotain vakavampaa.

Ai että te molemmat olette avoimet ihan minkälaiselle suhteelle tahansa. On ihan ok että siitä kehittyy panosuhde tai kehittyy avioliitto tai kehittyy sielunkumppanuus tai sellainen, että toinen on kodinkone jonka kanssa ei paljoa keskustella? Eikö teillä ole mitään odotuksia tai toiveita elämäänne kohtaan? Mitään arvoja? Mikä vaan käy, jos on käydäkseen?

Rauhoitu, hyvä ihminen. Olemme jo useamman vuoden asuneet avoliitossa. Tuolla aiemmin kirjoitin, että seurusteluvuosinamme meillä oli lähes alusta alkaen tapana soitella vuorotellen toisillemme iltaisin. MUTTA emme me ensimmäisellä viikolla, ensimmäisen kuukauden tai edes ensimmäisen kvartaalin aikana vielä tienneet, mihin suhteemme kehittyy, siinähän vasta opeteltiin tuntemaan toisiaan. Ja jos olisin huomannut, että mies esimerkiksi ottaa yhteyttä vain silloin, kun haluaa tulla käymään seksin merkeissä, niin olisinhan minä ymmärtänyt, ettei se ole sitä, mitä minä haluan. Ja vastaavasti jos minä olisin odottanut jotain, mitä hän ei halua, niin hän olisi ilmaissut, ettei juttu toimi.

Sen takiahan me seurustelimme, että olimme varmoja ennen sitoutumista avoliittoon siitä, että haluamme elämältä ja parisuhteelta samoja asioita. Eihän sitä voinut tietää ENNEN seurustelusuhdetta.

Kyllä ainakin tässä keski-iässä tiedän jo ennen seurustelua, millaista suhdetta haluan ja etenkin tarvitsen. Tietynlainen suhde lisää elämänlaatua, toisenlainen heikentää sitä. Ja nämä yleismääritteiset asiat osaan kertoa kenelle tahansa miehelle tai naiselle tai vaikka kirjoittaa tähän palstalle, siihen ei tarvita mitään tunnustelua seurustelusuhteessa. 

Huh huh. Onnea vaan etsintään. Kovin moni mies tuskin haluaa suhteeseen noilla lähtöspekseillä. 

Naiset kaipaavat yleensä tunneyhteyttä, jotta suhde ja seksi toimisi. Jos toisesta on täysin irrallaan eroajat, tapahtunee kaksi mahdollista kehityskulkua, ellei ole onnistunut löytämään tunne-elämältään vähän toisenlaista naista:

1. nainen alkaa ahdistua ja pommittaa miestä tai vaatia tiiviimpää tahtia -> syntyy rasittava suhde, jossa mies pakoilee ja nainen jahtaa tai osoittaa tyytymättömyyttään

2. nainen (kokee ensin ahdistusta, pettymystä ja) menettää tunneyhteyden mieheen ja häipyy jonkin ajan kuluttua

Miehet kuitenkin yleensä haluaisivat herkän ja mukavan ja tunne-elämältään vakaan naisen, mutta eivät tajua sitten välttämättä tarjota sitä, mitä tällainen nainen tarvitsee pysyäkseen herttaisena. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harvoin näkee tilanteita missä miehet ja naiset ajattelisi samalla tavalla ja joka asiassa naiset vaatii että heidän tahto toteutuu

No, eiköhän mies ihan samalla tavalla tahdo että hänen tahtonsa toteutuu. Kompromissit eivät ole helppoja ja vaativat kiintymystä ja rakkautta ja halua olla toiselle ihmiselle hyvä. Nämä eivät toteudu kovin monissa liitoissa. 

Ainoalla erolla että mies joustaa ja nainen lähtee jos tahto ei toteudu. Onhan se tälläkin palstalla miljoona kertaa sanottu että miksi nainen jäisi suhteeseen joka ei ole kaikella tapaa täydellinen naiselle

Enpä monesti kyllä muista tuollaiseen tällä palstalla törmänneeni. Usein naiset toki sanovat, että ovat mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa, mutta se ei toki tarkoita sitä, että suhteen pitäisi olla kaikella tapaa täydellinen. Tuskin yksikään yhtään pidempi parisuhde ainakaan sitä onkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset - menkää, tehkää, kokekaa elämää myös parisuhteen ulkopuolella. Ei ole tarvetta jäädä odottelemaan miestä. Teillä on siihen vapaus. Kun lataa liikaa odotuksia ja paineita parisuhteen varaan, niin lopputulos on se, että jossain vaiheessa tajuaa että se parisuhde ei kaikki tarpeita täytäkään eikä ole  täydellinen, ja sitten ollaan tyytymättömiä ja katkeria väistämättömän eron jälkeen. Kukaan ei tarvitse loputonta viestimistä ja puhelimella roikkumista, jos oma elämä on rikasta. Viestien laskeminen ja rakkauden puutteeksi tulkitseminen ei aiheuta kuin ongelmia.

Nämä asiat olisi hyvä tajuta määritellä jo suhteen rakentamisen ensi päivinä ja viikkoina ja vielä niin, että molemmat ymmärtävät käytetyt sanat keskenään samoin. 

Miehet vaan monesti tuppaavat puhumaan ihan mitä tahansa siinä alussa, että pääsevät potentiaalisen naisen iholle ja totuus tulee sitten ilmi vasta myöhemmin. 

Mun toiseksi edellinen suhde oli etäsuhde, mutta siinä oltiin aidosti kiinnostuneita toisistamme ja jakmaan sitä, mitä oltiin siinä "omassa elämässämme" päivän mittaan kokeneet. Oli rikkaita ja hyviä keskusteluja ja hyvä tunneyhteys. Minua alkoi rasittaa kuitenkin se, että suhde oli etä ja lopetin sen. Seuraava suhde oli sitten lähellä asuvan ihmisen kanssa, mutta hänellä olikin sitten se käsitys, että eletään sitä omaa elämää eikä ole mitään tarvetta keskustella siitä toisen kanssa ja lopulta tässä lähisuhteessa tapahtui kuukaudessa vähemmän kuin etäsuhteessa viikossa. 

Miten näistä nyt ensipäivinä pitäisi jo puhua ja sopia, jos ei ole mitään tuntoa edes siitä, mihin suuntaan suhde kehittyy? Naiset pilaavat hyvätkin suhteet loputtomalla ylianalysoinnillaan. En jaksa sitä yhtään.

Miksi aina pitää yleistää? Minä olen nainen ja ajattelen kuten sinä eli että vasta tutustumisen myötä voi tietää, mihin suuntaan suhde kehittyy. Sitä vartenhan sitä seurustellaan, että nähdään, voisiko kehittyä jotain vakavampaa.

Ai että te molemmat olette avoimet ihan minkälaiselle suhteelle tahansa. On ihan ok että siitä kehittyy panosuhde tai kehittyy avioliitto tai kehittyy sielunkumppanuus tai sellainen, että toinen on kodinkone jonka kanssa ei paljoa keskustella? Eikö teillä ole mitään odotuksia tai toiveita elämäänne kohtaan? Mitään arvoja? Mikä vaan käy, jos on käydäkseen?

Rauhoitu, hyvä ihminen. Olemme jo useamman vuoden asuneet avoliitossa. Tuolla aiemmin kirjoitin, että seurusteluvuosinamme meillä oli lähes alusta alkaen tapana soitella vuorotellen toisillemme iltaisin. MUTTA emme me ensimmäisellä viikolla, ensimmäisen kuukauden tai edes ensimmäisen kvartaalin aikana vielä tienneet, mihin suhteemme kehittyy, siinähän vasta opeteltiin tuntemaan toisiaan. Ja jos olisin huomannut, että mies esimerkiksi ottaa yhteyttä vain silloin, kun haluaa tulla käymään seksin merkeissä, niin olisinhan minä ymmärtänyt, ettei se ole sitä, mitä minä haluan. Ja vastaavasti jos minä olisin odottanut jotain, mitä hän ei halua, niin hän olisi ilmaissut, ettei juttu toimi.

Sen takiahan me seurustelimme, että olimme varmoja ennen sitoutumista avoliittoon siitä, että haluamme elämältä ja parisuhteelta samoja asioita. Eihän sitä voinut tietää ENNEN seurustelusuhdetta.

Sinulla on käynyt tuuri (ehkä jopa lottovoittoa vastaava) että olet tavannut sattumalta ihmisen, jolla on ollut samat arvot, tarpeet ja tulevaisuudennäkymät ilman että niistä on käyty keskustelua tapailusuhteen alussa.

Vaihtoehtoisesti olette tavanneet nuorina, jolloin kumpikin on luontaisesti vielä avoimempi (naiivimpi) elämälle.

Tämänlaisessa arpapelissä nykyään voi käydä todella pahasti. On liikkeellä aika hurjasti traumatisoituneita ihmisiä ja persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä jotka voi tuhota elämän, uran, lapset, talouden. On aivan elintärkeää seuloa nämä tyypit pois heti lähdössä ja olla itsellä hyvin selvää mitä haluaa ja tarvitsee ja mitä ilman ei suostu olemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset - menkää, tehkää, kokekaa elämää myös parisuhteen ulkopuolella. Ei ole tarvetta jäädä odottelemaan miestä. Teillä on siihen vapaus. Kun lataa liikaa odotuksia ja paineita parisuhteen varaan, niin lopputulos on se, että jossain vaiheessa tajuaa että se parisuhde ei kaikki tarpeita täytäkään eikä ole  täydellinen, ja sitten ollaan tyytymättömiä ja katkeria väistämättömän eron jälkeen. Kukaan ei tarvitse loputonta viestimistä ja puhelimella roikkumista, jos oma elämä on rikasta. Viestien laskeminen ja rakkauden puutteeksi tulkitseminen ei aiheuta kuin ongelmia.

Nämä asiat olisi hyvä tajuta määritellä jo suhteen rakentamisen ensi päivinä ja viikkoina ja vielä niin, että molemmat ymmärtävät käytetyt sanat keskenään samoin. 

Miehet vaan monesti tuppaavat puhumaan ihan mitä tahansa siinä alussa, että pääsevät potentiaalisen naisen iholle ja totuus tulee sitten ilmi vasta myöhemmin. 

Mun toiseksi edellinen suhde oli etäsuhde, mutta siinä oltiin aidosti kiinnostuneita toisistamme ja jakmaan sitä, mitä oltiin siinä "omassa elämässämme" päivän mittaan kokeneet. Oli rikkaita ja hyviä keskusteluja ja hyvä tunneyhteys. Minua alkoi rasittaa kuitenkin se, että suhde oli etä ja lopetin sen. Seuraava suhde oli sitten lähellä asuvan ihmisen kanssa, mutta hänellä olikin sitten se käsitys, että eletään sitä omaa elämää eikä ole mitään tarvetta keskustella siitä toisen kanssa ja lopulta tässä lähisuhteessa tapahtui kuukaudessa vähemmän kuin etäsuhteessa viikossa. 

Miten näistä nyt ensipäivinä pitäisi jo puhua ja sopia, jos ei ole mitään tuntoa edes siitä, mihin suuntaan suhde kehittyy? Naiset pilaavat hyvätkin suhteet loputtomalla ylianalysoinnillaan. En jaksa sitä yhtään.

Miksi aina pitää yleistää? Minä olen nainen ja ajattelen kuten sinä eli että vasta tutustumisen myötä voi tietää, mihin suuntaan suhde kehittyy. Sitä vartenhan sitä seurustellaan, että nähdään, voisiko kehittyä jotain vakavampaa.

Ai että te molemmat olette avoimet ihan minkälaiselle suhteelle tahansa. On ihan ok että siitä kehittyy panosuhde tai kehittyy avioliitto tai kehittyy sielunkumppanuus tai sellainen, että toinen on kodinkone jonka kanssa ei paljoa keskustella? Eikö teillä ole mitään odotuksia tai toiveita elämäänne kohtaan? Mitään arvoja? Mikä vaan käy, jos on käydäkseen?

Rauhoitu, hyvä ihminen. Olemme jo useamman vuoden asuneet avoliitossa. Tuolla aiemmin kirjoitin, että seurusteluvuosinamme meillä oli lähes alusta alkaen tapana soitella vuorotellen toisillemme iltaisin. MUTTA emme me ensimmäisellä viikolla, ensimmäisen kuukauden tai edes ensimmäisen kvartaalin aikana vielä tienneet, mihin suhteemme kehittyy, siinähän vasta opeteltiin tuntemaan toisiaan. Ja jos olisin huomannut, että mies esimerkiksi ottaa yhteyttä vain silloin, kun haluaa tulla käymään seksin merkeissä, niin olisinhan minä ymmärtänyt, ettei se ole sitä, mitä minä haluan. Ja vastaavasti jos minä olisin odottanut jotain, mitä hän ei halua, niin hän olisi ilmaissut, ettei juttu toimi.

Sen takiahan me seurustelimme, että olimme varmoja ennen sitoutumista avoliittoon siitä, että haluamme elämältä ja parisuhteelta samoja asioita. Eihän sitä voinut tietää ENNEN seurustelusuhdetta.

Kyllä ainakin tässä keski-iässä tiedän jo ennen seurustelua, millaista suhdetta haluan ja etenkin tarvitsen. Tietynlainen suhde lisää elämänlaatua, toisenlainen heikentää sitä. Ja nämä yleismääritteiset asiat osaan kertoa kenelle tahansa miehelle tai naiselle tai vaikka kirjoittaa tähän palstalle, siihen ei tarvita mitään tunnustelua seurustelusuhteessa. 

Me olimme 50+ molemmat, kun tutustuimme. Kummallakaan ei ollut kiirettä luetella, mitä hakee ja mitä haluaa. Tavattiin, huomattiin että viihdytään yhdessä ja "kemiat kohtasivat"; tavattiin uudestaan; tavattiin taas; vietettiin kokonainen viikonloppu yhdessä; jossain siinä kohtaa tuli tavaksi soitella arki-iltaisin; alettiin viettää kaikki viikonloput yhdessä ja vähitellen tehdä suunnitelmia yhä pitemmälle eteenpäin (juhlapyhät, talviloma) jne. Ei meidän tarvinnut missään vaiheessa sopia parisuhteesta tai sopia, ettei tapailla muita, kun ei kumpikaan ollut missään sovelluksissa tai käynyt baareissa tai ylipäänsä ollut haku päällä. Ajan myötä alettiin sitten puhua myös tulevaisuuden suunnitelmista. Alunperin emme suunnitelleet muuttavamme yhteen tai ei ainakaan vielä, ehkä eläkkeellä kun voisimme muuttaa johonkin lämpimään, mutta sitten tuli elämässä sellainen paikka, että avoliitto nousikin hyväksi vaihtoehdoksi ja muutimme saman katon alle. Toki vasta keskusteltuamme asiasta useamman kuukauden ajan niin, että molemmat olimme varmoja siitä, että tämä on se suhde, johon haluamme sitoutua. Emme kumpikaan halua naimisiin, avoliitto on meille sitä vastaava sitoutumisen muoto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset - menkää, tehkää, kokekaa elämää myös parisuhteen ulkopuolella. Ei ole tarvetta jäädä odottelemaan miestä. Teillä on siihen vapaus. Kun lataa liikaa odotuksia ja paineita parisuhteen varaan, niin lopputulos on se, että jossain vaiheessa tajuaa että se parisuhde ei kaikki tarpeita täytäkään eikä ole  täydellinen, ja sitten ollaan tyytymättömiä ja katkeria väistämättömän eron jälkeen. Kukaan ei tarvitse loputonta viestimistä ja puhelimella roikkumista, jos oma elämä on rikasta. Viestien laskeminen ja rakkauden puutteeksi tulkitseminen ei aiheuta kuin ongelmia.

Nämä asiat olisi hyvä tajuta määritellä jo suhteen rakentamisen ensi päivinä ja viikkoina ja vielä niin, että molemmat ymmärtävät käytetyt sanat keskenään samoin. 

Miehet vaan monesti tuppaavat puhumaan ihan mitä tahansa siinä alussa, että pääsevät potentiaalisen naisen iholle ja totuus tulee sitten ilmi vasta myöhemmin. 

Mun toiseksi edellinen suhde oli etäsuhde, mutta siinä oltiin aidosti kiinnostuneita toisistamme ja jakmaan sitä, mitä oltiin siinä "omassa elämässämme" päivän mittaan kokeneet. Oli rikkaita ja hyviä keskusteluja ja hyvä tunneyhteys. Minua alkoi rasittaa kuitenkin se, että suhde oli etä ja lopetin sen. Seuraava suhde oli sitten lähellä asuvan ihmisen kanssa, mutta hänellä olikin sitten se käsitys, että eletään sitä omaa elämää eikä ole mitään tarvetta keskustella siitä toisen kanssa ja lopulta tässä lähisuhteessa tapahtui kuukaudessa vähemmän kuin etäsuhteessa viikossa. 

Miten näistä nyt ensipäivinä pitäisi jo puhua ja sopia, jos ei ole mitään tuntoa edes siitä, mihin suuntaan suhde kehittyy? Naiset pilaavat hyvätkin suhteet loputtomalla ylianalysoinnillaan. En jaksa sitä yhtään.

Miksi aina pitää yleistää? Minä olen nainen ja ajattelen kuten sinä eli että vasta tutustumisen myötä voi tietää, mihin suuntaan suhde kehittyy. Sitä vartenhan sitä seurustellaan, että nähdään, voisiko kehittyä jotain vakavampaa.

Ai että te molemmat olette avoimet ihan minkälaiselle suhteelle tahansa. On ihan ok että siitä kehittyy panosuhde tai kehittyy avioliitto tai kehittyy sielunkumppanuus tai sellainen, että toinen on kodinkone jonka kanssa ei paljoa keskustella? Eikö teillä ole mitään odotuksia tai toiveita elämäänne kohtaan? Mitään arvoja? Mikä vaan käy, jos on käydäkseen?

Rauhoitu, hyvä ihminen. Olemme jo useamman vuoden asuneet avoliitossa. Tuolla aiemmin kirjoitin, että seurusteluvuosinamme meillä oli lähes alusta alkaen tapana soitella vuorotellen toisillemme iltaisin. MUTTA emme me ensimmäisellä viikolla, ensimmäisen kuukauden tai edes ensimmäisen kvartaalin aikana vielä tienneet, mihin suhteemme kehittyy, siinähän vasta opeteltiin tuntemaan toisiaan. Ja jos olisin huomannut, että mies esimerkiksi ottaa yhteyttä vain silloin, kun haluaa tulla käymään seksin merkeissä, niin olisinhan minä ymmärtänyt, ettei se ole sitä, mitä minä haluan. Ja vastaavasti jos minä olisin odottanut jotain, mitä hän ei halua, niin hän olisi ilmaissut, ettei juttu toimi.

Sen takiahan me seurustelimme, että olimme varmoja ennen sitoutumista avoliittoon siitä, että haluamme elämältä ja parisuhteelta samoja asioita. Eihän sitä voinut tietää ENNEN seurustelusuhdetta.

Sinulla on käynyt tuuri (ehkä jopa lottovoittoa vastaava) että olet tavannut sattumalta ihmisen, jolla on ollut samat arvot, tarpeet ja tulevaisuudennäkymät ilman että niistä on käyty keskustelua tapailusuhteen alussa.

Vaihtoehtoisesti olette tavanneet nuorina, jolloin kumpikin on luontaisesti vielä avoimempi (naiivimpi) elämälle.

Tämänlaisessa arpapelissä nykyään voi käydä todella pahasti. On liikkeellä aika hurjasti traumatisoituneita ihmisiä ja persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä jotka voi tuhota elämän, uran, lapset, talouden. On aivan elintärkeää seuloa nämä tyypit pois heti lähdössä ja olla itsellä hyvin selvää mitä haluaa ja tarvitsee ja mitä ilman ei suostu olemaan.

Kuten tuossa totesin, olimme molemmat 50+, molemmilla takana yksi avioliitto ja sen jälkeen kumpikin oli ollut vuosia (itse vuosikymmeniä) yksin. En tiedä, minkä verran puolisollani oli niinä vuosina seksi- tai tapailusuhteita, itselläni riittävästi tietääkseni, ettei sillä ole mitään merkitystä, mitä ihminen sanoo siinä vaiheessa, kun haluaa tehdä toiseen vaikutuksen. Vain sillä, kuinka hän ajan mittaan toimii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset - menkää, tehkää, kokekaa elämää myös parisuhteen ulkopuolella. Ei ole tarvetta jäädä odottelemaan miestä. Teillä on siihen vapaus. Kun lataa liikaa odotuksia ja paineita parisuhteen varaan, niin lopputulos on se, että jossain vaiheessa tajuaa että se parisuhde ei kaikki tarpeita täytäkään eikä ole  täydellinen, ja sitten ollaan tyytymättömiä ja katkeria väistämättömän eron jälkeen. Kukaan ei tarvitse loputonta viestimistä ja puhelimella roikkumista, jos oma elämä on rikasta. Viestien laskeminen ja rakkauden puutteeksi tulkitseminen ei aiheuta kuin ongelmia.

Nämä asiat olisi hyvä tajuta määritellä jo suhteen rakentamisen ensi päivinä ja viikkoina ja vielä niin, että molemmat ymmärtävät käytetyt sanat keskenään samoin. 

Miehet vaan monesti tuppaavat puhumaan ihan mitä tahansa siinä alussa, että pääsevät potentiaalisen naisen iholle ja totuus tulee sitten ilmi vasta myöhemmin. 

Mun toiseksi edellinen suhde oli etäsuhde, mutta siinä oltiin aidosti kiinnostuneita toisistamme ja jakmaan sitä, mitä oltiin siinä "omassa elämässämme" päivän mittaan kokeneet. Oli rikkaita ja hyviä keskusteluja ja hyvä tunneyhteys. Minua alkoi rasittaa kuitenkin se, että suhde oli etä ja lopetin sen. Seuraava suhde oli sitten lähellä asuvan ihmisen kanssa, mutta hänellä olikin sitten se käsitys, että eletään sitä omaa elämää eikä ole mitään tarvetta keskustella siitä toisen kanssa ja lopulta tässä lähisuhteessa tapahtui kuukaudessa vähemmän kuin etäsuhteessa viikossa. 

Miten näistä nyt ensipäivinä pitäisi jo puhua ja sopia, jos ei ole mitään tuntoa edes siitä, mihin suuntaan suhde kehittyy? Naiset pilaavat hyvätkin suhteet loputtomalla ylianalysoinnillaan. En jaksa sitä yhtään.

Miksi aina pitää yleistää? Minä olen nainen ja ajattelen kuten sinä eli että vasta tutustumisen myötä voi tietää, mihin suuntaan suhde kehittyy. Sitä vartenhan sitä seurustellaan, että nähdään, voisiko kehittyä jotain vakavampaa.

Ai että te molemmat olette avoimet ihan minkälaiselle suhteelle tahansa. On ihan ok että siitä kehittyy panosuhde tai kehittyy avioliitto tai kehittyy sielunkumppanuus tai sellainen, että toinen on kodinkone jonka kanssa ei paljoa keskustella? Eikö teillä ole mitään odotuksia tai toiveita elämäänne kohtaan? Mitään arvoja? Mikä vaan käy, jos on käydäkseen?

Rauhoitu, hyvä ihminen. Olemme jo useamman vuoden asuneet avoliitossa. Tuolla aiemmin kirjoitin, että seurusteluvuosinamme meillä oli lähes alusta alkaen tapana soitella vuorotellen toisillemme iltaisin. MUTTA emme me ensimmäisellä viikolla, ensimmäisen kuukauden tai edes ensimmäisen kvartaalin aikana vielä tienneet, mihin suhteemme kehittyy, siinähän vasta opeteltiin tuntemaan toisiaan. Ja jos olisin huomannut, että mies esimerkiksi ottaa yhteyttä vain silloin, kun haluaa tulla käymään seksin merkeissä, niin olisinhan minä ymmärtänyt, ettei se ole sitä, mitä minä haluan. Ja vastaavasti jos minä olisin odottanut jotain, mitä hän ei halua, niin hän olisi ilmaissut, ettei juttu toimi.

Sen takiahan me seurustelimme, että olimme varmoja ennen sitoutumista avoliittoon siitä, että haluamme elämältä ja parisuhteelta samoja asioita. Eihän sitä voinut tietää ENNEN seurustelusuhdetta.

Sinulla on käynyt tuuri (ehkä jopa lottovoittoa vastaava) että olet tavannut sattumalta ihmisen, jolla on ollut samat arvot, tarpeet ja tulevaisuudennäkymät ilman että niistä on käyty keskustelua tapailusuhteen alussa.

Vaihtoehtoisesti olette tavanneet nuorina, jolloin kumpikin on luontaisesti vielä avoimempi (naiivimpi) elämälle.

Tämänlaisessa arpapelissä nykyään voi käydä todella pahasti. On liikkeellä aika hurjasti traumatisoituneita ihmisiä ja persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä jotka voi tuhota elämän, uran, lapset, talouden. On aivan elintärkeää seuloa nämä tyypit pois heti lähdössä ja olla itsellä hyvin selvää mitä haluaa ja tarvitsee ja mitä ilman ei suostu olemaan.

Kuten tuossa totesin, olimme molemmat 50+, molemmilla takana yksi avioliitto ja sen jälkeen kumpikin oli ollut vuosia (itse vuosikymmeniä) yksin. En tiedä, minkä verran puolisollani oli niinä vuosina seksi- tai tapailusuhteita, itselläni riittävästi tietääkseni, ettei sillä ole mitään merkitystä, mitä ihminen sanoo siinä vaiheessa, kun haluaa tehdä toiseen vaikutuksen. Vain sillä, kuinka hän ajan mittaan toimii.

Juuri noin. Ihmissuhde on aina riski, jossa voi käydä huonosti tai hyvin. Ja joillain voi olla vuosia tai vuosikymmeniä hyvää aikaa ja silti suhde kosahtaa johonkin. Mistään ei ole takeita, mikä on tietysti ikävää ja johtaa usein sydänsuruihin. Muuta ei voi kuin tehdä joka päivä parhaansa - tai ainakin pyrkiä siihen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset - menkää, tehkää, kokekaa elämää myös parisuhteen ulkopuolella. Ei ole tarvetta jäädä odottelemaan miestä. Teillä on siihen vapaus. Kun lataa liikaa odotuksia ja paineita parisuhteen varaan, niin lopputulos on se, että jossain vaiheessa tajuaa että se parisuhde ei kaikki tarpeita täytäkään eikä ole  täydellinen, ja sitten ollaan tyytymättömiä ja katkeria väistämättömän eron jälkeen. Kukaan ei tarvitse loputonta viestimistä ja puhelimella roikkumista, jos oma elämä on rikasta. Viestien laskeminen ja rakkauden puutteeksi tulkitseminen ei aiheuta kuin ongelmia.

Nämä asiat olisi hyvä tajuta määritellä jo suhteen rakentamisen ensi päivinä ja viikkoina ja vielä niin, että molemmat ymmärtävät käytetyt sanat keskenään samoin. 

Miehet vaan monesti tuppaavat puhumaan ihan mitä tahansa siinä alussa, että pääsevät potentiaalisen naisen iholle ja totuus tulee sitten ilmi vasta myöhemmin. 

Mun toiseksi edellinen suhde oli etäsuhde, mutta siinä oltiin aidosti kiinnostuneita toisistamme ja jakmaan sitä, mitä oltiin siinä "omassa elämässämme" päivän mittaan kokeneet. Oli rikkaita ja hyviä keskusteluja ja hyvä tunneyhteys. Minua alkoi rasittaa kuitenkin se, että suhde oli etä ja lopetin sen. Seuraava suhde oli sitten lähellä asuvan ihmisen kanssa, mutta hänellä olikin sitten se käsitys, että eletään sitä omaa elämää eikä ole mitään tarvetta keskustella siitä toisen kanssa ja lopulta tässä lähisuhteessa tapahtui kuukaudessa vähemmän kuin etäsuhteessa viikossa. 

Miten näistä nyt ensipäivinä pitäisi jo puhua ja sopia, jos ei ole mitään tuntoa edes siitä, mihin suuntaan suhde kehittyy? Naiset pilaavat hyvätkin suhteet loputtomalla ylianalysoinnillaan. En jaksa sitä yhtään.

Miksi aina pitää yleistää? Minä olen nainen ja ajattelen kuten sinä eli että vasta tutustumisen myötä voi tietää, mihin suuntaan suhde kehittyy. Sitä vartenhan sitä seurustellaan, että nähdään, voisiko kehittyä jotain vakavampaa.

Ai että te molemmat olette avoimet ihan minkälaiselle suhteelle tahansa. On ihan ok että siitä kehittyy panosuhde tai kehittyy avioliitto tai kehittyy sielunkumppanuus tai sellainen, että toinen on kodinkone jonka kanssa ei paljoa keskustella? Eikö teillä ole mitään odotuksia tai toiveita elämäänne kohtaan? Mitään arvoja? Mikä vaan käy, jos on käydäkseen?

Rauhoitu, hyvä ihminen. Olemme jo useamman vuoden asuneet avoliitossa. Tuolla aiemmin kirjoitin, että seurusteluvuosinamme meillä oli lähes alusta alkaen tapana soitella vuorotellen toisillemme iltaisin. MUTTA emme me ensimmäisellä viikolla, ensimmäisen kuukauden tai edes ensimmäisen kvartaalin aikana vielä tienneet, mihin suhteemme kehittyy, siinähän vasta opeteltiin tuntemaan toisiaan. Ja jos olisin huomannut, että mies esimerkiksi ottaa yhteyttä vain silloin, kun haluaa tulla käymään seksin merkeissä, niin olisinhan minä ymmärtänyt, ettei se ole sitä, mitä minä haluan. Ja vastaavasti jos minä olisin odottanut jotain, mitä hän ei halua, niin hän olisi ilmaissut, ettei juttu toimi.

Sen takiahan me seurustelimme, että olimme varmoja ennen sitoutumista avoliittoon siitä, että haluamme elämältä ja parisuhteelta samoja asioita. Eihän sitä voinut tietää ENNEN seurustelusuhdetta.

Sinulla on käynyt tuuri (ehkä jopa lottovoittoa vastaava) että olet tavannut sattumalta ihmisen, jolla on ollut samat arvot, tarpeet ja tulevaisuudennäkymät ilman että niistä on käyty keskustelua tapailusuhteen alussa.

Vaihtoehtoisesti olette tavanneet nuorina, jolloin kumpikin on luontaisesti vielä avoimempi (naiivimpi) elämälle.

Tämänlaisessa arpapelissä nykyään voi käydä todella pahasti. On liikkeellä aika hurjasti traumatisoituneita ihmisiä ja persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä jotka voi tuhota elämän, uran, lapset, talouden. On aivan elintärkeää seuloa nämä tyypit pois heti lähdössä ja olla itsellä hyvin selvää mitä haluaa ja tarvitsee ja mitä ilman ei suostu olemaan.

Ei tuo ole mikään lottovoitto vaan ainakin meidän viisikymppisten elämässä ihan normaali pariutumisen tapa. Nykyään varmaan deittipalstat suosivat tätä "kaikki odotukset heti pöytään" - tyylistä lähestymistä. En ikinä itse lähtisi noihin kuvioihin. Ihmissuhde on parhaimmillaan yhteistä kasvua eikä omien ennalta määrättyjen tarpeiden täyttämistä toisella ihjmisellä.    

Vierailija kirjoitti:

Pulleat rintalihakset, karvainen rinta, leveät hartiat, hoikka, pitkät paksut vaaleat latvoista luonnonkiharat hiukset, litteähkö masu, lihaksikkaat käsivarret, lihakset näkyvät ihon alta. Naisten päät kääntyvät kun liikun kaupungilla kireässä paidassa. Joo ihan tyytyväinen ulkonäkööni olen.

Mutta työtä se on vaatinut ihan älyttömästi, kymmeniä tunteja liikuntaa viikossa. Enkä ole ulkonäön vuoksi liikkunut vaan terveyden, kaunis kroppa tulee sivutuotteena.

Ja tätäkö kysyttiin? Mikä on sisälukutaitosi?

Alussa joka päivä kirjoteltiin ja puhuttiin aika paljonkin, tai niin paljon kun nyt töiltä yms ehdittiin, eli joka vapaahetki oikeastaan. Jos on ihastunut niin kyllä sitä etenkin alussa pitää yhteyttä niin paljon kuin mahdollista. Ja nykyäänkin kun asutaan yhdessä niin vietetään aikaa yhdessä ja tehdään asioita yhdessä aina kun töiltä keretään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset - menkää, tehkää, kokekaa elämää myös parisuhteen ulkopuolella. Ei ole tarvetta jäädä odottelemaan miestä. Teillä on siihen vapaus. Kun lataa liikaa odotuksia ja paineita parisuhteen varaan, niin lopputulos on se, että jossain vaiheessa tajuaa että se parisuhde ei kaikki tarpeita täytäkään eikä ole  täydellinen, ja sitten ollaan tyytymättömiä ja katkeria väistämättömän eron jälkeen. Kukaan ei tarvitse loputonta viestimistä ja puhelimella roikkumista, jos oma elämä on rikasta. Viestien laskeminen ja rakkauden puutteeksi tulkitseminen ei aiheuta kuin ongelmia.

Nämä asiat olisi hyvä tajuta määritellä jo suhteen rakentamisen ensi päivinä ja viikkoina ja vielä niin, että molemmat ymmärtävät käytetyt sanat keskenään samoin. 

Miehet vaan monesti tuppaavat puhumaan ihan mitä tahansa siinä alussa, että pääsevät potentiaalisen naisen iholle ja totuus tulee sitten ilmi vasta myöhemmin. 

Mun toiseksi edellinen suhde oli etäsuhde, mutta siinä oltiin aidosti kiinnostuneita toisistamme ja jakmaan sitä, mitä oltiin siinä "omassa elämässämme" päivän mittaan kokeneet. Oli rikkaita ja hyviä keskusteluja ja hyvä tunneyhteys. Minua alkoi rasittaa kuitenkin se, että suhde oli etä ja lopetin sen. Seuraava suhde oli sitten lähellä asuvan ihmisen kanssa, mutta hänellä olikin sitten se käsitys, että eletään sitä omaa elämää eikä ole mitään tarvetta keskustella siitä toisen kanssa ja lopulta tässä lähisuhteessa tapahtui kuukaudessa vähemmän kuin etäsuhteessa viikossa. 

Miten näistä nyt ensipäivinä pitäisi jo puhua ja sopia, jos ei ole mitään tuntoa edes siitä, mihin suuntaan suhde kehittyy? Naiset pilaavat hyvätkin suhteet loputtomalla ylianalysoinnillaan. En jaksa sitä yhtään.

Miksi aina pitää yleistää? Minä olen nainen ja ajattelen kuten sinä eli että vasta tutustumisen myötä voi tietää, mihin suuntaan suhde kehittyy. Sitä vartenhan sitä seurustellaan, että nähdään, voisiko kehittyä jotain vakavampaa.

Ai että te molemmat olette avoimet ihan minkälaiselle suhteelle tahansa. On ihan ok että siitä kehittyy panosuhde tai kehittyy avioliitto tai kehittyy sielunkumppanuus tai sellainen, että toinen on kodinkone jonka kanssa ei paljoa keskustella? Eikö teillä ole mitään odotuksia tai toiveita elämäänne kohtaan? Mitään arvoja? Mikä vaan käy, jos on käydäkseen?

Rauhoitu, hyvä ihminen. Olemme jo useamman vuoden asuneet avoliitossa. Tuolla aiemmin kirjoitin, että seurusteluvuosinamme meillä oli lähes alusta alkaen tapana soitella vuorotellen toisillemme iltaisin. MUTTA emme me ensimmäisellä viikolla, ensimmäisen kuukauden tai edes ensimmäisen kvartaalin aikana vielä tienneet, mihin suhteemme kehittyy, siinähän vasta opeteltiin tuntemaan toisiaan. Ja jos olisin huomannut, että mies esimerkiksi ottaa yhteyttä vain silloin, kun haluaa tulla käymään seksin merkeissä, niin olisinhan minä ymmärtänyt, ettei se ole sitä, mitä minä haluan. Ja vastaavasti jos minä olisin odottanut jotain, mitä hän ei halua, niin hän olisi ilmaissut, ettei juttu toimi.

Sen takiahan me seurustelimme, että olimme varmoja ennen sitoutumista avoliittoon siitä, että haluamme elämältä ja parisuhteelta samoja asioita. Eihän sitä voinut tietää ENNEN seurustelusuhdetta.

Sinulla on käynyt tuuri (ehkä jopa lottovoittoa vastaava) että olet tavannut sattumalta ihmisen, jolla on ollut samat arvot, tarpeet ja tulevaisuudennäkymät ilman että niistä on käyty keskustelua tapailusuhteen alussa.

Vaihtoehtoisesti olette tavanneet nuorina, jolloin kumpikin on luontaisesti vielä avoimempi (naiivimpi) elämälle.

Tämänlaisessa arpapelissä nykyään voi käydä todella pahasti. On liikkeellä aika hurjasti traumatisoituneita ihmisiä ja persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä jotka voi tuhota elämän, uran, lapset, talouden. On aivan elintärkeää seuloa nämä tyypit pois heti lähdössä ja olla itsellä hyvin selvää mitä haluaa ja tarvitsee ja mitä ilman ei suostu olemaan.

Ei tuo ole mikään lottovoitto vaan ainakin meidän viisikymppisten elämässä ihan normaali pariutumisen tapa. Nykyään varmaan deittipalstat suosivat tätä "kaikki odotukset heti pöytään" - tyylistä lähestymistä. En ikinä itse lähtisi noihin kuvioihin. Ihmissuhde on parhaimmillaan yhteistä kasvua eikä omien ennalta määrättyjen tarpeiden täyttämistä toisella ihjmisellä.    

Me ollaan muuten oltu avoimia tulevalle, mutta toista kierrosta käyvinä heti alussa keskusteltiin auki mahdolliset uusperhenäkemykset. Jos ne eivät olisi kohdanneet, ei hommaa olisi ollut mitään mieltä jatkaa.

Olisi ollut täysin turhaa tuskaa erota parin vuoden päästä ja jo rakastuneina siihen, että toinen haluaa kaikki samaan talouteen ja toinen kokee uusperheen tarpeettomana riskinä suhteelle, kun aikuisten kesken ehtii olla muutenkin ja elämää on lasten poismuuton jälkeenkin.

Tämä ei ole toisen käyttämistä omiin tarkoituksiin, vaan aikuisen kykyä havaita, että tiettyjä ristiriitoja on täysin turha etsiä elämäänsä. -eri