Lue keskustelun säännöt.
Stressaantunut maisteri; Onko vika minussa vai työelämässä?
11.09.2006 |
Olenko ainoa laatuani, kun tuntuu siltä jatkuvasti? Olen kolmikymppinen, akateemisessa ammatissa (viestintätehtävät) oleva nainen, ja minusta tuntuu, että ajatukseni ovat todella kummallisia ja minulla on kummallisia ura-ongelmia! Yritän hieman kuvata tuntemuksiani:
- Maailma ja työelämä pyörii täysin epäolennaisten asioiden ympärillä. Kaikkein tärkeintä on mielestäni omien lasten (tai lasten ylipäänsä) hoito ja rakkauden antaminen, mutta ainakin akateemisessa maailmassa esim. hoitovapaita pidetään pikemminkin hävettävinä ajanjaksoina, jolloin ei kehity ammatillisesti, joten niitä pitää olla mahdollisimman vähän. Olen kuitenkin myös yliopiston, koulutuksen, työnteon jne. vankkumaton kannattaja, jos näin voi sanoa, mutta ihmettelen, miten näillä areenoilla suhtaudutaan ns. elämän perusasioihin.
- Olen ollut koko elämäni varsin " hyvä" koulussa ja yliopistossa ja olen saanut kiitosta, joitakin taitojani (esim. kielissä) on pidetty hyvin poikkeuksellisina. Kuitenkin minusta tuntuu, että en oikein osaa mitään. Ehkä se osaaminen on niin epäkonkreettista, että sitä ei osaa mieltää. Tutkintoni (YTM) on todella huono, koska se on niin yleinen ja hajanainen.
- Kaikki mikä nyt kuitenkin mielestäni minulta sujuu, tai jossa saan sinänsä jopa erinomaisia tuloksia, pitää nykymaailmassa tehdä sellaisella tahdilla, että kognitiiviset kykyni tai jaksamiseni ei kerta kaikkiaan pysy perässä. Jos saan tehdä vähän hitaammin, saan useimmiten hyviä tuloksia aikaiseksi. Mutta kun oletetaan, että työntekijä pystyy työpäivän aikana tekemään tuhat asiaa ja vielä olemaan sosiaalinen ja hymyilevä! Tuntuu, että maailma on kouluajoistani muuttunut todella paljon ja paljon raaempaan suuntaan. Tämä ei siis ole pelkästään vanhojen työntekijöiden ongelma, vaan nuoremmatkin voivat kärsiä samasta asiasta!
- Aikapulan kruunaa se, että lapsen saatuani koen suht. älyllisen päivätyöni hyvin vaikeaksi, koska päässäni pyörii liikaa asioita. En saa työvaihdetta pois työpäivän jälkeen, vaan olen kireä ja stressaantunut kaikesta päivän kaaoksesta. Tuntuu ylivoimaiselta raahautua taas uuteen päivään, jossa pitää olla skarppina ja tehokkaana valmiina omaksumaan uusia asioita ja tietoja (eikä työaika tosiaankaan riitä, vaan pitäisi lukea papereita käytännössä iltaisinkin, jos haluaa menestyä). Työaika sinänsä on ok - mutta mielestäni missään ei oikein puhuta tästä toisesta puolesta, eli henkisestä väsymisestä tai viriketulvasta, jonka kanssa äiti (tai isä) joutuu taistelemaan lähes joka päivä. Ei ne työtunnit (pelkästään) vaan ne työasiat!
Siksi, kaiken maisterintutkintoni, lahjakkuuteni, tiedonhaluni ja kunnianhimoni hyläten olenkin alkanut vakavasti harkitsemaan kotiin jäämistä, siis kotiäidiksi. Siinä ei ainakaan tarvitse revetä täysin eri elämänalueille ja joka suuntaan, ja kaikella mitä teen, on tärkeä merkitys.
Tässä tuli nyt useita vähän erilaisia asioita, mutta haluaisin kuulla, herääkö näistä joitakin ajatuksia, joista voisi jatkaa keskustelua.
Kommentit (23)
ehtii myös hetkeksi piipahtamaan av-palstalla...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuntuu vain siltä, että aihe on aika tabu. jos uskaltautuu kyseenalaistamaan nykymenoa, saa helpolla häirikön leiman otsaansa ja lisää stressiä. tärkeintä on kuitenkin tehdä niin, että olet tasapainossa oman itsesi kanssa ja elät omien/perheesi arvojen mukaan, koska ympäristön mielestä teet joka tapauksessa väärin.
Olen myös akateeminen, kahden lapsen äiti (kolmas haaveissa). Olen melko kyllästynyt työelämän haasteisiin, sillä myös minulle koti+lapset ovat kaikkein tärkein asia elämässä! Toivon kolmatta lasta, jonka myötä voisin rauhoittaa elämän kotikeskeiseksi muutamaksi vuodeksi. Kirjoituksesi olisi voinut tosiaankin olla minun tekemäni!
Vaihdetaan paikkoja. Olen juuri valmistumassa maisteriksi viestinnän alalta ja minulla alalta vain hieman työkokemusta. Tulen hoitovapaasi ajaksi töihin. Lähden itse äitiyslomalle, kun sinä palaat. Tehdäänkö diili?
Työpaikallesi on luultavasti palkattu liian vähän väkeä, ja suoriutumaan enemmistä töistä kuin tosiasiassa yhdelle ihmiselle kuuluisi. Hyvin, hyvin tavallinen tarina. Olisiko sulla mahdollisuutta hyödyntää taitojasi free lancerina? Niin on suuremmat vapaudet päättää omista töistään, jonkin verran työajoistaankin. Lisäksi jää pois paljon kaikkea vakityösuhteisiin kuuluvaa ikävää velvollisuutta, kuten kokouksia, palavereja, kokouksia... no, tietänet ;) Toki toimeentulo on epävarmempi ja palkka pienempi, mutta kannattaisiko silti?
t. free
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Missä ovat ne perheyritykset, joissa ennen työtekijöiden pitäminen töissä huonoinakin aikoina oli kunnia-asia?
Nykyään on ihan hyväksyttävää irtisanoa ihmisiä tuotannollisista ja taloudellisista syistä voittoakin tuottavassa yrityksessä voittojen kasvattamiseksi.
Työtahti on kiristynyt, arvot koventuneet.
Minä it-alan työntekijä tunnen myös aika useinkin ahdistusta. Minullekin ne lapset ovat tärkeimmät asiat, tykkään työstäni, mutta lasten kanssa joutuu venymään, väliin liiaksikin, pitkät työpäivät ovat mahdottomuus ja olenkin sanonut, että lasten ollessa pieniä tekisin mielelläni aivot narikkaan hommia, jotain rutiinityötä, sitä vain ei ole nykyisessä työpaikassani minulle tarjolla. Monet pyrkivät oravanpyörästä pois.
Ja sitten vielä puhutaan, että kotihoidontuki on naisten urakehityksen este. Työelämän olisi aika muuttua!
Alku on tuskallista pään seinään takomista varmaan useimmilla, mulla ainakin oli, mutta hyviä kontakteja syntyy pikkuhiljaa. Tuurilla on tekemistä, suhteet on tietty hyviä, mutteivät mitenkään pakollisia - minulla ei ollut suhteita oikein mihinkään, kun aloitin. Ideoida pitää osata eikä saa lannistua, vaikkei läheskään joka idea mene läpi. Nyt tullaan toimeen, menot aika pienet, mutta ratkaisu sopii meille. Myös mieheni on free ja vielä pienempituloinen kuin minä. Yhteensä meillä brutto ehkä 3000 - 4000 e/kk, vaihtelee paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja varmasti osittain myös siitä että miten itse suhtautuu. siis että antaako työn sanella.
jotenkin tuntuu että mitä enemmän itseään venyttää sen enemmän on apineita venyä vielä enempään. olisko sun mahdollista sanoa että tässä menee raja ylitöille ja stressille ja enempää en ota. ja jos olis tulossa niin sanoa pomolle että työmäärä lisii niin ettei yksinkertaisesti kerkiä.
Syötitkö vaan juttuja eri lehtiin ja toivoit niiden tulevan julkaistuksi? Saitko heti aluksi julkaistua juttujasi? Ensimmäiset kuukaudet menee varmasti kituuttaen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sinulla vakituinen työpaikka? Voisitko jäädä hoitovapaalle? Tai edes osittaiselle hoitovapaalle - se onnistuu myös määräaikaisena ? Itse suunnittelen työajan lyhentämistä, sillä haluan enemmän aikaa lapsilleni.
Viime aikoina olen muutaman kerran yrittänyt, ja sanonut todellakin ei. Seurauksena hiukan vajaa 60v naispomoni on tiukannut, että miten niin ei, mitä työtehtäviä minulla muka on, enkö voi vain tehdä niitä nopeammin. Loppujen lopuksi asiasta on kehkeytynyt riita, ja nyt pomoni on leimannut minut varmaan loppuiäksi hitaaksi ja/tai laiskaksi.
Itse pidän kunnia-asiana, että teen hyvää ja tarkkaa jälkeä. Voihan välillä tietysti mennä rimaa hipoenkin, esimerkiksi jutut voi tehdä nopeasti, mutta silloin ne ovat yleensä tylsähköjä ja saattavat sisältää asiavirheitä (kun ei ehdi tarkistaa). Teen mieluummin hyvän, laadukkaan ja oivaltavan jutun, ja niistä olenkin saanut kiitosta! Mutta joskus niihin vierähtää aikaa hiukan enemmän. Vaatii hyvää itsetuntoa ettei siinä tilanteessa ahdistu.
Jos pomo ei pidä sinusta, hän voi aina väittää että olet liian hidas! (jos siis työ jotain ei-suoraan-mitattavaa)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itsekin viestintätehtävissä, it-alalla kylläkin, eikä ainakaan omassa työpaikassani ole tuollaista " prässäystä" . Päinvastoin, välillä on vähän liiaksikin kyselty jaksamista jne. Samaten meillä on suhtauduttu hoitovapaisiin ja vastaaviin myönteisesti, itsekin olen ollut useamman vuoden yhteensä kotona, eikä ura ole siihen kaatunut (no en kyllä olekaan hirveän kunnianhimoinen, alemman tason esimiestehtävissä kuitenkin).
Olisiko ratkaisu se, että jäisit aluksi hoitovapaalle " rauhoittumaan" ja miettimään tilannettasi (ja tietenkin viettämään aikaa lasten kanssa), ja etsisit samalla itsellesi uutta työpaikkaa tai miettisit noita freelancerin hommia? Suoraan hoitovapaaltakin voi siirtyä uuteen työpaikkaan, tästäkin on kokemusta. Ei kaikissa työpaikoissa äitiys ole mikään peikko, onneksi :-)
Olen itsekin ytm ja toimittaja, vuorotyössä hyvällä duunipaikalla. Ainakaan omassa työyhteisössäni EI tykätä huonoa, että ihmiset hommaavat kokemusta myös muunlaisesta elämästä kuin tästä työstä eli hoitovapaita ei ole katsottu nurjasti.
Oletko siis varma siitä, että sinun hoitovapaalle jäämisesi olisi työyhteisössäsi negatiivinen seikka? Kysyn ihan siksi, että silloin, kun lapsi/lapset ovat aivan pieniä, tuo stressi on kovinta. On aika luonnollista, että tunnollinen äiti potee ainakin alitajunnan tasolla huonoa omaatuntoa lasten hoitoonviennistä. Tuntuu, että " todellinen elämä" on jossakin muualla kuin kiireisellä työpaikalla!
Mutta tuo tunne helpottaa lasten varttuessa. Siksi voisi todellakin olla hyvä ajatus olla ne parit ekat vuodet kotona. Ehdit loistavasti hyödyntää tutkintoasi ja tehdä uraa vielä parin vuoden päästäkin, sinulla on kolme vuosikymmentä työuraa jäljellä ennen eläkeikää.
Työtahti ON todellakin valitettavasti kiristynyt ja työntekjöiden viihtyvyyden päälle ei ymmärretä. Kai se on sitäkin, että moni YRITYS ei näe pitkälle tulevaisuuten. Jos firma kamppailee selviytyäkseen pari seuraavaa vuotta, henkilökunnan kouluttamiseen ei haluta tietenkään satsata, eikä muutenkaan työpaikkailmapiiriin.
Käsittämätöntä kylläkin tuo ilmapiiri on liukunut sellaisillekin aloille ja työpaikoille, joiden luulisi ymmärtävän työilmapiiriin satsaamisen päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tehtävistä on tosi kova kilpailu! Siinä ei kauaa hoitovapaalla köllötellä, saati vuosikausia jokaisen lapsen kanssa. kyllä voi sanoa uralle byebye
Ja tää on ikävä fakta, muuten olen samaa mieltä apn kanssa!
Vierailija:
tehtävistä on tosi kova kilpailu! Siinä ei kauaa hoitovapaalla köllötellä, saati vuosikausia jokaisen lapsen kanssa. kyllä voi sanoa uralle byebyeJa tää on ikävä fakta, muuten olen samaa mieltä apn kanssa!
Riippuu täysin työsuhteesta ja työpaikasta. Määräaikaisen asema on heikko, mutta vakkariduunista ei irtisanota, ja toimittajalle on vain hyvä asia, että näkee muutakin elämää kuin sisäsiittoista zurnalismiä. Tietenkin se asennoituminen on mediakohtaista, mutta näinkin siis voi hyvin olla.
Nimim. itsekin useita vuosia kahden lapsen kanssa kotona ollut ja silti uraputkessa oleva...
Siitä huolimatta että olin melkein 4 vuotta kotona lasten kanssa välillä. Toki pidin yllä tuona aikana hyviä suhdeverkostojani, joiden kautta löytyi uusi, vakituinen työkin. Samaten hyvä ystäväni, joka oli kotona useamman vuoden, on löytänyt ihan kivasti ko. alan töitä. Eli ei nyt ihan kannata mennä yleistämään! Ja sitä paitsi, äitiys/hoitovapaillakin voi tehdä esim. freelancehommia.
Työtahti on kiristunut. Ennen ehk oli hoppu, kun juostiin pellolla ja navetassa, mutta aivojen kuormitus oli ihan toista luokkaa kuin nykyään.
Et ole yksin. Ajattelen samoin. FM kahden alle 4 vuotiaan äiti. Vasta nyt, kun kuopus 3,5 v, tuntuu, että päässäni pysyy edes jotain...
täytyy olla kyllin hyvä, ei täydellinen.
Sitten kun on nahnyt aika surkeita työntekijöitä, alkaa arvostaa itseään!!!
Minä 27-vee gradua tekevä julkishallinnon maisteri. Ei töitä, ei edes valoa tunnelin päässä, ei lapsia, ei edes aikomusta uskaltautua moiseen. Asutaan melkein maksetussa rivitalossa, haaveissa omakotitalo. Ei vaan uskalla, vaikka lainaa saisikin. Olisin voinut valmistua 4,5 vuodessa, mutta huonon työtilanteen takia en uskaltanut luopua opiskelijastatuksestani. Nyt kuudes opintovuosi alkamassa ja gradukin jo tosin vireillä.
Että päättäjät, jos nuorille naisille ei ala kohta löytyä jotain muuta kun alipalkattua pätkää, saatte tosiaan alkaa keksiä parempia selityksiä, miksi Suomenkin lapsiluku on kohta Italian tasolla. Miehen palkka riittää peruselämiseen. Omat satunnaiset säästöni pistän visusti talteen tai ostan jotain jo pitkään puutelistalla ollutta. Kulutukseen ei tosiaan liikene penniäkään. Periaatteeni suomalaisen suosimisesta olen joutunut hylkäämään jo ajat sitten: sieltä ostan mistä halvimmalla saan.
Että silleen. Elämä on. Toivottavasti taas kohta joku miespoliitikko tulee patistelemaan nuoria naisia lapsentekotalkoisiin.
ihan viime aikoina merkittävästi. Kiirettä on lisää, enemmän painoa määrällä kuin laadulla.
Todennäköisesti suurin osa työtovereistasi/kollegoistasi kärsii samankaltaisista ongelmista, ja " nokkimisjärjestyksen" rakentelu esim. hoitovapaiden perusteella on osa yleistä pahoinvointia.
Pysy omana itsenäsi. Jos kotiäitiys tuntuu parhaalta ratkaisulta älä missään nimessä häpeä sitä.