Antti on etsinyt kumppania lähes 20 vuotta
https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000008419620.html
"Miksi joidenkin suomalaismiesten on vaikea löytää kumppania? Miesten kirjoitelmia sinkkuudesta tarkastellaan tuoreessa väitöstutkimuksessa. 25–64-vuotiaiden miesten tahattoman kumppanittomuuden taustalla näyttäisi olevan sekä itsestä että ulkoisista tekijöistä johtuvia syitä."
Itsestä johtuvia syitä ovat kokemus kelpaamattomuudesta, ulkoisia tekijöitä ovat ajatukset naisten potentiaalisesta vaativuudesta.
Aineisto osoittaa, kuinka tärkeää varhainen sosiaalisten suhteiden kehittyminen on.
Kommentit (152)
Liian epävarma itsestään siksi ei onni käy. Ei sen naisen tarvitse olla 100% yhteensopiva ja älykäs tietää sen.
Ihmiset ovat iäkkäämpinä epäluuloisia lähes vainoharhaisuuteen asti. Nuoret ovat siinä suhteessa erilaisia.
Mulla oli säätöä asperger-miehen kanssa ja olen itsekin assi. Hän oli ulkoisesti aivan mielettömän komea ja alkuvaiheessa olikin hyvin avoin ja huomaavainen. Lopulta vain parin kuukauden tapailun jälkeen hän vain lakkasi puhumasta eikä oma-aloitteisesti pitänyt enää mitään yhteyttä. Kun aina näimme, hän ei katsonut enää silmiin ja saattoi tuhahdella tympääntyneenä. Uskalsin lopulta avata suuni ja keskustella asiasta niin hän vain sanoi että eikai meidän tarvi edetä nopeaa kun häntä hermostuttaa, tapaillaan vaan. Juu-u, säätöä meillä takana tässä vaiheessa yli puoli vuotta. Sänkyyn asti emme päässeet missään vaiheessa. Hänellä oli ollut ennen minua hyvin samanlaisia, lyhyempiä tapailusuhteita ja ihmetteli mulle aina ääneen, miksi kukaan ei oikein pidä hänestä. Miksiköhän? Itsekin siedin häntä aivan liian kauan!
Veikkaan että tässä ei niinkään ollut kyse aspergerista vaan siitä, että hänen kotonaan ei olla puhuttu tunteista, eikä hänellä ole ollut siskoja (iso perhe jossa kaikki olivat poikia) eikä naispuoleisia kavereita. Tämä taitaa olla suomalaisilla miehillä hyvinkin yleistä että mistään ei saa puhua. Kummasti meiltä autistisilta naisilta kommunikaatio ja vastavuoroisuus onnistuu.
Vierailija kirjoitti:
Tuossa unohdettiin taas ne miesten omat kriteerit, eli ihan tavis nainen ei kelpaakaan. Vapaita naisia on pilvin pimein, mutta ei kelpaa ei.
Tavallisella naisella ei ole ylipainoa, jos on niin ei yllä tavallisen tasolle.

Niinpä. Jos et ole tarpeeksi näyttävän näköinen, niin olet näille tyypeille ilmaa.

Sama varmaan pätee miehiin? Vai koskeeko vaan naisia??
Vierailija kirjoitti:
Meitä oli useampi suomalainen nainen yhdessä baarissa. Vain ulkomaalaistaustainen mies kehaisi ohimennen, kuinka upeilta näytämme. Suomalaisten miesten taholta ei minkäänlaisia lähestymisyrityksiä, ei flirttiä, tuskin katseitakaan. Täydellinen aloitteidenpuute ei kyllä yhtään auta suomalaisten miesten parinhankinnassa.
Suomalaiset miehet ovat rehellisempiä kuin se ulkomaalainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa unohdettiin taas ne miesten omat kriteerit, eli ihan tavis nainen ei kelpaakaan. Vapaita naisia on pilvin pimein, mutta ei kelpaa ei.
Tavallisella naisella ei ole ylipainoa, jos on niin ei yllä tavallisen tasolle.
Sama varmaan pätee miehiin? Vai koskeeko vaan naisia??
Lihava mies ei olekaan tavis, vaan paljon alle.
Sellaista se on köyhälle miehelle.

Itseasiassa, voi olla. Koska joillain naisilla paino jakautuu niin, että lievähkö ylipaino vain lisää heidän viehättävyyttään. Tämähän tiedetään siitä, että miehillä ei ole tavatonta tykätä ns. tuhdeista tytöistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa unohdettiin taas ne miesten omat kriteerit, eli ihan tavis nainen ei kelpaakaan. Vapaita naisia on pilvin pimein, mutta ei kelpaa ei.
Tavallisella naisella ei ole ylipainoa, jos on niin ei yllä tavallisen tasolle.
Sama varmaan pätee miehiin? Vai koskeeko vaan naisia??
Lihava mies ei olekaan tavis, vaan paljon alle.
Ja kun 47% alle 30 v miehistä on vähintään ylipainoisia, niin...
Täällä sitä taas vatkataan lauantai-iltana. Miten jumalan tähären teidät saisi ymmärtämään että täällä kaikki viikonloput roikkumalla ei nainen materialisoidu elämän. Sitä saat mihin elämässä keskityt. Jos keskityt yksinäiseen nettivatkaamiseen niin sitten on tiedossa lisää yksinäistä nettivatkaamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa unohdettiin taas ne miesten omat kriteerit, eli ihan tavis nainen ei kelpaakaan. Vapaita naisia on pilvin pimein, mutta ei kelpaa ei.
Tavallisella naisella ei ole ylipainoa, jos on niin ei yllä tavallisen tasolle.
Ei kaikki hoikatkaan yllä, kun on rumat kasvot.
Vierailija kirjoitti:
Sellaista se on köyhälle miehelle.
Miehet pystyisivät saamaan naisen hyvällä käytöksellä, mutta ette te viitsi.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli säätöä asperger-miehen kanssa ja olen itsekin assi. Hän oli ulkoisesti aivan mielettömän komea ja alkuvaiheessa olikin hyvin avoin ja huomaavainen. Lopulta vain parin kuukauden tapailun jälkeen hän vain lakkasi puhumasta eikä oma-aloitteisesti pitänyt enää mitään yhteyttä. Kun aina näimme, hän ei katsonut enää silmiin ja saattoi tuhahdella tympääntyneenä. Uskalsin lopulta avata suuni ja keskustella asiasta niin hän vain sanoi että eikai meidän tarvi edetä nopeaa kun häntä hermostuttaa, tapaillaan vaan. Juu-u, säätöä meillä takana tässä vaiheessa yli puoli vuotta. Sänkyyn asti emme päässeet missään vaiheessa. Hänellä oli ollut ennen minua hyvin samanlaisia, lyhyempiä tapailusuhteita ja ihmetteli mulle aina ääneen, miksi kukaan ei oikein pidä hänestä. Miksiköhän? Itsekin siedin häntä aivan liian kauan!
Veikkaan että tässä ei niinkään ollut kyse aspergerista vaan siitä, että hänen kotonaan ei olla puhuttu tunteista, eikä hänellä ole ollut siskoja (iso perhe jossa kaikki olivat poikia) eikä naispuoleisia kavereita. Tämä taitaa olla suomalaisilla miehillä hyvinkin yleistä että mistään ei saa puhua. Kummasti meiltä autistisilta naisilta kommunikaatio ja vastavuoroisuus onnistuu.
Meillä on töissä sinkkumies josta ei ota mitään selvää, ehkä hänellä on tuo.

Kyseinen mies on myös komea, olen miettinyt miksi on sinkku.

En tahdo kotona muistaa millaiset tuon sinkkumiehen kasvot on, mistä se kertoo?
Muiden ihmisten kasvot muistan hyvin.

Asiassa on jotain kummallista, mystistä.
Tuo mies oli keksinyt minulle lempinimen. Kysyi myös onko minulla koiraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa unohdettiin taas ne miesten omat kriteerit, eli ihan tavis nainen ei kelpaakaan. Vapaita naisia on pilvin pimein, mutta ei kelpaa ei.
Niinpä. Jos et ole tarpeeksi näyttävän näköinen, niin olet näille tyypeille ilmaa.
Väärin, trööt! Jos nainen on ystävällinen, iloinen ja kaikin puolin mukava, niin vientiä on taatusti. Ylipaino ei häiritse ollenkaan, vaan päinvastoin normaalit mukavat ja ystävälliset miehet parveilevat naisen ympärillä. Eikä tarvitse olla edes nuori, vaan 40+ ikäisilläkin on helppo saada hyvää seuraa ja ystävän. Tämä on niin helppo nähdä, kun lähdin ystävieni kanssa viihteelle. Itse olen varattu, mutta pari ystävääni oli vapaita, mutta vain hetken.
Maailmassa on mukavia ihmisiä paljon, niin miehiä kuin naisiakin. Ehkä jutun Antti ei ole luonteeltaan kovin mukava ja ei kukaan halua ottaa ristikseen mitään märisevää itsesäälissä rypevää tyyppiä.
Prisma-testi ei ole mitään muuta kuin kollektiivinen indikaatio tyytymisestä siihen mitä saa sen sijaan mitä oikeasti haluaisi.