Olen kateellinen niille pariskunnille, joilla ystäviä keiden kanssa tehdä kaikkea

Joo, mulla oli sama kokemus. Lopulta lopetin yrittämisen, kun ketään ei kiinnostanut, ja siihen ne tapaamiset sitten jäivät. Nyt olen sitten yksin ilman kavereita.

Aviomiehellä on jotain perheellisiä ystäviä, mutta koen sen ihan hirveän kiusalliseksi, että hän haluaisi jättää minut illanvietoissa näiden hänen ystäviensä vaimojen kanssa kahdestaan. Hänen mielestään se on jotenkin olennainen osa illanviettoja, ja joo, ehkä tällaiset asetelmat toimiikin silloin, jos kaikki tuntevat toisensa edes jollain asteella. Se ei kuitenkaan vastaa minun käsitystäni kivasta illanvietosta, että saan tuijotella pari tuntia teekupin pohjaa tämän tuntemattoman naisen kanssa kahdestaan sillä välin, kun miehet ovatkin yhtäkkiä päättäneet mennä keskenään tekemään jotain. On tosi vaikeaa keksiä puheenaiheita ihmisen kanssa, johon ainoa linkki on, että minun aviomieheni on hänen aviomiehensä kaveri. Minusta koko ystäväpariskuntajutun idea on muutenkin, että kaikki voisivat viettää kivaa aikaa yhdessä? Miksi minut siis edes kutsuttiin tänne, jos tapaamisen idea onkin jokin typerä äijäily, johon ei edes haluta naisia mukaan.

Kun tämä on näin hiton hankalaa kaikin päin, niin olen päättänyt, että ihan sama. Olen sitten ilman kavereita, mutta valehtelisin jos väittäisin ettei harmittaa.

Olemme 48 vuotias pariskunta ja yhdessä olleet 26 vuotta. Aikoinaan ympärillämme oli sekä minun että mieheni puolelta paljon ystäviä / ystäväpariskuntia ja lähes joka viikonloppu tehtiin yhdessä jotain. Osalla oli pieniä lapsiakin yms. Kyllä vaan kummasti ihmiset ympäriltä hävinneet ja monista eri syistä = eroja, muuttoja jne. Meillä on onneksi yksi pariskunta, ts. minun paras ystäväni ja hänen miehensä joiden kanssa nähdään n. 4 kertaa vuodessa pariskuntina (mökkeillään, asuntovaunuillaan tai menemme heille yökylään). Miehemme tulevat hyvin juttuun. Toki ystäväni kanssa näemme silloin tällöin ihan kaksisteenkin, teemme hotellireissuja Tallinnaan tai nyt korona-aikana muihin kaupunkeihin. Heitä en kyllä halua menettää.

Vierailija kirjoitti:

Joo, mulla oli sama kokemus. Lopulta lopetin yrittämisen, kun ketään ei kiinnostanut, ja siihen ne tapaamiset sitten jäivät. Nyt olen sitten yksin ilman kavereita.

Aviomiehellä on jotain perheellisiä ystäviä, mutta koen sen ihan hirveän kiusalliseksi, että hän haluaisi jättää minut illanvietoissa näiden hänen ystäviensä vaimojen kanssa kahdestaan. Hänen mielestään se on jotenkin olennainen osa illanviettoja, ja joo, ehkä tällaiset asetelmat toimiikin silloin, jos kaikki tuntevat toisensa edes jollain asteella. Se ei kuitenkaan vastaa minun käsitystäni kivasta illanvietosta, että saan tuijotella pari tuntia teekupin pohjaa tämän tuntemattoman naisen kanssa kahdestaan sillä välin, kun miehet ovatkin yhtäkkiä päättäneet mennä keskenään tekemään jotain. On tosi vaikeaa keksiä puheenaiheita ihmisen kanssa, johon ainoa linkki on, että minun aviomieheni on hänen aviomiehensä kaveri. Minusta koko ystäväpariskuntajutun idea on muutenkin, että kaikki voisivat viettää kivaa aikaa yhdessä? Miksi minut siis edes kutsuttiin tänne, jos tapaamisen idea onkin jokin typerä äijäily, johon ei edes haluta naisia mukaan.

Kun tämä on näin hiton hankalaa kaikin päin, niin olen päättänyt, että ihan sama. Olen sitten ilman kavereita, mutta valehtelisin jos väittäisin ettei harmittaa.

No, eikö yhtälailla se aviomiehesi olisi jäänyt sinun ystävien kanssa keskenään? Joo, ymmärrän, ettei kaikkien ihmisten kanssa vaan löydy sitä yhteistä säveltä mitenkään ja tapaamiset on todella vaivaannuttavia. Eikö siis kukaan näistä vaimoista ole sellainen, että haluaisit tutustua kunnolla ja tulevaisuudessa vaikka kyläillä puolin ja toisin?

Onko näillä miehesi kavereilla siis se asetelma, että miehet nauttii autotallissa viinaksia ja naiset sitten keittiössä juo sitä teetä ja paimentaa lapsia? Vai mitä häh? En minäkään sellaista kestäisi. Se on jokotai, joko kaikki käyttää alkoa tai sitten ei kukaan.

On omalle kohdalle sattunut sen luokan ohareita, ettei kiinnosta enää käydä tai kutsua meille. Ja kannattaa kyläilijän muistaa se, ettei isännöivä perhe pyöri tarjoiluineen ja aikatauluineen vieraan penikoiden aikataulujen mukaan. ”Nyt Suvi-Joosepille ruokaa, nyt sitä ja nyt tätä”.

Parempi on kun katkaisee välit. Ei vaan jaksa.

Vierailija kirjoitti:

Olisi helvetin kiusallista lähteä vaikka kelomökkiin, kun puolet porukasta on elinikäisiä ystäviä keskenään ja loput sekalaista sakkia ties millä taustoilla.

Näin minäkin koen. Ei minulla itsellänikään ole "elinikäisiä" ystäviä eikä varsinkaan ystäväpiiriä, koska lähimmät ystäväni eivät ole ystäviä keskenään (olen tutustunut heihin vasta aikuisiällä). Mutta ennen kaikkea minun lähiystävieni puolisot eivät ole puolisoni pitkäaikaisia ystäviä vaan uusia tuttavuuksia, eikä heillä ole välttämättä mitään yhteistä.

Ja sama kääntäen. En minä ole kiinnostunut viettämään aikaani puolisoni ystävien ja heidän vaimojensa kanssa. Ei minulla ole heidän kanssaan yhteistä historiaa eikä edes "kemiat kohtaa" niin, että haluaisin heihin lähemmin tutustua.

Meillä siis nimenomaan tämä nykyinen kaveriporukka koostuu näistä, joiden kanssa tunnettu lapsuudesta tai ainakin nuoruudesta saakka. 

Ja en tosiaan oleta että kaikki vapaa-aika pitäisi riekkua kavereiden kanssa kuin teininä tai että en voisi olla sinkku. Tottakai nautin miehen seurasta, yksinolosta yms, mutta jos pari kertaa vuoteenkin on mahdotonta lupailla muutakuin extempore pikakahvitteluja niin on se aika kurjaa.

Koen, että ystäviä pitäisi kuitenkin olla koko elämän ajan, eikä niin että tietyssä iässä sitä paikkaa korvaa oma kumppani ja sukulaiset, ei se ole sama asia.

-AP

Vierailija kirjoitti:

Joo, mulla oli sama kokemus. Lopulta lopetin yrittämisen, kun ketään ei kiinnostanut, ja siihen ne tapaamiset sitten jäivät. Nyt olen sitten yksin ilman kavereita.

Aviomiehellä on jotain perheellisiä ystäviä, mutta koen sen ihan hirveän kiusalliseksi, että hän haluaisi jättää minut illanvietoissa näiden hänen ystäviensä vaimojen kanssa kahdestaan. Hänen mielestään se on jotenkin olennainen osa illanviettoja, ja joo, ehkä tällaiset asetelmat toimiikin silloin, jos kaikki tuntevat toisensa edes jollain asteella. Se ei kuitenkaan vastaa minun käsitystäni kivasta illanvietosta, että saan tuijotella pari tuntia teekupin pohjaa tämän tuntemattoman naisen kanssa kahdestaan sillä välin, kun miehet ovatkin yhtäkkiä päättäneet mennä keskenään tekemään jotain. On tosi vaikeaa keksiä puheenaiheita ihmisen kanssa, johon ainoa linkki on, että minun aviomieheni on hänen aviomiehensä kaveri. Minusta koko ystäväpariskuntajutun idea on muutenkin, että kaikki voisivat viettää kivaa aikaa yhdessä? Miksi minut siis edes kutsuttiin tänne, jos tapaamisen idea onkin jokin typerä äijäily, johon ei edes haluta naisia mukaan.

Kun tämä on näin hiton hankalaa kaikin päin, niin olen päättänyt, että ihan sama. Olen sitten ilman kavereita, mutta valehtelisin jos väittäisin ettei harmittaa.

Täytyy nyt tuoda tämä toinen näkökulma esiin. Miehelläni on pari sellaista ystävää, joiden vaimot ovat t o d e l l a sisäänpäin kääntyneitä ja varautuneita. Joo, se on täysin fine minulle ja jokainen ihminen on omanlaisensa, mutta jos kuitenkin tullaan, kun kutsutaan ja käytös on erittäin ylimielistä ja oikein huokuu se "en voi sietää sinua enkä halua tutustua", niin ei kiva. Ovat ehkä kerran tavanneet jonkun ihmisen ja heti on hirveät ennakkoluulot, kuinka se ja tämä on tällainen eikä ole mitään yhteistä. Eivät edes yritä tutustua lähemmin. Eikä tarvitsekaan, kunhan sitten jättäytyisivät kokonaan pois eivätkä pilaa muiden iltaa sellaisella ihmeellisellä käytöksellä ja pyritään roikkumaan vaan sen miehen perässä ja kuiskutellaan jotain vihaisena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, mulla oli sama kokemus. Lopulta lopetin yrittämisen, kun ketään ei kiinnostanut, ja siihen ne tapaamiset sitten jäivät. Nyt olen sitten yksin ilman kavereita.

Aviomiehellä on jotain perheellisiä ystäviä, mutta koen sen ihan hirveän kiusalliseksi, että hän haluaisi jättää minut illanvietoissa näiden hänen ystäviensä vaimojen kanssa kahdestaan. Hänen mielestään se on jotenkin olennainen osa illanviettoja, ja joo, ehkä tällaiset asetelmat toimiikin silloin, jos kaikki tuntevat toisensa edes jollain asteella. Se ei kuitenkaan vastaa minun käsitystäni kivasta illanvietosta, että saan tuijotella pari tuntia teekupin pohjaa tämän tuntemattoman naisen kanssa kahdestaan sillä välin, kun miehet ovatkin yhtäkkiä päättäneet mennä keskenään tekemään jotain. On tosi vaikeaa keksiä puheenaiheita ihmisen kanssa, johon ainoa linkki on, että minun aviomieheni on hänen aviomiehensä kaveri. Minusta koko ystäväpariskuntajutun idea on muutenkin, että kaikki voisivat viettää kivaa aikaa yhdessä? Miksi minut siis edes kutsuttiin tänne, jos tapaamisen idea onkin jokin typerä äijäily, johon ei edes haluta naisia mukaan.

Kun tämä on näin hiton hankalaa kaikin päin, niin olen päättänyt, että ihan sama. Olen sitten ilman kavereita, mutta valehtelisin jos väittäisin ettei harmittaa.

No, eikö yhtälailla se aviomiehesi olisi jäänyt sinun ystävien kanssa keskenään? Joo, ymmärrän, ettei kaikkien ihmisten kanssa vaan löydy sitä yhteistä säveltä mitenkään ja tapaamiset on todella vaivaannuttavia. Eikö siis kukaan näistä vaimoista ole sellainen, että haluaisit tutustua kunnolla ja tulevaisuudessa vaikka kyläillä puolin ja toisin?

Onko näillä miehesi kavereilla siis se asetelma, että miehet nauttii autotallissa viinaksia ja naiset sitten keittiössä juo sitä teetä ja paimentaa lapsia? Vai mitä häh? En minäkään sellaista kestäisi. Se on jokotai, joko kaikki käyttää alkoa tai sitten ei kukaan.

Ei, miksi olisi jäänyt? Mielestäni yhteisten illanviettojen idea on, että kaikki voivat olla yhdessä ja tekeminen suunnitellaan sen mukaan, että kaikki voivat osallistua siihen. En ymmärrä, miksi pientä 4-6-henkistä porukkaa pitäisi jakaa osiin menemällä vain yhden tai kahden kanssa tekemään jotain ja jättää loput keskenään.

Ei näissä vaimoissa kai itsessään mitään vikaa ole, mutta asetelma on aina jotenkin ikävä, kun olen tullut tapaamiseen iloisena sillä mielellä, että tehdään yhdessä asioita, ja sitten olenkin vaan ihan kahdestaan tuntemattoman naisen kanssa. Ei heillekään ole vaikuttanut hirveän helppoa olevan se puheenaiheiden keksiminen. Aina se on jotenkin tikusta asian vääntämistä miehiä odotellessa ja odottamani rento ja iloinen tunnelma huutaa poissaolollaan.

Alkoholi ei sinänsä ollut se pointti tässä, vaikka oma osansa silläkin ehkä on, että itse en käytä ollenkaan. Aika kohtuudella tosin ne aviomieheni kaverit ja heidän vaimonsa myös käyttävät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, mulla oli sama kokemus. Lopulta lopetin yrittämisen, kun ketään ei kiinnostanut, ja siihen ne tapaamiset sitten jäivät. Nyt olen sitten yksin ilman kavereita.

Aviomiehellä on jotain perheellisiä ystäviä, mutta koen sen ihan hirveän kiusalliseksi, että hän haluaisi jättää minut illanvietoissa näiden hänen ystäviensä vaimojen kanssa kahdestaan. Hänen mielestään se on jotenkin olennainen osa illanviettoja, ja joo, ehkä tällaiset asetelmat toimiikin silloin, jos kaikki tuntevat toisensa edes jollain asteella. Se ei kuitenkaan vastaa minun käsitystäni kivasta illanvietosta, että saan tuijotella pari tuntia teekupin pohjaa tämän tuntemattoman naisen kanssa kahdestaan sillä välin, kun miehet ovatkin yhtäkkiä päättäneet mennä keskenään tekemään jotain. On tosi vaikeaa keksiä puheenaiheita ihmisen kanssa, johon ainoa linkki on, että minun aviomieheni on hänen aviomiehensä kaveri. Minusta koko ystäväpariskuntajutun idea on muutenkin, että kaikki voisivat viettää kivaa aikaa yhdessä? Miksi minut siis edes kutsuttiin tänne, jos tapaamisen idea onkin jokin typerä äijäily, johon ei edes haluta naisia mukaan.

Kun tämä on näin hiton hankalaa kaikin päin, niin olen päättänyt, että ihan sama. Olen sitten ilman kavereita, mutta valehtelisin jos väittäisin ettei harmittaa.

Täytyy nyt tuoda tämä toinen näkökulma esiin. Miehelläni on pari sellaista ystävää, joiden vaimot ovat t o d e l l a sisäänpäin kääntyneitä ja varautuneita. Joo, se on täysin fine minulle ja jokainen ihminen on omanlaisensa, mutta jos kuitenkin tullaan, kun kutsutaan ja käytös on erittäin ylimielistä ja oikein huokuu se "en voi sietää sinua enkä halua tutustua", niin ei kiva. Ovat ehkä kerran tavanneet jonkun ihmisen ja heti on hirveät ennakkoluulot, kuinka se ja tämä on tällainen eikä ole mitään yhteistä. Eivät edes yritä tutustua lähemmin. Eikä tarvitsekaan, kunhan sitten jättäytyisivät kokonaan pois eivätkä pilaa muiden iltaa sellaisella ihmeellisellä käytöksellä ja pyritään roikkumaan vaan sen miehen perässä ja kuiskutellaan jotain vihaisena.

Joo, olen varmaankin tällainen todella sisäänpäin kääntynyt ja varautunut vaimo. Tilanne ei ole helppo, kun tulen ainoana ulkopuolisena porukkaan, josta kaikki muut ovat tunteneet toisensa monta vuotta. Olen lisäksi aika paljon nuorempi kuin kukaan tästä porukasta ja minulla on erilainen perhetausta kuin heillä. Erityisenä lisämausteena nämä aviomieheni kaverit olivat alunperin minun ja aviomieheni suhdetta vastaan (ja tämä on ihan fakta, jonka kaikki tietää ja ääneenkin myöntää, eikä mikään minun kuvitelmani). Toki en tiedä heidän vaimojensa mielipiteistä, että ovatko millä asteella samaa mieltä miestensä kanssa, mutta kyllä se jotenkin vähän hankalaksi tekee olla luonnollinen ja rento.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, mulla oli sama kokemus. Lopulta lopetin yrittämisen, kun ketään ei kiinnostanut, ja siihen ne tapaamiset sitten jäivät. Nyt olen sitten yksin ilman kavereita.

Aviomiehellä on jotain perheellisiä ystäviä, mutta koen sen ihan hirveän kiusalliseksi, että hän haluaisi jättää minut illanvietoissa näiden hänen ystäviensä vaimojen kanssa kahdestaan. Hänen mielestään se on jotenkin olennainen osa illanviettoja, ja joo, ehkä tällaiset asetelmat toimiikin silloin, jos kaikki tuntevat toisensa edes jollain asteella. Se ei kuitenkaan vastaa minun käsitystäni kivasta illanvietosta, että saan tuijotella pari tuntia teekupin pohjaa tämän tuntemattoman naisen kanssa kahdestaan sillä välin, kun miehet ovatkin yhtäkkiä päättäneet mennä keskenään tekemään jotain. On tosi vaikeaa keksiä puheenaiheita ihmisen kanssa, johon ainoa linkki on, että minun aviomieheni on hänen aviomiehensä kaveri. Minusta koko ystäväpariskuntajutun idea on muutenkin, että kaikki voisivat viettää kivaa aikaa yhdessä? Miksi minut siis edes kutsuttiin tänne, jos tapaamisen idea onkin jokin typerä äijäily, johon ei edes haluta naisia mukaan.

Kun tämä on näin hiton hankalaa kaikin päin, niin olen päättänyt, että ihan sama. Olen sitten ilman kavereita, mutta valehtelisin jos väittäisin ettei harmittaa.

No, eikö yhtälailla se aviomiehesi olisi jäänyt sinun ystävien kanssa keskenään? Joo, ymmärrän, ettei kaikkien ihmisten kanssa vaan löydy sitä yhteistä säveltä mitenkään ja tapaamiset on todella vaivaannuttavia. Eikö siis kukaan näistä vaimoista ole sellainen, että haluaisit tutustua kunnolla ja tulevaisuudessa vaikka kyläillä puolin ja toisin?

Onko näillä miehesi kavereilla siis se asetelma, että miehet nauttii autotallissa viinaksia ja naiset sitten keittiössä juo sitä teetä ja paimentaa lapsia? Vai mitä häh? En minäkään sellaista kestäisi. Se on jokotai, joko kaikki käyttää alkoa tai sitten ei kukaan.

Ei, miksi olisi jäänyt? Mielestäni yhteisten illanviettojen idea on, että kaikki voivat olla yhdessä ja tekeminen suunnitellaan sen mukaan, että kaikki voivat osallistua siihen. En ymmärrä, miksi pientä 4-6-henkistä porukkaa pitäisi jakaa osiin menemällä vain yhden tai kahden kanssa tekemään jotain ja jättää loput keskenään.

Ei näissä vaimoissa kai itsessään mitään vikaa ole, mutta asetelma on aina jotenkin ikävä, kun olen tullut tapaamiseen iloisena sillä mielellä, että tehdään yhdessä asioita, ja sitten olenkin vaan ihan kahdestaan tuntemattoman naisen kanssa. Ei heillekään ole vaikuttanut hirveän helppoa olevan se puheenaiheiden keksiminen. Aina se on jotenkin tikusta asian vääntämistä miehiä odotellessa ja odottamani rento ja iloinen tunnelma huutaa poissaolollaan.

Alkoholi ei sinänsä ollut se pointti tässä, vaikka oma osansa silläkin ehkä on, että itse en käytä ollenkaan. Aika kohtuudella tosin ne aviomieheni kaverit ja heidän vaimonsa myös käyttävät.

Mitä miehesi sitten sanoo, kun olet kertonut hänelle, että on nyt vähän erikoinen juttu, että he lähtevät jonnekin muualle ja te jäätte kaksin? Ehkä parasta kaikille on sitten se, että miehet tapaavat vaan keskenään ja sinä jäät kuvioista pois. Luuleeko miehesi, että te tulette hyvin juttuun? Ehkä ajattelee, että voisitte tutustua niin paremmin?

Itse en kuitenkaan siedä sitä, että miehet olettaa, että naiset kökkivät siellä keittiössä tehden heille sapuskat valmiiksi, kun itse ovat ryypiskelemässä jossain autotallissa. Se on kiusallista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, mulla oli sama kokemus. Lopulta lopetin yrittämisen, kun ketään ei kiinnostanut, ja siihen ne tapaamiset sitten jäivät. Nyt olen sitten yksin ilman kavereita.

Aviomiehellä on jotain perheellisiä ystäviä, mutta koen sen ihan hirveän kiusalliseksi, että hän haluaisi jättää minut illanvietoissa näiden hänen ystäviensä vaimojen kanssa kahdestaan. Hänen mielestään se on jotenkin olennainen osa illanviettoja, ja joo, ehkä tällaiset asetelmat toimiikin silloin, jos kaikki tuntevat toisensa edes jollain asteella. Se ei kuitenkaan vastaa minun käsitystäni kivasta illanvietosta, että saan tuijotella pari tuntia teekupin pohjaa tämän tuntemattoman naisen kanssa kahdestaan sillä välin, kun miehet ovatkin yhtäkkiä päättäneet mennä keskenään tekemään jotain. On tosi vaikeaa keksiä puheenaiheita ihmisen kanssa, johon ainoa linkki on, että minun aviomieheni on hänen aviomiehensä kaveri. Minusta koko ystäväpariskuntajutun idea on muutenkin, että kaikki voisivat viettää kivaa aikaa yhdessä? Miksi minut siis edes kutsuttiin tänne, jos tapaamisen idea onkin jokin typerä äijäily, johon ei edes haluta naisia mukaan.

Kun tämä on näin hiton hankalaa kaikin päin, niin olen päättänyt, että ihan sama. Olen sitten ilman kavereita, mutta valehtelisin jos väittäisin ettei harmittaa.

No, eikö yhtälailla se aviomiehesi olisi jäänyt sinun ystävien kanssa keskenään? Joo, ymmärrän, ettei kaikkien ihmisten kanssa vaan löydy sitä yhteistä säveltä mitenkään ja tapaamiset on todella vaivaannuttavia. Eikö siis kukaan näistä vaimoista ole sellainen, että haluaisit tutustua kunnolla ja tulevaisuudessa vaikka kyläillä puolin ja toisin?

Onko näillä miehesi kavereilla siis se asetelma, että miehet nauttii autotallissa viinaksia ja naiset sitten keittiössä juo sitä teetä ja paimentaa lapsia? Vai mitä häh? En minäkään sellaista kestäisi. Se on jokotai, joko kaikki käyttää alkoa tai sitten ei kukaan.

Ei, miksi olisi jäänyt? Mielestäni yhteisten illanviettojen idea on, että kaikki voivat olla yhdessä ja tekeminen suunnitellaan sen mukaan, että kaikki voivat osallistua siihen. En ymmärrä, miksi pientä 4-6-henkistä porukkaa pitäisi jakaa osiin menemällä vain yhden tai kahden kanssa tekemään jotain ja jättää loput keskenään.

Ei näissä vaimoissa kai itsessään mitään vikaa ole, mutta asetelma on aina jotenkin ikävä, kun olen tullut tapaamiseen iloisena sillä mielellä, että tehdään yhdessä asioita, ja sitten olenkin vaan ihan kahdestaan tuntemattoman naisen kanssa. Ei heillekään ole vaikuttanut hirveän helppoa olevan se puheenaiheiden keksiminen. Aina se on jotenkin tikusta asian vääntämistä miehiä odotellessa ja odottamani rento ja iloinen tunnelma huutaa poissaolollaan.

Alkoholi ei sinänsä ollut se pointti tässä, vaikka oma osansa silläkin ehkä on, että itse en käytä ollenkaan. Aika kohtuudella tosin ne aviomieheni kaverit ja heidän vaimonsa myös käyttävät.

Mitä miehesi sitten sanoo, kun olet kertonut hänelle, että on nyt vähän erikoinen juttu, että he lähtevät jonnekin muualle ja te jäätte kaksin? Ehkä parasta kaikille on sitten se, että miehet tapaavat vaan keskenään ja sinä jäät kuvioista pois. Luuleeko miehesi, että te tulette hyvin juttuun? Ehkä ajattelee, että voisitte tutustua niin paremmin?

Itse en kuitenkaan siedä sitä, että miehet olettaa, että naiset kökkivät siellä keittiössä tehden heille sapuskat valmiiksi, kun itse ovat ryypiskelemässä jossain autotallissa. Se on kiusallista.

Hänen mielestään se vain ikään kuin kuuluu asiaan. On ihan ääneen sanonut, että hänen mielestään nuo olisivat hyviä tilaisuuksia tutustua heihin. On hän vähän tuntunut ymmärtävän sitä minunkin näkökulmaani, mutta en tiedä ymmärtääkö hän silti aivan täysin, kuinka vaivaantunut tunnelma noissa tilanteissa on ollut. No, eipä noita pariskuntaillanviettoja ole vähään aikaan taas ollut eikä toisen kanssa enää tulekaan (erosi).