Lue keskustelun säännöt.
Miten selviän erosta?
02.02.2015 |
En halua erota mutta mies haluaa. Takana monia vuosia yhdessä ja kaksi lasta. Koko elämä rakennettu taloineen päivineen ja tulevaisuus suunniteltu. Tulen hulluksi. Mies ei halua yrittää enää, minä haluaisin koska rakastan häntä yhä.
Kommentit (25)
Itse en lääkkeisiin koskisi, mutta samapa tuo mulle...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 09:05"]Kiitos vastauksistanne. Edelleen olen siinä uskossa, että ketään toista ei ole. Mies väittää niin ja toistaiseksi uskon niin. Sain lääkäriltä unilääkkeet joilla saan muutaman tunnin yössä nukuttua, mutta aamuyöt valvon ahdistuksesta täristen sängyssä ja mietin mustaa, valotonta tulevaisuutta. Lapsille ei ole kerrottu vielä.
Hoidamme lapsia ja käytännön asioita entiseen malliin ja kaikki rutiinit sujuvat kyllä. Molemmilla on tärkeimpänä päämääränä lasten hyvinvointi.
Mieheni sanoi, että hän toivoo, että voisimme hoitaa kaikki käytännön asiat kaveripohjalta, kuten olemme osanneet hoitaa tähänkin asti. Käytännön asioista meillä ei ole koskaan ollut riitaa, vaan tunnepuolen asioista (mies ei puhu tunteistaan, mistä minä hermostun, ja puhun rumasti ja kierre vaan pahenee, ei seksiä jne.)
Olen hirvittävän ahdistunut ja vihainen. Lääkäri määräsi myös ahdistukseen lääkkeen, mutta se tekee vain tokkuraiseksi eikä helpota tuskaa yhtään. Koko ajan on tunne, että hajoan tuhansiksi palasiksi. Rintaan ja koko kroppaan sattuu, ei tee mieli syödä ollenkaan.
Olemme rakennuttaneet sikakalliin unelmien talon ihanalle alueelle Helsinkiin pari vuotta sitten. Nyt menee unelma myyntiin ja samalla hinnallahan ei saa kahta kunnollisen kokoista asuntoa samalta alueelta. Emme millään raaskisi repiä lapsia taas tutusta päiväkodista ja koulusta pois.
Eniten pelkään sitä, että en selviä yksinäisyydestä, vihasta, pettymyksestä ja toivottomuudesta. Pakko raahautua minuutista toiseen lasten takia. Tulevaisuus näyttää vain mustalta aukolta, vailla haaveita ja toiveita.
Ei kai kukaan kiva ja fiksu mies ikinä huoli nelikymppistä, eronnutta ja katkeraa kahden lapsen äitiä?
[/quote]
Katkeraa ei, mutta ajan kanssa toivottavasti pääset katkeruudesta yli. Ero on toki aivan kauhea asia, mutta tunteita ei voi vain pakottaa. Jos miehesi ei enää kerran rakasta tai halua sinua, ei suhdetta ole järkeä jatkaa. Tuskin haluat elää yksipuolisessa suhteessa, säälittävänä ja nöyryytettävänä. Voi olla, että miehesi luovutti liian helposti tai että hänellä on toinen, mutta märehtimällä tätä et pääse eteenpäin. Tunnen henkilöitä, jotka vielä kymmenenkin erovuoden jälkeen syyttävät eksäänsä kaikesta - minusta noin pitkän ajan jälkeen pitäisi olla jo kyennyt pääsemään yli ja oma, uusi elämä jonkinlaisella mallilla. Jokainen vastaa itsestään, eikä omaa onnellisuutta voi kaataa toisen vastuulle! Eron jälkeen voit kuitenkin hyvin löytää miehen, joka rakastaa ja arvostaa sinua, toisin kuin nykyinen miehesi. Mitä tulee elintasoon eron jälkeen, varmaan joudut siitä tinkimään, mutta tuskin tässäkään hieno talo arvoalueella riittää syyksi elää rakkaudettomassa liitossa. Sure ja anna itsellesi aikaa toipua, mutta päätä jo ensijärkytyksen mentyä ohi, millä asenteella alat rakentaa uutta elämääsi. Sinä päätät, katkeroidutko ja takerrutko menneeseen vai onko ero sinulle uusi alku.
Sama kokemus. Mies ei halunnut pariterapiaan. Alle kouluikäiset lapset. Vannoi ettei ole toista naista. Erottiin ja toinen nainen paljastui, oli ollut jo kauan!
Tsemppiä, ero tulee olemaan erittäin raskas ja lapsille vielä raskaampi.
Onko teillä muilla kokemusta siitä, että on pakko kauankin asua yhteisessä kodissa, kun ei ole varaa muuttaa uusiin ennen kuin unelmien talo on myyty? Täällä Helsingissä hyvillä alueilla hinnat ovat hirveät. Vaikka saisimme talon myytyä, ei sillä rahalla osteta kahta isoa kotia tältä alueelta. Emme halua repiä lapsia tutusta ympäristöstä, koulusta ja päiväkodista pois. Ap
Äskeinen siis ap