olenko ainoa joka fantasio..
ns. Ällöseksistä eli seksistä jonkun "ällöttävän", jollain tapaa normaalista poikkeavan tai omista "normaaleista" mieltymyksistä poikkeavan ihmisen kanssa? Vaikea selittää mutta annan vielä esimerkin tälläisestä fantasiastani. Eli esim.viime aikoina olen fantasioinut paljon seksistä erään cp vammaisen tuttuni kanssa. Älyllisesti hän siis on aivan normaali, ainoastaan kasvot poikkeavat "normaalista". En tiedä miksi, mutta erityisesti näissä fantasioissa haluan tuntea ällötystä henkilöä kohtaan jonka kanssa sekstailen. Usein fantasioin sellaisesta henkilöstä jonka tiedän ns.eläneen puutteessa jo pitkän aikaa ja näin tekisin hänelle palveluksen kun antaisin hänelle. Fantasioissani tunnen myös seksin jälkeen syvää katumusta ja jopa inhoa kun mietin sitä. Mitähän tää mahtaa olla? Mistä kertoo? Oon varmaan jotenkin kiero seksuaalisesti
Kommentit (4)
No kyllä tuo fantasiana on ihan suhteellisen harmiton minun mielestäni. Ei sun tarvitse olla huolissas.
Juu mäkin oon fantasioinut lukioaikana ns nörttipojista, jotka ei ollut tyttöjen kanssa tekemisissä ja keskeinen juttu siinä taitaa olla se että tälläisessä fantasiassa saa olla itse jotain "uskomatonta" jota poika ei ole aiemmin saanut kokea. Olen siis ihan kaunis ja sopusuhtainen, jos sillä mitään väliä on. Enpä ole aikoihin kyllä haaveillut, tai siis nykyiseni oli kyllä kuulemma lukioaikana jokseenkin hiljaisempi älykkö, mutta nyt kun ollaan molemmat yliopistossa ollaan aika tavallisia.
Kiva kuulla et on muitakin :) t. Ap
Olen siis nainen 18v t.ap