Sanokaa jotain lohduttavaa, pliis! Nuori vauvakuumeinen täällä..

T: 24vuotias, kahden pojan opiskeleva äiti

että NAUTI opiskeluajastasi niin kauan kuin sitä on jäljellä! Onnistuuhan se opiskelu varmasti lapsenkin kanssa, mutta paljon helpompaa se on ilman lasta! Tästä varmaan saan haukkuja niskaan, mutta ihan oikeasti: turhaan venytät opiskeluja jos nyt teet lapsen. Hoida opiskelut pois, sitten on lasten ja työn vuoro, paljon selkeämpää näin päin. Uskaltaisin myös suositella, että hommaa sen verran työkokemusta, että saat " ansiosidonnaista" äitiyspäivärahaa. Vaikkei raha ole elämän tärkein asia, se helpottaa monia elämän tärkeimpiä asioita!

Nyt olen palannut takasin opiskelemaan eikä muuten ole mitään herkkua. Yritän tasapainoitella perheen opiskelun ja, kun teen vielä töitäkin, niin töiden välillä. Joskus on kyllä itku ollut todella lähellä. Mutta mutta, niinkuin sanotaan itse olen valinnut tieni, enkä vaihtaisi kyllä päivääkään pois.

Eli tiivistettynä: opiskelevan äidin ei ole kovinkaan helppoa panostaa täysillä siihen opiskeluun. Kyllä aina lapset ja perhe vie osan siitä ajasta voimavaroista.

T:2, eli se 24 vuotias opiskeleva äiti.

Koeta tyynnyttää vauvakuumetta vielä muutaman vuoden jollakin toisella tavalla kuin omalla lapsella. Nauti vapaudesta, opiskeluista ja kahdenkeskeisistä arvokkaista hetkistä miehen kanssa.



Lasten hoitaminen on paljon rankempaa, mitä ennen lapsia osaa kuvitella (ja minä olin hoitanut muiden lapsia, ihan vauvojakin paljon!! silti sanon näin). Köyhäily ja opiskelu lapsen kansa ei ole mitään herkkua.



Olet niin nuori, esimerkiksi 2 vuotta vauvasuunnitelmien lykkäämistä ei ole aika eikä mikään!

Sinnittele se aika. Sitten olet parhaassa lapsentekoiässä ja voit nauttia vauvasta ilman opintojen loppuunsaattamisen paineita.



Mitä jos keskustelisit miehesi kanssa vauva-asioista. Jos hän esimerkiksi on sitä mieltä, että opiskelujen jälkeen saa jo lapsia tulla, niin ehkä sen avulla jaksat, kun tiedät, milloin se vauva-aika on edessä.

Vauvakuumeesta olen tainnut kärsiä jo kolmisen vuotta... :) Mutta juuri tuolla järjellä olen työntänyt sitä eteenpäin. Tuo tunne " turhasta elämästä" on niin tuttu - koin vielä vähän aikaa sitten ihan samalla tavalla!



Keväällä sitten koin pienen burn outin (johtuen yhtäaikaisesta opiskelusta, vaativasta työnteosta, hyvin aktiivisesta järjestö- ja harrastustoiminnasta) ja huomasin olevani ehkä lievästi masentunutkin. Onneksi en siis ollut päässyt toteuttamaan vauvatoiveita siihen kaiken päälle! Nyt elämä hymyilee taas, ja on löytänyt muitakin merkityksiä kuin toiveen lapsesta. Maltan odottaa paljon paremmin ja nauttia vielä hetken tästä " huolettomuudesta" , kun vihdoin tajusin ottaa rennommin tämän elämän kanssa. Sitä vauva- ja pikkulapsiaikaa ehtii kyllä elää sitten jonkin ajan kuluttua, nyt on hyvä näin.



Anna siis ajan kulua, vaikka tuntuisikin vaikealta, ja yritä löytää iloa elämästä, joka sinulla jo on. :)

ehdit kyllä saamaan vauvan vaikka odottaisit pari-kolme vuotta.

Ehkäpä sitä ei tosiaan ymmärrä, miten vapaata ja huoletonta elämä on ennen lapsia. Silti mieltä kaihertaa mm. seuraavat asiat: mitä jos lasta ei kuulu pitkään aikaan yrityksestä huolimatta, mitä jos työelämä imaisee, mitä jos kukaan ei ota vastavalmistunutta nuorta naista töihin, kun se kumminkin alkaa tekemään lapsia, mitä jos haaveilen neljästä lapsesta enkä enää myöhemmin ehdi.. ? Mitä asioita te punnitsitte ennen kuin jätitte ehkäisyn pois?

ja töissäkin pitäisi käydä perheen elatuksen vuoksi. Mieti tarkkaan, älä hanki lasta harkitsematta.

Itse muistan vauvakuumeilleeni saman ikäisenä. Asuimme silloisen kihlatun kanssa yhdessä ja olimme seurustelleet 4 vuotta. Olisimme varmasti yrittäneet lasta, jollei exäni olisi (onneksi) ollut minua järkevämpi. Erosimme vuotta myöhemmin. Löysin aika pian nykyisen mieheni ja hoidin opinnot loppuun ja pääsin töihin. Kärvistelin vielä pari vuotta, kun mieheni ei vielä (onneksi) halunnut lasta. Kun hän sitten eräänä päivänä sanoi olevansa valmis, olin 27 v. Vuotta myöhemmin meille syntyi esikoispoika. Hänellä oli paljon vaikeuksia ensimmäisenä elinvuotenaan, enkä tiedä miten olisin ne ottanut 22-vuotiaana. Oli ihanaa, että rankan vuoden jälkeen pystyin vielä olemaan kotona (eli taloudelliset seikat olivat kunnossa) ja nauttimaan lapseni kanssa terveestä taaperoajasta.



Opiskele loppuun, käy töissä ja sitten mietit lasta uudestaan. Ajattele vaikka siten, että se on lapsellesi parempi, että äiti on hiukan vielä nähnyt maailmaa ja osaa siten paremmin tulevaisuudessa auttaa lastaan. Eikä se ole yhtään huono juttu, että talousasiat ovat paremmalla mallilla ja olette miehesikin kanssa ehkä käyneet muutaman kriisin läpi ja selvinneet niistä.



Tsemppiä opintoihin!

Kaksi lasta tuli tehtyä, ja nyt harmittaa kun muilla saman ikäisillä on ammatti tai ovat juuri valmistumassa, osalla vanhoista luokkakavereista jo vakityöpaikka (hyvä) jne. Lisäksi tuntuu että olen unohtanut ison osan opinnoistani, ja joudun osan kertaamaan, käymään kursseja uudelleen. Kahden lapsen kanssa opiskeluun ei todellakaan pysty kunnolla panostaa, ja se näkyy arvosanoissa. :( Tiedän, että pystyisin parempaan, jos olisi aikaa lukea. Monesti lukemiset jää siihen, kun lapset ovat nukkumassa, ja öisin ehdin nukkua vain muutaman tunnin, kunnes on taas herättävä.



Kun itse opiskelee, mies on töissä ja lapset tarhassa, jää lapsille ja perheelle hirveän vähän aikaa!! Se syö äidin sielua, kun lapsiaan näkee hereillä vain muutaman tunnin illassa, ja viikonloppuisin. Harmittaa, kun pienempikin on juuri siinä puheenoppimisiässä, eli 2 -vuotias. Ei ole kuulemassa uusia sanoja. Molempiin lapsiin yksilönä ei ehdi kiinnittää huomiota, eikä antaa molemmille erikseen aikaa. Ei ehdi lasten kanssa tehdä mitään, leikkiä, lukea. Tai lähinnä siis hirveän vähän. Kotityötkin pitää joskus tehdä, käydä kaupassa ja laittaa ruokaa. Sekin vie ison osan arki-illoista. Lasten hereilläoloaikaa ei halua tuhlata opiskeluun.



Puhumattakaan siitä, miten hirveän tiukkaa on, kun saa pelkkää äitiyspäivärahaa, minimi. 300 e / kk käteen, ei sillä juhli. Sitä kun ei etukäteen voi edes käsittää, miten paljon lapsiin menee rahaa. Vaikka vaatteita ostan paljon kirpputoriltakin, niin ulkovaatteita (hyväkuntoisia leikki-ikäisille) ei oikein tahdo löytyä. Vuodessa voi joutua ostamaan kaksi toppapukua, kurahousut, sadetakki, kurahanskat, kaksi välikausihaalaria, pari takkia, muutama pipo, useammat hanskat, mm. topparukkaset, lapaset, välikausihanskat jne. Puhumattakaan kengistä, jotka maksavat about 20-50 e / kpl. Pitää olla kumpparit, toppakengät, lenkkarit, kesäkengät. Ja kun lapset kasvaa eri tahtiin ja on eri vuodenaikoina syntyneet (ja vielä eri sukupuolta), niin esikoisen vanhoista vaatteista ja erityisesti kengistä ei aina ole kuopukselle. Esim. kesäkengät saattavat olla sopivat talvella, ja toppakengät saattavat mahtua jalkaan vain marraskuun loppuun asti, kunnes kuopukselle on ostettava isommat.



Ja vaikka minä luulin, että ollaan miehen kanssa oltu riittävän kauan yhdessä (4v.), niin vasta lasten synnyttyä meillä on ollut rankkaa ja tiukkaa, ja se on nostanut kummassakin esiin piirteitä, joita ei aikaisemmin ole huomannut.



Lisäksi kuvittelin, että olemme ehtineet matkustella ja bilettää riittävästi, kun se ei kumpaakaan enää lähes vuoteen ollut kiinnostanut siinä vaiheessa kun vauvaa alettiin tekemään. Esikoinen ei ollut vielä edes kahta vuotta, kun aloin haaveilla, että pääsisipä jonnekin lomalle, ilman lapsia. Että saisipa joskus viettää aikaa kahdestaan miehen kanssa. Saisipa edes joskus viettää yhden arki-illan kotona miehen kanssa ilman lapsia, tehdä hyvää ruoka, juoda muutaman siiderin, mennä sänkyyn ja nukkua aamulla niin pitkään kuin haluaa.



Voisipa lähteä tuosta noin vaan leffaan ja ulos syömään, kuten meillä oli ennen niin usein tapana. Nyt se ei onnistu kuin kerran pari vuodessa, kun isovanhemmat eivät halua olla lapsenvaihteina. Ja silloinkin kun onnistuu, pitää reissu suunnitella etukäteen ja tarkkaan. Hetken mielijohteesta ei voi tehdä enää mitään :( Ei se ole sama asia, jos joutuu ottaa lapset ravintolaan mukaan.



Minä todella kuvittelin, etten jäisi kaipaamaan noita asioita, olin siitä ihan varma. Näköjään kaipaan sittenkin :( Lapset ovat tietenkin elämäni rakkain ja tärkein asia, enkä heidän tekemistään voisi ikinä katua. Mutta eivät lapset yksinään riitä elämänsisällöksi, kyllä sitä kaipaa muutakin. Mulla on ikävä erityisesti sitä tiivistä parisuhdetta, mikä mulla ja miehellä ennen oli. Nyt se on pakostakin väljähtynyt, kun ei koskaan yhdessä mihinään päästä... Kyllä se suhdekin kaipaa aina välillä panostusta, eikä pelkkä kotiarki riitä.

Tai no, yhden tein opiskeluaikana, toisen kohdalla valmistui 3kk ennen vauvan syntymää, nyt olen taas töissä ja kotona ja vähän aion opiskellakin lisää. Lapset 3-v 4kk ja 1-v.



Meillä on kyllä helpottanut se, että mieskin on opiskellut, joten aikataulut ovat olleet joustavia, eikä elämä ole ollut liian raskasta.



Muuten ap. mulla tuli joskus sun ikäisenä sellanen fyysinen tarve saada lapsi. Mulla ei ollut miestä eikä mitään, mutta kerroin kavereillekin, että ihan kuin mun kehoni yrittäisi kertoa, että nyt se lapsi pitäisi tehdä. N. vuosi noiden tuntemusten alkamisesta mulle ilmeisesti pamahti endometrioosi (ei koskaan tutkittu tarkemmin. lääkäri epäili sitä). Siis ihan yht´äkkiä kuukautiset muuttui helvetillisiksi, kuume nousi, oksentelin, ripuloin ja kivut aivan jumalattomat (pahemmat kuin synnytyksissä ilman kivunlievitystä). Onneksi tuosta reilun vuoden päästä olin raskaana, ja synnytyksen jälkeen kivut jäi pois.

2v uhmis ja pieni 4kk vauva, siinä ihan varmasti hieman stopparia.



Mutta mä en ole oikea ihminen kuitenkaan neuvomaan. Sain esikoisen 22v ja nyt 24v ja kahden pienen pojan äiti. Koulun sain juuri loppuun ennen esikoisen syntymää, ja sit olenkin ollut kotosalla.

yli 60 ovaria ja kohta olen valmis. Lapsi on nyt 2 v. MIelestäni vauvanhoito ja opiskelu on mahtava yhdistelmä. Lapsenhoito on sillä tavoin " aivotonta puuhaa, että aivot on suorastaan huutaneet teoreettista työtä väliin.

Mutta tuo uhmis on sen verran haastava, että enää en vauvakuumetta pode ;-D Tai tällä hetkellä ainakaan. Vauvat ovat suloisia nyyttejä ja välillä ihmettelen miksi heistä sitten vuodessa parissa kasvaa vanhemmistaan kaiken imeviä tyranneja :-b

En ole kokenut opiskelua mitenkään erityisen vaikeana lapsen kanssa.

Työelämään menen (jos kaikki sujuu niinkuin pitäisi) kun lapsi on 5-vuotias. Lisää lapsia halutaan ehkä sitten kun olen ehtinyt jonkun aikaa olla töissä ja esikoinen on jo koululainen.



Tietysti tämä vaatii tukiverkkoja ja mieheltäkin joustoa, mutta itse koen että opiskelun ja lapsen yhdistäminen on jopa jossain tilanteessa helpompaa kuin työn ja lapsen yhdistäminen.

Minun ei tarvitse viettää koululla joka päivä 8 tunnin päiviä vaan usein opiskelen päivällä etänä ja haen lapsen hoidosta jo viimeistään neljältä. Yleensä jo aikaisemmin.

Riippuu tietysti ihan opiskelupaikasta miten joustavaa ja itsenäistä opiskelu on.

ja sain lapsen. Ei ollut vaikeuksia jatkaa opintoja ym., mutta helpompaa se tietysti oli ennen äitiyttä.

Ja koko ajan on vauvakuume päällä. Vuosi sitten synnytin esikoiseni. Pääsin samaan aikaan yliopistoon joten.. minulla on vielä opinnot alussa!

3-5 vuotta koulua edessä, enkä näe esteenä sitä vauvalle, vain hidaste!

Ja olen varma että ennen valmistumista minulla on kaksi pientä. Onpahan muutakin ajateltavaa ja elämää kuin koulu. Välillä rankkaa mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Olen erittäin onnellinen! On ihana tulla kotiin koulun jälkeen, kun tietää että joku on niin aidosti iloinen joka päivä äidin nähdessään..Se on päiväni kohokohta! Meillä pikku-neiti on päivän tarhassa, ja nauttii myös siellä olostaan muiden lapsien kanssa.

se oli jotain ihan älytöntä, päässä pyöri vaan vauvat vauvat vauvat. Olen aina ollut kauhean järkevä, suunnitelmallinen ja vastuuntuntoinen, mutta vauvakuumeeseen ei järki purrut. Nyt meillä sitten on 2-vuotias tyttönen, olen 23-vuotias. Opiskeluja on jäljellä vielä pari vuotta. Kaikki on kyllä mennyt suht. hyvin ja olen huomannut paljon hyviäkin puolia olla opiskelijaäiti. Joku jo mainitsikin, että pienen hoitopäivät on lyhyempiä kuin työssäkäyvillä. Lisäksi pienellä rahalla tulee hyvin toimeen, kun on tottunut kituuttamaan opintotuella. Minimiäitiysrahakin on paljon suurempi kuin opintotuki. Lisäksi on lapsilisät ja mahdollisesti asumistuki.

Jos haluat useamman lapsen(suht pienellä ikäerolla) ja hankit sen ensimmäisen opiskelujen aikana, pian on toisen lapsen aika. Opiskelusi saattavat venyä vuosikausiksi!

Yhden lapsen kanssa opiskelu ja muu on helpompaa, useamman kanssa jo vaatii enemmän jaksamista.



Minä sain kaksi lasta kesken opsikelujen. Jos uudestaan saisin valita, valitsisin toisin. Ensin opiskelut ja sitten lapset.



Ja muista, vanha sanonta :" hiljaa hyvä tulee" pitää monessa paikkansa. Hätäillä ei kannata. Sinuna opiskelisin loppuun ensin. Tuo oli hyvä neuvo, jos miehen kanssa sopisitte " vauvan yrityksen aloittamispäivän" opintojesi päättymisen jälkeiseen elämään, jaksaisit ehkä rutistaa sinne asti?