Onko minussa vikaa kun en luota mieheeni?
Olemme tunteneet toisemme jo vuosia ja meillä oli eräänlainen suhde vuosia aiemmin mutta tuolloin emme seurustelleet. Kaksi vuotta sitten tapasimme uudelleen ja aloimme seurustella ja meillä on myös yhteinen lapsi. Tiedän että kun aiemmin tapailimme, mies oli samaan aikaan myös toisen naisen kanssa. Tietenkään en siitä voi tuomita kun emme tuolloin seukanneet. Kysyin häneltä joskus onko hän harrastanut kimppaseksiä, hän kielsi tämän mutta myöhemmin kuitenkin myönsi kun samassa sessiossa ollut yhteinen ystävämme minulle vshvisti asian. Miehellä on paljon naisia kavereina. Viikko sitten soi puhelin, hän ei vastannut, lähti ulos ja tuli hetken päästä takaisin sanoen että vei roskat. Kun kysyin kuka soitti, hän väitti että hänen paras kaveri muttei jaksanut vastata.
Vuosi sitten näin sattumalta viestejä joissa mies kehui jonkun naisen kauneutta ja että mies oli kirjoittanut ajattelevansa tämän kauniita varpaita. Mies kiisti kaiken ja yritin unohtaa asian. Tämä kuitenkin vaivaa minua ja väkisinkin epäilen miestä kaikesta. En oikein tiedä mitä tekisin kun vaikea keskustellakaan kun mies alkaa heti huutaa.
Epäilenkö turhaan?
Kommentit (4)
"näin sattumalta"
Et luota, joten miksi kiusaat itseäsi?
Suosittelen kuuntelemaan intuitiotasi. Se harvemmin on väärässä. Valitettavasti. Aivan liian usein itse jälkikäteen harmitellut, että itse olen sivuuttanut tämän ja joutunut pettymään. Aivomme rekisteröivät asioita joita emme aina ns. Saa kiinni, ja tästä syystä merkit jäävät tiedostamatta, vaikka sisäinen ääni sanoisi muuta.
Itse lähtisin suhteesta jossa ei ole luottamusta. Suhde perustuu itselläni luottamukseen, jos ei ole luottamusta ei ole mitään. Koskee myös kaverisuhteita jne. Et voi itse hyvin jos epävarmuus kalvaa koko ajan ja ainainen epäilys kalvaa. Ei myöskään miehelle ole helppoa jos ei mistään kyse olisikaan. Suhteessa molemmat kärsivät..
Jep