Eduskunta ei huomioi kansan enemmistön tahtoa. Demokratia?
Tuoreen yliopistotasoisen tutkimuksen mukaan 75% suomalaisista vastustaa pakkoruotsia. Aiemmissa tutkimuksissa luku on ollut hieman pienempi, mutta samaa suuruusluokkaa, eli selvä enemmistö on aina vastustanut pakkoruotsia.
Silti perussuomalaisia lukuun ottamatta kaikki puoleet kannattavat pakkoruotsia ja nykyinen hallitus jopa päätti aikaistaa pakkoruotsin opetuksen alkamaan jokaisella jo ala-asteella.
Onko Suomi demokratia?
Kommentit (31)
Kansanedustajille on tärkeämpää iso palkka kuin kansan kuunteleminen.
PS on ainoa puolue, joka kuuntelee kansaa.
Ruotsinkieliset säätiöt antavat "puhdasta" vaalirahaa niiille, jotka ajattelevat kielipolitiikasta "oikein".
Jos olet kuunnellut edustajien argumenttejä näissä pakkoruotsikeskusteluissa, niin olet voinut todeta, että niissä on aivan yhtä vähän järkeä kuin pakkoruotsissa itsessään. RKP:n johtama mafia on niin vahva, että vastalausetta ei vain uskalleta sanoa. Ulkoisesti järkevän tuntuiset ihmiset taantuvat alakoululaisen tasolle kun keskustelu siirtyy tähän hyvinkin yksinkertaiseen kielikysymykseen.
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 09:31"]
Ruotsinkieliset säätiöt antavat "puhdasta" vaalirahaa niiille, jotka ajattelevat kielipolitiikasta "oikein".
[/quote]
Esim:
http://svenska.yle.fi/artikel/2015/02/13/ksf-stiftelsen-det-tvasprakiga-delar-ut-410-000-euro
Me olemme itse valinneet kansanedustajat tekemään päätöksiä puolestamme. Meillä on ollut kova luotto juontajia, urheilijoita, malleja ja muusikoita kohtaan. Heidän ei tarvitse kuunnella kansan mielipidettä koska kansa on heidät valinnut päättämään puolestamme.
Läpi menneistä kansalaisaloitteista pitäisi järjestää sitova kansanäänestys.
Eikä tuo pakkoruotsit edes mitään vielä, kun EUimperiumi on etusijalla ja suomi vasta kakkosena. Syydetään rahaa EU-unioniin mielin määrin vastoin kansan tahtoa, omasta maasta piittaamatta.
Ottamatta kantaa pakkoruotsiasiaan, enemmistön päätös ei aina ole oikea tai edes hyvä päätös. Esim. enemmistö voisi päättää että kaikki yli miljoonan vuodessa tienaavat joutuvat maksamaan 90% veroja, mutta olisiko se oikein tai toimivaa??
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 09:34"]
Me olemme itse valinneet kansanedustajat tekemään päätöksiä puolestamme. Meillä on ollut kova luotto juontajia, urheilijoita, malleja ja muusikoita kohtaan. Heidän ei tarvitse kuunnella kansan mielipidettä koska kansa on heidät valinnut päättämään puolestamme.
[/quote]
Vaalikoneiden mukaan enemmistö nykyisistä kansanedustajista vastustaa pakkoruotsia. Puoleujohdot ovat kuitenkin RKP:n komenossa, joten edustajat painavat sitä nappia, jota RKP käskee. Kokoomuksen puoluekokous jopa äänesti pakkoruotsia vastaan, mutta RKP:n käskystä Katainen mitätöi oma puolueensa tekemän äänestyksen. SDP:n Jukka Gustafsson kertoi blogissa ennen vaaleja, että pakkoruotsi voidaan poistaa. Opetusministeriksi päästyään mielipide kääntyi päinvastaiseksi: pakkoruotsia pitikin nyt lisätä ja aikaistaa:
Voiko syyttää äänestäjiä väärin äänestämisestä, kun äänestäjille valehdellaan härskisti ennen vaaleja?
Jukka Gustafsson kerran arvosteli ruotsinkielisten alempia pisterajoja yliopistoihin. Hän joutui sitten RKP:n puhutteluun ja seuraavana päivänä pyysi anteeksi kommenttiaan.
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 09:41"][quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 09:34"]
Me olemme itse valinneet kansanedustajat tekemään päätöksiä puolestamme. Meillä on ollut kova luotto juontajia, urheilijoita, malleja ja muusikoita kohtaan. Heidän ei tarvitse kuunnella kansan mielipidettä koska kansa on heidät valinnut päättämään puolestamme.
[/quote]
Vaalikoneiden mukaan enemmistö nykyisistä kansanedustajista vastustaa pakkoruotsia. Puoleujohdot ovat kuitenkin RKP:n komenossa, joten edustajat painavat sitä nappia, jota RKP käskee. Kokoomuksen puoluekokous jopa äänesti pakkoruotsia vastaan, mutta RKP:n käskystä Katainen mitätöi oma puolueensa tekemän äänestyksen. SDP:n Jukka Gustafsson kertoi blogissa ennen vaaleja, että pakkoruotsi voidaan poistaa. Opetusministeriksi päästyään mielipide kääntyi päinvastaiseksi: pakkoruotsia pitikin nyt lisätä ja aikaistaa:
Voiko syyttää äänestäjiä väärin äänestämisestä, kun äänestäjille valehdellaan härskisti ennen vaaleja?
[/quote]
Uskotko sä sokeasti oman edustajaehdokkaasi vaalilupaukset? Et ole tietoinen siitä, ettei yksittäinen edustaja pysty vaikuttamaan mihinkään vaan toimii kuten eduskuntaryhmä ja puolueen johto haluaa?
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 09:47"]
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 09:41"][quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 09:34"] Me olemme itse valinneet kansanedustajat tekemään päätöksiä puolestamme. Meillä on ollut kova luotto juontajia, urheilijoita, malleja ja muusikoita kohtaan. Heidän ei tarvitse kuunnella kansan mielipidettä koska kansa on heidät valinnut päättämään puolestamme. [/quote] Vaalikoneiden mukaan enemmistö nykyisistä kansanedustajista vastustaa pakkoruotsia. Puoleujohdot ovat kuitenkin RKP:n komenossa, joten edustajat painavat sitä nappia, jota RKP käskee. Kokoomuksen puoluekokous jopa äänesti pakkoruotsia vastaan, mutta RKP:n käskystä Katainen mitätöi oma puolueensa tekemän äänestyksen. SDP:n Jukka Gustafsson kertoi blogissa ennen vaaleja, että pakkoruotsi voidaan poistaa. Opetusministeriksi päästyään mielipide kääntyi päinvastaiseksi: pakkoruotsia pitikin nyt lisätä ja aikaistaa: Voiko syyttää äänestäjiä väärin äänestämisestä, kun äänestäjille valehdellaan härskisti ennen vaaleja? [/quote] Uskotko sä sokeasti oman edustajaehdokkaasi vaalilupaukset? Et ole tietoinen siitä, ettei yksittäinen edustaja pysty vaikuttamaan mihinkään vaan toimii kuten eduskuntaryhmä ja puolueen johto haluaa?
[/quote]
Tarkoitin selittää sitä, että ei voi oikein äänestäjääkään syyttää asiasta. Äänestäjät ovat äänestäneet sellaisen eduskunnan, jonka enemmistö vastustaa pakkoruotsia. Tästä seuraa se, että pakkoruotsi aikaistetaan ala-asteelle. Demokratia?
Edustuksellinen demokratia toimii näin, ei siinä kansa äänestä suoraan yksityiskohdista kuin neuvoa antavasti. Jos kansa haluaa vaihtaa edustajansa niin se onnistuu keväällä, mutta edustajiin voi tietysti yrittää muutenkin vaikuttaa suoraan tuomalla julki omia mielipiteitään. Minusta ainakin tuo ruotsikysymys on niin pikku juttu kansanedustajien työssä, että kukaan ei ole hyvä tai huono edustaja minulle pelkästään sen perusteella mitä mieltä tuosta asiasta on.
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 09:40"]
Ottamatta kantaa pakkoruotsiasiaan, enemmistön päätös ei aina ole oikea tai edes hyvä päätös. Esim. enemmistö voisi päättää että kaikki yli miljoonan vuodessa tienaavat joutuvat maksamaan 90% veroja, mutta olisiko se oikein tai toimivaa??
[/quote]
Minulla on suurempi luotto enemmistöön kuin sinulla. Väitän, että suurin osa suomalaisista ei äänestäisi 90% veron puolesta, toisin kuin keinotekoisen kaksikielisyyden poistamisen puolesta. Ei ihme, että sitovat kansanäänestykset ovat poliittisille päättäjillemme hirvittävä ajatus, ovathan he tottuneet siihen, että saavat häärätä ja suhnuroida melko vapaasti hallintoalamaisista ja heidän eduistaan piittaamatta.
Oma lukunsa on sitten tämä typerä kansa, joka äänestää vuosikymmen toisensa jälkeen samat vanhat valtapuolueet eduskuntaan.
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 09:52"]
Edustuksellinen demokratia toimii näin, ei siinä kansa äänestä suoraan yksityiskohdista kuin neuvoa antavasti. Jos kansa haluaa vaihtaa edustajansa niin se onnistuu keväällä, mutta edustajiin voi tietysti yrittää muutenkin vaikuttaa suoraan tuomalla julki omia mielipiteitään. Minusta ainakin tuo ruotsikysymys on niin pikku juttu kansanedustajien työssä, että kukaan ei ole hyvä tai huono edustaja minulle pelkästään sen perusteella mitä mieltä tuosta asiasta on.
[/quote]
Mutta kun se tässä tapauksessa ei toimi. Eduskunnan enemmistö vastustaa pakkoruotsia, joten edustuksellisessa demokratiassa eduskunnan enemmistön tahdon, joka kuvastaa kansan tahtoa, pitäisi toteutua. Nyt se ei toteudu, koska ruotsinkieliset säätiöt yms. tahot voitelevat puoluejohtajat.
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 09:47"][quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 09:41"][quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 09:34"]
Me olemme itse valinneet kansanedustajat tekemään päätöksiä puolestamme. Meillä on ollut kova luotto juontajia, urheilijoita, malleja ja muusikoita kohtaan. Heidän ei tarvitse kuunnella kansan mielipidettä koska kansa on heidät valinnut päättämään puolestamme.
[/quote]
Vaalikoneiden mukaan enemmistö nykyisistä kansanedustajista vastustaa pakkoruotsia. Puoleujohdot ovat kuitenkin RKP:n komenossa, joten edustajat painavat sitä nappia, jota RKP käskee. Kokoomuksen puoluekokous jopa äänesti pakkoruotsia vastaan, mutta RKP:n käskystä Katainen mitätöi oma puolueensa tekemän äänestyksen. SDP:n Jukka Gustafsson kertoi blogissa ennen vaaleja, että pakkoruotsi voidaan poistaa. Opetusministeriksi päästyään mielipide kääntyi päinvastaiseksi: pakkoruotsia pitikin nyt lisätä ja aikaistaa:
Voiko syyttää äänestäjiä väärin äänestämisestä, kun äänestäjille valehdellaan härskisti ennen vaaleja?
[/quote]
Uskotko sä sokeasti oman edustajaehdokkaasi vaalilupaukset? Et ole tietoinen siitä, ettei yksittäinen edustaja pysty vaikuttamaan mihinkään vaan toimii kuten eduskuntaryhmä ja puolueen johto haluaa?
[/quote]
Siksi onkin tärkeää ensin valita puolue jota äänestää. On säälittävää itsensä pettämistä "äänestää henkilöä".
Perussuomalaiset ainoastaan pitää suomalaisten puolta. Pakkoruotsi ja rahanjako ulkomaalaisille jatkuu aina vaan, ym.