Tinder
Tapasin mukavan ihmisen Tinderissä. Juttelu oli todella molemminpuolista ja päivittäistä. Asumme lähellä toisiamme. Tapaamisen sopiminen tuntui olevan hänelle silti tosi vaikeaa. Olimme jutelleet lähes kolme viikkoa ennen tapaamista. Kun vihdoin saimme päivän tapaamiselle sovittua, hän kertoi olevansa todella väsynyt eikä tapaaminen kestänyt pitkään, ja juttelimme vain. Silti se mielestäni meni ihan ok. Viesteistä olin saanut käsityksen, että hän haluaisi muutakin kuin jutella. Hän ehdotti, että tapaisimme uudelleen parin päivän kuluttua. Pitäisikö minun olla vaikka päivää ennen yhteydessä tapaamiseen liittyen vai pitäisikö antaa olla, jos hän ei itse ehdota? Itse haluaisin kovasti olla yhteydessä, mutta en haluaisi olla liian tunkeileva....
Jos ei moneen viikkoon löydä aikaa pikaiseen näkemiseen, niin ei oikeesti taho sitä.