Miksi ihmiset muuttuvat iän myötä koko ajan tylsemmiksi?

No ei, ei ole kyse siitä. Me ei vaan käkätetä sun kuullen. Kun sä tapaat meidät, me ollaan jossain muussa kuin käkätysroolissa ja -moodissa. Ei hulluus katoa koskaan, siitä voit olla varma. Mutta onhan se ihan hyvä, jos ihminen jaksaa edes muutaman vuoden toimia vastuullisesti, ja keski-ikäisiltä odotetaan sitä sekä nuorten että vanhojen suuntaan. Kumpikaan vastuuton ryhmä ei pärjäisi ilman meitä.

Höpsistä! :-) Olen 40 vuotias ja niin minun kuin ystävieni elämäkään ei ole tylsää. Meillähän on paljon ja siitä paljoudesta saamme kehiteltyä vaikka mitä mukavaa niin paljon lisää kuin itse haluamme. Se on oma valinta sitten mitä kukin haluaa ja sitä eivät muut ihmiset voi määrittää. N40

Olen huomannut että kolmekymppiset alkavat kadehtia ja vertailla kaikkea. Alkaa hillitön kilpajuoksu omaisuuden perässä. Kaverit kaikkoaa jos ostaa komean auton tai talon kalliilta paikalta tai saa hyvän työpaikan. Ihmiset jotka eivät juokse materian perässä ovat iloisempia. Vanhukset tietävät mikä on elämässä tärkeintä.

Luulen, että se on ihmisen kiireisintä aikaa ja monella oma terveyskin on alkanut reistailla. Lapset ovat usein teini-iässä, eikä niiden kanssa aina ole helppoa. Samoin omista ja appivanhemmista on huolta, miten he pärjäävät arjen askareissa ja useimmat ovat työuransa huipulla ja vaativissa tehtävissä. Useimmilla 40-50-vuoden ikä on todella stressaaavaa aikaa. Ja vaihdevuodetkin painavat päälle, tutkitusti myös miehillä.

JOs sitä ilottomuutta on, niin se johtuu lyhyistä yöunista ja stressistä, kun pitäisi joka paikkaan keritä ja ikääntymisen merkit tuntuvat ja näkyvät omassa kropassa, samoin puolison.

Mulla on yksi ystävä, joka oli aiemmin iloinen, hulutteli, innostui asioista ym. Nyt on pahemman luokan besserwisser, Aina naama suorana ja jotenkin aina tavatessa tulee plääh-olo. Ollaan oltu ystäviä kuitenkin jo 30 vuotta niin miksi muuttui jäykkikseksi. Ihmettelin kovasti kun sanoi yksi päivä jotenkin ohimennen että olen yksi hänen parhaista ystävisttän. Kun on tuntunut siltä että ei kiinnosta enää.
Mutta muiden ystävien kanssa kyllä nauran ja hulluttelen. Kiusaan ja pelleilen. En ymmärrä mihin sen pitäisi hävitä?
T. 42v

Kun elonkajo alkaa hiipua ja mahahaavat, infarktit, tulipalot ja konkurssit kurittavat, ei siinä paljon aihetta riehumiseen ja remuamiseen ole.

Olen reilu kaksikymppinen, mutta oletan että just tuossa iässä ihmisellä on eniten paineita elämästä. Niin kuin 2 sanoi niin nuoret vielä kasvaa ja vanhemmilta ei enää vaadita niin paljoa, mutta tuo 40 on vähän niin kuin aikuisuuden selkeä merkkipaalu. Ja elämässä tapahtuu kaikista eniten. Mutta toisaalta on täysin yksilöllistä että kannattaako niihin ympäristön paineisiin taipua sen lisäksi. Luulen että rentoakin porukkaa löytyy, mutta sen sijaan että se tulee kadulla vastaan niin sitä täytyy kaivaa jostain esiin.

Se on vanhemmuuden vaikutusta. Vanhemman tehtävä on olla se ilonpilaaja, joka sanoo ei koululaisen jatkuvalle pelaamiselle, ja huolehtija, joka valvoo viikonloppuöisin teinin paluuta. Vastaavasti lapsettomat 30-40 -vuotiaat tuttuni ovat kaikki oikein meneväistä ja hauskaa seuraa.

Nuorena olin tylsä mutta vasta se elämä alkoi kun sain 44 v vauvan. Voi niitä aikoja voi niitä aikoja , ne tahtoisin niin elää uudelleen. Ei elämä oo tylsää, se on just sellaista minkälaiseksi sen teet. 

[quote author="Vierailija" time="01.02.2015 klo 10:02"]

JOs sitä ilottomuutta on, niin se johtuu lyhyistä yöunista ja stressistä, kun pitäisi joka paikkaan keritä ja ikääntymisen merkit tuntuvat ja näkyvät omassa kropassa, samoin puolison.

[/quote]

Mihin ihmiseen sitä pitäisi ehtiä? Miksi et nuku kunnon yöunia? -9

[quote author="Vierailija" time="01.02.2015 klo 10:13"]Kun elonkajo alkaa hiipua ja mahahaavat, infarktit, tulipalot ja konkurssit kurittavat, ei siinä paljon aihetta riehumiseen ja remuamiseen ole.
[/quote]

Tuntuu tosiaan, että monella 35-50-vuotiailla on elämänilo kadonnut. Monella ollut käänteitä elämäntilanteissaan.

Olen viimeisen parin kuukauden aikana kuullut kolmen tutun eroavan. Eräs tuttu kertoi miehensä olevan pitkällä sairauslomalla (alle nelikymppinen). Sitten on useampi nelikymppisenä äidiksi tullut, jolle on tullut yllätyksenä, että lastenhoito ei ollutkaan ihan sitä mitä odottivat.

Sekin pitää paikkansa oman tuttavaporukkaa suhteen, että eivät tunnu innostuvan mistään. Vasta yritin saada useampaakin tuttuani mukaan yhteen tapahtumaan. Ketään ei kiinnostanut tai huvittanut. Kuitenkin eräs heistä valitteli, että jotain kivaa pitäisi kyllä elämään keksiä. Joskus aiemmin olisi ollut selvää, että ihmiset olisivat lähteneet.

Valitsin aikoinaan ammatin sitä silmällä pitäen, että saan olla tekemisissä lasten tai nuorten kanssa. Se pitää oman mielenkin nuorekkaana. Joissain töissä kun pitää ammatin puolesta pönöttää, niin tottahan se helposti vakavoittaa ja tekee ihmusestä jäykän.

Mun mielestä nykyään nuoret naiset enimmäkseen valittaa, ja yleensä ihan tyhjästä. 

[quote author="Vierailija" time="01.02.2015 klo 10:00"]Olen huomannut että kolmekymppiset alkavat kadehtia ja vertailla kaikkea. Alkaa hillitön kilpajuoksu omaisuuden perässä. Kaverit kaikkoaa jos ostaa komean auton tai talon kalliilta paikalta tai saa hyvän työpaikan. Ihmiset jotka eivät juokse materian perässä ovat iloisempia. Vanhukset tietävät mikä on elämässä tärkeintä.
[/quote]

Mikä juttu tää on, että kolmekymppisiä syytetään nyt kaikesta? En ole huomannut omassa tuttavapiirissä mitään omaisuuden perässä juoksemista, kateutta, tosikkoutta tai muutakaan vastaavaa.

Riippuu varmaan siitäkin mistä pitäisi innostua. Tuossa iässä moni on jo kokenut ns. "kaiken" sellaisen mitä nyt yleensä "tavallisessa elämässä" koetaan, eri jutut ovat stten bace-hypyt, valkohaiden kanssa uiminen, Moun Everestille kiipeäminen jne. jotka eivät kuitenkaan kuulu ihan tavalliseen ns. joka päiväiseen elämään.

Mutta tietyt asiat, sanotaan nyt vaikka teaterissa tai konserteissa käyminen, ravintolassa syöminen, erilaisille "markkinoille" osallistuminen jne. on monesti nelikymppisenä jo "niin nähty". Mitä enemmän kerää kokemuksia, sitä parempia niiden pitäisi olla että niistä jaksaa enää innostua. Esimerkinluonteisesti: jos käy harva se viikko ulkona syömässä pitkän kaavan mukaan, niin jossain vaiheessa ei saa siitä enää samalla tavalla mitään irti, kun osaa jo ulkoa kaupungin jokaisen ravintolan ruokalistan ja kaikkea on jo maistanut.

Tuo sama pätee moneen muuhunkin asiaan: ei välttämättä enää jaksa mennä kesäteatteriin katsomaan jotain maalaiskomediaa jossa kohokokhtana on jokun nakujuoksu noin puolivälissä esitystä. Vaikka tuo on ihan kivaa, niin se hohto on kadonnut koska saman on kokenut monesti aiemmin.

Ylipäätään mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän on nähnyt juttuja. Jossain vaiheessa saattaa lakaa tuntua siltä että jotain uutta pitäisi keksiä, mutta sen uuden keksiminen voi olla vaikeaa, koska useimmilla meillä on kuitenki tiettyjä rajoituksia elämässä (esim. raha/aika, ehkä myös kunto/terveys tai perhe jne.) joka estää ne villeimmät ideat toteutumasta.

Ei vaan jaksa enää riekkua. Voin hyvin, olen tyytyväinen, silloin tällöin jopa onnellinen.

[quote author="Vierailija" time="01.02.2015 klo 12:46"]

Ylipäätään mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän on nähnyt juttuja. Jossain vaiheessa saattaa lakaa tuntua siltä että jotain uutta pitäisi keksiä, mutta sen uuden keksiminen voi olla vaikeaa, koska useimmilla meillä on kuitenki tiettyjä rajoituksia elämässä (esim. raha/aika, ehkä myös kunto/terveys tai perhe jne.) joka estää ne villeimmät ideat toteutumasta.

[/quote]

Tämä kertoo minusta siitä, ettei ihminen tunne kunnolla itseään eikä ole löytänyt "omia juttujaan". Jos todella nauttii vaikkapa ulkona syömisestä tai kirjojen lukemisesta, ei noita asioita tee uutuudenviehätyksen vuoksi vaan koska ne tuottavat syvällistä tyydytystä ja nautintoa. Minun on mahdotonta kuvitella kyllästyväni noista kumpaankaan. -9

Onko toisenlainen elämä mahdollista, kun tulee vanhemmaksi? Itse en ole koskaan haaveillut kuin vapaasta elämästä ja matkustelusta. Työtä olen tehnyt kuten muutkin ihmiset, mutta keskiluokkaisesta elämästä en ole koskaan haaveillut ja tunnen olevani tosi yksin, koska enemmistön halut eivät ole koskaan olleet samoja kuin omani. Näin siis jo nuoresta asti. Tavallinen elämä on ollut tylsistyttävä pettymys, enkä haluaisi enää tuhlata aikaani siihen. Mietin vain miten toisenlaisen elämän saisi järjestettyä. Jos voittaisin lotossa, lopettaisin heti työn ja opiskelun. Toteutan yleistä ihannetta vain taloudellisen pakon edessä. Kavereita on vuosi vuodelta vähemmän, koska he valitsevat toisin kuin minä ja hyvä heille, jos tulevat niin onnellisiksi, mutta minä en tule, enkä ole mitenkään psyykkisesti ongelmallinen tms. Olen vain äärettömän vapaudenrakas ja paikallaan pysyvä elämä latistaa minut täydellisesti.

Ei ole kaikilta yli kolmekymppisillä tylsää ja ankeeta. En tiedä missä te elätte, onko siellä jossain ikuinen marraskuu, mutta täällä missä minä asun (Hki), on kyllä pilkettä silmäkulmassa kaikenikäisillä ihmisillä. Ei tietenkään kaikilla, mutta enemmän se riippuu ihmisen perusluonteesta, ei iästä.

up