Lue keskustelun säännöt.
Narsistin lapsi, mitä tehdä?
09.02.2015 |
Olen saanut koko elämäni elää hänen pelossaan mutta nyt lyön touhulle pisteen. Miten te muut teitte sen? Asiaa hankaloittaa se että hän on jokapäiväisessä elämässäni mukana. Monesti yritetty keskustella asioista mutta kieltää kaiken ja saan syyt niskoilleni. Tarinaa riittäisi romaaniksi asti mutta itse asiaan: Miten nousta vastarintaan? Sanoa että ei, ei enää vaikka mitä seurauksia tulisi?
Muita, jotka ovat kärsineet samasta?
Kommentit (26)
Millälailla jokapäiväisessä elämässä? Itse tekisin ritolat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen. Painin parhaillaan omatuntoni kanssa voinko katkaista välit. Hän on kuitenkin äitini.
Me teimme sen. Katkaisimme perhettämme tuhoavan kierteen ja samassa taloudessa ikuisuuden asunut narsisti-appiukko asuu nyt muualla. Olemme saaneet niin paljon kestää. En tiedä, miten olisi käynyt jollei hänen sairastumisensa olisi suonut tilaisuutta muutokselle. Emme olisi varmaan enää järjissämme. Tiedän sun tarinan ihan ilman vaikket mitään kertoisikaan! Tuttua. Ja niin vaikea irrottautua. Mutta ainut keino pelastautua on repäistä irti, vaikka sataisi mitä niskaan. Niin satoi meillekin ja mulle varsinkin. Mutta mistään emme niin tyytyväisiä ole, kuin tästä päätöksestä. Elämä on jokaisen oikeus, eikä toisen tallottavana pidä koko ikää olla. Voimia! Narsistin kanssa ei normi keskustelu onnistu. Jos onnistuu, se ei ole narsismia. Empatiaa hän ei tunne. Itse hän ei ole mielestään koskaan kohdellut ketään huonosti, hän ei kykene näkemään sitä. Joten turha odottaa hyväksyntää. Tee päätös ja pysy siinä, löydät uskomattomasti voimaa kun tarviit sitä. Toivon sulle kaikkea hyvää.
Mulle se mies on nykyään vain mies, jolta mulla on geenejä. Isää minulla ei sanan varsinaisessa merkityksessä ole ollut viimeksi kuin päiväkoti-ikäisenä, jos silloinkaan.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 19:27"]Minä olen. Painin parhaillaan omatuntoni kanssa voinko katkaista välit. Hän on kuitenkin äitini.
[/quote]vaikka äitisi niin narsisti kumminkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Narsistien uhrien tuki auttaa myös. Voi soittaakin sinne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen nro 4 vastaaja. Mulla äitini on kietonut koko muun perheen niin tiukasti otteisiinsa että välien katkaisemisella menisi suhde myös isääni. Hän on niin tossun alla. Sääliksi ja vihaksi pistää. Samoin veljeäni äiti vetelee naruista vaikka on jo tovin asunut omillaan. Äiti on sanonut minne kouluun hakea ym. Olen itse nyt sairaslomalla, äitini mielestä turhaan. Kuitenkin pyytää käymään. Katsotaan nyt menenkö. Asuu onneksi kauempana.
Narsistin lapsi täälläkin. En edes ymmärtänyt vuosien kuluessa, mistä oli kysymys.
Silloin kun en tajunnut mitään, yritin kertoa vuosia hyvällä, sitten suoraan puhuen ja kirjoittaen asiosta, mitä hän oli tehnyt ja mitä se oli aiheuttanut. Ei mitään merkitystä. Ainainen toistuva kuvio oli, että koskaan en saanut vastakaikua meidän välisiin ongelmiin. Hän reagoi, kuin mitään ei olisi tapahtunut, jatkoi samaa omien asioiden tuputtamista. Kuin minulla ei olisi muuta vaihtoehtoa ollut kuin ottaa niskaani vähättelyt, syyttelyt, henkinen väkivalta, mustamaalaukset, niihin reagoimatta.
Kuitenkin, kuten itsekin aikoinaan tein, suosittelen että kannattaa yrittää puhua tai kirjoittaa asioista. Kuin ystävänä, haluten pitää ystävän. Siinä kohtaa alkaa aukeamaan todellisuus. Jos hän haluaa käsitellä asioita niinkuin haluaisi pitää ystävän, kyse ei liene narsistista. Jos muutaman kontaktin jälkeen kyse on sellaisesta, joka todella täyttää narsistin piirteet + aikaisemmin, lyhyesti ilmaistuna -älä ole tekemisissä hänen kanssaan. Todellisen narsistin kanssa menetät oman elämäsi, ja vaikka kuinka yrittäisit setviä asioita vaikka päälläsi seisten, ei auta. Narsistilla ei ole mitään muita sensoreita, mihin hän aistii, paitsi että häntä palvotaan, paasataan, ymmärretään jne., vaikka hän olisi olisi koko ikänsä kohdellut kaltoin aviopuolisoaan, lastansa, sukulaisia tai jotain muuta lähimmäistä. Moraalin taju liittyy vahvasti narsistin ja uhrin välillä, uhrilla on moraalin luontainen ymmärrys, narsistilla ei.
Narsistilla todennäköisesti on tukijoita, heitä jotka eivät ole ymmärtäneet tai välittäneet haluta tai eivät osaa ymmärtää asioita. Kun heidät tiedostat, keitä he ovat, ole heidän kanssaa luonnollinen oma itsesi, mutta älä näytä tai kerro heille mitään heiikkouttasi tai ongelmaa. Kaikki, mitä vähänkin näytät itsestäsi, ihan kaikki, kulkeutuu tuolle aurinkokuningattarelle herhiläisten myötä. Ja herhiläisten elämänsisältö on se, että he uskovat tekevänsä hyvää, tuntevat olevansa elämässään tärkeitä, kun kuljettavat tietoa. Todellisuudessa, herhiläiset eivät ole välttämättä einsteineja. Eikä heitä sillä muotoa voi tuomita. Mehiläisistä en tiedä, mutta ymmärrettene pointin?
Edellä joku kirjotti, että narsistin kanssa ei normikeskustelu toimi. Jos onnistuu, se ei ole narsismia. Hyvin kiteytetty, kun tiedetään mistä puhutaan. Mahtaakohan muut ymmärtää, mitä tällä tarkoitetaan. Pitäiskö laittaa esimerkkejä? Narsismi on muotisana ja siitä onneksi on alkanut olemaan mediassa juttua. Mutta onkohan ne merkit sellaisia, että tarvis vähän detaljeja erottamaan faktaa ja fiktiota?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Loistavaa tekstiä, nro 11. Juuri näin. Puhumme täysin samasta asiasta. Vaikea narsismi ei ole niin yleistä kuin muotisanana. Ja tuo ihailun ja palvelun hakeminen lähimmiltä. Niin tuttua narsistin toimintaa. Sam Vaknin on kirjoittanut paljon hyvää tekstiä. Suosittelen. Avautui paljon kun luin, ja aloin ymmärtää etten ole syyllinen oikeasti. Narsisti kietoo kaikki lähimpänsä verkkoonsa samalla esittäen ulkopuolisille hurmaavaa ja hyvää ihmistä. (olen kirjoittaja nro 5)
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 19:27"]
Minä olen. Painin parhaillaan omatuntoni kanssa voinko katkaista välit. Hän on kuitenkin äitini.
[/quote]
Omantunnon tuska tai yleensäkin ominaisuus on hieno, suojeltava piirre. Kun mitta tulee täyteen, silloin viisas ihminen loittonee narsistista, viimeistään silloin kun ymmärtää jokapäiväisen elämän vuosien ajan menevän asioiden miettimiseen. Läheistänsä ei helposti pois nakkaa, varsinkin vanhempiaan. Tarviiko edes katkaista välit, kunhan vaan ei ota enää vastaan, ei reagoi mitenkään. Ei katkaise siltoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin painin vuosia omatuntoni kanssa siitä voisinko katkaista välit isääni. Lopulta tapahtui jotain "normaalia" kauheampaa ja siltä seisomalta päätin etten enää koskaan ole tekemisissä. Vasta vuosi tätä uutta elämää takana ja olo on kevyempi, helpompi hengittää
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 20:28"]
Loistavaa tekstiä, nro 11. Juuri näin. Puhumme täysin samasta asiasta. Vaikea narsismi ei ole niin yleistä kuin muotisanana. Ja tuo ihailun ja palvelun hakeminen lähimmiltä. Niin tuttua narsistin toimintaa. Sam Vaknin on kirjoittanut paljon hyvää tekstiä. Suosittelen. Avautui paljon kun luin, ja aloin ymmärtää etten ole syyllinen oikeasti. Narsisti kietoo kaikki lähimpänsä verkkoonsa samalla esittäen ulkopuolisille hurmaavaa ja hyvää ihmistä. (olen kirjoittaja nro 5)
Moi, tuntuu hyvältä / valitettavasti : ) lukea täältä, että joku oikeasti tietää näistä. Kolahti kyllä kuin kivi päähän, tuo "vaikea narsismi ei ole niin yleistä kuin muotisana". Olen kokenut ja nähnyt kaiken, tiedän ns. kaiken, sillä puolella ok. Olen selvinnyt / ihme. Vähän hakusessa on, kun haluaisi kuulla, miten muut vastaavat ovat selvinneet vaikean narsistin uhrina, mitä sun historiassa on ja miten selvisit? Rivien välistä lukeminen ok. :)
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnollisena ja kilttinä ihmisenä en koskaan uskonut kohtaavani ihmistä, joka ui niin syvälle henkisesti, satuttaa ja kietoo. On niin taitava älyllisesti, vaihtaa puolta ja mielipidettä puhuessa niin, että lopulta olet solmussa ihan täysin. Otin vastaan 15 v. kaiken haukkumisen, rivienvälistä vihjailun ja suorat törkeydet. Kun puolustauduin, tilanne paheni. Opin luovimaan, ja koko perheemme. Yritin loogisuudella ja järjellä vedota, ei auttanut. Kuin vesi hanhen selästä oli kaikki. Sain paniikkikohtauksia ja stressireaktioita. Yritin tehdä mieliksi, auttaa, olla hyvin. Vain todetakseni että häntä ei voi ikinä miellyttää. Paitsi makeilemalla ja valehtelemalla hänen olevan suurinta ha upeinta mitä on. Siihen valeeseen en kyennyt. Ulkopuoliset ihmettelivät, miksi "valitan". Vaikken edes pientä osaa totuutta puhunut siitä ahdistavasta kauhun tasapainosta mikä perheessämme vallitsi. Lopetin sen pienenkin avautumisen, lukuunottamatta kahta läheistä, jotka ymmärsivät ja kulkivat koko polun mun kanssa.
Sain kuulla, kuinka on "hienoa" että asuu isovanhempi saman katon alla. Että se on rikkaus. No olisi ehkä ollut ei-narsistin kohdalla. Me kun asuttiin samoja huoneita 24/7. Alkoi jo lapsetkin oireilla, ja mies alkoi saada hallitsemattomia raivokohtauksia esim. yöllä kun olisi pitänyt vain levätä. Tuli seinä vastaan enkä tiennyt enää miten ratkaista, kun perhe muuten tosi kallisarvoinen. Huonosta suhteestahan pääsee, mutta mites pääset apesta jolla on oikeus asua (maatila). Sitten se tuli se helpotus. Sairastuminen avasi mahdollisuuden muualla asumiseen, eihän häntä muuten olis ikinä koskaan saanut mihinkään! Ei mitään mahista. Nyt on kulunut muutama vuosi. Välit on olemattomat. Se on tuskaa se katkaisu, kun kuitenkin on läheinen. Kunnes ymmärtää, että siltäväliltä-ratkaisua ei ole. Joko narsisti omistaa sinut tai sitten sinä et ole tekemisissä. Itkut itkettiin miehen kanssa, raivottiin ja avauduttuin. Solmuja aukesi hiljalleen, annoimme itsellemme oikeuden oman perheen elämään. Joku sukulainen haukkui kun ei "jaksettu hoitaa". Hän ei tajunnut tilannetta eikä tuntenut ihmistä oikeasti. Nyt kun katsoo asioita ja historiaa, mitään muuta ei olisi voinut tehdä. Minä tunnollinen ihminen kohtasin sellaisen ihmisen mitä en olisi uskonut olevan olemassakaan. Olen pelastanut mieheni ja lapset, mieheni paranemisprosessi on myös edennyt hyvin. Painajaisia näen yhä, sain myös stressissä elämisestä pysyvän perussairauden. Mutta kaiken kanssa pärjään melkein tästä eteen päin, kun narsisti ei enää syö happea ilmastani. Vertaistuki on älyttömän iso juttu. Oli hienoa lukea myös sinun tekstiäsi, 15.
Mitäpä narsistin lapsi voisi tehdä, kuin vasta aikuisena reagoida, jos lapsi ymmärtää mistä on kysymys. Sekin vaatii tuskaa, totaalista irtiottoa jos haluaa elämässään pitää ihmisarvon ja selvitä hengissä. Narsistilla ei tätä ongelmaa ole.
Kuin vesi hanhen selästä oli kaikki..vettä nyt vähän valuu silmistä, ymmärrän. Ja että et kyennyt valheeseen. Ym. että otitte oikeuden omaan elämään, et ollut tavanut vastaavaa. Pitkä oli sulla matka isovanhemman kanssa, näin ulkopuolisena katsottuna vähän liiankin pitkä matka elämässä. Tiedätkö että, parasta on, että sinun perheessäsi on sitä aitoa, rakkautta ja vaikka noiden kuvioden takia konflikteja, perheenne pysyi yhdessä. Arvokasta elämässä.
Isovanhempi ehkä elää omaa aikakauttaan, ja ehkä hän ei osaa suhtautua tämän päivän kuvioihin. Ei vaan siis yksinkertaisesti osaa, ei ymmärrä, ei älyä. Ehkä ei ole kukaan opettanut ja eteen tulee vain tilanne, jossa ainoana kaiken kattavana keinona pitää sitä vanhaa auktoreetti-tapaansa. Opittua.
Täällä joku ymmärtää sinua silti, kärsimyksenne, ratkaisunne. Hapen otto - oleelllista, se on elämää. Annat kuvaa, että teillä on vahva perhe, perusarvot kunnosssa, aitous, tärkeintä.
Tuota jukuripäistä isovanhempaa vähän mietin, että voisko vielä tehdä jotain? Ymmärrän kyllä matkanne ja näin ulkopuolisin silmin 15 vuotta elämässä on kyllä liian paljon, konflikteissa elättynä, vieläpä perheenä.
Kiitos näistä teksteistänne. On ollut hyvä lukea.
Millaista on narsistin kanssa keskustelu?
Olen käynyt terapeutilla juttelemassa elämäntilanteestani. Kun kerron miehestäni, hän aina toteaa, että miehessä kuulostaa olevan vahvasti narsistisia piirteitä. Miehen kanssa keskustelu on hankalaa. Hän suuttuu käsittämättömistäkin asioista. Ei jaksa kuunnella toisten juttuja, mutta märehtii omia asioitaan uudelleen ja uudelleen. Tilanteemme on hyvin monimutkainen ja se kärjistyi sitä myöten kuin raskauteni on edennyt. Mies kohtelee minua todella ilkeästi ja julmasti. Jos puhun erosta, hän alkaa uhkailla vaikuttavana lapsen elämää.
En ole narsistin lapsi, mutta ex-mieheni oli narsisti ja oltiin pitkään yhdessä. Siitä sain kauheat traumat, jotka kummittelevat joka päivä elämässäni vaikka uusi mieskin:(