Kokemuksia soluasumisesta?

Itse asuin aikoinani varmaan neljässä eri solussa ja yksi niistä oli siedettävä. Muita ei yleensä näkynyt, kaikilla omat menot. Itselläni oli kiva yläkerran vinokattoinen huone josta pääsi ekana kylppäriin jos kuuli että joku tulossa portaita ylös :D

Yhdessä solussa sitten hirveä tummaihoinen hirviö joka valtasi aina keittiön, hyvä jos yöllä pääsin tekemään ruokaa.. Aina valitti jostain jos näki minut, jossain kohtaa alkoi jopa pelottamaan tämä ihminen kun kolmas asukki ei ollut koskaan paikalla..

Soluasumisen voi tiivistää yhteen toteamukseen: Se voi olla joko parasta ikinä tai kauheinta mahdollista. aivan tuurista kiinni minkälaiset solukaverit saa.

Asuin soluasunnossa jossa yksi kämppis majoitti siellä ihan pokkana poikaystäväänsä. Valtasivat keittiön jatkuvasti sillä perusteella että kun heitä on kaksi niin ei tuo pelkkä huone riitä. Ja jos eivät olleet keittiössä niin viihtyivät suihkussa yhdessä tuntikausia niin etteivät muut päässeet sinne.

Mä asuin lähes koko yliopistossa opiskelun ajan kolmen hengen solussa. Hyvä kokemus. Kaikki kämppikset oli tosi kivoja ja järkeviä ihmisiä ja tultiin loistavasti juttuun Asuttiin yhdessä monta vuotta, kellään ei ollut kiire muuttaa pois. Kukaan ei järjestänyt meidän asunnossa mitään ihmeempiä bileitä ja kaikista pienemmistäkin illanistujaisista kerrottiin etukäteen. Hiljaisuuden aikaan viimeistään tuli hiljaista. Asunnossa ei ravannut  outoa porukkaa, paikat pysyi siistinä kuin itsestään kun siivottiin omat jälkemme, toisten omaisuutta kunnioitettiin vaikkakin kaikkea yhteisissä tiloissa olevaa sopi lainata puolin ja toisin. Talo oli rauhallinen muutenkin, ehkä kerran tai pari vuodessa häiritsevät bileet.

Parilla kaverilla ei ollut ihan näin hyviä kokemuksia, mutta ei mitään kamaliakaan. Konflikteja on aiheuttivat lähinnä erilaiset käsitykset sopivasta siisteystasosta ja toisen osapuolen mielenterveydelliset ongelmat.

Eka kämppis oli ranskalainen vaihtari, joka kälätti öisin Skypessä kovaan ääneen poikaystävänsä kanssa, mikä valvotti. Keitteli myös luonnonkosmetiikkaa ja muita omituisuuksia keittiössä, että joskus haiskahti asunnossa melko mielenkiintoiselle. Hänellä oli myös tapana sheivailla ja epiloida puhelimessa ollessaan niin, ettei vessaan päässyt.

Toinen oli vain harvoin kotona, mutta ryyppäsi silloin usein. Kun avasi huoneensa oven, siellä olevien useiden kymmenten kaljatölkkien lemu levisi pitkin asuntoa niin, että piti oma huoneen ovi laittaa kiinni. Muuten oli mukava tyyppi, ei valvottanut öisin kovinkaan usein. Toi pesukoneen, mikro oli minun.

Viimeinen kämppis oli niin hiljainen ja rauhallinen, ettei olisi edes huomannut asuvan samassa kämpässä, jos ei olisi joskus ollut suihkussa silloin kun olisin mennyt vessaan. Kysyi myös aina onko ok, jos poikaystävä tulee kylään. No, totta kai oli, koska ei sitä poikkistakaan yleensä huomannut viikonlopun aikana ollenkaan :'D Toi myös pesukoneen mukanaan, mikro edelleen minulta ja molemmat yhteiskäytössä.

Sitten olin minä, jonka poikaystävä saattoi lorvia nurkissa kuukaudenkin yhtä kyytiä (koska oltiin etäsuhteessa ja työttömänä oli aikaa kyläillä), mutta oli niin huomaamaton, ettei tullut koskaan sanomista. Yhden ainoan kerran sain itse sanomista kämppikseltä, kun pelasin ja kälätin yöllä liian kovaa, mutta jäi siihen. Yhden kerran myös erehdyin siitä, kumman ketsuppi oli ja käytin kämppiksen ketsuppia. Korjasi senkin.

Meni kyllä sen ajan, minkä piti, mutta mieluummin olisin asunut vaan yksinäni.

Ihan hirveetä asuin vuoden semmosessa ja olin ainut Suomalainen siinä soluasunnossa. Muurahaisia oli täynnä keittiön lattialla koko ajan ja sairaan likasta. Koko keittiö oli kuin pommin jäljiltä, nauraisit jos laittaisin kuvan siitä minkälainen se oli silloin joskus. Onneksi pääsin pois sieltä.

Minusta voi ihan hyvin kokeilla soluasumista ensin. Pääseehän sieltä pois, ja kun on valmiiksi opiskelupaikkakunnalla, on asunnon etsiminen helpompaa. Älä etukäteen pelottele tai mustamaalaa, vaan anna hänen tehdä itse päätelmänsä siitä, sopiiko kyseinen asumismuoto.

Poika harkitsi tosissaan soluasumista, kun nyt elokuussa kotoa muutti ja yliopiston aloitti, mutta onneksi ja luojan kiitos muutti mielensä ja päätyi sitten yliopiston tarjoamaan kaksioon, yksiöitä ei ollut vapaana.

Kyllä siitä sananen jos toinenkin vaihdettiin, ei paljoakaan omaa rauhaa, jääkaappi+WC/suihku yhteiset eikä niin rauhaa niissäkään (tykkää suihkussa käydä ns hitaammalla kaavalla ym) unenlaatu ja määrä jos/kun kämppis yhtään elämöi jne ja sitten vielä tämä korona-aika, kämppiksellä kun todettaisiin korona niin sitä olisi karanteenissa itsekin ja suurehkossa tartuntariskissä jne.

Mutta tosiaan, asuu nyt yksin 37m2 kaksiossa ja viihtyy erinomaisesti, vuokrakaan ei paha ole eli asumistukisummansa siihen laittaa ja me vanhemmat sitten loput niin hälle jää opintotuki kokonaan muuhun käyttöön ja toki tuemme muutenkin. Vuokraan kuuluu myös nettiyhteys, vesi ja sähkö.

Joku kommentoi sosiaalisista taidoista, siihen sanoisin, että kyllä ne taidot on jo aika pitkälle yliopiston alkamisvaiheessa opittu, jos ylipäätään on. Ja sitä sosiaalistumista on myös opiskelujen lomassa siellä kampuksella ym ja esim.meillä pojalla päättyi nyt ennen yo:n alkamista armeija joka on todellinen "koulu" mitä tulee sosiaalisuuteen, ryhmäytymistaitoihin, joustamiseen ymv, tosin hällä ei kys asiat ole koskaan olleet ns ongelma.

Mutta en kyllä soluasumista kannata.

On ihan arpapeliä millaiset kämppikset saa. Jotkut voivat olla kivoja mutta niitä muunlaisiakin löytyy. Esim. niitä jotka jättävät tiskaamatta, syövät muiden ruoat, tupakoivat, bilettävät kaiket yöt ja tuovat lemmikkinsä soluasunnon yhteisiin tiloihin. Kaikki tämä tuli nähtyä.