Auttaako itkeminen?

Vierailija kirjoitti:

Ei auta, olen huomannut.

Itkeä toki voi ja pitää, jos itkettää mutta ongelmat on ja pysyy.

Sama, ei itkeminen koskaan paranna minun oloani. Bonuksena tulee vielä joskus pahan itkukohtauksen jälkeen kamala päänsärky ja kolminkertaisiksi turvonneet silmäluomet.

Kyynelnesteen mukana poistuu kortisolia eli kyllä auttaa tässä valossa. Tunne on helpottuneempi vaikka asia mikä itkettää ei olisi itkun aikana muuttunut mihinkään.

Minulla auttaa. Ongelmat ei siitään katoa minnekään, mutta itkun jälkeen rauhoituttua niitä pystyy käsittelemään eri tavalla. Usein huomaa, että ei ne niin pahoja olekaan ja isommat ongelmat saa laitettua paloihin.

Olen itkenyt 7-vuotiaana viimeksi. En tiedä auttaako mutta olen purkanut tunteeni muin keinoin. Kainalossani ja olkapäätäni vasten on kyllä itkenyt useampi nainen vuosien varrella ja ovat olleet helpottuneita jonkin ajan kuluttua joten uskoisin että joissain tilanteissa se ainakin auttaa.

Kyllä se helpottaa, joskus yrittäny tukahduttaa itkua niin ei onnistu, pakko vaan itkee niin kauan, kuin itkettää ja sit on taas helppo olla vähän aikaan, jotta saa edes kaupassa käytyä.

Vierailija kirjoitti:

Ei oikeastaan. Itkeminen helpottaa tunnepitoisesti mutta sitten kun on tarpeeksi itkenyt, täytyy tehdä ratkaisuja. Ne helpottaa.

Ei itkeminen tietenkään korvaa käytännön toimintaa, mutta toisaalta käytännön toiminta ei myöskään korvaa tunteiden käsittelyä. Parasta on varmaan tosiaan itkeä ensin, jos siltä tuntuu, ja sitten tehdä se ratkaisu. Tai toisinpäin. Sitten on sellaisia asioita, joille ei voi tehdä enää yhtään mitään, mutta jotka itkettävät. Jos on vaikka vuosia tai vuosikymmeniä tukahduttanut johonkin traumaattisiin kokemuksiin liittyviä tunteita, niin kyllä niitä kannattaa mieluummin itkeä, kuin tukahduttaa aina vaan edelleen.

Minua itkeminen auttaa. Läheiseni kuoli juuri ja välillä rintaan tulee ahdistuksen tunne ja suru nousee pintaan. Itkeminen auttaa, sen jälkeen jaksaa taas jatkaa (esim vainajan asioiden järjestelyä). Pyrin elämään normalia elämää huolimatta menetyksestå enkä halua jäädä vellomaan yksinomaan surun tunteseen.

Mihin pitäisi auttaa?

Vierailija kirjoitti:

Minua itkeminen auttaa. Läheiseni kuoli juuri ja välillä rintaan tulee ahdistuksen tunne ja suru nousee pintaan. Itkeminen auttaa, sen jälkeen jaksaa taas jatkaa (esim vainajan asioiden järjestelyä). Pyrin elämään normalia elämää huolimatta menetyksestå enkä halua jäädä vellomaan yksinomaan surun tunteseen.

Lämmin osanotto suureen suruun❤️

Kyyneleet puhdistaa sielua

Kyllä minä huomaan että se auttaa. Se syö jotain ahdistusta niin että itkemisen jälkeen näkee asiat selvemmin ja ilman sitä tunnepuuroa edessä. On sit helpompi ryhtyä ratkaisemaan jos on ratkaistavaa.

Vierailija kirjoitti:

Mihin pitäisi auttaa?

Esimerkiksi suruun.

Minua ei paljon kyllä auta ja vältän viimeiseen asti sitä. Silloin tavallaan menetän hallinnan jos annan tunteiden vyöryä niin vahvoina. Olen tunteellinen ihminen silti, mutta yritän pitää itseni kurissa tämän asian kanssa. Jos kyynel tai pari saattaa valua, mutta sellaista kunnon itkemistä vältän. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi naiset itkee? Miehenä tätä en ymmärrä koska itkeminen on turhaa ja neitimäistä.

En minä naisena haluaisikaan että itkettäisi. Olisin iloinen, jos itkua ei tulisi enää koskaan. Kadehdin miehiä siinä suhteessa että eivät itkeskele niin helposti. Isäni itki yhden kerran, silloin kun oma äiti kuoli. Silloin oli aihetta itkuun, oli niin iso asia. Mutta patooko miehet sitten asioita sisäänsä enemmän kuin naiset, kun eivät itke.