Lue keskustelun säännöt.
"Irtaantuminen" vauvasta (avautuminen...)
10.02.2015 |
Olen vajaan vuoden ikäisen vauvan yksinhuoltajaäiti. Olen ollut ekasta päivästä lähtien hyvin kiinni vauvassa, olen siis omatahtoisesti halunnut olla hänen kanssaan lähes kaiken ajan ja minulle terveen, hyvän kiintymyssuhteen luominen on ollut sanoinkuvaamattoman tärkeää. Jos koin itseni väsyneeksi, menimme vauvan kanssa yhdessä vanhemmilleni yöksi tmv, en juurikaan ottanut omia "huvivapaita" kuin ihan harvoin vain. Vauvalla on myös isä, mutta isä on tavannut lasta yleensä luonani tai me yhdessä kaikki isän luona, isä on vasta pikkuhiljaa tullut varmemmaksi ja tästä olen hyvin iloinen, hän on hyvä isä ja vauva selvästi välittää hänestä.
Nyt olen viime aikoina alkanut tuntea ihmeellisiä, uusia tunteita. Todella HALUAISIN lapsen olevan enemmän hoidossa/isällään. Älkää käsittäkö väärin, rakastan lasta yhä samalla tavalla kuin aina enkä ikinä voisi häntä hylätä/asua eri paikassa kuin hän, eikä nyt ole kyse edes väsymyksestä tmv oman ajan kaipuusta hetkeksi, vaan jotenkin jo toivoisin että lapsen yökyläilyt isällään alkaisi (suunniteltu alkavaksi vuoden iässä, lapsi on vajaa 2kk päästä vuoden) ja oikeasti haluaisin olla vähintään kerran viikossa vaikkapa viisi tuntia erossa vauvasta - oikeastaan useamminkin mieluusti.
Hoidan lapsen aina moitteettomasti ja leikin hänen kanssaan, en siis missään nimessä laiminlyö tai käyttäydy niin kuin hän olisi taakka ja olenkin yllättynyt omista tunteistani - aiemmin olin niiiin kiinni vauvassa enkä olisi osannut edes kuvitella että tällaista on tulossa.
Kokeneemmat äidit, kertokaa kävikö teille näin? Onko tämä normaalia vai huolestuttavaa? Kiitos jos joku jaksoi lukea ja kommentoida :)
Kommentit (6)
Aivan normaalia. Me olemme ydinperhe, mutta pääsääntöisesti olen hoitanut lapset vauvavuotena niin, että en ole juuri lainkaan ollut erossa heistä. Vuoden tuntumassa on tullut sitten se ahaa-elämys, että tämä lapsihan on jo iso, ja alkaa huomata, että kaipaa aikaa erillään vauvasta. Mitä vanhemmaksi ne tulee, sitä enemmän olen kaivannut omaa aikaa. Uhmaiät, lasten tappelu ja 6-vuotiaan jankkaaminen syövät voimia. Salaa toivon, että meillä olisi isovanhemmat, joille viedä joka toinen kuukausi tai kerran kuussa yhdeksi yöksi, niin että rauhassa saisin palautua arjesta ja hengähtää hetki rauhassa.
Muista, että äitiys ei ole vain positiivisia tunteita. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat, lisääntyy usein ne omat negatiiviset tunteet lasta kohtaan. Nekin on ihan normaaleja. Viimeksi tänään mietin itse mielessäni, että nyt kyllä tekisi mieli heittää ikkunasta pihalle meidän uhmaikäinen. Pidän silti itseäni ihan hyvänä ja normaalina äitinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan normaalia. Lapsi alkaa olla siinä iässä että voit huoletta antaa isän hoitaa sitä useamman tunnin. Käy kävelyllä tai lue kirjaa. Sinä et ole huono äiti vaikka haluat joskus omaa aikaa, päinvaistoin siitä tekee sinusta hyvän äidin. Kun huolehdit itsestäsi niin jaksaa paremmin lapsen kanssa. Yksikään lapsi ei varioidu siitä jos olet muutaman tunnin pois ja annat lapsen isän luoda lapseen oman suhteen.
Ihan normaalilta ja ihanalta äidiltä kuulostat :)
Ihan normaaliahan tuo on. Ja jos on mahdollisuus, niin sitä omaa aikaa kannattaa oikeasti vähän ottaa. Se voi olal vaikka muutama tunti yksin kotona, oma kauppareissu, kampaajalla käynti tms. jonne pääset ilman vauvaa. Sen jälkeen jaksaa taas paljon paremmin kuunnella vaikkapa kitinää tms.
Mulla on jo vähän isompi lapsi ja rakastan perhettäni ja miestäni ja lastani ja meillä on kaikki asiat tosi hyvin. Silti tunnustan, että nautin, jos mies lähtee kerran vuodessa lapsen kanssa yöksi pois kotona ja saan olla ihan yksin. Se on ihanaa! Ei tietenkään olisi ihanaa jos sitä jatkuisi pitkään, mutta yksi ilta ja yö ihan yksi on luksusta ja rentouttavaa.
Mulla lapsi pian 2v enkä halua olla hänestä erossa paria tuntia pidempään. Toki olen jos on pakko. En tiedä sitten onko tämä epänormaalia. En mielellään jätä lasta isänsä kanssa kahdestaan, koska pelkään jotain sattuvan. Pelko on aiheeton, mitään ei ole koskaan sattunut kun ovat kaksistaan. Imetän vielä, johtuukohan tämä kaikki imetyshormoneista.
Ihan normaalia. Äidinvaistot huolehtii, että äiti pitää vauvastaan huolen ja lähellä tämän ollessa imeväisikäinen. Sitten hormonit tasaantuu ja äiti kaipaa omaa aikaa ilman lasta ja lapsikin on jo sen verran iso, että pärjää erossa äidistä pidemmän ajan (tunteja). Meidän esikoinen on 3v ja kuopus 8kk, molemmilla kerroilla on juuri tuossa imetyksen loputtua hormonit tasaantuneet ja olemme vauvan kanssa "irtaantuneet" toisistamme niin, että olen alkanut ottaan omaa aikaa miehen hoitaessa vauvaa. Olen käynyt salilla ja kahvilla ja huomannut, etten ole sinä aikana edes ajatellut vauvaa, mutta kun olen tullut takaisin kotiin niin jälleennäkeminen on ihanaa, kuin olisin ollut viikon erossa lapsista vaikka olen vain ollut tunnin tai kaksi poissa, Äidit tarvitsee omaa aikaa, siinä ei ole mitään hävettävää!