Univelkainen äiti ja hermot

Univelka on ihan kauheeta.. Meillä oli molemmilla lapsilla pieninä allergioita ja heräsivät ja huusivat pitkin yötä muutamat ekat kuukaudet. Jossain vaiheessa luulin että sekoan, vaikka meillä noi huudot kestikin vain noin 4 kk molemmilla. Olisin varmaan pimahtanu jos olis tarvinnu vuoden verran kuunnella sitä.. Kannattaa kertoa neuvolassa rohkeasti asiasta, vaikka varmasti tuleekin ihan paska mutsi-fiilis, kun myöntää olevansa ihan loppu. Siitä on kuitenkin vaan suunta ylöspäin ja ainakin saa asiaan jotain selvyyttä. Taustallahan voi olla vaikkapa allergiaa tai jotain muuta vaivaa, mikä lasta huudattaa.

Mulla oli valvova lapsi... herätyksiä oli useita tunnin aikana. Ja mä NIIN tiedän,mistä puhut. Näin vuosia jälkeenpäinkin olen onnellinen, että en heittänyt vauvaa seinään, lähtenyt enkä palannut tai jotain vastaavaa. Ja juuri tuo on pahin hetki, että on vaipumassa uneen ja sitten se rääkynä alkaa taas. 

Tuollaista valvottamista ei turhaan ole käytetty kidutuskeinoa. Se sekoittaa kenen tahansa ihmisen pään. 

Mulla menee aina kylmät väreet, kun kuulen, että joku valvoo lapsen kanssa.Oli se vaan niin kamalaa. Koko oman lapsen vauva-aika on yksi iso musta aukko sen vuoksi.

[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 12:13"]Vuoden. Olemme menossa lastenpolille. Olen niin uupunut että en ole enää tässä maailmassa vaan ihan uninen koko ajan. Olen yön pimeinä tunteina hautonut itsemurhaa, pohtinut pakoa ja katoamista ulkomaille, avioeroa, adoptiota ja vaikka mitä. Aamulla herään väsyneenä mutta kauhistun ajatuksiani. Aamulla vierestä herää myös maailman rakkain lapsi.
[/quote]
Vuoden ikäinen nukkuu vieressä? No siinäpä se ongelma. Laita omaan huoneeseen nukkumaan.

Muistan tuon ajan kun mulla oli koliikkivauva ja tunnin välein heräilevä melkein 2v. Se oli elämäni pimeintä pahinta aikaa vaikka olin kaksi maailman ihaninta lasta saanut. Heti kun yksi nukahti, toinen heräsi. Nukuin ehkä 1-3 tuntia katkonaista unta kahden vuoden ajan. Se oli kidutusta ja helvettiä.

Yhtenä yönä kun 2v. TAAS nousi sängystä keskellä yötä kirkumaan ja herätti vauvan jonka oli juuri saanut viiden tunnin itkun jälkeen nukkumaan sain silmittömän raivarin, karjuin lapsen takaisin sänkyyn, ja pidin häntä väkisin sängyssä oman painon voimalla kunnes hän noin puolen tunnin kirkumisen jälkeen nukahti. Siiten oli kiljuvan vauvan nukuttamisen vuoro. Olin niin täynnä raivoa että huomasin taputtavani vauvan selkää aivan liian kovaa. Tuon ajatteleminen tekee vieläkin pahaa. 

Oli oikeastaan melkein koko ajan epätodellinen ja leijuva olo ja välillä oikeasti nukahdin pystyyn ja huomasin että olin menettänyt minuutin tai pari kokonaan. Todellisuus pätki. Puhuin asiasta neuvolassa ja minua ei otettu vakavasti, kuulemma kaikilla on välillä tällaista ja pitää vaan yrittää kestää. Mutta kun ei ole ja se oli niin pelottavaa.

Kuitenkin sulle sanon, että selvisin ja lapsille ei jäänyt minkäänlaisia traumoja, ainakaan toivon niin. Meillä on lämpimät läheiset välit ja heti kun sain taas nukuttua olin taas jaksava ja hyväntuulinen äiti. Mutta olin paras mahdollinen äiti minkä osasin olla aina, ja niin sinäkin olet. Ole itsellesi armollinen, rakasta lapsiasi ja ota päivä kerrallaan. Sitten yhtäkkiä huomaatkin että aika on tehnyt tehtävänsä ja pääsit tästäkin vaikeasta ajasta yli. Tsemppiä!

Hei minäkin olen ollut niin väsynyt että olen melkein seonnut. Auttaa, oikeasti, kun saa sanottua asian ääneen, koska se herättää tajuamaan kuinka väsynyt oikein on.

Aina sanotaan, ettei ajatukset ketään satuta, mutta satuttaa ne. En minä halunnut olla äiti joka vihaa lastaan, en edes pimeinä yön tunteina. Ne ajatukset ja tunteet vahingoittivat minun ja lapsen välistä vuorovaikutusta. Ei lapsi ole mikään esine, vaan aistii hyvin herkästi äidin oikean tunnetilan.

Jos tarvitset unta, minkään ei pitäisi estää sinua saamasta sitä juuri nyt, jo ensi yönä. Mikään, ei edes imetys, ole sen arvoista että vauva-aika on yhtä äärirajoilla pinnistelyä. Jos pääsee liian väsyneeksi, siitä ei ehdi koskaan toipua niin että ymmärtäisi, mikä elämässä johtuu väsymyksestä ja mikä on muuten vaan hankalaa. Terveys, onnen ja ilon tunteet ja parisuhdeksin on melko suoraan verrannollinen siihen paljonko ihminen saa lepoa rasituksen vastapainoksi. Älä ap päästä itseäsi niin väsyneeksi kuin minä päästin, minä siis sairastuin fyysisesti pelkästä stressistä, univelasta ja väsymyksestä. Se ei helpota yhtään sen jälkeen kun lapsi jo nukkuu yönsä, vaan sen kanssa eletään sitten loppuelämä.

hei, facebookissa on tukiryhmiä sunlaiselle. toimi ennenku tapat lapsesi.

muista että oot hyvä äiti.

Ihan normaalia on tuossa tilanteessa. Puhu nauvolassa jaksamisestasi ja koeta saada vapaaöitä miehen tai jonkun muun hoitaessa vauvaa sen aikaa.