Ystäväni ovat korkeasti koulutettuja ja "menestyneitä", mutta ovat selvästi 50:n iässä alkaneet miettiä koko elämän tarkoitusta paljon aiempaa enemmän

Vierailija kirjoitti:

Mulle on aina ollut tärkeää että ajankäyttöni on mielekästä. Eri jutut on eri aikoina mielekkäitä. Joskus on pakko puurtaa vaikkei haluaisi, joskus joku pakkopulla voi olla yllättävän hauskaa.

Ainoastaan hölmö kuvittelee että pelkkä uraputki voi olla tyydyttävää.

Yllättävän monia on, ketkä mittaa toisten arvon sillä perusteella, mitä henkilö tekee työkseen.

Vierailija kirjoitti:

Omalla kohdallani havahduin tähän 52 vuotiaana ja pistin elämäni uusiksi. Ei enää päivääkään sitten kun-elämää. Elämä on tässä ja nyt, koskaan ei tiedä milloin se loppuu. Jätin taakseni päällikkötason työn ja siedettävän ansiotason ja hetkeäkään en ole katunut. Kadoksissa olleet hymy ja elämänilo palasivat. En palaa takaisin työelämään koskaan. Jonkin hyvin kiinnostavan ja yleistä hyvää tuottavan projektin voin mahdollisesti tilapäisesti ottaa. Älkää hyvät ihmiset tappako itseänne töillä. Tämä päivä voi olla viimeisesi, kuinka sen siis käytät?

Et kuitenkaan ole yhteiskunnan tuilla? Tuo ihan ok, jos maksat itse menosi.

Ärsyttää nuo "heränneet" 50-vuotiaat jotka tulee kertomaan "viisauksiaan" kun itse on tajunnut hommat jo 20v. Vauhtisokeus on huono tekosyy ja itse en todellakaan jaksa odotella näiden "lapsien" kasvua kykeneväksi aikuisten ihmisten kanssakäymiseen.

Kai tärkein pointti on se, että viisikymppisenä uskaltaa elää oman näköistä elämää ja tarvittaessa irrottautua siitä mikä ei ole hyväksi. Sehän on vain onni jos on esim. sellaisessa työssä josta tykkää ja joka antaa edelleen enemmän kuin ottaa. Tai että parisuhde voi hyvin, eikä ole tarvetta exitille.

Mutta tässä iässä sitä todellakin puntaroi asioita toisella tapaa kuin nuorempana ja ymmärtää elämän rajallisuuden. Siksi moni riuhtaisee itsensä tässä kohtaa irti niistä ihmisistä ja ympyröistä jotka eivät tuo hyvinvointia vaan aiheuttavat tavalla tai toisella ikävää kuormaa. 

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttää nuo "heränneet" 50-vuotiaat jotka tulee kertomaan "viisauksiaan" kun itse on tajunnut hommat jo 20v. Vauhtisokeus on huono tekosyy ja itse en todellakaan jaksa odotella näiden "lapsien" kasvua kykeneväksi aikuisten ihmisten kanssakäymiseen.

Kauhean hyvinvoivalta ja tyytyväiseltä ihmiseltä et kyllä vaikuta. Varmaan jotain on pielessä siis sinullakin. 

Minulla alkoi muutosten tuulet puhaltamaan 40 vuotiaana, kun isäni kuoli. Jotenkin siitä surukriisistä sai alkunsa monet muutokset elämässäni. Ehkä isäni henki antoi viisautta ja voimaa uskaltaa elää sellaista elämää kuin itse halusin. Vasta silloin ymmärsin laittaa rajat siihen kuinka minua saa kohdella. Lopetin myöskin toisten miellyttämisen ja asetin oman hyvinvointini ykköseksi.

Kyllä siinä 50 ja 60 välillä useimmille tulee tilanne, että mitäs nyt?

Kaikki on jo tavallaan saavutettu ja nähty. Taloudellisesti ei joudu pulaan enää. Jotain uutta pitäisi kehitellä...

Työelämässäkin muiden intoilu pikkuasioista tuntuu jotenkin lapselliselta, jos ne itse on jo moneen kertaan kokenut.

M56, DI