Mies pakottaa aborttiin

[quote author="Vierailija" time="03.02.2015 klo 16:39"]

Ensin ammatti, työpaikka, parisuhde ja koti. Sitten lapsi.

[/quote]

Höpönlöpö. Ei kaikki halua tehdä noin ja hyvin voi tehdä asioita eri rytmissä. 

Noh, aika paska tilanne. Elä kuitenkaan tee aborttia, on totta että on aika paska YH:nakin etsiä enää kunnollista uutta miestä, eikö adoptio vaikka kävisi. Antaisit lapset adoptioon ja kannattaa tolle miehelle antaa kenkää jo heti joka tapauksessa, kun kerran tuollainen kusipää että sinut jättäisi yksin lapsen kanssa.

Jätä tuollainen mies jokatapauksessa, pidit sitten lapsen tai et.

[quote author="Vierailija" time="03.02.2015 klo 16:39"]

Ensin ammatti, työpaikka, parisuhde ja koti. Sitten lapsi.

[/quote]

Juuri näin. Ja vaikka Ap miten kokisi olevansa kypsä ikäisekseen, niin ehkä sitä lasten hankkimista voisi iänkin puolesta vähän lykätä. Suuri osa 21-vuotiaista on vielä aika lapsellisia, vaikka tuntevatkin itsensä kovin aikuisiksi. Itselläni, kuten näyttää Ap:nkin tapauksessa olevan, tämä ilmeni mm. siinä, että tuli valittua todella vääriä kumppaneita.

Minä olen ollut suht nuorena (23v) pienen lapsen yksinhuoltaja ja opiskelija. Ihan hyvin pärjättiin, vaikka toimeentulotukea saatiinkin. Opiskelut on nyt loppu ja mies, lisää lapsia ja omakotitalo on ammatin ja työn lisäksi. Esikoinen on aivan ihana lapsi, hirvittää ajatellakin jos häntä ei olisi siksi että en olisi halunnut olla opiskeleva yksinhuoltaja muutamaa vuotta...

Niin ja samaa mieltä edellisten kanssa, jätä tuollainen mies tai vähintään intensiivinen pariterapia.

Usein myös miehet etukäteen miettivät muuttuvaa elämää, pohtivat sitä ja yks kaks se ajatus ahdistaa. Minä olen kokenut tuon omalta mieheltä. Ei ollut yhdessäkään neuvolassa, eikä ultrassa, puhui paljon että ei hän osaa rakastaa lasta. Noh kuinkas kävikään, tuore isä joka aamu halii ja pusuttaa vauvaa ennen töihin lähtöä ja on ihan myyty vauvasta.

Et tietenkään tee aborttia, ellet itse halua.

[quote author="Vierailija" time="03.02.2015 klo 16:39"][quote author="Vierailija" time="03.02.2015 klo 16:31"]

[quote author="Vierailija" time="03.02.2015 klo 16:28"]Miteen ihmessä mies perusteli sitä että halusi lapsen, ilman ehkäisyä sekstailitte ja sitten yhtäkkiä ei haluakaan? :O En voi käsittää!!! Kerro tilanteest miehen omalle äidille ja pyydä puhumaan pojalleen järkeä.. Hakeutukaa pariterapiaan, JOS haluat miehen kanssa jatkaa.  [/quote] Haluan jatkaa, mies ei vaan suostu asiasta keskustelemaan. En saa edes nukutuksi, itken vain :( mies puhui paljon lapsesta ja tuntui haluavan sitä melkein enemmän kuin mä, mutta nyt kun tilanne on todellinen, hän muuttikin mielensä. Ei kuulemma ole valmis isäksi, ja haluaa sittenkin nauttia mun kanssa vielä kahdestaan olosta.

[/quote]

Oikeasti, puhu tuon miehesi omalle äidille ja isälle. Kerro koko tarina. Uskon että äiti ottaa puolesi ja poika kuuntelee tässä tilanteessa paremmin äitiään ja isäänsä. Ehkä isälläänkin on ollut pelkoja aikanaan? Osaisi antaa pojalle isällisiä neuvoja? Ja hakeudu pariterapiaan. Terveyskeskuksesta voit myös pyytää kriisityöntekijän aikaa ihan itsellesi, sillä tuo on sinulle nyt kriisitilanne ja päätös pitää tehdä aika pian. Terapeutin kanssa juttelu voisi selkeyttää omia ajatuksiasi ja sitä, mitä sinä haluat. Tsemppiä Ap!
[/quote]

Kiitos. Pelkään että mies suuttuu ja pilaan kaiken, hän käski mun olla hiljaa asiasta. Kaverilleni kyllä kerroin, mutta en tiedä uskallanko muille. Pelkään että hän heittää mut pihalle ja sitten mulla ei ole paikkaa mihin mennä, omat vanhemmat eivät ainakaan suostu luokseen ottamaan, eivät ainakaan jos en tee aborttia. Ovat aika vanhoja ja konservatiivisia.

[quote author="Vierailija" time="03.02.2015 klo 16:49"][quote author="Vierailija" time="03.02.2015 klo 16:39"][quote author="Vierailija" time="03.02.2015 klo 16:31"]

[quote author="Vierailija" time="03.02.2015 klo 16:28"]Miteen ihmessä mies perusteli sitä että halusi lapsen, ilman ehkäisyä sekstailitte ja sitten yhtäkkiä ei haluakaan? :O En voi käsittää!!! Kerro tilanteest miehen omalle äidille ja pyydä puhumaan pojalleen järkeä.. Hakeutukaa pariterapiaan, JOS haluat miehen kanssa jatkaa.  [/quote] Haluan jatkaa, mies ei vaan suostu asiasta keskustelemaan. En saa edes nukutuksi, itken vain :( mies puhui paljon lapsesta ja tuntui haluavan sitä melkein enemmän kuin mä, mutta nyt kun tilanne on todellinen, hän muuttikin mielensä. Ei kuulemma ole valmis isäksi, ja haluaa sittenkin nauttia mun kanssa vielä kahdestaan olosta.

[/quote]

Oikeasti, puhu tuon miehesi omalle äidille ja isälle. Kerro koko tarina. Uskon että äiti ottaa puolesi ja poika kuuntelee tässä tilanteessa paremmin äitiään ja isäänsä. Ehkä isälläänkin on ollut pelkoja aikanaan? Osaisi antaa pojalle isällisiä neuvoja? Ja hakeudu pariterapiaan. Terveyskeskuksesta voit myös pyytää kriisityöntekijän aikaa ihan itsellesi, sillä tuo on sinulle nyt kriisitilanne ja päätös pitää tehdä aika pian. Terapeutin kanssa juttelu voisi selkeyttää omia ajatuksiasi ja sitä, mitä sinä haluat. Tsemppiä Ap!
[/quote]

Kiitos. Pelkään että mies suuttuu ja pilaan kaiken, hän käski mun olla hiljaa asiasta. Kaverilleni kyllä kerroin, mutta en tiedä uskallanko muille. Pelkään että hän heittää mut pihalle ja sitten mulla ei ole paikkaa mihin mennä, omat vanhemmat eivät ainakaan suostu luokseen ottamaan, eivät ainakaan jos en tee aborttia. Ovat aika vanhoja ja konservatiivisia.
[/quote]

Ap siis tämäkin, aina unohtuu..

[quote author="Vierailija" time="03.02.2015 klo 16:47"]

Usein myös miehet etukäteen miettivät muuttuvaa elämää, pohtivat sitä ja yks kaks se ajatus ahdistaa. Minä olen kokenut tuon omalta mieheltä. Ei ollut yhdessäkään neuvolassa, eikä ultrassa, puhui paljon että ei hän osaa rakastaa lasta. Noh kuinkas kävikään, tuore isä joka aamu halii ja pusuttaa vauvaa ennen töihin lähtöä ja on ihan myyty vauvasta.

[/quote]

Paska mies silti. Jätti sut yksin raskauden kanssa. Oikea mies tulee neuvolaan, vaikka ahdistaisikin ja hakisi apua ahdistukseensa.

Voi vituratirallaa.

[quote author="Vierailija" time="03.02.2015 klo 16:51"][quote author="Vierailija" time="03.02.2015 klo 16:47"]

Usein myös miehet etukäteen miettivät muuttuvaa elämää, pohtivat sitä ja yks kaks se ajatus ahdistaa. Minä olen kokenut tuon omalta mieheltä. Ei ollut yhdessäkään neuvolassa, eikä ultrassa, puhui paljon että ei hän osaa rakastaa lasta. Noh kuinkas kävikään, tuore isä joka aamu halii ja pusuttaa vauvaa ennen töihin lähtöä ja on ihan myyty vauvasta.

[/quote]

Paska mies silti. Jätti sut yksin raskauden kanssa. Oikea mies tulee neuvolaan, vaikka ahdistaisikin ja hakisi apua ahdistukseensa.
[/quote]

Joo ei ollut herkkua tuo raskausaika! Miestä en puolustele, tarkoitus oli vain kertoa miten lopulta kävi.

[quote author="Vierailija" time="03.02.2015 klo 16:49"]

[quote author="Vierailija" time="03.02.2015 klo 16:39"][quote author="Vierailija" time="03.02.2015 klo 16:31"] [quote author="Vierailija" time="03.02.2015 klo 16:28"]Miteen ihmessä mies perusteli sitä että halusi lapsen, ilman ehkäisyä sekstailitte ja sitten yhtäkkiä ei haluakaan? :O En voi käsittää!!! Kerro tilanteest miehen omalle äidille ja pyydä puhumaan pojalleen järkeä.. Hakeutukaa pariterapiaan, JOS haluat miehen kanssa jatkaa.  [/quote] Haluan jatkaa, mies ei vaan suostu asiasta keskustelemaan. En saa edes nukutuksi, itken vain :( mies puhui paljon lapsesta ja tuntui haluavan sitä melkein enemmän kuin mä, mutta nyt kun tilanne on todellinen, hän muuttikin mielensä. Ei kuulemma ole valmis isäksi, ja haluaa sittenkin nauttia mun kanssa vielä kahdestaan olosta. [/quote] Oikeasti, puhu tuon miehesi omalle äidille ja isälle. Kerro koko tarina. Uskon että äiti ottaa puolesi ja poika kuuntelee tässä tilanteessa paremmin äitiään ja isäänsä. Ehkä isälläänkin on ollut pelkoja aikanaan? Osaisi antaa pojalle isällisiä neuvoja? Ja hakeudu pariterapiaan. Terveyskeskuksesta voit myös pyytää kriisityöntekijän aikaa ihan itsellesi, sillä tuo on sinulle nyt kriisitilanne ja päätös pitää tehdä aika pian. Terapeutin kanssa juttelu voisi selkeyttää omia ajatuksiasi ja sitä, mitä sinä haluat. Tsemppiä Ap! [/quote] Kiitos. Pelkään että mies suuttuu ja pilaan kaiken, hän käski mun olla hiljaa asiasta. Kaverilleni kyllä kerroin, mutta en tiedä uskallanko muille. Pelkään että hän heittää mut pihalle ja sitten mulla ei ole paikkaa mihin mennä, omat vanhemmat eivät ainakaan suostu luokseen ottamaan, eivät ainakaan jos en tee aborttia. Ovat aika vanhoja ja konservatiivisia.

[/quote]

Miehelläsi ei ole lain mukaan mitään oikeutta potkia sinua pihalle asunnosta, se on heitteillejättö. Vaikka siis omistaisi asunnon, jos olet virallisesti siellä kirjoilla. Jos et ole, tee maistraattiin heti ilmoitus että asut virallisesti osoitteessa, siihen et mitään miehesi lupaa tartte.

Tee nyt jokatapauksessa hakemus oman kuntasi/kaupungin asuntoihin. Raskaustodistuksen kanssa ja kun selität hakemuksessa tilanteen (avoero ja yh-arki edessä) saat varmasti asunnon nopeasti. Voi siis tehdä nyt hakemuksen jonnoon ja päättää sitten kun asuntopäätös tulee, mitä teet. Lisäksi on esim ensikodit ja jos pelkään väkivaltaa, turvakodit. Mua hieman huolestuttaa tuo, että puhut pelkääväsi miehesi reaktiota. Onko siis ollut jotenkin uhkaava tuon tilanteen suhteen?

Ole nyt ihan avoin kaikille lapsen isovanhemmille, tarvitset heidän tukeaan raskaus ja vauva-aikana, etenkin kun tuo miehesi on tuollainen vastuuton paska. Tietynlaisena turvana tuo myös toimii, että mies ei voi sua painostaa mihinkään/vahingoittaa sua mitenkään ilman että joutuu myös muille vastaamaan teoistaan.

Saat varmasti kaupungilta asunnon tms. Et joudu taivasalle. Pääasia että et jää tuollaisen sanoinkuvaamattoman niljakkeen kanssa!

Jos olisit miniämme niin ottaisimme sinut vaikka meille asumaan ja auttaisimme kaikin mahdollisin tavoin. Näkisipä poikamme samalla ettei voi toimia ihan miten tahansa.

Mulla oli samanlainen ex. Yritettiin lasta yhteisestä sopimuksesta. Olin myös 21, kun tulin raskaaksi. Kun kerroin miehelle raskaudesta, hän reagoi juuri samalla lailla. Päätin pitää lapsen ja en ole katunut. Koko raskausajan hän painosti hankkiutumaan lapsesta eroon. Se aiheutti vaan kauhean pelon, joka vieläkin vaikuttaa minuun. Olisinpa älynnyt erota heti kun hän alkoi painostaa, niin olisin säästynyt monelta harmita. Elämä lapsen kanssa kahdestaan on ollut paljon mukavampaa. Ei ole tarvinnut pelätä lapsen puolesta ja on saanut parantua siitä pelosta. Nykyään mulla on uusi mies joka hyväksyy lapsen ja iloitsee nykyisestä raskaudesta ja on tukena.

Vastaavassa tilanteessa mä varmasti tekisin abortin ja jättäisin miehen.  En itse voisi kuvitellakaan että kasvattaisin lasta jonka isä luultavasti ei edes haluaisi tavata häntä:(

Ero on joka tapauksessa edessä. Nyt sun pitää vaan miettiä haluatko lapsen yksin vai et. 

Jos olet halunnut lapsen, niin miten miehen jättäminen muuttaa asiaa? Vai antaisitko lapsen pois jos miehesi kuolisi? Entä jos hän vaikka halvaantuisi eikä voisi osallistua lapsen hoitoon, hylkäisitkö sittenkin lapsen?

Moikka! Myöhään vastaan mutta ehkä joku toinen saa tukea kokemuksestani. Olen jo iäkkäämpi nainen. Olin vahingossa raskaana n20 vuotta sitten ja silloinen avokki nykyinen mieheni painosti minut aborttiin. Olimme olleet siinä vaiheessa 2 vuotta yhdessä ja suhde oli hyvä mutta itse liian tyttö ja kiltti. En olisi halunnut tehdä aborttia ja kyynel silmissä siihen sitten jouduin yksin kun mies oli työmatkalla. En ollut kuitenkaan kovin nuori, reilusti yli 20. Terveydenhuollon henkilökunnalle valehtelin kyyneleet silmissä että kyllä haluan aborton vaikka kaikki sanoi sisimmissäni sitä vastaan. Tein sen siksi että miehelläni oli liikaa valtaa minuun. Emme olleet tasavertaiset - milloin mies ja nainen ovat todella tasavertaisia.. No, sitten aloitettiin operoimaan ja minut nukutettiin kyyneleet silmissä, tulen sitä päätöstä painostuksen alla katumaan vielä kuolemani hetkellä kun vedän viimeiset henkäyksen. Olisin voinut kävellä ulos sairaalasta mutta rakastamani miehen voima piti minut siinä sairaalavuoteella kuin ketjuihin lukittuna. Abortin jälkeen vihasin miestäni vuosia tiedostaen ja tiedostamatta ja olin masentunut, mutta pysyimme kuitenkin yhdessä kun hän oli muutoin minulle hyvä ja luotettava mies myös kouluttautui hyvin. Tulin uudelleen raskaaksi puolivahingossa siinä vaiheessa kun olimme olleet yhdessä 6vuotta. Mies vaati taas aborttia. Tällä kertaa pidin pääni ja meille syntyi poika. Olimme silloin noin 30. Pojan syntymän jälkeen kaikki aborttiin liittyvät tunteet aktivoituivat ja kun ensimmäistä kertaa vaihdoin vaippaa pesukoneen päällä, mietin että siinä on ihmislapsi. Abortoin pienen alun,joka olisi voinut kasvaa ja syntyä tuollaiseksi. Mutta se alku ei ikinä saanut mahdollisuutta. Itkin ja olin niin surullinen mutta samalla iloinen tästä lapsesta. Rakastuminen tähän lapseen kesti kauan eikä mies ikinä raskauteni aikana koskettanut mahaani vasta kuin ihan loppuvaiheilla. Molemmat ymmärsivät syyn. Elimme koko raskauden kuin en olisi ollutkaan raskaana. Sairastuin vakavaan masennukseen sillä yritin hyvittää tekoani tälle abortoidulle lapselle ja uuvuin täysin pyrkiessäni täydellisyyteen vauvan kanssa. Se ei ollut perfektionistinen vaan mieleni keino saada tekemäni elämäni kanssa tasapainoon. Tietysti se ei onnistunut ja paloin loppuun, jonka jälkeen olin töistä poissa seitsemän vuotta masennuksen vuoksi. Poika jäi ainoaksi lapseksemme ja hän on tärkeintä meille molemmille. En uskaltanut enää yrittää toista vaikka halusin, mutta olin sairastunut. En olisi kestänyt edes synnytystä, olin niin heikossa kunnossa että olisin siihen varmaan kuollut. Ja haluan pojalleni hänelle joskus kertoa asiasta mutta aika ei ole vielä. Hän on vielä liian nuori. Miestäni rakastan mutta asia tulee välillä esille eri asiayhteyksissä. Mieheni on vahva ja hän haluaa usein tahtonsa läpi oli miten oli. Minäkinolen nykyään ottanut saman linjan ja miestä selvästi harmittaa se. Jos olisin vielä nuori vaikka 30kymppinem lähtisin ajamaan naisten oikeuksia ja itsemääräämisoikeutta omasta kehostaan jne. Ja valitsisin eri opinalan.

Voit pilata elämäsi myös sillä abortilla. Mies tuskin sua jättää jos teille lapsi syntyy. Tee niin kuin hyvältä itsestä tuntuu. Älä anna painostuksen ratkaista. Ja talo ei elämääsi tee. Vaan ihan ne muut ratkaisut. Elät ominesi hautaan asti.