Lue keskustelun säännöt.
Kuvittelen mielessäni kuolemani jälkeiset tapahtumat
08.02.2015 |
Useasti mietin miten ihmiset reagoisivat kuolemaani. Mietin miten sisarukseni jokainen käsittelisi sitä omalla tavallaan ja miltä äidistä tuntuisi. Kuvittelen miten ihmiset jättävät minulle viimeisiä viestejään Facebookin seinälle.
Tulen aina siihen tulokseen, että perheeni kärsisi liikaa, mutta kavereille se ei olis iso juttu.
Ei taida olla normaalia tällainen ajattelu?
Kommentit (8)
Ei tarvitse kuvitella. Olen puhunut avoimesti kuolemasta muille ja tiedän heidän mahdolliset reaktionsa. Olen tehnyt testamenttini (omaisuus), hoitotestamentin ja elintenluovutustestamentinkin, kaikki on jo järjestetty.
Kun puhuin asiasta muille ja järjestelin kaiken valmiiksi kuolemaani varten, lakkasin itse asiassa vähitellen kokonaan ajattelemasta sitä. (En siis ole sairas tai vanha, vähän alakuloinen ja masentunut vain silloin tällöin.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 01:26"]Ei tarvitse kuvitella. Olen puhunut avoimesti kuolemasta muille ja tiedän heidän mahdolliset reaktionsa. Olen tehnyt testamenttini (omaisuus), hoitotestamentin ja elintenluovutustestamentinkin, kaikki on jo järjestetty.
Kun puhuin asiasta muille ja järjestelin kaiken valmiiksi kuolemaani varten, lakkasin itse asiassa vähitellen kokonaan ajattelemasta sitä. (En siis ole sairas tai vanha, vähän alakuloinen ja masentunut vain silloin tällöin.)
[/quote]
No mistäs ne itsekään ennalta tietää reaktioitaan?
Ainoa syyni elää on se, että en halua tuottaa tuskaa läheisilleni.
En jostain syystä näe mitään muuta syytä. Olen 26-vuotias.
ap
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 01:29"]
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 01:26"]Ei tarvitse kuvitella. Olen puhunut avoimesti kuolemasta muille ja tiedän heidän mahdolliset reaktionsa. Olen tehnyt testamenttini (omaisuus), hoitotestamentin ja elintenluovutustestamentinkin, kaikki on jo järjestetty. Kun puhuin asiasta muille ja järjestelin kaiken valmiiksi kuolemaani varten, lakkasin itse asiassa vähitellen kokonaan ajattelemasta sitä. (En siis ole sairas tai vanha, vähän alakuloinen ja masentunut vain silloin tällöin.) [/quote] No mistäs ne itsekään ennalta tietää reaktioitaan?
[/quote]
No huolestuivat ja panikoituivat tietysti puheistani. Se oli kaikki mitä minun tarvitsi tietää heidän reaktioistaan. Välittämistähän tässä ajettiin takaa.
Jos jo ajatus kuolemastani aiheutti tuollaisia reaktioita, itse kuolema tuottaisi varmuudella tuskaa. Jokatapauksessa olin kiitollinen, että sain puhua heille suoraan.
En siis enää ajattele itseni tappamista tai kuolemista. Ajattelen lähinnä tässä hetkessä elämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 01:31"]
Ainoa syyni elää on se, että en halua tuottaa tuskaa läheisilleni.
En jostain syystä näe mitään muuta syytä. Olen 26-vuotias.
ap
[/quote]
Tuossa iässä halusin juuri kuolla eniten. Kun on päästy 35:een helpottaa. Tai edes kolmeenkymmeneen. Anna itsellesi lupa kuolla, kun täytät pyöreitä vuosia. Siihen mennessä teet kaikkesi parantaaksesi elämääsi. Itse tein näin ja toimi. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän roikun elämässäni kiinni.
t.3
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 01:35"]
Oletko hakenut apua masennukseesi?
[/quote]
Kyllä. Käyn mm. psykoterapiassa.
ap
Ihan normia ajatella näitäkin asioita. Jos nuo kuitenkin pyörivät jatkuvasti mielessä, taitaa olla vähän huolestuttavampi juttu.