Lue keskustelun säännöt.
Pyysin miestä tueksi lääkäriin
07.02.2015 |
Mulla on varattu lääkäriaika rintarauhasklinikalle. Saan tulokset magneettikuvista. Mulla tuli aikasemmin verta rinnasta ja varjoainekuvauksessa näkyi jotain , mutta sitä ei voitu leikata koska verenvuoto oli jo silloin loppunut. Pyysin miehen mukaan tähän lääkärikäyntiin, koska pelottaa niin paljon. Mies ei kuulemma pääse, kun on töissä. Tiesi tästä kuitenkin jo useamman viikon aikasemmin. Miehen työkuva ei ole sellainen, että hän ei voisi olla poissa. Hänelle on kertynyt ylitöitäkin sen verran paljon, että puoli työpäivää poissa töistä ei tuntuisi missään. Hän ei vaan halua tulla tueksi ja tämä särkee sydämmeni. Hän ei ole ollut muissakaan tutkimuksissa mukana. Viimeksi kun olin klinikalla, niin muiden naisten miehet oli tukena ja pyyhki naistensa kyyneliä. Olin ihan yksin, ahdistunut ja peloissani. Silloinkin oli selitys et ne miehet ei varmaan käy töissä. Luulen että en vain ole hänelle yhtä tärkeä kuin työ. Miten voin koskaan antaa tätä anteeksi? Elämäni vaikeammalla hetkellä hän hylkää minut. Miten voin enää koskaan luottaa häneen? Tiedän, että en tule häneltä milloinkaan saamaan tukea. Kuinka joku voi olla niin kylmä ja tunteeton? Luulen että yli 6 vuoden yhteiselon jälkeen antsaitsisin hänet vierelleni pitämään kiinni kädestä, jos saan kuulla huonot uutiset.
Kommentit (22)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 17:18"]Kuule, se mies pelkää vielä enemmän kuin sinä. Pakenee työhön. Voimia!
[/quote]
Olen samaa mieltä. Mies ei tiedä kuinka reagoida, omalta peloltaan ei osaa lohduttaa sinua. Tarvitsette molemmat tukea. Voimia tulevaan!
Miehestäsi en osaa sanoa mitään, ehkä hän pelkää enemmän kuin sinä, ehkä hän ei pysty suhtautumaan koko asian ehkä jotain muuta. Sen tiedän, että kuulet sitten minkälaisia uutisia tahansa, se EI tule olemaan sun elämäsi vaikein hetki. Se on vielä edessä päin. Mutta se voi olla sen verran sekava hetki, että joku löheinen, (äiti, sisko. Tytär, ystävä) kannattaisi olla mukana kuulemassa toimintasuunnitelma ja ohjeet.
Voimia sulle! Mulla on vähän lääkärikammonen mies, joten ite en pyydä häntä mukaan vastaaviin, kun tiedän että se levottomana kävelis vaan edes takas ja minä hermostuisin siitä enemmän,. Voisko olla jotain sellasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 17:18"]Kuule, se mies pelkää vielä enemmän kuin sinä. Pakenee työhön. Voimia!
[/quote]
Nimenomaan, ei se pahuuttaan sua yksin jätä vaan ei luultavasti pysty käsittelemään ja kohtaamaan sitä ettei sinulla välttämättä ole kaikki hyvin. Ei toki saisi jättää rakkaintaan yksin silloin kun toista eniten tarvitsee ja toivotankin sinulle voimia sekä toivon ettei mitään kovin vakavaa olisi!
Välinpitämätön mulkku. Vaihda parempaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerro hanelle ihan rauhallisesti kuinka peloissasi olet ja kysy haluaako han itse hoitaa tallaiset asiat yksinaan jos ja KUN han sairastuu. Kylla meille kaikille tulee joskus kova paikka eteen, pyyda hanta kuvittelemaan itsensa sinne yksinaan.
[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 17:19"]
Jätä tommonen paska.
[/quote]
Jos miehen syy olla tulematta tueksi klinikalle on pelko, onko hän silloinkin paska? Taidat itse olla sellainen kun noin tunteeton olet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mieheni on tommonen. Sillä on asperger, eikä aina oikeen tajua, miksi tarvitsen henkistä tukea... Kaikenlisäksi unohtaa kaikki tapaamiset ja sopii jotain muuta samalle ajankohdalle...
Ihan kuin mies olisi joku lapsi "sitä pelottaa, ei se voi tulla". Voi helvetti! Entä jos miestä pelottaa mennä töihin, eikö sillon tarvitse?
Tai pelottaa se, että vaimo synnyttää, niin voi vaikka jätkien kanssa lähtee Tallinnan reissulle?
Jos naista pelottaisi lähteä kuulemaan miehensä eturauhassyövän tuloksia, niin miltä se töihin lähtö kuullostaisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitokset viestistänne. En tiedä mikä sitä vaivaa, mutta luottamus mieheen on mennyt täysin. Sairastuin syksyllä pahaan refluksiin ja silloinkaan en saanut tarpeeksi tukea. En saanut edes ymmärrystä sairaslomista vaan sain kuulla syyllisyyttä niistä. Parin tunnin yöunilla ois pitänyt olla energiaa mennä töihin. Ja jonkin ajan jaksoin kunnes tuli fiilis et lähtee tajua ajaessa töistä kotiin. Kai elimistö kuormittu sit niin pahasti et keksi mulle uuden vaivan. Muutenkin mies ei ole ottanut mun unelmia huomioon. Halusin joskus naimisiin, niin siitä tuli vaan riitaa ja samoin lapsesta. Sairastan vielä endometrioosia ja olen yli 30 eli kovin paljon aikaa ei ole, mutta ei näytä herraa haittaavan. Olen aivan rikki ja tunnen olevani täysin arvoton ihminen. Välillä se jopa näyttää ymmärtävän mua, sen takia en tajuakaan et miksi se ei näe mun hätää ja tuskaa. Osaa se olla myös joskus huomavainen.
Kaverini kaverilla oli samanlainen tilanne kuin sulla. Sen avokki lähti reissuun ha sanoi, että puhelin on keksitty. Naisen onneksi mitään ei sitten ollut, mutta jätti avokkinsa. Varmaan tuo oli viimeinen pisara.
Koki saaneensa suomalaisista taroeekseen ja otti muslimin, jonka kanssa teki lapsenkin. Kun lapsi syntyi, jätti tuonkin miehen. Sen jälkeen on ollut yh. (Mies vaati kauheesti koko ajan rahoja lähetettäväksi kotimaahansa ja mies soitti sinne koko ajan naisen laskuun)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrä nyt, että miehistä ei ole tukea vaikka pitäisi olla. Osa ei kykene, kyse ei ole siitä, ettei välittäisi. Itse käyn yksinäni sairaalan tutkimuksissa ja poliklinikoilla, en edes halua miestä mukaani. Kyllä se rohkeus lähtee omasta itsestä, ei sitä tsemppiä voi toinen antaa, se täytyy löytää itse. Vielä ottaa hermoileva mies mukaan, no way, enkä ole ainoa. Kyseessä ei ole syöpä vaan sydän.
[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 19:15"]
Ymmärrä nyt, että miehistä ei ole tukea vaikka pitäisi olla. Osa ei kykene, kyse ei ole siitä, ettei välittäisi. Itse käyn yksinäni sairaalan tutkimuksissa ja poliklinikoilla, en edes halua miestä mukaani. Kyllä se rohkeus lähtee omasta itsestä, ei sitä tsemppiä voi toinen antaa, se täytyy löytää itse. Vielä ottaa hermoileva mies mukaan, no way, enkä ole ainoa. Kyseessä ei ole syöpä vaan sydän.
Jatkanpa vielä, kun on taistellut kuolemaa vastaan, ei pelkää mitään. Sellaista ei tule, mitä Luoja ei salli. Turvaudun uskooni en mieheen.
[/quote]
Mulla täsmälleen samanlainen kokemus. Mies ei olisi millään edes heittänyt minua aamulla työmatkallaan klinikalle, oli vihainen kun joutui sen tekemään.
Eikä todellakaan johtunut siitä että miestä pelottaisi kohtaloni. Kissan viikset! Miehet ovat itsekkäitä paskoja. Ei niiltä kannata odottaa mitään.
[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 18:06"]Kiitokset viestistänne. En tiedä mikä sitä vaivaa, mutta luottamus mieheen on mennyt täysin. Sairastuin syksyllä pahaan refluksiin ja silloinkaan en saanut tarpeeksi tukea. En saanut edes ymmärrystä sairaslomista vaan sain kuulla syyllisyyttä niistä. Parin tunnin yöunilla ois pitänyt olla energiaa mennä töihin. Ja jonkin ajan jaksoin kunnes tuli fiilis et lähtee tajua ajaessa töistä kotiin. Kai elimistö kuormittu sit niin pahasti et keksi mulle uuden vaivan. Muutenkin mies ei ole ottanut mun unelmia huomioon. Halusin joskus naimisiin, niin siitä tuli vaan riitaa ja samoin lapsesta. Sairastan vielä endometrioosia ja olen yli 30 eli kovin paljon aikaa ei ole, mutta ei näytä herraa haittaavan. Olen aivan rikki ja tunnen olevani täysin arvoton ihminen. Välillä se jopa näyttää ymmärtävän mua, sen takia en tajuakaan et miksi se ei näe mun hätää ja tuskaa. Osaa se olla myös joskus huomavainen.
[/quote]
Jaa, sä olet näitä monisairaita tai oikeammin luulosairaita. Ymmärrän miestä, on jo kyllästynyt siihen, kun sulta löytyy sairauksia joka lähtöön ja aina tarttis tukea ja voivotella sun kanssa. Ei kukaan jaksa loputtomiin, kun muijalta löytyy joka viikko uusi oire jostain muka sairaudesta. Lopetat nyt tuon teeskentelemisen, niin eiköhän äijäkin ala olemaan oma itsensä.
Mun mies on aina tukenut ja ollut mukana pahoissa paikoissa, joten kyllä niitä normaalilla järjelläkin varustettuja miehiä vielä on.
[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 19:28"]
Mun mies on aina tukenut ja ollut mukana pahoissa paikoissa, joten kyllä niitä normaalilla järjelläkin varustettuja miehiä vielä on.
[/quote]
Meitäkin on, jotka pärjäävät ilman miehen olkapäätä, inhoan kaikkea surkuttelua.
Kuule, se mies pelkää vielä enemmän kuin sinä. Pakenee työhön. Voimia!