Pakko lopettaa treffailu kun ei itsetunto ja sydän kestä sitä enää

Joo, minäkin lopetin, päättelin ettei minussa ole enää varaa rikkoa mitään.

Yritin itsekin löytään romanttisen prinssin. Sain vain sammakoita.

Rahaa en ollut vailla. Ainoastaan ruusun punaisia sydämiä ja lempeä. Ehkä seuraavassa elämässä?

Kerro esimerkkejä

Ota joku ulkomaalainen, jolla on käytöstavat. Ja mikä ihme tuo rehellisyysjuttu on? Kuka hullu sitä nyt heti alkaa rehelliseksi jos parisuhteen haluaa? Menee kaikki ilo ja jännitys koko hommasta.

Pidä taukoa. Kasva ihmisenä. Kun pidät itseäsi rakkauden arvoisena ja rakastat itseäsi, löydät sen oikean joka jää rinnallesi. Koska olet sen arvoinen.

No, oot valinnut ilmeisen huonosti. On niitä rehellisiä kunnollisia miehiö olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Pidä taukoa. Kasva ihmisenä. Kun pidät itseäsi rakkauden arvoisena ja rakastat itseäsi, löydät sen oikean joka jää rinnallesi. Koska olet sen arvoinen.

Mua ärsyttää tällänen ihan hirveästi. Ihan niinkuin se että saa paskaa kohtelua tarkoittaisi että en rakasta itseäni enkä pidä itseäni rakkauden arvoisena. Tai etteikö mulla olisi omaa elämää, omia harrastuksia (toinen on et aina käsketään keskittyä niihin).

Kun voin ihan rehellisesti sanoa että mulla on kaikki asiat kunnossa (oma koti, omat ystävät, mielenkiintoinen työ, opiskelen, harrastan), olen valmis rakkauteen, en etsi sitä hampaat irvessä - en todellakaan. Mutta kun olen jollekin antanut mahdollisuuden ja ns. avannut sydämeni niin lunta on tullut tupaan puol metriä joka kerta. ap

Feel you. Mulle riitti yksi tuollainen kokemus, sitten lopetin. Tästä on jo muutama vuosi enkä ole muuttamassa mieltäni, enää en ole menossa rikottavaksi.

mitäs noi green flagit ovat? Missä olet näihin miehiin tutustunut?

Vierailija kirjoitti:

mitäs noi green flagit ovat? Missä olet näihin miehiin tutustunut?

No vaikka että on helppo olla ja jutella toisen kanssa, asioista on pystytty keskustelemaan avoimesti (myös erimielisyyksistä), että toinen on johdonmukainen teoissaan ja sanoissaan, että ei tartte miettiä missä toinen on tai mitä se tekee vaan alusta saakka vallitsee sellainen luottamus ja hyvä fiilis toisesta, eikä toinen myöskään koko ajan kyttää ja kyylää sinua, että on yhteisiä arvoja ja tulevaisuudensuunnitelmia, että toinen kunnioittaa sinun lisäksi myös muita ihmisiä (miten puhuu toisista ja kohtelee toisia).. jne. Eli ihan tuollaisia tavallisia asioita, mitkä ei kuitenkaan selkeästi ole monenkaan kanssa itsestäänselvyyksiä (niiden kanssa en siis sitten olekkaan tapaillut sen enempää).

Se on todella hajottava tunne kun luulet että kaikki on hyvin ja olet jo vähintäänkin ihastunut, niin sitten toinen kääntää kelkkaa ja pudottaa jonkun pommin ja sit juttu onkin siinä. Pahimmillaan käynyt niin että aamulla halitaan ja pussaillaan heipat ja hyvät työpäivät. Tapailtu useampi kuukausi. Ja sit samana iltana klo. 20 minut on jätetty tekstiviestillä. Olen henkisesti melko vahva (etenkin nyt kun aattelen mitä olen joutunut käymään läpi), mutta kuinka monta kertaa ihmisen psyyke kestää tuollaista? Ihan uskomatonta p*skaaaaaaaa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pidä taukoa. Kasva ihmisenä. Kun pidät itseäsi rakkauden arvoisena ja rakastat itseäsi, löydät sen oikean joka jää rinnallesi. Koska olet sen arvoinen.

Mua ärsyttää tällänen ihan hirveästi. Ihan niinkuin se että saa paskaa kohtelua tarkoittaisi että en rakasta itseäni enkä pidä itseäni rakkauden arvoisena. Tai etteikö mulla olisi omaa elämää, omia harrastuksia (toinen on et aina käsketään keskittyä niihin).

Kun voin ihan rehellisesti sanoa että mulla on kaikki asiat kunnossa (oma koti, omat ystävät, mielenkiintoinen työ, opiskelen, harrastan), olen valmis rakkauteen, en etsi sitä hampaat irvessä - en todellakaan. Mutta kun olen jollekin antanut mahdollisuuden ja ns. avannut sydämeni niin lunta on tullut tupaan puol metriä joka kerta. ap

Ei sulla ap ole läheskään kaikki kunnossa, koska aina tapaat ja olet mielestäsi väärin miesten kanssa.

Miten ihmeessä ja kummassa ajaudut juuri sellaiseten kanssa suhteisiin?

Jossainhan se mättää. Ja pahasti mättääkin.

Itsehän sinä valitset ne miehet joita tapaat, itse alat suhteisiin.  Itse uskot mitä miehet sulle puhuu.

Itse alat luottaa heihin.

Noissa asioissa ei kukaan pakota sinua mihinkään.  Täysin vapaaehtoista ja oma valinta joka ikisessä tapauksessa.

Jos sinun ulkoiset olosuhteet ovat ok, niin päässäsi on jokin vääristymä miesten kanssa.

Ei kukaan rupee theti täysillä luottamaan kehenkään ja olettamaan että juuri tämä tapailu ja tämä suhde on lopullinen meille molemmille.

Vierailija kirjoitti:

Joo, minäkin lopetin, päättelin ettei minussa ole enää varaa rikkoa mitään.

Kuvaavasti sanottu! Juuri näin minullakin. Ja se hieno tunne ajan myötä, kun aloittajan mainitsemat itsetunto ja sydän vahvistuvat ajan myötä, eikä sitten enää haluakaan altistua sille pas..lle, mihin aiemmin ajautui etsimisen vaiheessa.

Joo. Olen tällä hetkellä suhteessa, mutta jos jäisin sinkuksi, niin en usko, että lähtisin ainakaan tietoisesti etsimään treffikumppaneita. Olen saanut nykyisestä treffailukulttuurista niin vastenmielisen käsityksen, että en todellakaan haluaisi lähteä itseäni rikkomaan. Juuri tuo, että yhtään mihinkään ei voi luottaa. Tiedän, että aidosti hyviäkin miehiä on, mutta kun kenestäkään ei voi tietää.

Naiset haluavat ja vaativat näissä asioissa todella paljon ja suuttuvat kun asiat ei mene niin kuin hän yksin suunnittelee ja haluaa mutta vika on aina miehissä kun ei tee niin kuin nainen haluaisi. Yleensä kun nainen alentuu puhumaan miehelle se tarkoittaa että miehen pitää omistaa elämänsä tämän naisen palveluun tai saat siltä naiselta vihat niskaan

Treffailu on pehmopornoa sellaisille, joilla vilkas mielikuvitus. Et menetä mitään.

Niin että vikahan on aina tietenkin niissä miehissä ja itsehän olisitte täydellistä ainesta.

Vierailija kirjoitti:

Niin että vikahan on aina tietenkin niissä miehissä ja itsehän olisitte täydellistä ainesta.

Veikkaan "erityisherkkiä"

Samaa mieltä, tosin sydäntäni en kyllä enää viitsi satuttaa, mutta tuntuu, että mikään ei etene mihinkään, vaikka kaiken pitäisi olla ok. Ilmeisesti olen niin vastenmielinen.

Parisuhde on omanlaisensa peli. Kumpikin esittää hiukan parempaa versiota itsestään kuin todellisuus. Siihen kuvaan kumpikin toisessa ihastuu. Samaa dynamiikkaa kehitetään vuosien varrella, ja pikkuhiljaa se parempi minä on aina vaan helpompi saavuttaa. Rehellisyyttä voi alkaa annostella pikkuhiljaa siinä vaiheessä, kun on yhteisiä lapsia, yhteinen asuntolaina ja sitoutuminen muutenkin varmaa. Niin se vaan menee. Miehen pitää esittää anteliasta, suurpiirteistä ja miehekästä, naisen ymmärtäväistä, lempeää ja naisellista. Totuus voi olla ihan mitä vaan.

Olen 40 + vuotias, enkä eläessäni ole ollut parisuhteessa. - Vika ja tai syy voi toki olla paljossa minussa itsessäni, koska vaikka vuosien saatossa olen ollut useimmillakin treffeillä eri naisten kanssa, niin totuus on, että en ole hirveästi jaksanut tai viitsinyt koskaan nähdä erityistä vaivaa saati työtä sen eteen, että löytäisin ja kohtaisin sen yhden ja erityisen.

Olen varmasti hieman sinisilmäisesti ja hölmönä uskonut ja luottanut siihen, että löydän ja kohtaan hänet, jos niin on tarkoitettu. Ellen, niin jatkan ja olen sinkkuna, kuten tähänkin asti. Yhä useammin huomaan kysyväni, mitä oikeastaan mentän, jos elän ja olen loppuikänikin sinkkuna. Olsiko se oikeasti niin kamalaa? - Kyllä olen kysynyt ja hakenut tähän kysymykseen vastausta aiemminkin; myös tältä forumilta.

Toisaalta en vieläkään ole luovuttanut vaan yritän pitää aistini auki; luottaen ja uskoen, että saattaisin ehkä vielä joskus löytää ja kohdata oman rakkaani. Koska olisihan se parisuhde joskus saada kokea ja tuntea. Ja jos tuntuisi vallan erityuseltä ja sanoinkuvaamattomalta, niin jatkaa yhdessä vaikka loppuikämme.