Eevi Teittinen ja vauva

Vierailija kirjoitti:

Monelle ei ole äiti kertonut mitä se arki vauvan kanssa on. Eikä monella ole pikkusisaruksiakaan. Ottakaapas onkeenne ja kertokaa lapsillenne asiasta, ei tule yllätyksiä.

Mikä tuossa on että äidit eivät kerro tyttärilleen vauva-ajasta? Pelko siitä, että lapsenlapset jäävät saamatta? Mun äiti kertoi ihan rehellisesti, että raskaus, synnytys ja imetys olivat hirveitä, virtsan pidätyskyky meni, mun kans oli aivan kuolettavan tylsää olla kotona ja olin alkanut tulla kiinnostavaksi tyypiksi vasta siinä kouluiässä. Sen takia hän ei tehnyt kuin yhden lapsen ja ei voi suoraan sanottuna käsittää, miten joku jaksaa enempää kuin yhtä lasta. Arvostan tuollaista rehellisyyttä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monelle ei ole äiti kertonut mitä se arki vauvan kanssa on. Eikä monella ole pikkusisaruksiakaan. Ottakaapas onkeenne ja kertokaa lapsillenne asiasta, ei tule yllätyksiä.

Mikä tuossa on että äidit eivät kerro tyttärilleen vauva-ajasta? Pelko siitä, että lapsenlapset jäävät saamatta? Mun äiti kertoi ihan rehellisesti, että raskaus, synnytys ja imetys olivat hirveitä, virtsan pidätyskyky meni, mun kans oli aivan kuolettavan tylsää olla kotona ja olin alkanut tulla kiinnostavaksi tyypiksi vasta siinä kouluiässä. Sen takia hän ei tehnyt kuin yhden lapsen ja ei voi suoraan sanottuna käsittää, miten joku jaksaa enempää kuin yhtä lasta. Arvostan tuollaista rehellisyyttä. 

Ja jäi mainitsematta että äitini itse on suurperheen kasvatti ja oli aikanaan kokenut pikkusisarten hoitamisen ihan kivana hommana. No eihän sellaiseen liity sillä tavalla vastuuta ja hormonien heittelyä kuin äidillä. Hänen oma äitinsä, mummoni, ei ollut ikinä puhunut mistään naisen elämään liittyvistä asioista, edes kuukautisista. 

Siis mikä katkeroitunut kääpä ilkkuu tällaisesta? Eevillä on keskonen. Sen lisäksi on tosi hyvä että äitiyden raskaista puolista puhutaan avoimesti. Voi että miten tunkkaista toi aloittajan asenne, todellista saastaa olette, ilkkujat.

Vierailija kirjoitti:

Monelle ei ole äiti kertonut mitä se arki vauvan kanssa on. Eikä monella ole pikkusisaruksiakaan. Ottakaapas onkeenne ja kertokaa lapsillenne asiasta, ei tule yllätyksiä.

Kun olin teini perheeseen tuli muutaman vuoden välein kaksi pienempää sisarusta. Molemmat huusivat vuoden päivät eikä ole unohtunut ja oma lapsi mietityttää suuresti koska meinasi jo sisaruksena hajota pää siihen huutoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monelle ei ole äiti kertonut mitä se arki vauvan kanssa on. Eikä monella ole pikkusisaruksiakaan. Ottakaapas onkeenne ja kertokaa lapsillenne asiasta, ei tule yllätyksiä.

Mikä tuossa on että äidit eivät kerro tyttärilleen vauva-ajasta? Pelko siitä, että lapsenlapset jäävät saamatta? Mun äiti kertoi ihan rehellisesti, että raskaus, synnytys ja imetys olivat hirveitä, virtsan pidätyskyky meni, mun kans oli aivan kuolettavan tylsää olla kotona ja olin alkanut tulla kiinnostavaksi tyypiksi vasta siinä kouluiässä. Sen takia hän ei tehnyt kuin yhden lapsen ja ei voi suoraan sanottuna käsittää, miten joku jaksaa enempää kuin yhtä lasta. Arvostan tuollaista rehellisyyttä. 

Voisiko olla vaikea käsittää, että jotkut nauttivat vauvansa seurasta? Meillä on ainakin joka päivä aivan huippua, kiva seurata pikkuisen kasvua ja puuhia. Hänkin osoittaa pitävänsä minun seurastani ja on kuin päivänsäde joka päivä. Vauvankin kanssa voi puhua ja vauva oppii hyvin nopeasti tietyt sanonnat ja mitä sen jälkeen tehdään ja tekee asioita oma-aloitteisesti kun kuulee oikeat sanat. Tällaistahan seurustelua ja temppujen opettelua koirankin kanssa on, mutta kaikki eivät pidä siitäkään. Raskaus, synnytys ja imetys ovat kyllä kivuliaita kärsimystä aiheuttavia asioita, mutta vauvan kanssa oleminen ei ole, vaan palkinto siitä kaikesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No eikai kukaan voi esikoisen kohdalla etukäteen tietää millaista se on? Tai muidenkaan lasten kohdalla. Eikai sitä voi etukäteen tietää millaista arki on vaan todellakin voi yllättyä.

Moni ei varmaan osaa varautua siihen yksin jäämiseen. Minulla ainakin se pudotus oli ihan totaalinen. Kukaan ei tullut käymään, mut jopa poistettiin kahden urheiluharrastuksen meililistalta. Aina jos yritin jonnekin mennä, joku tuli vittuilemaan, että enkö hoida lastani tai pitääkö se lapsi joka paikkaan raahata. Siis ihan ystävinä pitämäni ihmiset.

Hirveitä olette toisillenne, te nykyäidit. Minä tein lapset 1979 ja 1981 eikä kukaan koskaan sanonut poikkipuolista sanaa. Enpä esikoisen kanssa (koliikki) jaksanut liikkua mutta kyllä ystävät piti yhteyttään tulivat käymään kun alkuun päästiin vauvan kanssa. Samoin mummit, olivat vielä työelämässä, mutta auttoivat paljon.

Olen nyt kolmen alle kolmevuotiaan mummu, kaikki lapset ovat samassa perheessä, kyllä minä olen haluttu ja toivottu auttaja ja mielelläni menen. Isäkin oli isyysvapaalla, reilun kolme viikkoa ja jatkaa kunhan projekti, jota johtaa, loppuu.

Pitäisi ottaa selvää vauva-ajan rankkuudesta ennen vauvan syntymää, mutta jos rankkuudesta joku kertoo, niin saa täyslaidallisen niskaansa. Mistä siitä rankkuudesta lukee, kun siitä ei saa kertoa.

Keskosina syntyneillä on myös usein vatsavaivoja. Toivottavasti näin ei ole Eevin vauvan kohdalla. Hänellä oli myös pitkäkestoinen synnytys. Toivon jaksamista Eeville.

Vierailija kirjoitti:

Keskosina syntyneillä on myös usein vatsavaivoja. Toivottavasti näin ei ole Eevin vauvan kohdalla. Hänellä oli myös pitkäkestoinen synnytys. Toivon jaksamista Eeville.

Eipä ollut mikään synnytys mielestäni vaan leikkaus!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monelle ei ole äiti kertonut mitä se arki vauvan kanssa on. Eikä monella ole pikkusisaruksiakaan. Ottakaapas onkeenne ja kertokaa lapsillenne asiasta, ei tule yllätyksiä.

Mikä tuossa on että äidit eivät kerro tyttärilleen vauva-ajasta? Pelko siitä, että lapsenlapset jäävät saamatta? Mun äiti kertoi ihan rehellisesti, että raskaus, synnytys ja imetys olivat hirveitä, virtsan pidätyskyky meni, mun kans oli aivan kuolettavan tylsää olla kotona ja olin alkanut tulla kiinnostavaksi tyypiksi vasta siinä kouluiässä. Sen takia hän ei tehnyt kuin yhden lapsen ja ei voi suoraan sanottuna käsittää, miten joku jaksaa enempää kuin yhtä lasta. Arvostan tuollaista rehellisyyttä. 

Voisiko olla vaikea käsittää, että jotkut nauttivat vauvansa seurasta? Meillä on ainakin joka päivä aivan huippua, kiva seurata pikkuisen kasvua ja puuhia. Hänkin osoittaa pitävänsä minun seurastani ja on kuin päivänsäde joka päivä. Vauvankin kanssa voi puhua ja vauva oppii hyvin nopeasti tietyt sanonnat ja mitä sen jälkeen tehdään ja tekee asioita oma-aloitteisesti kun kuulee oikeat sanat. Tällaistahan seurustelua ja temppujen opettelua koirankin kanssa on, mutta kaikki eivät pidä siitäkään. Raskaus, synnytys ja imetys ovat kyllä kivuliaita kärsimystä aiheuttavia asioita, mutta vauvan kanssa oleminen ei ole, vaan palkinto siitä kaikesta.

Minulla esikoinen oli koliikkilapsi, olin 23-vuotias äiti, eikä yhtään tuntunut pahalta. Toki väsynyt olin, mutta kyllä aikuisena ihmisenä sen tajusin, ettei aina saa vauvan kanssa nukuttua. Nykynaisilla on kaikki apuvälineet ja pitkät äitiyslomat, mutta mikään ei riitä, yhtä valitusta koko ajan.

Löytyihän tännekin käärmeitä. Glorifioituneita entisiä äitejä…

Jotenkin tekisi mieli kysyä tältä Eeviltä, että mitkä hänen odotuksensa oikein olivat vauvan suhteen? Eikö hän odottanut saavansa sairasta koliikkilasta, jos hän on sen saanut? Vai onko hän niin kipeä synnytyksen jälkeen, ettei pysty hoitamaan lasta? Tästä puhutaan yllättävän vähän, että synnytyksen jälkeen on todella kipeä, eikä todellakaan moni tee jumppaliikkeitä synnytyksen jälkeen. Eli kipu ei lopu synnytykseen, vaan sen jälkeen toivutaan aika usein leikkauksista. Olo on kuin oltaisiin oltu pahassa auto-onnettomuudessa. Ei pitäisi puhua edes palautumisesta vaan kuntoutumisesta esim. kävelykykyiseksi.

Äitejä ollaan aina syyllistämässä ja kyykyttämässä joka asiassa. Kukaan ei ole puolta sanaa maininnut (tässäkään yhteydessä) isästä. Mitä ihmettä se Teittisen mies tekee työkseen kun on perheensä luona aina kun ehtii?

Kyllä se vielä tosta iloksi muuttuu tai ainakin muuttuu:

- riittääkö maito

- kehittyykö vauva normaaliin tahtiin: kaverin samanikäinen jo kääntyi, naapurin taapero kävelee, serkku puhuu ja meidän vauva ei sano vielä mitään

- eroahdistus

- lukemaan  oppiminen

- pärjääminen koulussa, onko kavereita

- harrastaako oikeaa lajia, pärjääkö yhtä hyvin kuin ikätoverit. Entä sitten kun ei harrasta

- missä se teini on, kotiintuloaika meni jo

- pääseeköhän se opiskelemaan

- löytääkö kumppania / onko onnellinen

- tuleeko minusta koskaan mummia

- meneeköhän se liitto hyvin

Ja jos ei mene, miten lohdutan?

Vierailija kirjoitti:

Äitejä ollaan aina syyllistämässä ja kyykyttämässä joka asiassa. Kukaan ei ole puolta sanaa maininnut (tässäkään yhteydessä) isästä. Mitä ihmettä se Teittisen mies tekee työkseen kun on perheensä luona aina kun ehtii?

Jos yrittäjälle syntyy keskonen, ei hän välttämättä kykene olemaan isyyslomalls muuttineella aikataululla.

T yrittäjä

Hyi mitä sädekehäänsä kiillottelevia äitejä täälläkin kommentoimassa.

Itsellä ensimmäinen raskaus, synnytys ja ensimmäinen vuosi vauvan kanssa oli maailman parasta aikaa ja yllätyin sen helppoudesta.

Toinen raskaus, synnytys ja vuosi keskosvauvan kanssa ovat olleet elämäni hirveintä ja pelottavinta aikaa enkä osannut todellakaan odottaa mitään sellaista vaikka yksi vauva entuudestaan oli jo tullut ponnistettua maailmaan.

Eeviä syyllistetään siitä ettei tiennyt äitiyden olevan raskasta. Ja nyt kun Eevi kertoo tuleville äideille rankkuudesta, niin sekin on väärin. Ok :D

Ei se kyllä kovin keskonen ollut jos pääsi heti kotiin ja sekin aika varmaan sairaalassa sektion/synnyttämisen vuoksi, mutta kaikkea hyvää vaan koko perheelle.

Vierailija kirjoitti:

Ei se kyllä kovin keskonen ollut jos pääsi heti kotiin ja sekin aika varmaan sairaalassa sektion/synnyttämisen vuoksi, mutta kaikkea hyvää vaan koko perheelle.

Keskonen on jos syntyy ennen viikkoa37.

Tää syntyi viikolla 34.

Mun kaveri sai ensimmäisen vauvansa syksyllä ja kertoi mulle, että hänen elämänsä ei tule muuttumaan mitenkään.