Haaveilen avioerosta

Olen samassa tilanteessa, mutta ajattelen, että parempi olla kiirehtimättä...

[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 17:09"]

Tunnen, että yhteiselämä puolisoni kanssa on tullut tiensä päähän. Mitään radikaalia ei ole tapahtunut: en ole tavannut ketään uutta tms. Tuntuu vain, että kaikki yhteinen on kuihtunut. Ei ole seksielämää, ei mitään puhuttavaa paitsi lasten asiat. Minua ei kiinnosta viettää aikaa puolisoni kanssa, eikä meitä kiinnosta samat asiat. Haluaisin vain olla vapaa tekemään omia ratkaisuja ja elää omaa elämää omilla ehdoilla ilman, että pitää koko ajan miettiä toisen mielipidettä. Onko kukaan ollut samanlaisessa tilanteessa? Nyt olisi hyvät neuvot kalliit..

[/quote]

Oletko puhunut miehellesi? 

[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 17:11"]

Olen samassa tilanteessa, mutta ajattelen, että parempi olla kiirehtimättä...

[/quote]

Samaa mietin, mutta samaan aikaan ahdistun. En näe mitään muuta syytä olla yhdessä kuin lapset. Luulen, että puolisollani ei ole aavistustakaan näistä ajatuksistani, enkä halua häntä satuttaa enkä loukata. Hän on erinomainen vanhempi, paljon parempi kuin minä, ja hyvä ihminen. Sehän tästä tekeekin vielä kurjempaa ja vaikeampaa.

[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 17:14"]

[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 17:11"]

Olen samassa tilanteessa, mutta ajattelen, että parempi olla kiirehtimättä...

[/quote]

Samaa mietin, mutta samaan aikaan ahdistun. En näe mitään muuta syytä olla yhdessä kuin lapset. Luulen, että puolisollani ei ole aavistustakaan näistä ajatuksistani, enkä halua häntä satuttaa enkä loukata. Hän on erinomainen vanhempi, paljon parempi kuin minä, ja hyvä ihminen. Sehän tästä tekeekin vielä kurjempaa ja vaikeampaa.

[/quote]

tämän kirjoitti siis ap, vastauksena myös kysymykseen, olenko puhunut puolisolleni.

[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 17:14"][quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 17:11"]

Olen samassa tilanteessa, mutta ajattelen, että parempi olla kiirehtimättä...

[/quote]

Samaa mietin, mutta samaan aikaan ahdistun. En näe mitään muuta syytä olla yhdessä kuin lapset. Luulen, että puolisollani ei ole aavistustakaan näistä ajatuksistani, enkä halua häntä satuttaa enkä loukata. Hän on erinomainen vanhempi, paljon parempi kuin minä, ja hyvä ihminen. Sehän tästä tekeekin vielä kurjempaa ja vaikeampaa.
[/quote]

Mulla myös erittäin hyvä mies. Todella hyvä itse asiassa.

...jotkut sanoo, että näitä kausia tulee ja menee... siksi olen kiirehtimättä... Kauan olette olleet yhdessä?

Onko sulla paljon ystäviä?

[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 17:17"]

[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 17:14"][quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 17:11"] Olen samassa tilanteessa, mutta ajattelen, että parempi olla kiirehtimättä... [/quote] Samaa mietin, mutta samaan aikaan ahdistun. En näe mitään muuta syytä olla yhdessä kuin lapset. Luulen, että puolisollani ei ole aavistustakaan näistä ajatuksistani, enkä halua häntä satuttaa enkä loukata. Hän on erinomainen vanhempi, paljon parempi kuin minä, ja hyvä ihminen. Sehän tästä tekeekin vielä kurjempaa ja vaikeampaa. [/quote] Mulla myös erittäin hyvä mies. Todella hyvä itse asiassa.

[/quote]

Aina se ei vain riitä.. Mulla ei olisi mitään syytä olla rakastamatta puolisoani, mutta en näe tulevaisuuttakaan. Parisuhde ahdistaa, haluaisin elää yksin lasten kanssa.

ap

On ollut samoja ajatuksia jo vuosia. Parikymmentä vuotta yhdessä. Mikään ei varsinaisesti ole pielessä mutta ei kyllä ole hirveesti sellaisia tunteita, joita olisi rakastavaisilla hyvä olla. Huumoria kyllä löytyy ja aikuisten lomillakin saadaan vähän seksipuolta sujumaan mutta siinä kaikki. En aio erota lasten vuoksi mutta en sano, etten koskaan. Toisaalta joskus mietin, että olisko helpompaa elää elämää, jota elettiin ennen vanhaan. Raakaa työtä joka päivä, jotta saadaan perhe elätätettyä ja sairaudet selätettyä. Ei silloin ehditty miettimään, onko tunteita jäljellä ja millaisia. Pääasia, ettei mies ryypännyt kovasti eikä hakannut. Tai, mistäs mä tiedän, mitä ne naiset ajatteli loppujen lopuksi...

Ollaan oltu yhdessä 18 vuotta, naimisissa niistä yli 10. Kolme alakouluikäistä lasta. Ystäviä on kyllä ihan riiittävästi itselläni, tiedän, että pärjäisin jotenkuten sekä taloudellisesti että ennenkaikkea henkisesti. En vain ole varma, kestäisikö puoliso. Siksi en ole asiaa nostanut esiin.

Edellinen siis taas ap..

Ja kympilläkin on erittäin hyvä mies :) Hyvä ystäväni on myös samankaltaisessa tilanteessa. Mitäs teillä muilla? Näyttääkö mies helposti tunteitaan? Vai onko siinä mielessä pidättäytyväisempi? Niin positiivisissa kuin negatiivisissakin. Meillä nimittäin on ja musta on tuntunut jo pitkään, että se erottaa meidät. Mä haluaisin jakaa asioita, kokea olevani tärkeä ja haluttu. Mutta meillä ei ole sellaista. Ei vaikka mä olen asiasta puhunut ja yrittänyt näyttää esimerkilläni mallia. Toinen on aika introvertti ja "kaikki aina hyvin" -tyyppiä.

[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 17:23"]

Ja kympilläkin on erittäin hyvä mies :) Hyvä ystäväni on myös samankaltaisessa tilanteessa. Mitäs teillä muilla? Näyttääkö mies helposti tunteitaan? Vai onko siinä mielessä pidättäytyväisempi? Niin positiivisissa kuin negatiivisissakin. Meillä nimittäin on ja musta on tuntunut jo pitkään, että se erottaa meidät. Mä haluaisin jakaa asioita, kokea olevani tärkeä ja haluttu. Mutta meillä ei ole sellaista. Ei vaikka mä olen asiasta puhunut ja yrittänyt näyttää esimerkilläni mallia. Toinen on aika introvertti ja "kaikki aina hyvin" -tyyppiä.

[/quote]

Tutulta kuulostaa tämäkin. Toisaalta nyt olen tullut jo siihen pisteeseen, etten kaipaa minkäänlaista huomiota puolisoltani. Nuorena, kun tapasimme, tykkäsin läheisyydestä ja hellyydestä, mutta olen vuosien mittaan oppinut puolisoni kanssa siihen, ettei hellyyttä ja läheisyyttä ole lainkaan. Satunnaista seksiä silloin tällöin, eikä sekään kovin hääppöistä.

Olen ulospäinsuuntautunut, uusista asioista innostuva, tykkään tavata uusia ihmisiä ja seikkailla ja harrastaa. Puolisoni on vastakohta: vakava, kotihiiri, järkevä, rauhallinen.. 

Ap

Onko täällä samassa tilanteessa olleita, jotka ovat päätyneet avioeroon? Kertoisitteko kokemuksistanne?

ap

Voi ap, meillä on lähes identtinen tilanne. :( Yhdessä ollaan oltu miehen kanssa yli 17 vuotta ja alakouluikäisiä lapsia on kolme. Eroa olen miettinyt oikeastaan jo vuosia ja olen jopa toivonut, että mies löytäisi jonkun mukavan naisen itselleen ja hänellä olisi mukava elämä. Mies on hyvä mies, upea isä lapsilleen ja kaikkea, mutta minä en tunne mitään. Kävimme syksyllä juttelemassa ulkopuolisen neutraalin ihmisen kanssakin ja pari viikkoa meni ihan ok, mutta siihen jäi. Seksiä on, mutta harvoin ja sekään ei tunnu missään enää. Emme juttele, emme riitele, väistelemme vain toisiamme ja olemme kuin ventovieraat.

Mietin eroa lähes tauotta ja en osaa, ja en oikeastaan edes halua parantaa enää parisuhdettamme. Tämä on niin nähty ja en haluaisi nähdä sitä enää.

[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 17:29"]

[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 17:23"]

Ja kympilläkin on erittäin hyvä mies :) Hyvä ystäväni on myös samankaltaisessa tilanteessa. Mitäs teillä muilla? Näyttääkö mies helposti tunteitaan? Vai onko siinä mielessä pidättäytyväisempi? Niin positiivisissa kuin negatiivisissakin. Meillä nimittäin on ja musta on tuntunut jo pitkään, että se erottaa meidät. Mä haluaisin jakaa asioita, kokea olevani tärkeä ja haluttu. Mutta meillä ei ole sellaista. Ei vaikka mä olen asiasta puhunut ja yrittänyt näyttää esimerkilläni mallia. Toinen on aika introvertti ja "kaikki aina hyvin" -tyyppiä.

[/quote]

Tutulta kuulostaa tämäkin. Toisaalta nyt olen tullut jo siihen pisteeseen, etten kaipaa minkäänlaista huomiota puolisoltani. Nuorena, kun tapasimme, tykkäsin läheisyydestä ja hellyydestä, mutta olen vuosien mittaan oppinut puolisoni kanssa siihen, ettei hellyyttä ja läheisyyttä ole lainkaan. Satunnaista seksiä silloin tällöin, eikä sekään kovin hääppöistä.

Olen ulospäinsuuntautunut, uusista asioista innostuva, tykkään tavata uusia ihmisiä ja seikkailla ja harrastaa. Puolisoni on vastakohta: vakava, kotihiiri, järkevä, rauhallinen.. 

Ap

[/quote]Voi itku. Mitä enemmän kirjoitat, sitä samankaltaisemmalta tarinasi kuulostaa. Myös tuo miehen eron kestäminen ja oma pärjääminen lasten kanssa. Tuo ylläoleva kirjoituksesikin voisi olla omaa kirjoitustani joka kohtaa myöten. T. 18

Tavallaan lohduttavaa kuulla, etten ole ainoa asian kanssa painiva ihminen, mutta samaan aikaan olen surullinen siitä, että niin moni tyytyy elämään epätyydyttävää elämää.. Itse en todellakaan kaipaa uutta rakkautta, vaan tilaa ja vapautta elää kuten itse tahdon. Puolisoni ei varsinaisesti kiellä minulta asioita, mutta parisuhde rajoittaa vapautta aina ja minusta on jo pitemmän aikaa tuntunut siltä, että se on juuri se asia, joka tekee minut onnettomaksi. Haluan sisustaa oman kodin juuri niinkuin itse haluan, haluan matkustaa ja tutustua uusiin ihmisiin, haluan hassutella ja höpsötellä, haluan luopua autostani, haluan katsoa pöhköjä tv-ohjelmia ilman että sitä tarvitsee hävetä, haluan nukkua yöni rauhassa..

ap

[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 17:42"]

[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 17:29"]

[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 17:23"]

Ja kympilläkin on erittäin hyvä mies :) Hyvä ystäväni on myös samankaltaisessa tilanteessa. Mitäs teillä muilla? Näyttääkö mies helposti tunteitaan? Vai onko siinä mielessä pidättäytyväisempi? Niin positiivisissa kuin negatiivisissakin. Meillä nimittäin on ja musta on tuntunut jo pitkään, että se erottaa meidät. Mä haluaisin jakaa asioita, kokea olevani tärkeä ja haluttu. Mutta meillä ei ole sellaista. Ei vaikka mä olen asiasta puhunut ja yrittänyt näyttää esimerkilläni mallia. Toinen on aika introvertti ja "kaikki aina hyvin" -tyyppiä.

[/quote]

Tutulta kuulostaa tämäkin. Toisaalta nyt olen tullut jo siihen pisteeseen, etten kaipaa minkäänlaista huomiota puolisoltani. Nuorena, kun tapasimme, tykkäsin läheisyydestä ja hellyydestä, mutta olen vuosien mittaan oppinut puolisoni kanssa siihen, ettei hellyyttä ja läheisyyttä ole lainkaan. Satunnaista seksiä silloin tällöin, eikä sekään kovin hääppöistä.

Olen ulospäinsuuntautunut, uusista asioista innostuva, tykkään tavata uusia ihmisiä ja seikkailla ja harrastaa. Puolisoni on vastakohta: vakava, kotihiiri, järkevä, rauhallinen.. 

Ap

[/quote]Voi itku. Mitä enemmän kirjoitat, sitä samankaltaisemmalta tarinasi kuulostaa. Myös tuo miehen eron kestäminen ja oma pärjääminen lasten kanssa. Tuo ylläoleva kirjoituksesikin voisi olla omaa kirjoitustani joka kohtaa myöten. T. 18

[/quote]

Kymppikin samastuu teihin molempiin :( Meillä suhteen alkuvuosina (pari kolme vuotta) mies osoitti rakkauttaan, hellyyttään. Sekä fyysisesti että henkisesti. Olimme monen mielestä unelmapari. Lapset tulivat kuvioihin oltuamme kuutisen vuotta yhdessä. En tiedä, muuttiko lapset jotain. Mies on tosi vastuullinen isä. Raskausaikana hän ei halunnut seksiä, kun ei pystynyt ajattelemaan minua rakastajana vaan lapsensa äitinä. Olen sitä mieltä, että se muutti jotain pysyvästi. Itsekin aloin ajattelemaan enemmän äitinä kuin vaimona ja ehkä myös käyttäytymään niin. Joten en voi kyllä täysin miestäni syyttää seksielämämme kuihtumisesta. Mutta itselleni on siis tosi tärkeää tuo henkinen puoli. Jos en koe olevani riittävän kiinnostava sillä saralla, ei nappaa petipuuhatkaan ja siinä on sitten noidankehä valmis :( En tiedä. Jotenkin olen niin kyyninen, että sellaista miestä ei olekaan, joka täyttäisi nämä vaatimukset. Että miehet vaan ovat niin simppeleitä ja tietyllä tavalla tunnelukkoisia. Meillä perhedynamiikka toimii, joten en halua riistää lapsiltani ydinperhettä.

t. 10

[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 17:42"]

[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 17:29"]

[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 17:23"]

Ja kympilläkin on erittäin hyvä mies :) Hyvä ystäväni on myös samankaltaisessa tilanteessa. Mitäs teillä muilla? Näyttääkö mies helposti tunteitaan? Vai onko siinä mielessä pidättäytyväisempi? Niin positiivisissa kuin negatiivisissakin. Meillä nimittäin on ja musta on tuntunut jo pitkään, että se erottaa meidät. Mä haluaisin jakaa asioita, kokea olevani tärkeä ja haluttu. Mutta meillä ei ole sellaista. Ei vaikka mä olen asiasta puhunut ja yrittänyt näyttää esimerkilläni mallia. Toinen on aika introvertti ja "kaikki aina hyvin" -tyyppiä.

[/quote]

Tutulta kuulostaa tämäkin. Toisaalta nyt olen tullut jo siihen pisteeseen, etten kaipaa minkäänlaista huomiota puolisoltani. Nuorena, kun tapasimme, tykkäsin läheisyydestä ja hellyydestä, mutta olen vuosien mittaan oppinut puolisoni kanssa siihen, ettei hellyyttä ja läheisyyttä ole lainkaan. Satunnaista seksiä silloin tällöin, eikä sekään kovin hääppöistä.

Olen ulospäinsuuntautunut, uusista asioista innostuva, tykkään tavata uusia ihmisiä ja seikkailla ja harrastaa. Puolisoni on vastakohta: vakava, kotihiiri, järkevä, rauhallinen.. 

Ap

[/quote]Voi itku. Mitä enemmän kirjoitat, sitä samankaltaisemmalta tarinasi kuulostaa. Myös tuo miehen eron kestäminen ja oma pärjääminen lasten kanssa. Tuo ylläoleva kirjoituksesikin voisi olla omaa kirjoitustani joka kohtaa myöten. T. 18

[/quote]Äh, olin 16 vastaaja..

Ihanaa saada vertaistukea, olen tehnyt päätöksen erosta, mieheni on kuten teidänkin, hyvä isä ja puoliso.

Mulla on kyllä taustalla rakastuminen toiseen..

Pelottaa vaan kaikki käytännön asiat, asuntolaina jne. Lapset onneksi jo isompia.