Kolme vuotta odoteltu ylöspäin eriyttämistä koulussa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihme kommentteja täällä siitä, että vanhemman pitää järjestää haastetta vapaa-ajalla. Ei sepoista sitä, että koulussa on tylsää. Lisäksi vanhemmilla on omat työnsä, ja lapsen kanssa vietetty aika halutaan käyttää muuhun kuin kouluun.

Eli annetaan lapsen tylsistyä myös vapaa-ajalla? Ei vanhemman tarvitse mikään opettaja olla, vaan hankkia lapselle välineet tehdä noita haluamiaan juttuja. Jos lapsi haluaa tehdä luonnontiedeprojektin niin pistää lapsen suunnittelemaan sen ja ostaa tarvittavat materiaalit siihen. Lapsi tekee kaiken työn. Onpa työlästä. Lapsella on aikaa tehdä noita niinä aikoina kun ei ole vanhempien kanssa yhteistä aikaa, esim. koulun jälkeen tai kun vanhemmilla on omat harrastuksensa.

Tämä ei edelleenkään auta siihen, että koulussa on tylsää, eikä siellä opi tekemään töitä tehtävien ollessa liian helppoja.

Miten kotona harrastaminen poistaa sen, että koulussa on tylsää eikä mitään opittavaa?

Aloittaja kirjoitti lapsensa koulunkäynnistä ja koulupäivien sisällöstä. Ei pitäisi olla liikaa vaadittu, että koulu on vaativuustasoltaan mielekäs, vaikka vapaa-aikana harrastettaisiin vaikka ja mitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Matikkadiplomin tehtävät saa tulostettua netistä, myös vastaukset löytyvät. Senkun tulostat ja tarkistat 😊 Mikään ei estä lastasi kirjoittamasta kirjasarjaa vapaa-ajalla, koulun äikän tunneilla tehdään monenlaista muuta. Koulussa edetään keskiverron/heikoimman mukaan mutta mikään ei estä ottamasta esim omia lukukirjojaan tai kirjoitusvihkojaan kouluun jos tulee tekemisen puute. Osta lapsellesi erilaisia tiede- ja tutkimussettejä kotiin, mukavaa ja kehittävää tekemistä. Koulujen resurssit valitettavasti eivät riitä edes kunnolla niiden heikoimpien tukemiseen, vaikka erityistä tukea tarvitsisivat myös erityisen lahjakkaat lapset.

Edettäisiinkin edes sen keskiverron mukaan, mutta ei, heikoin määrää.

Kasiluokkalainen sanoi opettajalle joka matikantunnin jälkeen että tehtävät on liian helppoja ja tunnilla aika tulee pitkäksi. Ope jaksoi kuunnella melkein 3 kuukautta ja viime viikolla tuli vihdoin haastavampia tehtäviä.

En pidä kovin hyvänä ratkaisuna tehdä seuraavan luokka-asteen tehtäviä etukäteen, mitäs sitten kun lukio on käsitelty jo peruskoulussa?

Tämä.

Peruskoulun alkaessa pitäisi tehdä tasokokeet lapsille. Ne, jotka osaavat, pitäisi laittaa osaamistaan vastaavalle luokalle.

On kärsimystä odottaa niitä kaikkein hitaimpia, jotka määräävät opetuksen tahdin. Nykyisellään koululaitos on hitaimman oppilaan odottamista ja se ei ole kannustavaa asioita jo osaaville lapsille.

Tasapäistämien ei tarjoa haasteita oppimiseen.

Vierailija kirjoitti:

Voirhan sinä itse mennä lapsesi kanssa eteenpäin ja opettaa vaikka lukion oppimäärää. Mitä muuten luulet matematilkan opiskelun olevan lukiossa? Niin sitå laskemista, tosin pääosin ilman numeroita.

Ongelma onkin, jos matikassa ei ole mitään laskettavaa, pelkkien numeroiden kirjoittaminen ylös tehtävää ei oikein ole matikkaa. Se on vain sitä, mistä ennen annettiin huolellisuusarvosana tokariin.

Ajattelutyö puuttuu kokonaan.

Te jotka kirjoittelette, että mikä estää vapaa-ajalla kehittämästä itseään. Ymmärtäisittekö paremmin vertauksen: jos koulutunnit olisivat pelkkiä liikunta-aineita, ja maajoukkuetason voimistelija joutuisi joka ikinen päivä treenaamaan ruutuhyppyä ja kuperkeikkoja. Että no illalla voi sitten kotona voimistella.

Ei toimi? Sama lahjakkaalla lapsella, eivät hänelle koulutehtävät ole pinnistelyä ja suorittamista negatiivisessa mielessä, vaan mielekäs haaste testata ja kehittää omia kykyjään.

Ap vastaa lyhyesti.

Niin kuin jotkut ovat huomanneet, avautumiseni koski sitä, millaista koulu ja koulunkäynti on lapselleni. Ei hänen vapaa-aikaansa, ei harrastuksiaan.

(Joita, kiitos kysymästä, on riittävästi ja niissä on kivasti haastetta ja tavoitteellisuutta. Ja tehdään häntä kiinnostavia asioita myös loma-aikoina.)

Voidaan harrastaa vaikka sitä matematiikkaa kotona, mutta miksi tämä kognitiivisesti kykenevin neljännes tai viidennes ei saisi oppia sitä myös koulussa? Tilanteita, joissa joutuu pohtimaan ja tekemään aivotyötä?

Ongelma on siinä, ettei koulu tarjoa oppimisen kokemuksia eikä siten myöskään ajatustyön tekemisen rutiinin oppimista.

Se, että lapseni viettää koulussa 28 tuntia viikottain ei ole meidän valintamme. Sen ajan sisältöön emme juuri voi vaikuttaa. Muuhun voimme.

Parempaa koulua suositelleille voin vain kertoa, että tämä on se ns. parempi koulu. Ala-asteen kanssa samassa löyhässä kokonaisuudessa toimiva lukio on niin sanottu eliittikoulu. Peruskoulun puolelta sinne jatkaa suhteessa iso prosentti oppilaista, yli ysin keskiarvolla.

Vaativa A-kieli on jo. Se on ollut henkireikä. Aiempi koulunaloittaminen oli aikanaan esillä osaamisen vuoksi, mutta lapsi on syntynyt aivan vuoden lopussa ja oli nytkin fyysisesti luokkansa pienin isolla erolla 1-2 lk… ei tuntunut siksi hyvältä ajatella koulun aloittamista viisivuotiaana. (Tällä viittaan tuohon jouluna syntymiseen; kun normaaliaikataulussakin oli hän oli kuusivuotias hyvän matkaa ekaluokasta.)

Luokalla on kaksi erityisoppilasta ja ymmärtääkseni yli puolet ajasta myös erityisopettaja heillä. Molemmat oppilaat väkivaltaisia, lyhyesti näin. Opettajien voimavarat sidottu näihin, eikä tämä tilanne ole heidän syynsä. Luokassa on 29 oppilasta ja yli puolet sellaisia, joilla kouluaineet sujuvat todella hyvin. Useampia oppilaita, joilla kaikki (tai lähes kaikki) kokeet taitaneet olla kymppejä.

Paljon tämän enempää en tilanteesta viitsi kertoa yksilöitävyyden vuoksi. Kaikkein vähiten haluaisin, että näissä asioissa ajaudutaan osoittelemaan erityisoppilaita, koska ei ole heidän syynsä, miten asiat on järjestetty.

Korjaus; ap yritti vastata lyhyesti.

No, tuo ”miksi ette tee vapaa-ajalla” tuli ehkä kommenteissa esiin liian monta kertaa.

Vierailija kirjoitti:

Olisiko mahdollista perustaa jotain lahjakkaiden lasten pienryhmä-kotikouluja? Miettikää miten paljon nopeampaa eteneminen olisi, ja jos olisi hyvä porukka niin samanhenkisiä ikätovereita myös. Lukioon voisi mennä sitten mihin haluaa. 

Minulla on pari alakouluikäistä lasta, joita varmaankin voisi sanoa lahjakkaiksi tämän keskustelun kriteereillä. Ja täytyy sanoa, että ikinä en laittaisi heitä kotikouluun.

Kumpikin tekee ylöspäin eriytettyä matematiikkaa, mutta käytännössä opetusta ei ole, on vain oma kirja. Kumpikin saa myös lukea pulpettikirjaa aina kun on tehnyt tehtävät. Neljäsluokkalainen on suoraan sanonut, että englanti on ainoa lukuaine, jossa hän on varsinaisesti oppinut mitään koulussa.

Mutta koulussa on silti jotain äärimmäisen tärkeää. Kaksi sanaa: pitkä välkkä. Lapseni pelaavat futista tai polttopalloa puoli tuntia päivässä luokkakavereidensa kanssa. Tässä on minun mielestäni aivan riittävästi oppisisältöä yhdessä sen ison kirjapinon kanssa, jonka lapseni ehtivät vuoden mittaan koulussa lukea. Haluan, että lapsistani kasvaa tiimipelaajia, jotka kykenevät säätelemään toimintaansa erilaisissa sosiaalisissa ympäristöissä.

Kotona sitten harrastetaan ja opetellaan sinnikkyyttä harrastuksen parissa, joka meillä on musiikki.

Vierailija kirjoitti:

 Moni keskivertoa lahjakkaampi tottuu siihen, että vielä lukionkin läpi pystyy luistelemaan kiitettävin arvosanoin tekemättä oikeastaan mitään.

Onkohan tämä totta enää nykyään? Helsingin kantakaupungin hyvätasoisen peruskoulun ja lukion oppilaiden vanhempana sanoisin, että ei ole. Mutta ehkä riippuu koulusta ja alueesta. Ylioppilaskirjoitukset tietenkin ovat kaikille samat ja näkyyhän niissä sitten koulujen väliset erot.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki hyvin muuten, mutta tuo eliittilukio ei kyllä kaikille ole sitä. Joillekin on hyvä…, sinun lapsellesi hyvä. Monelle liian stressaava… mutta sinne on ”pakko päästä. Jonkun tahdosta. Kenen?

Huvittaa tämä ajattelu, että nuoret ei itse haluaisi hyvään lukioon.

Todellakin moni tavoitteellisista, koulussa erinomaisesti suoriutuvista haluaa ns. eliittiilukioon. Eikä liity mitenkään siihen, että vanhemmat painostaisivat tms. Monet vaan haluaa niin ajatella. On ilmeisesti liian vaikea hyväksyä se, että toiset nuoret on paremmin koulussa suoriutuvia ja määrätietoisempia kuin toiset.

Hyvätasoinen urheilulukiokin vaatii nuorelta paljon, nimenomaan sen urheilemisen takia. Mutta ikinä ei missään näe kitinää, että urheilulukiohin mennään vanhempien painostuksesta.

Miksi urheilumenestys ja siihen panostaminen on niin paljon helpompi hyväksyä kuin akateeminen pärjääminen ja panostaminen? Joku sosiaaliluokkajuttu varmaan.

kjlliii kirjoitti:

Omat, nyt yliopistossa opiskelevat lapseni olivat yläasteella koulussa, jossa A, B, C, D, E luokat oli jaettu mm. matematiikan osalta tasoryhmiin. Kaikki olivat tyytyväisiä.

Voiko olla tottakaan tai lain mukaista? Kouluko päättää oppilaiden ja perheiden puolesta, mille tasolle asti ketäkin opetetaan? Ja katsotaanko motivaatiota vai potentiaalia?

Peruskoulun idea on että kaikilla pitää olla realistinen mahdollisuus oppia koko oppimäärä. Tuskin toteutuu kaikissa tasoryhmissä. Siksihän yläasteen tasoryhmistä luovuttiin pian peruskouluun siirtymisen jälkeen.

Joku myös kirjoitti, että heidän kakkosluokkalaiselle oli ehdotettu siirtymistä nelosen ja vitosen matikan ja kielten tunneille. En tiedä, onko hyvä vai huono idea, mutta käytännössä ei varmasti monessa koulussa toimi.

Ja pitäisikö sitten eriyttää alaspäinkin samalla tavalla että joku esim nelosluokkalainen käy kakkosluokkaisten tunneilla? 

Olisko kuitenkin enemmän mielikuvitusta kuin totta tuo eri luokka-asteiden tunneille eriyttäminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki hyvin muuten, mutta tuo eliittilukio ei kyllä kaikille ole sitä. Joillekin on hyvä…, sinun lapsellesi hyvä. Monelle liian stressaava… mutta sinne on ”pakko päästä. Jonkun tahdosta. Kenen?

Huvittaa tämä ajattelu, että nuoret ei itse haluaisi hyvään lukioon.

Todellakin moni tavoitteellisista, koulussa erinomaisesti suoriutuvista haluaa ns. eliittiilukioon. Eikä liity mitenkään siihen, että vanhemmat painostaisivat tms. Monet vaan haluaa niin ajatella. On ilmeisesti liian vaikea hyväksyä se, että toiset nuoret on paremmin koulussa suoriutuvia ja määrätietoisempia kuin toiset.

Hyvätasoinen urheilulukiokin vaatii nuorelta paljon, nimenomaan sen urheilemisen takia. Mutta ikinä ei missään näe kitinää, että urheilulukiohin mennään vanhempien painostuksesta.

Miksi urheilumenestys ja siihen panostaminen on niin paljon helpompi hyväksyä kuin akateeminen pärjääminen ja panostaminen? Joku sosiaaliluokkajuttu varmaan.

Oma kasiluokkalaiseni on pohtinut lukiovalintaansa koko syksyn. Tarjolla on Turku ja kotikunta. Me vanhempina olemme sanoneet ettei sen niin väliä, kunhan huolehtii ne matikat ja fysiikat niin pääsee opiskelemaan sitä mitä haluaakin, muuten voi lukiossakin lukea kevyempiä aineita, vaikka psykologiaa.

Kaverinsa vaihtoi painotetulle luokalle yläasteelle ja täytyy myöntää että kaduttaa ettei tehty samaa, niin erilaisia on kertomukset koulupäivästä, ilmapiiri on kannustava ja kaikki haluavat oppia, oli aine mikä tahansa.

Täällä taas...kaikki kiinnostavat valinnaisaineetkin kaatui siihen ettei ryhmää saatu kasaan...nyt niillä on sitten "kaikilla" kuvista, kotsaa ja liikuntaa, sentään ohjelmointiin saivat pienen ryhmän sadasta oppilaasta aikaiseksi.

ap kirjoittaa tärkestä aiheesta.

Peruskoulun mittainen jälki-istunto on rankka. Toisaalta monet lapset tasapäistyvät jo viidenteen luokkaan mennessä. Mutta onhan sekin pitkä aika lapsen elämässä.

Oma lapseni on nyt kuudennella luokalla. Jostakin syystä nyt vuoden ajan on ollut niin, ettei koulusta enää tule palautetta, että häiriköi tunnilla. Oli siis äärettömän tylsistynyt, ja pyöritteli pulpetilla sinitarraa tms., ja se häiritsi opettajaa.

Lapsi sanoo edelleen, että hän ei ole tähän mennessä oppinut koulussa vielä mitään. Nyt yläkouluun on mahdollisuus hakea matemaattis-luonnontieteellisella luma-luokalle, ja odotukset ovat korkealla.

Tällä hetkellä suuri osa opettajan työajasta menee heikompien oppilaiden tukemiseen ja heidän motivoimiseensa siihen, että ottaisivat vastaan tukiopetusta.

'ettei ryhmää saatu kasaan'

Tämä on paha. Täälläkään ei ehkä painotettua luokkaa saada syntymään, kun hakijoita voi olla liian vähän. Vaikka keskisuuri kaupunki kuitenkin kyseessä.

 t. 53

N33 kirjoitti:

Toivon todella, että ylöspäin eriyttämiseen suhtaudutaan sen ansaitsemalla vakavuudella ja pian. Asia kun ei ole noin yksinkertainen, kun täällä tasapäistäjät esittävät, että vapaa-ajalle vaan lisää haastetta. Asia ei todellalaan ole noin yksinkertainen.

Lapselle on tosi rankkaa ja hämmentävää, jos kärjistetysti ainoa, mitä hän oppii koulussa, on kilttinä pysyminen, paikallaan pysyminen, muiden huomioiminen ja muille tilan antaminen, kun muut opettelvat alkeita. Koko päivä tähän ajan käyttöä (tylsistymistä, hämmennystä, ulkopuolisuuden tunnetta) ja sitten vasta vapaa-ajalla, kun tulisi olla sitä vapaa-aikaa, tulisi tällaisen oppilaan saada ryhtyä kehittämään itseään, kun muut viettävät perheen ja ystävien kanssa aikaa ja liikkuvat. Ei se noin mene.

Tapaava tyhjäkäynti, jossa tasapäistämisen nimissä ja lapsen silmissä vain muiden kehittymisellä on väliä, on vaarallinen signaali itsetunnolle ja omanarvon tunnolle. Ja missä kohtaa todella mennään vikaan on, että lapsi ei opi opiskelemaan, siis työtä tekemällä eli aivojaan haastamalla pinnistelemään oppimisen taitojen saavuttamiseksi.

Ongelmia tulee viimeistään yliopistossa, kun pitäisi alkaa pinnistellä maratontyyppisiä ponnistuksia, kuten 1000 (kyllä tuhannen) sivun kirjatenttejä yliopistossa tms. Tai kun ylipäänsä pitäisi älyllisesti pinnistellä ja työskennellä paineen alaa, vaikka painetta ei ole oppinut ikinä sietämään. Äly ei suojaa paineelta tai maratonsuorituksilta, niissä tarvitaan kehittynyttä psyykkistä kanttia ja raa'an työn sietämistä. Vaikeuksia tulee, jos näitä taitoja ei koulussa opi eli vertaisten ja opeauktoriteetin ja formaalin arvioinnin alla ihan joka päivä.

Muistan itse, millaista oli alakoulun ensimmäisillä luokilla. Voimakas ulkopuolisuuden kokemus ja hämmennys, kuinka tulisi olla, kun itse luin ja kirjoitin 3-vuotiaana, ja muut tankkasivat yli tuplasti vanhempina A-kirjaimen ääntämistä ja raapustamista. Kotiläksyksi tuli näitä raapustaa jne. Minä en saanut järkeviä kotitehtäviä, ei se mitään. Taisin kilttinä niitä jopa kysyä. Ei lapsi siinä vaiheessa ajattele, että no, miten minä sitten kehityn ja opin oppimaan. Jäi ainoastaan tunne, että en ole näkyvä, enkä osallinen siinä luokkayhteisössä. Minua ei ikään kuin ollut. Kun kiertävät vuorot lukea yksi virke oppikirjoista kolahteliva kohdille jouduin pidättelmään itseäni innostuksesta lukea enemmän, nopeammin ja eläytyen. Pitihän minun kilttinä esittää sopeutuvani muiden siis aina vain muiden kelkkaan, olla näkymätön. Tavaamaan en alentunut, mutta luin häpeä niskassa sen yhden pikku virkkeen neutraalilla äänellä ja vajosin omaan tylsään tyytymyksen tilaan. Tukahdutin oma intoni ja motivaationi. Se oli masentavaa, kun joudin pyytelemään anteeksi osaamistani, siis itseäni kokonaisena lapsena, joka olisi myös halunnut elää oppimisen iloa, haastaa itseään positiivisetsi, saada henkisiä palkintoja onnistumisista koulupäivän aikana ja tarvinnut kokemusta myös kunnon työn teosta ja paineen sietämisestä.

Itselläni vaikeudet kohtasivat juuri tässä. En ole oppinut sietämään painetta tai sitä, että saattaisin epäonnistua muiden edessä, saati miten sitä käsittelisin terveellä tavalla. En ole oppinut myöskään raakaan mentaaliseen työn tekoon vaan uuvun henkisesti helposti ja etsin oikopolkuja. Ne ovat seuranneet läpi kahden korkeakoulututkinnon aina työelämääni asti. Olen nyt 33v.

Niin, usein tällä palstalla törmää ajatukseen, että jos peruskoulu on ollut helppoa, koko loppuelämän pitäisi olla helppoa, tai muuten koulu on tehnyt virheen.

Tosiasia on, että eivät ne 1000 sivun kirjatentit mene tuosta noin niilläkään oppilailta, jotka ovat työllä ja tuskalla opetelleet lukemaan - todennäköisesti heillä kaikkein vähiten. Yliopistoon valikoituu ikäluokkansa kärki, ja se että peruskoulussa hyvin menestynyt lapsi kuuluisi siihen, on lopulta hyvin epätodennäköistä. Lapset ja nuoret kypsyvät hyvin eri tahtia, pojat varsinkin ovat usein ihan kesken peruskoulussa.

Menestys myös koostuu hyvin monenlaisista ominaisuuksista, joista osa on synnynnäisiä, osa opittavissa ja osa tulee kypsymisen kautta jos on tullakseen.

Kirjoitit, että uuvut helposti, koska et ole tottunut mentaaliseen työhön ja etsit helposti oikopolkuja. Entäpä jos syy-seuraussuhde on päinvastoin: ehkä olet hermorakenteeltasi synnynnäisesti helposti uupuva ja heikosti paineita sietävä? Tällaisessa tapauksessa esimerkiksi lahjakkaiden luokalle sijoittaminen ala-asteelta saakka olisi musertanut sinut. Sen sijaan taviksien keskellä olet voinut nauttia hyvästä oppimiskyvystäsi.

Lapsi on niin monella tavalla kesken, että hänestä on mahdotonta sanoa, mitä pitäisi tehdä, jotta hän saisi kaiken irti potentiaalistaan. Tällä hetkellä vahva veikkaus on, että pitkä lapsuus ja paljon leikkiä antavat parhaan pohjan.

Kyllä luokkia on mahdollista hypätä yli, ota opetuslautakuntaan yhteyttä.

Kouluun voi tosiaan ottaa mukaan omia luku- ja tehtäväkirja yms. Näin itse tein koululaisena - äiti pakkasi reppuun luettavaa ja puuhasteltavaa ja asiasta sovittiin opettajan kanssa, ei tullut tylsää. Ja koulun jälkeen itsekseni puuhastelin ties mitä avaruusprojekteja, kirjoitin tarinoita ja suunnittelin lautapelejä.

Omien lasten kanssa sama homma. Kyllä sitä koulupäivän jälkeen ehtii tehdä vaikka mitä jos kouluhommat on helppoja! Olen kannustanut lapsia olemaan kiitollisia ja iloisia siitä että oppiminen on heille vaivatonta ja ymmärrän hyvin että opettajan aika koulussa menee siihen että ne heikoimmatkin saadaan oppimaan edes jotain.

Olen itsekin opettaja, ja on kyllä todella vaikeaa eriyttää ylöspäin. Vaatii kauheasti aikaa ja energiaa etsiä sopivia lisätehtäviä, mutta hankalinta on ehkä kuitenkin se että kovin usein ne oppilaat joiden vanhemmat tätä eriyttämistä vaativat, eivät itse kuitenkaan sitä haluaisi. Opetan siis teini-ikäisiä, ja sen ikäinen ei todellakaan yleensä halua että häneen kiinnitetään koulussa mitään erityishuomiota. Pelkäävät että tulee joku hikke-leima. :( Jos ovat nopeita tunneilla ja saavat kaiken heti valmiiksi niin mieluummin he muiden teinien lailla käyttäisivät tämän yli jääneen ajan vaikka kännykällä olemiseen, enkä nyt tiedä onko se kovin paha asia ansaita nopealla työskentelyllä vähän ylimääräisiä taukoja koulupäivään.

Toki poikkeuksiakin on, sellaisia oppilaita joiden tiedonnälkä vaan on niin tajuton että sosiaaliset normit eivät sitä rajoita. Olen heille kyllä pyrkinyt järjestämään vaikka mitä, mutta aika ja resurssit eivät aina mitenkään riitä.

Vierailija kirjoitti:

Kouluun voi tosiaan ottaa mukaan omia luku- ja tehtäväkirja yms. Näin itse tein koululaisena - äiti pakkasi reppuun luettavaa ja puuhasteltavaa ja asiasta sovittiin opettajan kanssa, ei tullut tylsää. Ja koulun jälkeen itsekseni puuhastelin ties mitä avaruusprojekteja, kirjoitin tarinoita ja suunnittelin lautapelejä.

Omien lasten kanssa sama homma. Kyllä sitä koulupäivän jälkeen ehtii tehdä vaikka mitä jos kouluhommat on helppoja! Olen kannustanut lapsia olemaan kiitollisia ja iloisia siitä että oppiminen on heille vaivatonta ja ymmärrän hyvin että opettajan aika koulussa menee siihen että ne heikoimmatkin saadaan oppimaan edes jotain.

Olen itsekin opettaja, ja on kyllä todella vaikeaa eriyttää ylöspäin. Vaatii kauheasti aikaa ja energiaa etsiä sopivia lisätehtäviä, mutta hankalinta on ehkä kuitenkin se että kovin usein ne oppilaat joiden vanhemmat tätä eriyttämistä vaativat, eivät itse kuitenkaan sitä haluaisi. Opetan siis teini-ikäisiä, ja sen ikäinen ei todellakaan yleensä halua että häneen kiinnitetään koulussa mitään erityishuomiota. Pelkäävät että tulee joku hikke-leima. :( Jos ovat nopeita tunneilla ja saavat kaiken heti valmiiksi niin mieluummin he muiden teinien lailla käyttäisivät tämän yli jääneen ajan vaikka kännykällä olemiseen, enkä nyt tiedä onko se kovin paha asia ansaita nopealla työskentelyllä vähän ylimääräisiä taukoja koulupäivään.

Toki poikkeuksiakin on, sellaisia oppilaita joiden tiedonnälkä vaan on niin tajuton että sosiaaliset normit eivät sitä rajoita. Olen heille kyllä pyrkinyt järjestämään vaikka mitä, mutta aika ja resurssit eivät aina mitenkään riitä.

Kiitoksia tästä realistisesta ja ymmärtäväisestä puheenvuorosta. Mielenkiintoinen pointti, että ylöspäin eriytystä toivovat useimmiten vanhemmat. Ehkä monella meistä on edelleen takaraivossa jonkinlainen 50-lukulainen ajatus, että teinin joutilaisuus on turmiollista.

Minä kirjoitin tuolla aikaisemmin, että lapseni (kuudennella) suorittaa ysiluokan opintoja matematiikassa ja englannissa. On siis jo suorittanut seiskan ja kasin niissä aineissa.

Suoraan sanottuna, en tiedä mitä lapsi tekee sitten niillä tunneilla kun on yläkoulussa. Istuuko turhan panttina vai tekeekö ne kirjat uudestaan vai tekeekö lisätehtäviä? Numerothan hän on jo saanut niistä. Kukaan ei tähän ole osannut vastata koulun puolelta, joten jää nähtäväksi.

Joku kirjoitti tuolla jotain, että lapset eivät yleensä halua eriyttämistä vaan vanhemmat.

Meille tätä ehdotettiin koulun puolelta, en itse edes tiennyt tällaisesta mahdollisuudesta.

Toistaiseksi ollaan oltu ihan tyytyväisiä.

N33 kirjoitti:

Toivon todella, että ylöspäin eriyttämiseen suhtaudutaan sen ansaitsemalla vakavuudella ja pian. Asia kun ei ole noin yksinkertainen, kun täällä tasapäistäjät esittävät, että vapaa-ajalle vaan lisää haastetta. Asia ei todellalaan ole noin yksinkertainen.

Lapselle on tosi rankkaa ja hämmentävää, jos kärjistetysti ainoa, mitä hän oppii koulussa, on kilttinä pysyminen, paikallaan pysyminen, muiden huomioiminen ja muille tilan antaminen, kun muut opettelvat alkeita. Koko päivä tähän ajan käyttöä (tylsistymistä, hämmennystä, ulkopuolisuuden tunnetta) ja sitten vasta vapaa-ajalla, kun tulisi olla sitä vapaa-aikaa, tulisi tällaisen oppilaan saada ryhtyä kehittämään itseään, kun muut viettävät perheen ja ystävien kanssa aikaa ja liikkuvat. Ei se noin mene.

Tapaava tyhjäkäynti, jossa tasapäistämisen nimissä ja lapsen silmissä vain muiden kehittymisellä on väliä, on vaarallinen signaali itsetunnolle ja omanarvon tunnolle. Ja missä kohtaa todella mennään vikaan on, että lapsi ei opi opiskelemaan, siis työtä tekemällä eli aivojaan haastamalla pinnistelemään oppimisen taitojen saavuttamiseksi.

Ongelmia tulee viimeistään yliopistossa, kun pitäisi alkaa pinnistellä maratontyyppisiä ponnistuksia, kuten 1000 (kyllä tuhannen) sivun kirjatenttejä yliopistossa tms. Tai kun ylipäänsä pitäisi älyllisesti pinnistellä ja työskennellä paineen alaa, vaikka painetta ei ole oppinut ikinä sietämään. Äly ei suojaa paineelta tai maratonsuorituksilta, niissä tarvitaan kehittynyttä psyykkistä kanttia ja raa'an työn sietämistä. Vaikeuksia tulee, jos näitä taitoja ei koulussa opi eli vertaisten ja opeauktoriteetin ja formaalin arvioinnin alla ihan joka päivä.

Muistan itse, millaista oli alakoulun ensimmäisillä luokilla. Voimakas ulkopuolisuuden kokemus ja hämmennys, kuinka tulisi olla, kun itse luin ja kirjoitin 3-vuotiaana, ja muut tankkasivat yli tuplasti vanhempina A-kirjaimen ääntämistä ja raapustamista. Kotiläksyksi tuli näitä raapustaa jne. Minä en saanut järkeviä kotitehtäviä, ei se mitään. Taisin kilttinä niitä jopa kysyä. Ei lapsi siinä vaiheessa ajattele, että no, miten minä sitten kehityn ja opin oppimaan. Jäi ainoastaan tunne, että en ole näkyvä, enkä osallinen siinä luokkayhteisössä. Minua ei ikään kuin ollut. Kun kiertävät vuorot lukea yksi virke oppikirjoista kolahteliva kohdille jouduin pidättelmään itseäni innostuksesta lukea enemmän, nopeammin ja eläytyen. Pitihän minun kilttinä esittää sopeutuvani muiden siis aina vain muiden kelkkaan, olla näkymätön. Tavaamaan en alentunut, mutta luin häpeä niskassa sen yhden pikku virkkeen neutraalilla äänellä ja vajosin omaan tylsään tyytymyksen tilaan. Tukahdutin oma intoni ja motivaationi. Se oli masentavaa, kun joudin pyytelemään anteeksi osaamistani, siis itseäni kokonaisena lapsena, joka olisi myös halunnut elää oppimisen iloa, haastaa itseään positiivisetsi, saada henkisiä palkintoja onnistumisista koulupäivän aikana ja tarvinnut kokemusta myös kunnon työn teosta ja paineen sietämisestä.

Itselläni vaikeudet kohtasivat juuri tässä. En ole oppinut sietämään painetta tai sitä, että saattaisin epäonnistua muiden edessä, saati miten sitä käsittelisin terveellä tavalla. En ole oppinut myöskään raakaan mentaaliseen työn tekoon vaan uuvun henkisesti helposti ja etsin oikopolkuja. Ne ovat seuranneet läpi kahden korkeakoulututkinnon aina työelämääni asti. Olen nyt 33v.

Paineensietokyvystä ainakin on tehty tutkimuksia ja todettu, että mitä vähemmän paineita lapsena, sen parempi paineensietokyky aikuisena.

Näistä on uutisoitu enimmäkseen varhaiskasvatuksen liittyvissä yhteyksissä, koska pienenä lapsi on herkimmillään epäsuotuisille oloille. Mutta käsittääkseni vielä alakoulunkin puolella kaikkinaiset paineet tekevät enemmän haittaa kuin hyötyä lapsen tulevalle paineensietokyvylle.