Lue keskustelun säännöt.
Jos mies ei halua naimisiin, tarkoittaako se aina, että toinen ei ole "se oikea"?
20.11.2021 |
Avioliitto ei ollut minulle tärkeä koskaan, mutta mitä pidempään olemme olleet yhdessä, sitä järkevämmältä se on alkanut vaikuttaa. Siis nimenomaan juridisessa mielessä. Meillä on yhteinen asuntolaina, ei vielä lapsia, mutta kuului suunnitelmiin. Olisin ns. puilla paljailla, jos mies kuolisi ennen minua, koska olen pienempi tuloisempi. Minulla ei olisi varaa jäädä asumaan tähän yksin mitenkään, tosin tuskin haluaisinkaan. Mies ei kuitenkaan halua naimisiin, vaikka olen kertonut syyn miksi minulla mielipide on muuttunut ja suostuisin mielelläni avioehtoon. Ainoastaan sanoo, että naimisiin meno ei ole koskaan ollut tärkeää ja jos ero tulisi, hän ei halua jakaa ennen suhdettamme hankki aansa omaisuutta, vaikka takuulla tietää etten ole hänen mammonan perään. Eli enkö ole hänelle se oikea, kuten täältä saa aina lukea ? Suhde on muutoin täysi kymppi ellei tätä ehkä hivenen yllättävää ehdottomuutta lasketa. Ja ei, en ala kiristämään lapsen teolla, koska silloin naimisiin ei mentäisi oikeista syystä, vaan kiristämällä, ja sellainen ei kuulu tapoihini.
Kommentit (91)
Vierailija kirjoitti:
Kokemusta avoleskeydestä, valitettavasti. Silloinen puoliso sairastui äkillisesti ja kuoli. Se oli kamalaa itsessään, mutta kyllä asiaa pahensi se, etten ollut lain silmissä hänelle mitään. Sain tietoja sairauden etenemisestä vain anopilta, joka syytti minua miehen sairastumisesta ja todella loukkasi puheillaan. Hautajaiskutsua sain odotella kuin kuka hyvänsä hyvänpäiväntuttu ja istuin siellä syrjään sysättynä kuunnellen, miten miehen sisko ja kouluaikaiset kaverit suunnittelivat jonkin erillisen muisteluillan järjestämistä. Kertaakaan en heistä kuullut hautajaisten jälkeen. Kas siinä kiitos vuosista, joiden aikana olin jakanut miehen kanssa arkeni ja tukenut häntä parhaani mukaan.
Nykyiseni kanssa menimme naimisiin reilun vuoden seurustelun jälkeen, enkä ole katunut hetkeäkään.
Tämä on todella surullista varsinkin jos avopari on ollut pitkin yhdessä :( olen myös nähnyt, että tällaista tapahtuu yllättävän paljon. Ja tämä minua itseänikin pelottaa, sillä olen vähän vastaavanlaisessa tilanteessa kuin ap. Rakastan miestäni todella paljon ja hän kehuu suhdettamme maailman parhaaksi ja minua kutsuu jopa vaimoksi. Yhdessäkin jo 10v. Silti naimisiinmeno ei ole kuulema vaihtoehto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tää keskustelu aiheuttaa mulle ahdistusta.
Ollaan oltu miehen kanssa 8 vuotta yhdessä ja olen monesti sanonut, että haluaisin naimisiin. Vastaus on aina sama: ei usko avioliittoon, koska vanhempansa erosivat.
Tuntuu muutenkin kun eläisimme täysin erillisiä elämiä yhteisen katon alla. :(
En vaan saa repäistyä itseäni irti. Naimisiinmeno on suuri haaveeni. En halua mitään tuhansien eurojen prinsessahäitä tai sormuksia ja haluan myös avioehdon sillä mulla on omaisuutta enemmän kun miehellä. Haluan, että mies kosii. Mulla ei oo elämässä ollut paljon ilon ja onnen kokemuksia niin haluaisin, että edes sen saisin kokea....
Oon kysynyt monesti, että enkö ole se oikea vai mikä mättää. Mies suuttuu tästä joka kerta. Mutta kai se sitten on niin, vaikkei hän sitä myönnä. Olen monesti sanonut, että ei voi lähteä pois jos ei yhteinen tulevaisuus kiinnosta. Kyllä kuulemma kiinnostaa mutta avioliitto ei...
Onpa paska peruste. Uskoo kuitenkin seurusteluun ja yhdessä elämiseen, vaikka vanhempansa erosivat? JA lapsen tekemiseen, vaikka omat vanhemmat erosivat?
Vierailija kirjoitti:
Avioliitosta on hyötyä vain erossa. Joten kannattaa miettiä kaksi kertaa kunnioitus ehdottaa naimisiin menemistä.
Avioliitosta on hyötyä puolison kuollessa,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokemusta avoleskeydestä, valitettavasti. Silloinen puoliso sairastui äkillisesti ja kuoli. Se oli kamalaa itsessään, mutta kyllä asiaa pahensi se, etten ollut lain silmissä hänelle mitään. Sain tietoja sairauden etenemisestä vain anopilta, joka syytti minua miehen sairastumisesta ja todella loukkasi puheillaan. Hautajaiskutsua sain odotella kuin kuka hyvänsä hyvänpäiväntuttu ja istuin siellä syrjään sysättynä kuunnellen, miten miehen sisko ja kouluaikaiset kaverit suunnittelivat jonkin erillisen muisteluillan järjestämistä. Kertaakaan en heistä kuullut hautajaisten jälkeen. Kas siinä kiitos vuosista, joiden aikana olin jakanut miehen kanssa arkeni ja tukenut häntä parhaani mukaan.
Nykyiseni kanssa menimme naimisiin reilun vuoden seurustelun jälkeen, enkä ole katunut hetkeäkään.
Tämä on todella surullista varsinkin jos avopari on ollut pitkin yhdessä :( olen myös nähnyt, että tällaista tapahtuu yllättävän paljon. Ja tämä minua itseänikin pelottaa, sillä olen vähän vastaavanlaisessa tilanteessa kuin ap. Rakastan miestäni todella paljon ja hän kehuu suhdettamme maailman parhaaksi ja minua kutsuu jopa vaimoksi. Yhdessäkin jo 10v. Silti naimisiinmeno ei ole kuulema vaihtoehto.
Sama. Ystäväni oli asunut miehen omistamassa, mutta tietenkin molempien maksamassa, ja ystäväni sisustamassa talossa jo vuosia kun miehensä kuoli äkillisesti. Ne miehen vanhemmat ja sisarukset jotka olivat olleet niiiin mukavia, joskin hieman etäisiä, ajoivat ystäväni kodistaan, ja jokaisesta tavarasta hän joutui tappelemaan. Tämä oli kauan sitten, ennen nykyistä avolakia.
Eli kesken pahimman surunsa hän sai niskaansa vielä miehen suvun, joiden kanssa luuli voivansa surra yhdessä rakasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehelle avioliitto on huono diili. Ei mies ostele häälehtiä, eikä fantasioi kampauksesta ja morsiuskimpusta.
Suurempi on juridinen puoli. Käytännössä liki aina omaisuuden kerryttää mies, josta liki aina sitten nainen ottaa erotessaan puolet.
Kannattaisiko ap:n alkaa kerryttää omaisuutta, niin että suhteesta tulisi taloudellisesti tasa-arvoinen. Tai jopa niin päin että ero tilanteessa mies hyötyisi taloudellisesti, niin avioliitto voisi onnistuakin ja miehellä olisi taloudellinen motivaatio avioliittoon. Nyt tilanne on toisten päin.
Dyyni kirjoitti:
Miehelle avioliitto on huono diili. Ei mies ostele häälehtiä, eikä fantasioi kampauksesta ja morsiuskimpusta.
Suurempi on juridinen puoli. Käytännössä liki aina omaisuuden kerryttää mies, josta liki aina sitten nainen ottaa erotessaan puolet.
Kannattaisiko ap:n alkaa kerryttää omaisuutta, niin että suhteesta tulisi taloudellisesti tasa-arvoinen. Tai jopa niin päin että ero tilanteessa mies hyötyisi taloudellisesti, niin avioliitto voisi onnistuakin ja miehellä olisi taloudellinen motivaatio avioliittoon. Nyt tilanne on toisten päin.
Ei ole totta. Mies ei kerrytä omaa omaisuuttaan sillä välin kun nainen joitaa miehen(kin) kolmea lasta kotona, vaan hän kerryttää yhteistä omaisuutta. Jos mies hoitaa, kantaa ja synnyttää perheen lapset, ja nainen tällä välin käy työssä, niin nainen kerryttää silloin työssäkäynnillään yhteistä omaisuutta myös, ei omaansa. Ja yhteisellä tarkoitan tietenkin koko perheen, myös siis lasten omaisuutta, koska niillehän se potti sitten kuoleman jälkeen siirtyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä tyydy olemaan pienituloinen vaan ala opiskella parempaan ammattiin. Ota vastuu omasta elämästäsi ennen kuin hankit lapsia. Silloin et ole riippuvainen miehestä, ja voit hankkia lapsia miettimättä sitä kuoleeko tai häipyykö mies.
Jos kerran olet valmis avioehtoonkin niin sitten en tiedä mitä ukkos päässä liikkuu, tai jospa hän ei oikeasti haluakkaan lapsia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenkiintoinen aloitus tärkeästä aiheesta. Alapeukkua tuli siitä syystä, että mielestäsi lasten tekemättä jättäminen on kiristämistä, jos mies ei suostu avioliittoon. Tyhmähän sitä pitäisi olla, jos tuollaisten kommenttien jälkeen tekee lapsia.
Oikeasti ihmettelen tätä asennetta täällä, että pitää olla niin nöyrää tyttöä miesten vaatimusten edessä. Kaikenlaiset vaatimukset ovat kiristämistä ja miesten mieliksi tehdään lapsia ja hankintaan asuntolaina ilman, että paperit on kunnossa molempien osalta. Ja yläpeukkuja satelee sitä mukaan, mitä enemmän omilla oikeuksilla pyyhitään lattiaa.
Voihan se kertoa enemmän siitä, miten mies suhtautuu avioliittoon, kuin siitä, miten suhtautuu kumppaniinsa.