Lue keskustelun säännöt.
Punastelusta
22.11.2021 |
Tuntui jokseenkin pahalta, kun tapailukumppani kiusoitteli minua punastumisesta. En osaa suhtautua moisiin kommentteihin, koska nuorempana minua kiusattiin punastelusta koulussa vuosien ajan ja samanaikaisesti haukuttiin rumaksi. No miten kävi nyt? Kilahdin, kehitin riidan ja lopetin tapailun. Nyt itkettää. Tuntuu tosi pahalta. Nöyryytys ei näemmä pääty ikinä, se vain muuttaa muotoaan.
Kommentit (60)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Punastuminen herättää ympäristössä mielenkiintoa koska silloin ollaan ihmisyyden perusasioiden äärellä. Haluat pitää itsesi piilossa mutta et onnistu. Onneksi se ei ole aikuisten mielestä paha asia vaan ehkä aika söpöä. ❤
V*ttuiletko? On ihan sama onko se miesten mielestä söpöä, huomauttelu tuntuu silti tosi pahalta. Mies näki minun olevan kiusaantunut mutta jatkoi nälvimistä silti. Minä en ole koskaan halunnut herättää tällä asialla huomiota, mutta muille tuntuu olevan suurta huvia kiinnittää huomio tulipunaiseen pärstääni ja ilkkua sille. Eikä minun punaisuudessani ole mitään söpöä: kärsin rosaceasta, joten lehahtelu on jatkuvaa ja täysin hallitsematonta. Punastuessani näytän lähinnä pultsarilta.
Huomauttelu tuntuu joka kerta hirveän pahalta. Pitää kai eristäytyä ihmisistä kokonaan, saapahan olla rauhassa.
- ap
Tupakka ja alkoholi pois.
En käytä kumpaakaan, joten HV.
- ap
HV itse senkin itsesäälissä vellova typerä ruikuttaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tsempit! Samanlaista kohtelua sain nuorempana. Se söi itsetuntoa. En edelleenkään voi ihastua ihmiseen, joka huomauttaa siitä…
Kiitos! Se todellakin syö itsetuntoa, ja ne kommentit osuvat jonnekin syvälle oman minuuden ytimeen. Miten tällaisesta voi päästä eteenpäin? Tuntuu, etten halua deittailla enää ollenkaan. Pitää kai yrittää jotenkin tulla toimeen sen asian kanssa, että miehet eivät hyväksy minua sellaisena kuin olen ja tämän takia tulen olemaan loppuikäni yksin.
- ap
No ehkä parempi ollakin yksin jos ei kestä mitään kiusoittelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Punastuminen herättää ympäristössä mielenkiintoa koska silloin ollaan ihmisyyden perusasioiden äärellä. Haluat pitää itsesi piilossa mutta et onnistu. Onneksi se ei ole aikuisten mielestä paha asia vaan ehkä aika söpöä. ❤
V*ttuiletko? On ihan sama onko se miesten mielestä söpöä, huomauttelu tuntuu silti tosi pahalta. Mies näki minun olevan kiusaantunut mutta jatkoi nälvimistä silti. Minä en ole koskaan halunnut herättää tällä asialla huomiota, mutta muille tuntuu olevan suurta huvia kiinnittää huomio tulipunaiseen pärstääni ja ilkkua sille. Eikä minun punaisuudessani ole mitään söpöä: kärsin rosaceasta, joten lehahtelu on jatkuvaa ja täysin hallitsematonta. Punastuessani näytän lähinnä pultsarilta.
Huomauttelu tuntuu joka kerta hirveän pahalta. Pitää kai eristäytyä ihmisistä kokonaan, saapahan olla rauhassa.
- ap
No avasitko suun ja selitit, miksi asiasta huomauttelu tuntui pahalta? Ei ihmiset voi tietää, ellet kerro, että sulla on jotain traumoja asiaan liittyen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Verenkierto kunnossa, parempi kuin anemia.
En tiedä miksi, mutta näistä vähättelevistä kommenteista tulee ihan hirveä olo. Kuten sanoin, punastuessani näytän lähinnä puliakalta.
- ap
Jos punastelu on sun ainut ongelma, niin aika hyvin menee. Ehkä ihmiset vähättelevät asiaa, koska se on vähäpätöinen asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Punastuminen herättää ympäristössä mielenkiintoa koska silloin ollaan ihmisyyden perusasioiden äärellä. Haluat pitää itsesi piilossa mutta et onnistu. Onneksi se ei ole aikuisten mielestä paha asia vaan ehkä aika söpöä. ❤
V*ttuiletko? On ihan sama onko se miesten mielestä söpöä, huomauttelu tuntuu silti tosi pahalta. Mies näki minun olevan kiusaantunut mutta jatkoi nälvimistä silti. Minä en ole koskaan halunnut herättää tällä asialla huomiota, mutta muille tuntuu olevan suurta huvia kiinnittää huomio tulipunaiseen pärstääni ja ilkkua sille. Eikä minun punaisuudessani ole mitään söpöä: kärsin rosaceasta, joten lehahtelu on jatkuvaa ja täysin hallitsematonta. Punastuessani näytän lähinnä pultsarilta.
Huomauttelu tuntuu joka kerta hirveän pahalta. Pitää kai eristäytyä ihmisistä kokonaan, saapahan olla rauhassa.
- ap
No avasitko suun ja selitit, miksi asiasta huomauttelu tuntui pahalta? Ei ihmiset voi tietää, ellet kerro, että sulla on jotain traumoja asiaan liittyen.
Jos lukisit koko ketjun, saisit selville että kyllä kerroin.
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Säälittävää, että ap kehitti riidan ja pakeni.
Niinpä. Terapiaa tarvitsisi selvästi.
Minä muutun aivan tulipunaiseksi, jos menen häkellyksiin. En ole koskaan välittänyt siitä. Minä en sille mitään voi. Se on autonominen hermostoni, joka sen tuottaa ja se toisaalta on pitänyt minut elossa tähänkin asti. En jaksa ihmisiä, jotka ovat tekopyhiä. Kaikki me paskomme, oksennamme ja eritämme hikeä ja räkää. Jotkut snobit on ihan naurettavia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säälittävää, että ap kehitti riidan ja pakeni.
Miten niin? Onko itsestäsi kivaa, jos joku ilkeilee arasta asiasta ja jatkaa ilkkumista, vaikka huomaa sinun olevan kiusaantunut? Olisiko tilanne sinun mielestäsi erilainen, jos kyseessä olisi vaikkapa ylipainosta nälviminen?
- ap
Loukkaantuminen on oma valinta. Jos vedät herneet nenään joka kerta kun joku asiasta mainitsee, niin siihen kiinnitetään vaan enemmän huomiota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tsempit! Samanlaista kohtelua sain nuorempana. Se söi itsetuntoa. En edelleenkään voi ihastua ihmiseen, joka huomauttaa siitä…
Kiitos! Se todellakin syö itsetuntoa, ja ne kommentit osuvat jonnekin syvälle oman minuuden ytimeen. Miten tällaisesta voi päästä eteenpäin? Tuntuu, etten halua deittailla enää ollenkaan. Pitää kai yrittää jotenkin tulla toimeen sen asian kanssa, että miehet eivät hyväksy minua sellaisena kuin olen ja tämän takia tulen olemaan loppuikäni yksin.
- ap
No ehkä parempi ollakin yksin jos ei kestä mitään kiusoittelua.
Olen oikeastaan ihmetellyt jo pitkään, miksi suomalaisten aikuisten pari- ja ystävyyssuhteisiin tuntuu kuuluvan olennaisesti sekä kiusoittelu että myös suoranainen alaspainaminen ja ilkeily. Miksi ihmeessä, ja miksi sitä pidetään tarpeellisena?
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä, että mätä omena paljastui heti suhteen alussa, niin ei tarttenut tuhlata liikaa aikaa. Punastelusta huomauttelu on huonoa käytöstä. Kumma kun täällä riittää kiusaajia, jotka saa ilonsa toisen nolaamisesta.
Oletko ap muuten kokeillut beetasalpaajia? Auttaa punasteluun ja on esim. työelämässä korvaamattomia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko ap muuten kokeillut beetasalpaajia? Auttaa punasteluun ja on esim. työelämässä korvaamattomia.
Olen kokeillut vuosia sitten. Ei mitään vaikutusta.
- ap
Mua jännitti sosiaaliset tilanteen nuorena, ja pelkäsin punastumista kuollakseni. Vanhempanakaan punastelu ei ole mukavaa, koska kun huomaan punastuvani, niin en pysty enää keskittymään siihen mitä olin sanomassa vaan alan sönköttää, ja punastun vain lisää.
Sen sijaan olen nyt vielä vanhempana kehittänyt jonkun kuumuushommelin, että yhtäkkiä vain lehahdan ihan punaiseksi, naamaa ja koko päätä kuumottaa ilman että se liittyy mitenkään punasteluun, joten olen joutunut kohtaamaan punanaamani. Yleensä sanon heti kun huomaan sen tulevan että jahas, taas mennään, ja selitän että mulla on tällainen homma johon ei löytynyt syytä. Myöskin ruumiinlämpönni nousee tuolloin 37.5:een.
Lääkärissä on käyty, vaihdevuodet suljettu pois, ja muutenkin terveen paperit saatu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin itsekin sanonut heipat tuollaiselle miehelle 😅 minulle myös punastuminen on tosi herkkä paikka, tuntuu että se pilasi nuoruuteni ja itsetuntoni, edelleen 26vnä joudun tästä kärsimään :(
Itse erehdyin kerran menemään julkiselle paikalle uuden miehen kanssa ilman meikkiä ja naama tottakai alkoi helottamaan. Minua rupesi vetuttamaan jo se kun huomasin, että mies jäi tuijottamaan pitkäksi aikaa 😂 tuli mieleen juurikin kouluajat. Enpä tee tuota virhettä enää koskaan!! Pakko siis vissiin käyttää meikkiä hautaan asti.
En todellakaan kattelisi miestä joka ei selkeästi ole tunneälykäs, ja tajusisi millon pitää suunsa kiinni!
Muistan kun lukiossa ensimmäisellä äikän tunnilla, hieman omalaatuinen opettaja kysyi koko luokalta ” onko täällä ihmisiä jotka vaihtavat väriä?” 🤦🏼♀️ Joo voitte kuvitella kuka sitten alkoi ”vaihtamaan väriä” :D koin nuo tilanteet aina todella nöyryyttävinä ja traumaattisina. En itse voi kuitenkaan vaikuttaa punasteluun mitenkään.
Punastelu on myös paljon enemmän kuin mitä näkyy ulospäin. Ja erotetaanpa nyt pieni punastelu siitä kun koko lärvi lehahtaa punaiseksi, koska tämä on oikeasti verrattavissa paniikkikohtaukseen!! Siinä hetkessä vain haluaa päästä siitä tilanteesta pois. Sydän hakkaa, selkä ja naama on ihan hiessä, siihen päälle tietenkin tämä ulkoinen, näkyvä nöyryytys. Kroppa tuntuu myös todella väsyneeltä tämän jälkeen .Jos tästä joskus jollekin avautuu saa kuunnella vähättelyä. En toivoisi kenellekään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tsempit! Samanlaista kohtelua sain nuorempana. Se söi itsetuntoa. En edelleenkään voi ihastua ihmiseen, joka huomauttaa siitä…
Kiitos! Se todellakin syö itsetuntoa, ja ne kommentit osuvat jonnekin syvälle oman minuuden ytimeen. Miten tällaisesta voi päästä eteenpäin? Tuntuu, etten halua deittailla enää ollenkaan. Pitää kai yrittää jotenkin tulla toimeen sen asian kanssa, että miehet eivät hyväksy minua sellaisena kuin olen ja tämän takia tulen olemaan loppuikäni yksin.
- ap
No ehkä parempi ollakin yksin jos ei kestä mitään kiusoittelua.
Olen oikeastaan ihmetellyt jo pitkään, miksi suomalaisten aikuisten pari- ja ystävyyssuhteisiin tuntuu kuuluvan olennaisesti sekä kiusoittelu että myös suoranainen alaspainaminen ja ilkeily. Miksi ihmeessä, ja miksi sitä pidetään tarpeellisena?
- ap
Tätä samaa olen itsekin ihmetellyt. Itse yritän aina kohdella muita ihmisiä mahdollisimman hienotunteisesti ja olla nolaamatta muita ihmisiä. Jostain syystä en kuitenkaan saa samaa kohtelua muilta takaisin. Tästä tietenkin sitten aiheutuu ihmissuhdekonflikteja, joiden ansioista näyttää siltä että minä olen tässä yhtälössä se ongelma vaikka totuus on se että se toinen ihminen on se ongelma kun ei osaa pitää suutaan kiinni silloin kun niin kannattaisi tehdä.
Ap, et ole ainut punastelija. Minulla on aina vähän punakka naama, couperosaa hieman. Punastun helposti, ja aina urheillessa olen siis aivan sellainen tulipunainen. Olen koko ikäni hävennyt punaisia poskiani.
Aina välillä, esim. töissä, joku saattaa huomauttaa yhtäkkiä "oot ihan punainen!". Jossain vaikka kahvitauolla missä on paljon ihmisiä. Siitä tulee aivan sanoinkuvaamattoman paha mieli. Miksi tuollaista pitää sanoa? Kukaan ei kuitenkaan koskaan möläytä kenellekään että "sulla on iso finni leuassa!" tai "ompas sulla vinot hampaat!".
Antaisin melkein mitä vaan, jos saisin normaalin ihon.
Älkää kommentoiko kenenkään ulkonäköä. Luulisi että tämä on itsestäänselvä asia.
Toivoa on ; olen aina ollut herkkä punastumaan, mutta nyt, vaihdevuosien alettua, huomasin etten ole punastellut aikoihin. Outoa, koska saan kuumia aaltoja vähän väliä ja hikoilen, naama ei kuitnkaan tule punaiseksi. Kuinka tämä on mahdollistakaan, en tiedä. Mutta mahtavaa on jutella ihmisten kanssa ilman punastelua, ennen menin punaiseksi aina kun sanoin jotain.
Vierailija kirjoitti:
Verenkierto kunnossa, parempi kuin anemia.
Mitä ihmettä höpiset? Ei punastumisesta voi hemoglobiinia päätellä. Itse punastelen tosi herkästi ja hb on jatkuvasti alle sadan, noin kuukausi sitten mitattiin luvuksi 87.
Hassuja käsityksiä ihmisillä. Ja tsemppiä aloittajalle, aika moukkamainen mies oli. Onneksi lopetit tapailun.
Jos mies pyytäisi anteeksi ja selvästi ymmärtäisi yskän, niin tietysti voitte jatkaa tapailua. Ei kannata tuhota suhdetta tuommoisen asian takia. Jokainen tekee virheitä.
Häpeä on vaikeasti käsiteltävä tunne, ja siihen oppii helposti lyömään päälle muita vahvoja tunteita, kuten vihan, joka on itselle ainakin ollut ns. parempi tunne siedettäväksi. Kun joku saa mieleni sivuamaankin häpeää, löytyy raivonappula vierestä ja show on valmis.
Minusta on aina ollut todella omituinen tapa, miten aikuisten täytyy tosiaan ääneen todeta " oi nyt se punastu!", "punastuitko sä? " tms. Itse en koskaan moista möläyttäisi, varmasti toinen on ihan tarpeeksi tietoinen.
Tosin itsellä oli lapsena etenkin pakkasella todella punaiset posket (couperosa, nyt rauhoittunut), ja vihasin ihmisten tarvetta kommentoida niitä, ehkä sieltä tämä "viisaus" periytynyt....
Koulukiusaamista on joutunut kokemaan todella moni, siihen ei kannata jäädä kiinni. Kukaan ei valitse sitä nöyryytystä ja vahingontekoa itselleen, mutta irtipäästäminen säästää itseä.
Häpeästä ja sen käsittelystä löytyy materiaalia, suosittelen. Oishan se hienoa, jos sun ei tarvitsisi itseäsi kuormittaa toisen huonolla käytöksellä, vaan voisit vaan todeta tyynisti, että "moinen kommentointi tuntuu ikävältä monesta, toivon ettet jatkossa enää huomauttaisi aiheesta?" ?