Asiat, joiden takia olet hävennyt vanhempiasi

isän alkoholismi. kaikkein eniten pelkäsin että isä tulee kännissä koulun joulujuhliin tai kevätjuhliin, missä piti esiintyä. näin myös muutaman kerran tapahtui ja sitä häpeän määrään on vaikea sanoin kuvailla.

häpesin, kun meidän koti oli sellainen 'alkuperäisessä' kunnossa oleva rintamamiestalo jossa oli 70-luvulla vähän tehty pintaremonttia, kaikki seinät oli ruskeita, keltaisia ja myrkynvihreitä. ja tämä oli 80-luvulla, kun puhtaan valkoinen sisustus oli tosi in. koskaan en kavereita kotiin tuonut. 

kuten joku muukin vastaaja, olen itse ihan neuroottinen näissä asioissa. meidän koti on aina siisti ja puhdas. en käytä enää juuri ollenkaan alkoholia ja huolehdin jatkuvasti, ettei lasten tarvitse hävetä meitä vanhempia.

Muistan, kun joskus teininä hävetti vanhempien pukeutuminen ihan hirveästi. Eipä se pukeutuminen ole nykyäänkään priimaa, mutta enää siitä ei niin paljon välitä, kun ei ole nuo pinnalliset asiat niin tärkeitä elämässä.

Mutta esimerkkejä asioista mitkä teininä hävettivät:
- isä osti kaikki vaatteet kirpputorilta. Joo ei tietenkään paha muuten, mutta kun se osti ne halvimmat ja rumimmat rötköt mitä kukaan muu ei osta ja mitä normaali-ihmiset katsoo järkytyksissään kirppareilla. Vaatteet maksoivat aina alle kymmenen markkaa, euroaikana sitten yli 2 euroa ei saanut mennä. Äiti sitten samaa tahtia näitä vaatteita poltti meidän pihagrillissä, tästä on tullut meidän perheessä jo ihan pitkäaikainen insidejuttu :D Isä ei pitkään aikaan edes huomannut, että äiti hävittää niitä resuja kamppeita. Sitten kerran taisi äiti jäädä ihan tosi toimissa kiinni, ei isä oikein tykännyt :) Alkoi sitten kantaa kahta kauheammin vaatteita kotiin.

- Isä käytti kesät talvet kerrastoja vaatteiden alla. Muistan ikuisesti, kun isä saattoi keskellä kauppaa laskea housut nilkkoihin (siis päälyhousut ja välihousut) ja asetella alkkarit kunnolla. Sitten se veti yksitellen ne housut jalkaansa korviin asti paidan päälle. Teini-ikäisenä en näistä hetkistä kovin nauttinut :D Eikä varmaan kanssakauppailijatkaan.

- Äiti käytti valkoisia ns. terveyssandaaleja aina kesällä, lisäksi vielä perus sukkien kanssa. Hänen mielestä ne oli kauniit kengät, juhlissakin oli kiva pitää. Ja juhlissa sitten mekko oli polviin asti ja polvisukat vähän polvien alle ja sitten nämä terveyskengät. Ah. Sillä taitaa vieläkin olla ne samaiset kengät olemassa ja varmaan käytössäkin.

- Äiti käytti leggingseja housuina. Lyhyt paita ja sitten jotkut pinkit leggarit jalassa (ja ne terveyssandaalit tietenkin!). Onneksi ne leggingsit oli sentään semmoista paksua puuvillakangasta (niin kuin välihousut), ettei mitään ohutta sukkahousukangasta. Kerran vein äitin jopa kauppaan ostamaan muutamia pitkiä toppeja, että käyttäisi niitä paitojen alla pepun peittämiseen. Sinne ne topit jäivät kaapin pohjalle.

Voi kuinka koomisilta mun vanhemmat kuulostavatkaan :D Ihania ja rakkaita ne silti on, vaikka onkin saanut välillä kävellä pussi päässä pikkukaupungissa kaikkien tuntiessa kaikki <3

Eikä aikusienakaan voi unohtaa ja antaa anteeksi

Häpesin sairaalloisesti, kun äitini alkoi käydä AA:ssa, ja puhui siitä kotona. Siis ihan perheen kesken, mutta mua hävetti niin paljon kuulla koko ajan siitä, miten hän nyt sinne leipoo, ja miten hän nyt siellä teki sitä ja tätä... kun tiesin että kohta se AA unohtuu ja ryyppääminen alkaa taas.

Paljon selitti kun kuulin aikuisena että hänellä on kaksisuuntainen. Meille lapsille se oli todella todella raskasta. Nyt kun on lääkitys kohdillaan niin isovanhemmuus onnistuu. Ja juomattakin on ollut jo kunnioitettavan kauan.

Isä aina kotona kalsarisillaan kun tuli ystäviä. Lisäksi sillä oli korvaläpällinen talvilippis ja rumattalvikumpparit. Töihin pukeutui ja pukeutuu edelleen tyylikkäästi ja aika kalliisti. Häpesin pitkään kun isäni soitti kaverini vanhemmille kun parempikuntoisena talutin humalaisen kaverin meille pakkasesta.

Ei hävetä enää pätkääkään.

Meillä oli aina tosi ruma ja ruosteinen auto, joka piti kamalaa ääntä ajettaessa.

Nyt on tosin niin hieno auto, että kehtaa itsekkin sitä lainailla :)

- Kauppareissulla vessapaperipaketin kantaminen autoon. Melkein kuin olisi kantanut kädessään kylttiä, jossa lukee "Minä kannan vessapaperia. Minä siis kakkaan."

- Se että meillä oli Lada. Kaikilla muilla oli normaalit autot.

Teininä hävetti kun vanhemmat olivat kouluttamattomia ja lihavia. Äidillä ärsyttävä tyyli juoruilla kaikki asiat ja missä hyvänsä ollaan niin alkaa udella ihmisiltä keitä he ovat ja mistä päin ja mitä tekevät työkseen jne jne... No nyt he ovat jo iäkkäitä joten ei sillä lailla enää kauheesti liikuta yhdessä ja asia ei enää ole minun murheeni. Tosin se ärsyttää kun esim. juhlissa äiti alkaa kertoilla kaikille sairauksistaan vähän liiankin yksityiskohtaisesti. Häneltä vaan puuttuu sellainen tilannetaju ja sivistys kokonaan. 

[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 19:11"]
- Kauppareissulla vessapaperipaketin kantaminen autoon. Melkein kuin olisi kantanut kädessään kylttiä, jossa lukee "Minä kannan vessapaperia. Minä siis kakkaan."

- Se että meillä oli Lada. Kaikilla muilla oli normaalit autot.
[/quote]

Hahah joo tuo vessapaperin kantaminen :DDDD

En häpeä vanhempiani, päinvastoin arvostan suuresti ja olen kiitollinen. En vain osaa ilmaista sitä, ja en tiiä tietävätkö he kuinka tärkeitä oikeasti ovat minulle. Olen ollut liian ankara heitä kohtaan.

Joo, pakkomielteinen rasismi. Ulkoisesti muistuttaa kiihottuneisuutta. Niin niin silmät kiiltää, posket punottaa ja hengitys oikein huohottaa, kun vanhempani pääsee vauhtiin fantasioittensa kanssa... On ympärileikkausta ja mitä löytyy huivin alta ja mitä kaikkea - varmaan ajattelevat pakolaisia nussiessaan. Ovat käyneet kerran 70-luvulla ruotsinlaivalla, siinä heidän tietopohjansa muista kulttuureista. :D

[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 22:01"]

[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 20:56"]

80 puhuu täyttä asiaa. Yhteiskuntaluokista puhuminen on tabu. Monissa Euroopan maissa alimpien luokkien nuoret saavat yliopistoon päästessään erityistä tuutorointia. Ei siksi, etteivät pärjäisi opinnoissa, vaan siksi, etteivät taustaansa häveten ylisuorittaisi. Roskasakista tuleva nuori akateeminen saattaa ottaa opinnot väärällä tavalla tosissaan. Yliopisto on hänelle ensimmäinen paikka, jossa hän saa hyväksyntää. Jotkut rakastuvat opettajiinsa, jotkut sairastuvat suorituspaineisiin ja keskeyttävät opintonsa, lähes kaikki jossain vaiheessa kokevat kriisinä sen, että kotona ei ymmärretä eikä tueta ja akateemisissa piireissä taas on aina vähän nousukas. Tästä kuulevat Suomessa YTHS:n psykologit, lehtien sivuilta emme näitä juttuja voi lukea. Ilmiö on uudenlainen, eikä vertaudu siihen, miten rakennemuutoksen aikaan tultiin maalta kaupunkiin. 80, tsemppiä sinulle akateemisella urallesi. Olet kahden maailman välissä, ota se etuoikeutena. Älä polta itseäsi loppuun.

[/quote]

Kiitos paljon viestistäsi, melkein alkoi itkettää :') En tiennytkään tuota käytäntöä muualla Euroopassa, mutta tuolle olisi varmasti sijansa myös Suomessa, kun näitä luokkanousijoita on jo enemmän kuin joitakin kymmeniä vuosia sitten vaikka edelleen koulutuksen katsotaankin periytyvän voimakkaasti. Tunnistan itseäni paljon tuossa suorittamisessa, ja vasta vähän aikaa sitten ymmärsin, miksi minulle on niin hirveän tärkeää yrittää menestyä ja tehdä koko ajan sata lasissa, vaikka kukaan muu ei tee. Nimenomaan, koska pitää yrittää todistaa niin hirveästi että pystyn tähän ja haluan tätä enkä ole samanlainen kuin vanhempani.

Tuo kahden tulen välissä oleminen on niin totta. Toisaalta olen pikkukylällä "se joka otti ja lähti vaan, mitähän sekin itsestään kuvittelee kun suureen maailmaan meni niin nokka pystyssä", mutta toisaalta en sopeudu yhtään esim. vuosikurssilleni, jossa (valehtelematta tai yleistämättä) kaikkien vanhemmat ovat opettajia, lääkäreitä, näyttelijöitä, tutkijoita, rehtoreita, sairaanhoitajia, yrittäjiä tai töissä virastoissa. Heistä on mukavaa kun on tulossa isommat (esim. vuosi)juhlat, joihin saa laittautua, mutta enhän mä edes tiedä aloitetaanko uloimmilla vai sisimmillä aterimilla... :/

[/quote]

Tähän ihan oikeasti pitäisi olla vertaistukea. Itse olen kouluttamattomien duunarivanhempien lapsi, sukuni ainoa ylioppilas ja kahden alan maisteri ja tunnen edelleen ahdistusta akateemisissa seurapiireissä, joka tuntuu kaikille olevan jo lapsuudesta tuttu olomuoto. Itselle tulee herkästi alamittainen olo ja varsinkin pienet tapakulttuuriin liittyvät asiat, jotka eivät tule luontevasti, tuottavat inhottavan epävarman olon. Sosiaalipsykologi Katriina Järvinen on oivallisesti kirjoittanut tästä ilmiöstä oman samanlaisen tarinansa kautta.

[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 23:49"]

[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 22:01"]

[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 20:56"]

80 puhuu täyttä asiaa. Yhteiskuntaluokista puhuminen on tabu. Monissa Euroopan maissa alimpien luokkien nuoret saavat yliopistoon päästessään erityistä tuutorointia. Ei siksi, etteivät pärjäisi opinnoissa, vaan siksi, etteivät taustaansa häveten ylisuorittaisi. Roskasakista tuleva nuori akateeminen saattaa ottaa opinnot väärällä tavalla tosissaan. Yliopisto on hänelle ensimmäinen paikka, jossa hän saa hyväksyntää. Jotkut rakastuvat opettajiinsa, jotkut sairastuvat suorituspaineisiin ja keskeyttävät opintonsa, lähes kaikki jossain vaiheessa kokevat kriisinä sen, että kotona ei ymmärretä eikä tueta ja akateemisissa piireissä taas on aina vähän nousukas. Tästä kuulevat Suomessa YTHS:n psykologit, lehtien sivuilta emme näitä juttuja voi lukea. Ilmiö on uudenlainen, eikä vertaudu siihen, miten rakennemuutoksen aikaan tultiin maalta kaupunkiin. 80, tsemppiä sinulle akateemisella urallesi. Olet kahden maailman välissä, ota se etuoikeutena. Älä polta itseäsi loppuun.

[/quote]

Kiitos paljon viestistäsi, melkein alkoi itkettää :') En tiennytkään tuota käytäntöä muualla Euroopassa, mutta tuolle olisi varmasti sijansa myös Suomessa, kun näitä luokkanousijoita on jo enemmän kuin joitakin kymmeniä vuosia sitten vaikka edelleen koulutuksen katsotaankin periytyvän voimakkaasti. Tunnistan itseäni paljon tuossa suorittamisessa, ja vasta vähän aikaa sitten ymmärsin, miksi minulle on niin hirveän tärkeää yrittää menestyä ja tehdä koko ajan sata lasissa, vaikka kukaan muu ei tee. Nimenomaan, koska pitää yrittää todistaa niin hirveästi että pystyn tähän ja haluan tätä enkä ole samanlainen kuin vanhempani.

Tuo kahden tulen välissä oleminen on niin totta. Toisaalta olen pikkukylällä "se joka otti ja lähti vaan, mitähän sekin itsestään kuvittelee kun suureen maailmaan meni niin nokka pystyssä", mutta toisaalta en sopeudu yhtään esim. vuosikurssilleni, jossa (valehtelematta tai yleistämättä) kaikkien vanhemmat ovat opettajia, lääkäreitä, näyttelijöitä, tutkijoita, rehtoreita, sairaanhoitajia, yrittäjiä tai töissä virastoissa. Heistä on mukavaa kun on tulossa isommat (esim. vuosi)juhlat, joihin saa laittautua, mutta enhän mä edes tiedä aloitetaanko uloimmilla vai sisimmillä aterimilla... :/

[/quote]

Tähän ihan oikeasti pitäisi olla vertaistukea. Itse olen kouluttamattomien duunarivanhempien lapsi, sukuni ainoa ylioppilas ja kahden alan maisteri ja tunnen edelleen ahdistusta akateemisissa seurapiireissä, joka tuntuu kaikille olevan jo lapsuudesta tuttu olomuoto. Itselle tulee herkästi alamittainen olo ja varsinkin pienet tapakulttuuriin liittyvät asiat, jotka eivät tule luontevasti, tuottavat inhottavan epävarman olon. Sosiaalipsykologi Katriina Järvinen on oivallisesti kirjoittanut tästä ilmiöstä oman samanlaisen tarinansa kautta.

[/quote]

Pikkuisen epävarmuutta ilmassa? Minä olen Lapista, ja (jopa) täällä on ihan normaalia että duunarien jälkeläinen menee yliopistoon. Toisaalta myös akateemisten vanhempien lapsi voi valita duunariammatin. Tuttavapiirissä on myös ammatillisten opintojen jälkeen yliopistoon päässeitä, eikä siinäkään ole mitään mitä pitäisi ihmetellä tai taivastella. 

Ei duunarius tee ihmisestä tyhmää ja laiskaa, ihminen on sellainen alkujaankin. Myös duunarinhommia painava voi vapaa-ajallaan lukea, sivistää itseään ja vaikka opiskella.

Näitä on monta. Mm raha -asiat. Porukat akna sano et nyt ei voo ostaa ku on "köyhyys" ei saatu kaupata karkkia. Myöhemmin selvinny ettei köyhyyttä ikinä ollukkaan. Se vaan takroittanu ettei käyttötilillä ole rahaa..vaan säästösaä. Isä o alkoholisti ja on kännipäissään osannu monesti nolata juttelemalla nykyiselle miehelleni joka oli aiemmin luokkakaveri johon olin ihastunut. "Aiotko ottaa meiän tytöstä itelles emännän?" Ja kaveriporukalle huudellu kännipäissä kauoungilla ku oon hakenj sitä baarista 18 wanhana. Näitä tilanteita on paljon. Kaupitellu minua ällöille miehille tyttöystäväkseen yms

[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 11:01"][quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 10:54"]Mua hävetti teininä käydä isän mukana ruokakaupassa ja kantaa kauppakasseja autoon, kun kylän coolit amispojat oli aina parkissa siinä pihalla. Olin blondi pissis ja ihastunut yhteen heistä ja oli noloa käydä ruokakaupassa. En tajua nyt tuota että mikäs siinä loppujen lopuksi hävetti :D Teinin maailma on kummallinen
[/quote]

Ei varsinaisesti liity aiheeseen, mutta omilleni muuton jälkeen joskus 18-vuotiaana hävetti ihan pirusti aluksi käydä ruokakaupassa. Miksi ihmeessä? :D
[/quote]
Sama mulla ja en käyttänyt koria ollenkaan vaan keräilin tavaroita syliin. Sitten jossain vaiheessa rohkaistuin ja otin jo korin.

Häpesin ja häpeän edelleen sitä, että erityisesti isäni on rasisti. Rasismi kohdistuu erityisesti tummaihoisiin ihmisiin. Ei ymmärrä vieläkään sitä, että kaikki ovat tasa-arvoisia ihonväristä huolimatta. Muutoin kunnioitan ja rakastan vanhempiani, mutta tuon seikan haluaisin muuttaa.

Täällä on tullut jo pääpointit munkin häpeilystäni; se iänikuinen raha kun oltiin niin helvetin köyhiä ja kaikki kaverit ja niiden vanhemmatkin sen tietysti tiesi, ja joka paikassa riitely. Että mua hävetti kun kaverit joutu kuuntelemaan sitä riitelyä.

Yksi sellainen asia joka hävettää vielä nyt vanhempanakin on se, että ne on melkein alinta luokkaa. Niillä ei ole minkäänlaista koulutuspääomaa taloudellisesta tai sosiaalisesta puhumattakaan. Monta lasta, elää tuilla, isä halveksuu "oravanpyörässä eläviä hikisiä jakkupukumiehiä".
Mua hävettää, ettei ne edes aio tehdä mitään töitä. Ja koska Suomessa on edelleen tabu puhua yhteiskuntaluokista ja siitä, että esim. yliopisto-opiskelijan vanhemmat ovat kouluttamattomia luusereita (sori kielenkäyttö), mua hävettää jos jossain tilanteissa tulee esiin se että oon todella alhaisesta luokasta lähtöisin ja siellä vanhemmat makaa edelleen omassa saastassaan... :/
(Ja korostan, että kyse ei ole siitä etteikö olisi aikanaan tai vielä nytkin ollut mahdollisuuksia tehdä asialle jotain.)

Hävettää, että vanhemmat on niitä sossun elättejä (vaikkakaan eivät käytä sentään päihteitä) joita täälläkin aina halveksutaan. Hävettää, koska ajattelen että olen itse samanlainen ollessani valitettavasti verisukua, vaikka todellisuudessa olen käytännössä nyt opiskelijana ollessanikin paremmassa yhteiskunnallisessa asemassa kuin he. Häpeä ei vaan poistu...

häpesin mummon hautajaisissa kun "isä" sai viinakrampin, nyt  vähän vanhempana sille ei voi muuta kun nauraa :D

olipa siellä hautajaisissa muutenkin krapulaista porukkaa, ei viinakramppi niille mikään uus juttu ollut. Viinaanhan se vanha akkakin joka kuopattiin kuoli... juopposuku!

[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 19:24"]

-kaikki asiat piti varmasti kuuluttaa koko kylälle rahan vähyydestä suolen epäsäännöllisyyksiin ja perheenjäsenien sairauksiin. Minunkin intiimejä salaisuuksiani leviteltiin ympäri pientä kylää aina kun vanhempani sattuivat tapaamaan jonkun juorukellokavereistaan.

-Täydellinen sokeus omille teoilleen ja sille miltä ne näyttivät ulospäin. Esim. Äitini ei pitänyt siinä mitään kummallista että pysähdytään autosta paskalle autotielle, kirjaimellisesti metrin päähän autosta.

-Isäni oli omasta mielestään aina oikeassa. Jos joku heitti vastaan  perustellun vastamielipiteen tai faktan, niin isäni vain korotti ääntään ja jankutti samaa virheellistä luuloaan, kunnes toinen kyllästyi kuuntelemaan. Tämän jälkeen isäni kuvitteli sitten voittaneensa väittelyn ja olleensa oikeassa.

-laiskuus. Aamulla nukuttiin aina vähintään yhdeksään asti ja päivällä piti saada parin tunnin päiväunet jotta jaksaa iltaan. Sitten tosiaan kuitenkin jo kymmenen uutisten jälkeen nukkumaan.

Listaa voisi vielä jatkaakin, mutta eiköhän tämä riitä. Sen jälkeen kun täytin 18 ja muutin omilleni ei ole onneksi tarvinnut mokomia paljoa katsella.

[/quote]

Laiskuus? Runsas unen tarveko on laiskuuden merkki?

[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 20:16"][quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 19:24"]

-kaikki asiat piti varmasti kuuluttaa koko kylälle rahan vähyydestä suolen epäsäännöllisyyksiin ja perheenjäsenien sairauksiin. Minunkin intiimejä salaisuuksiani leviteltiin ympäri pientä kylää aina kun vanhempani sattuivat tapaamaan jonkun juorukellokavereistaan.

-Täydellinen sokeus omille teoilleen ja sille miltä ne näyttivät ulospäin. Esim. Äitini ei pitänyt siinä mitään kummallista että pysähdytään autosta paskalle autotielle, kirjaimellisesti metrin päähän autosta.

-Isäni oli omasta mielestään aina oikeassa. Jos joku heitti vastaan  perustellun vastamielipiteen tai faktan, niin isäni vain korotti ääntään ja jankutti samaa virheellistä luuloaan, kunnes toinen kyllästyi kuuntelemaan. Tämän jälkeen isäni kuvitteli sitten voittaneensa väittelyn ja olleensa oikeassa.

-laiskuus. Aamulla nukuttiin aina vähintään yhdeksään asti ja päivällä piti saada parin tunnin päiväunet jotta jaksaa iltaan. Sitten tosiaan kuitenkin jo kymmenen uutisten jälkeen nukkumaan.

Listaa voisi vielä jatkaakin, mutta eiköhän tämä riitä. Sen jälkeen kun täytin 18 ja muutin omilleni ei ole onneksi tarvinnut mokomia paljoa katsella.

[/quote]

Laiskuus? Runsas unen tarveko on laiskuuden merkki?
[/quote[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 20:16"][quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 19:24"]

-kaikki asiat piti varmasti kuuluttaa koko kylälle rahan vähyydestä suolen epäsäännöllisyyksiin ja perheenjäsenien sairauksiin. Minunkin intiimejä salaisuuksiani leviteltiin ympäri pientä kylää aina kun vanhempani sattuivat tapaamaan jonkun juorukellokavereistaan.

-Täydellinen sokeus omille teoilleen ja sille miltä ne näyttivät ulospäin. Esim. Äitini ei pitänyt siinä mitään kummallista että pysähdytään autosta paskalle autotielle, kirjaimellisesti metrin päähän autosta.

-Isäni oli omasta mielestään aina oikeassa. Jos joku heitti vastaan  perustellun vastamielipiteen tai faktan, niin isäni vain korotti ääntään ja jankutti samaa virheellistä luuloaan, kunnes toinen kyllästyi kuuntelemaan. Tämän jälkeen isäni kuvitteli sitten voittaneensa väittelyn ja olleensa oikeassa.

-laiskuus. Aamulla nukuttiin aina vähintään yhdeksään asti ja päivällä piti saada parin tunnin päiväunet jotta jaksaa iltaan. Sitten tosiaan kuitenkin jo kymmenen uutisten jälkeen nukkumaan.

Listaa voisi vielä jatkaakin, mutta eiköhän tämä riitä. Sen jälkeen kun täytin 18 ja muutin omilleni ei ole onneksi tarvinnut mokomia paljoa katsella.

[/quote]

Laiskuus? Runsas unen tarveko on laiskuuden merkki?
[/quote]
Jos on normi hyvät elintavat niin aikuinen on laiska nukkuessaan päiväunia kuin pikkulapsi. Runsas unen tarve, hah. Taitaa siellä yksi samanlainen huonosti elävä laiskamato vetää hernettä nenään?