Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Muita, jotka surevat menetettyä nuoruuttaan?
07.02.2015 |
Olen pian 30-vuotias perheenäiti, ja rakastan kyllä nykyistä elämääni (miestä ja lapsiani, perhe-elämää, ihan tavallista arkea ja niitä pieniä luksushetkiäkin) enkä kadu esimerkiksi sitä, että tulin verrattain nuorena äidiksi (parikymppisenä) mutta...
Kun katson nykyisiä teini-ikäisiä, siis nimenomaan 15-20-vuotiaita, ja näen heidän hehkunsa, en voi olla olematta katkera; nuoruus, kauneus, huolettomuus... ne ovat kaikki asioita, joista en koskaan nauttinut ja jotka heitin menemään.
Olin erilainen nuori ja hyvin, hyvin masentunut ikävuosina teini-iässä. Söin masennuslääkkeitä, kävin terapiassa, olin laitoksessakin. Joskus olen miettinyt, että jos olisin ollut nuori vaikka kymmenen vuotta myöhemmin, olisiko minusta tullut masentunutta? Olisinko minäkin voinut viettää aikaa ystävieni kanssa kaupungilla, harrastaa liikuntaa, viettää aikaa sosiaalisemmin kuin omissa oloissa kirjoihin ja nettiin uppoutuneena? Vai olisiko minusta tullut sellainen lävistetty laitosnuori, jota vanhemmat etsinäkuuluttaisivat FB:ssä?
Täysi-ikäisenä, kun olisin voinut opiskella ja viettää opiskelijaelämää (käydä vaikka vaihdossa ym.), päädyin tekemään sellaista työtä, jossa vapaa-aikaa ei juuri ollut (siivoustyö). Olin kyllä selviytynyt masennuksestani, mutta työn takia vieraannuin vähistäkin ystävistäni, työ oli niin stressaavaa etten osannut nauttia vapaa-ajasta. Eli ne vuodet ennen lapsien saamista olivat siinä mielessä hukkaan heitetyt, nekin.
Kun sain esikoiseni, elämä ikään kuin pysähtyi ja lakkasi tapahtumasta minulle; otin ohjat omiin käsiini ja hankkiuduin lopulta unelmieni alalle korkea-asteen koulutuksen kautta. Koetan siis tässä painottaa sitä, etten koe nuoruuteni menneen hukkaan äitiyden vuoksi - en usko, että ilman lapsia olisin lähtenyt opiskelemaan, vaan olisin jumittunut asuntolainan ym. takia tekemään kurjaa ja sitovaa työtä. Menetin nuoruuteni masennuksen vuoksi. Menetin nuoruuteni, koska koin olevani niin erilainen kuin muut- ja tein parhaani kapinoidakseni sekä vanhempiani että yhteiskuntaa vastaan. Menetin nuoruuteni, koska surin maailman surkeutta enkä pystynyt näkemään pienintä iloa missään. Menetin nuoruuteni, koska iso osa silloisista kavereistani oli samanlaisia. Menetin nuoruuteni, koska kukaan psykologeista ym. ei vain ravistellut minua takaisin todellisuuteen, vaan suorastaan tuki masennuksessa rypemistä. En nauttinut huolettomuudesta, en pitänyt huolta vartalostani enkä ulkonäöstäni... Nyt on, auttamatta, liian myöhäistä tälle kaikelle. Ehkä tämä on jokin vaihe, joka on käytävä läpi.
Onko muilla samoja ajatuksia? Onko tämä kolmenkympin kriisiä?
Kommentit (25)
[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 11:27"]
[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 11:00"]
En osaa surra nuoruuttani, kun asiat ovat nyt niin hyvin. Kolmikymppisenä minulla on paljon paremmat mahdollisuudet toteuttaa itseäni kuin kaksikymppisenä. Nyt minulla on nimittäin sekä itsevarmuutta että rahaa, joita kumpaakin puuttui nuorena. Aikaa on vähemmän, mutta koska en ole hankkinut lapsia, olen myös paljon vapaampi kuin nuorena: työ sujuu omalla painollaan, opintostressi ei vaivaa ja vapaa-aika on oikeasti vapaata aikaa eikä vain aikaa, jolloin voisi lukea tenttiin.
Mennyt on mennyttä hyvässä mutta myös pahassa.
[/quote]
Hyvä vastaus. Itse suren kuitenkin sitä aikaa, kun olisin voinut olla vielä rauhassa vanhempieni elätettävänä, siis ennen yliopisto-opintoja ja itsenäistä asumista (omassa tapauksessani myös perhettä). Lukioikää lähinnä. Hukkasin sen ihan täysin. Monet muut muistelevat vapaata ja railakasta aikaa ihan eri tavalla kuin minä muistelen. Asiat olisivat voineet olla niin toisin, jos en olisi masentunut.
- ap
[/quote]
Sehän oli vain yksi lyhyt kausi, joka menee monilta ohi ylimenokautena. Useimmilla on elämä tuossa vaiheessa aika kuluttavaa. Olin itse pahasti masentunut 16-17 v., mutta syitä oli useampia.
Sureskelin kyllä, mutta lopulta elämä kääntyi niin, että minulla oli asunto,ammatti, lapsi jne jo siinä vaiheessa kun jotkut muut miettivät mitä tekisivät. Osasin järjestää elämäni ja nauttia siitä paljon paremmin kuin aikaisemmin. Enkä ollut ainoa siinä elämäntilanteessa.
Nuoruuden tyyppisiä kausia on useampiakin. Minulla on alkamassa ns. toinen nuoruus nyt reilut 40 v., mutta muistan kyllä elämän olleen mukavaa 31-35-vuotiaana. Se on biologisestikin yksi huippuikä, väitetään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 11:32"]
Ei nuoruus ole juuri kellään huoletonta, teini-ikä on useimmilla hyvin stressaavaa! Nuoret saattavat "näyttää" huolettomilta, mutta monilla on pinnan ala jäytävä epävarmuus ja pelko tulevasta.
Lukiokin on monelle hyvin rankkaa läksyineen, kokeineen ja yo-kirjoituksineen, esim. yliopistossakin on opiskelu usein rennompaa ja vapaa-aikaa jää enemmän kuin lukiolaisella.
Aika tietysti kultaa muistot ja moni saattaa haikailla nuoruutta, mutta eipä tarvitse kuin lukea omaa päiväkirjaa (jos sellaista aikanaan piti) niin muistaa ettei se ehkä niin ihanaa aikaa ollutkaan.
[/quote]
Samaa mieltä! Olen nyt just 18v. lukiolainen eli valmistun tänä keväänä. Mun mielestä tämä elämänvaihe on silkkaa painajaista: Kirjoitusten ja muiden koulujuttujen aiheuttama stressi, autokoulu, paineita tulevaisuuden jatko-opiskelupaikan saamisesta, itsenäistymisestä ja omilleen muuttamisesta vieraaseen kaupunkiin, identiteettikriisi... Ei todellakaan niin huoletonta kuin miltä saattaa ulkopuolisten silmissä vaikuttaa.
Hukkaan meni hyvä nuoruus. En käynyt kotibileissä, en konserteissa, en seurustellut enkä harrastanut seksiä, en myöskään tupakoinut enkä käyttänyt alkoholia ennen kuin aloitin kaiken tämän 22-vuotiaana. Sen jälkeen olen ottanut kaiken takaisin 20 vuoden ajan kymmenkertaisesti, mutta se ei ole tuonut takaisin menetettyä nuoruutta.
[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 13:27"]
[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 11:32"]
Ei nuoruus ole juuri kellään huoletonta, teini-ikä on useimmilla hyvin stressaavaa! Nuoret saattavat "näyttää" huolettomilta, mutta monilla on pinnan ala jäytävä epävarmuus ja pelko tulevasta.
Lukiokin on monelle hyvin rankkaa läksyineen, kokeineen ja yo-kirjoituksineen, esim. yliopistossakin on opiskelu usein rennompaa ja vapaa-aikaa jää enemmän kuin lukiolaisella.
Aika tietysti kultaa muistot ja moni saattaa haikailla nuoruutta, mutta eipä tarvitse kuin lukea omaa päiväkirjaa (jos sellaista aikanaan piti) niin muistaa ettei se ehkä niin ihanaa aikaa ollutkaan.
[/quote]
Samaa mieltä! Olen nyt just 18v. lukiolainen eli valmistun tänä keväänä. Mun mielestä tämä elämänvaihe on silkkaa painajaista: Kirjoitusten ja muiden koulujuttujen aiheuttama stressi, autokoulu, paineita tulevaisuuden jatko-opiskelupaikan saamisesta, itsenäistymisestä ja omilleen muuttamisesta vieraaseen kaupunkiin, identiteettikriisi... Ei todellakaan niin huoletonta kuin miltä saattaa ulkopuolisten silmissä vaikuttaa.
[/quote]
Mutta jos sinulla on kuitenkin kavereita ja bileitä, niin elät kuitenkin ns. normaalia nuoruutta. Itse en tuossa vaiheessa elänyt, mikä näin 10v myöhemmin surettaa minua kovasti.
Alue: Aihe vapaa
En haikaile nuoruutta vaan olen onnellinen keski-ikäinen...pian 46v.
Olen ihan ok sellaisena kuin olen, tunnen itseni ja hyväksyn itseni. Parisuhde on ok, talous on ok, terveys on ok ja lapset ovat jo teinejä. Vielä on haaveita ja odotan innolla että lapset kasvaa aikuisiksi ja toivon että minusta joskus ehkä tulee jopa mummi ;) En vaihtaisi tätä elämää teinien epävarmaan elämään ja harva teini on edes tyytyväinen itseensä vaikka syytä olisi.
Toivottavasti saan elää pitkän ja terveen elämän rakkaiden ihmisten kanssa!