Mies ei päästä minua aina suihkuun, kun haluaisin
Samaa ongelmaa on jatkunut vuosien ajan. Hän valittaa lähes joka kerta suihkussa käymisestäni, vaikka kävisin vain viiden minuutin pikasuihkussa, enkä edes pesisi erittäin pitkiä hiuksiani (joiden pesuun menee noin varttitunti). Lisäksi hän yleensä alkaa suihkussa oloni ajan "hoitaa" lapsia siten, että palattuani suihkusta asunnossa on täysi kaaos.
Olin esim. noin parikymmentä minuuttia sitten menossa suihkuun ja olisin pessyt hiukseni (pesen ne nykyisin vain noin kerran viikossa miehen valittamisen takia). Taapero oli leikkimässä rauhassa makuuhuoneessa, johon suihkunurkkauksesta on suora näkyvyys. Juuri riisuttuani vaatteet ja kun olin astumaisillani suihkunurkkaukseen, mies tulikin huoneeseen ja nappasi lapsen syliinsä sekä päästi esikoisen sotkemaan taaperon puuha-aluetta. Kysyin, miksi ei voinut antaa lapsen leikkiä rauhassa, hän totesi, että saa tulla katsomaan lastaan, milloin haluaa. Sovimme sitten, että puen takaisin vaatteet päälleni ja menen sitten maanantaina (tai hyvällä tuurilla huomenna) suihkuun.
Muutenkin mun pitää aina kysyä lupa ennen kuin saan mennä peseytymään, sillä asunto on miehen nimissä ja hän pelkää vedenkulutuksen nousua. Olen katkera. Taas hän pilasi suihkuhetkeni. Hän vieläpä tietää, että suihkussa käyminen on suurimpia arjen nautintojani nyt, kun olen ollut vanhempainvapailla. Ahdistaa!!!
Kommentit (52)
15 min on vähän pitkiin hiuksiin. Pelkästän et saa levitettyä hiuspohjaan jos tosi paksut hiukset, menee 5 min. Kastuminen 5 min, huuhtalu 5 min, hoitoaine+vaikutus 5-10min ja sen huuhtelu 8-10 min.
Mitä vittua nyt taas. Kattokaa ämmät vähän millasen skitson kanssa hankitte lapsia.
käy suihkussa kun mies on töissä?
käy suihkussa kun mies on töissä?
Kostaako mies tällä sinulle jotain sellaista, jonka hän kokee sinun taholtasi vääryydeksi?
Minun pitää AINA ottaa lastani mukaan suihkuun jos haluan peseytyä. Puoliso ei suostu vahtia lasta. Lapsi saattaa huutaa ja itkeä rattaissa tai sängyssä. Lapsi on 1v.
Siis miten saada tämä saatanan olla kiltisti lapsille ja antaa minulle omaa aikaa ?
[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 22:54"]
[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 22:53"]
Liian pitkät hiukset on aina rumat.
[/quote]
Kettu on tässä asiassa oikeassa, happamiahan nuo.
Sanonta kuuluu, että happamia sanoi kettu.
Ja kateellinen en ole, voin kommentoida noin siltäkin pohjalta, että mulla itelläni on ollu aikanaan liian pitkät (lantiolle) hiukset, joita en raaskinut leikata. Kun lopulta raaskin, olen kuvista huomannut, miten R-U-M-A-T sellaiset ovat.
Huh hellettä sano jänis pakkasta. Illanjatkoja! :D
Ja pihlajanmarjat on happamia, sanoi kettu.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 23:12"]
[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 22:54"]
[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 22:53"]
Liian pitkät hiukset on aina rumat.
[/quote]
Kettu on tässä asiassa oikeassa, happamiahan nuo.
Sanonta kuuluu, että happamia sanoi kettu.
Ja kateellinen en ole, voin kommentoida noin siltäkin pohjalta, että mulla itelläni on ollu aikanaan liian pitkät (lantiolle) hiukset, joita en raaskinut leikata. Kun lopulta raaskin, olen kuvista huomannut, miten R-U-M-A-T sellaiset ovat.
Huh hellettä sano jänis pakkasta. Illanjatkoja! :D
Ja pihlajanmarjat on happamia, sanoi kettu.
[/quote]
[/quote]
Katos perkele en osannu laittaa oikein lainauksia. Noo, kerrankos sitä.
Kuulepas nainen. Henkilökohtainen hygienia on jokaisen perusoikeus..kusipäämies taas ei.
Minäkin jouduin ottamaan aina lapset mukaan suihkuun alakerran saunaosastolle kun menin itse. Kauhea raahaaminen rappusissa. Alussa vauva oli turvakaukalossa ja 2v katsoi kännystä muumeja ellen niitä ottanut pesulle mukaan. Välistä suihkuverhon raosta kurkkaus että kaikki hyvin. Kyllä se onnistuu vaikka ei helppoa ole. Tämä siis miehen töiden takia. Tai vaihtoehtona suihkuun kun lapset nukkuvat.
Mutta ihmetyttää tuo ap:n hiustenpesuaika. Siis vartti? Eihän niitä hiuksia varsinaisesti pestä vaan se päänahka. Ja hoitoaineen vaikutus on sama pitkille hiuksille kuin lyhyille. Itselläni on reisiin asti ulottuvat hiukset ja silti ehdin käymään suihkussa kymmenessä minuutissa vaikka kuuraan pesupuffilla itseni kokonaan hoitsikan vaikuttaessa. Tavallaan ymmärrän miehen nihkeyden pitkiin suihkuihin (vaikken tosiaan käytöstä). Muuttakaa asuntoon jossa ei ole erillistä vesimaksua? Älä alistu miehen tossun alle. Meillä ainakin tulis jumalaton haloo jos mun suihkussakäyntiä rajotettais (tai jotain muuta perustarvetta kuten vessassakäyntiä, syömistä). Onko ap kotona miehen rahojen varassa? Tää pönkittää miehen valtaa. Muuta lasten kanssa omaan kämppään vaikket eroa, mä en tosiaan suostuis oleen tollasen vallan alla.
Kuinka ankeaa elämän täytyy olla, jos suihkussa käyminen on elämän suurimpia nautintoja? Itselleni se on ainakin ihan perusarjen rutiini ja olen pidän sitä suunnilleen yhtä nautinnollisena, kuin hampaiden pesua eli ihan neutraalina asiana.
Vedenkulutuksesta muuten: minullakin on hyvin pitkät ja paksut hiukset ja esimerkiksi mökillä (jossa on pieni boileri) pesen ne siten, että sammutan hanan siksi aikaa, kun annan hoitoaineen vaikuttaa ja saippuoin muun kropan. Tämä nyt vaan vinkiksi, jos vedenkulutuksessa oikeasti pitää säästää. Teidän tapauksenne kyllä kuulostaa hyvin kummalliselle, eikä vaikuta ihan sille, että vesimaksu olisi miehesi ainoa motiivi sekopäiselle käytökselle.
Ero ja välittömästi. Varmasti alkaa hakkaamaan sua jos alat toimimaan oman pääsi mukaan.
Siis JÄRKYTTÄVÄÄ lukea tällaisia aloituksia. Missä on itsekunnioituksesi ja terve järkesi? Mies on selvästi mielisairas ja sinä vielä alistut tuohon :O
[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 23:39"]
Toivottavasti tää on orovo..
[/quote]
*orava
Tää on niin typerä aloitus, jos nyt edes on tottakaan, et ei voi kun nauraa.
Jos ei naisella ole "munaa" ton enempää nousta tällaisessa miestä vastaan, niin siinähän sitten kärsit likaisena ja haisevana! Sorry, mut en voi auttaa sua enempää :D
N 27 lisää. Meillä mies ei kommentoida veden kuluja eikä sähköä . Vain ja ainoastaan hän ei ottaa lasta hoitoon jos asia koskee minun tarpeesta.
Muuten on kiltti ja mukava ukko .
Käyn aina suihkussa kun mies ei ole kotona.Minulla myös pitkät hiukset.Pesen ne shampoolla ja hoitoaineen annan vaikuttaa 15 min,samalla teen kasvonaamion ja sheivaan paikat.Pesun jälkeen laitan hiuksiini kaksi eri suojaavaa voidetta.Föönaan hiukset ja laitan rullille.Teen tämän siis 2krt viikossa ja kuivashampoota käytän kerran.On muuten kumma,että mies valittaa kun "lotraan vettä" mutta hiukseni ovat ihanat pesun jälkeen tai kauniit niinkuin on sanonut.Miehet ei tajua kaikkea,käytä sitä hyväksesi.
Oo viikkoon peseytymättä ja sen jälkeen pyydät mieheltäsi kunnon kielihoidon!!