Miten toimia kun poikaystävä ei ikinä suostu maksamaan osuuttaan?
Olen parisuhteessa miehen kanssa jolla on hyvät tulot, meillä molemmilla on. Emme asu yhdessä mutta vietämme paljon vapaa-aikaa toistemme luona. Hänen tullessa käymään, pidän huolen, että kotona on ruokaa. Hänen luokse mennessä minua pyydetään usein, joko suoraan tai rivien välistä, käymään kaupassa ja tuomaan milloin mitäkin. Jääkaappi tuntuu aina olevan tyhjä.
Joskus kun olen hänen luonaan ja sanon meneväni lähikauppaan ostamaan meille vaikka karkkia, niin mukaan isketään ostoslista jossa voi olla mm. fooliopaperia, konepesuainetta...eli siis perusasioita joita hän tarvitsee kotonaan. Joskus olen huomannut hänen pyytävän minua ostamaan asioita joita hänellä jo on (eilen hän pyysi minua ostamaan paketin kahvia vaikka kaapissa oli lähes täysi paketti).
Samoin jos tilaamme ruokaa, niin minä joudun sen maksamaan Miehelle ei kai tule missään vaiheessa oloa, että hänkin voisi joskus maksaa, vaikka nyt ihan kohteliaisuudesta.
Summat eivät ole isoja mutta alkaa periaatteesta harmittamaan ja surettamaan.
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Onko asia hyvä ottaa puheeksi?
Kommentit (33)
No, sinuna juoksisin. Ettei käy kuten minulle: tyhmänä menin naimisiin ja tein lapsenkin tuollaisen lokkeilijan kanssa. Nyt on erottu ja joka sentistä lapsen hyväksi saa tapella. Hällä tulot huomattavasti isommat kuin minulla, mutta raha menee ennemmin omaan itseensä kuin ainoaan lapseensa.
Vierailija kirjoitti:
Kerrankin noin päin!
Viisas mies. Sen sijaan, että yrittäisi puhua järkeä rahanahneille naisille, hän toimii kuten rahanahneet naiset. Pitää itsekkin tehdä noin!
Todella fiksua käytöstä!
Koska jotkut naiset ovat rahanahneita, niin minäpä viisaana miehenä kostan sen nyt tälle kivalle naiselle, joka ei ole rahanahne! Tottakai on aina älykästä sabotoida suhde hyvän ja mukavan naisen kanssa, vain koska se mun exä oli niin ahne!
Miesten logiikka on kyllä huippuluokkaa!
On vaikea ymmärtää miksi ihmiset on suhteessa jossa eivät voi hyvin ja kun tietää ettei pidemmän päälle ole toivoakaan kestävästä suhteesta.
Toista et voi muuttaa. Ja vaikka saisitkin nalkutettua väliaikaisen muutoksen, silloin mies ei voi hyvin. Ja suhde jossa kumpikin ei voi hyvin, ei tule kestään. Ja mitä luulet elon olevan kun yhteen muutatte.
Suotta hukkaat vuosia tuollaiseen.
Nyt voi ihan aidosti ja rakkaudella sanoa, että jätä se sika.
Ja jos et kehtaa suoraan sanoa (pitäisi kyllä kehdata, ei siinä mitään pahaa ole) niin sanot että sulla on rahat nyt vähissä tai jos hän on tulossa sinun luo, pyydät tuomaan jotain. Jos ei edelleenkään suostu maksamaan, lähtisin. Kyllä tuon pitäisi olla vastavuoroista.
Tuollaisia on nähty ennenkin, jotka naisilla maksattaa asioita. Itse tiedän yhden +50v komean miehen, jolle seurustelukumppaneiden pitää ostaa jopa baarissakin juomat. Ja juhlimassa haluaa käydä usein.
Naiset on vaihtuneet vuosien aikana useasti kun ovat lopulta kyllästyneet. Aina löytää uuden. Mies on ollut 80-luvulta asti työtön; täysin terve ja pystyisi tekemään töitä, mutta ei kiinnosta.
Työkkärikorvaukset käyttää mm. Veikkauksen peleihin ja yrittää niillä tienata, tosin huonolla menestyksellä. On Lottoa, Pitkävetoa jne. Isompia voittoja ei ole vuosikymmenien aikana koskaan tullut.
Säälittää ne hyväksikäytetyt naiset, jotka alussa näkevät tässä tyypissä vain sen komean ulkokuoren, mutta eivät sitä mätää sisältöä. Kun tutustuvat paremmin niin sitten totuus alkaa paljastua.
Tämän keskustelun aloittajalle: Ottaisin asian puheeksi mahdollisimman pian ja jos tämä mies kiistää kaiken, suosittelisin suhteen lopettamista ennen kuin hyväksikäyttö pahenee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi tajuta jättää jo tossa vaiheessa.
Mies joka rakastaa, haluaa huolehtia naisestaan myös taloudellisesti.
Ja tämähän ei mitenkään voi toimia toistepäin?
Onko muka hyvätuloinen vai esittääkö? Mä deittailin luottotiedotonta ja persaukista raksajamppaa puolisen vuotta, aina oli lompakko unohtunut tms. Söi mun luona aina ja hänen luonaan mun piti käydä kaupassa.
Loppuajasta mäkin unohdin lompakon kotiin ja ilmoitin sen kassalla, jätin hänet täyden korin kanssa jonoon. Suuttui eikä maksanut.
Tää tyyppi osti heti palkan saatua uusia vaatteita ja mitä lie autosälää, jätti laskut maksamatta. Kerran vei mut syömään, kun äitinsä siirs rahaa tilille, mun ois pitäny aina maksaa.😂
Naurattaa vieläki toi pelle. Liekö sama😄
Sanotaan, että tyhmyydestä saa maksaa. Se tarkoittaa juuri tätä.
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi pyytää häneltä rahaa niihin ostoksiin, joista hän antaa sinulle listan? Jos ei anna rahaa, niin sitten vaan jätät ostamatta. Tämä vastaus kysymykseesi "miten toimia".
Mutta ehkä se mies on kuitenkin panostuksen arvoinen. On komea, hyvä sängyssä ym. kivaa. Mielelläni minäkin muutamat foliot maksaisin, jos sellaisen löytäisin.
Kysyisin puoliläpällä tyyliin "millonkas oli sun vuoro maksaa kun mää muistaakseni 4 viimesintä kertaa oon maksanu kauppareissut omasta pussista". Sit jos mies alkaa jotain vääntämään niin tiukka keskustelu kunnes tasapuolisuus jatkossa on sovittu, tai sitten ei tule jatkoa.
Todennäköisesti sairaalloisen itara henkilö kyseessä, jollaisten kanssa ei todellakaan ei kannata alkaa minkäänlaiseen suhteen kaltaiseenkaan.
Miten toimia? No lakkaa ostamasta sitä ruokaa ja tavaraa sille. Jos antaa kauppalistan, sano että nämä maksavat suurinpiirtein 50e, anna rahaa niin tuon. Jos ei anna, et tuo. Miksi elätät tuollaista hyväksikäyttäjää? Saa sitä munaa muualtakin, ei tartte mitään loista elättää. Olet selvästi alisteisessa asemassa, suosittelen jättämään tuollaisen uunon.