Ihastuin lihavaan, mukavaan mieheen, jonka ylipaino piti olla väliaikaista - paino kuitenki häiritsee

ap kertoo, että mies on aktiivinen ja harrastaa liikuntaa. eli hän voi ihan hyvin painostaan huolimatta.

vika on vain kosmeettinen.

ap on pinnallinen

En jaksa uskoa, että avaus on totta. Olen itse seurustellut aikoinaan reippaasti ylipainoisen miehen kanssa mutta ihan eri syistä. Olin nuori ja naiivi ja nettideittailu oli ihan lapsenkengissään (90-luvun loppupuoli). Olin jutellut miehen kanssa pari kuukautta päivittäin sähköposteilla ja useaan kertaan puhelimessa ja kuvittelin olevani ihastunut häneen. Valokuviakin oli vaihdettu mutta olin nähnyt vain kasvo- ja ylävartalokuvan (kasvot, kaula, hartiat). Näkihän siitä, että ylipainoa oli, mutta ei sitä miten paljon.

Niinpä kun sitten kohtasimme ja huomasin heti, että hän ei ole ollenkaan vartaloltaan puoleensavetävä (paljon ylipainoa, leveä lantio, paksut reidet, lyhyet jalat suhteessa selänpituuteen) ajattelin, että opin kyllä pitämään häntä haluttavana, koska hän on luonteeltaan niin kiva. En oppinut. Sen sijaan tuhlasin meidän molempien aikaa 1.5 vuotta.

Jos ihastumisen tunnetta ei tule heti, sitä ei tule ollenkaan. Ja jos se tulee, sen toisen ei ole tarvetta muuttua. Nykyisin olen avoliitossa iskävatsaisen miehen kanssa, jolla oli "iskävatsa" jo tavatessamme eikä se ole millään tavalla minua häirinnyt.

Ihastumisen tunne voi tulla kyllä myöhemminkin.

Itse ainakin olen ihastunut tuttuihin miehiin, jotka olen tuntenut vuosikymmeniä.

Hohh Hohh hoijakkaa 🙉

Satutäti vauhdissa 🤣

Älä oleta, että mies laihtuu. Mieti tilannetta nyt, näillä edellytyksillä. Haluatko jakaa elämäsi juuri tuon miehen kanssa, juuri sellaisena (tai todennäköisesti pikkuhiljaa vielä lihavampana) kuin hän nyt on? Jos et, lopeta suhde. Jos kyllä, anna hänen olla. Ainoa motivaatio laihdutukseen lähtee omasta itsestä.

Se asia häiritsee sua koska olet pinnallinen. Jätä hyvä mies jollekin joka häntä arvostaa ihmisenä ja mene etsimään jostain kuntosalilta se kaipaamasi ihmis-Ken.

Laihduttaminen on vielä helppoa jos sen extran on hankkinut oikeasti mässäilemällä kaikkea epäterveellistä ja jopa skippaamalla normiruuan ihan kokonaan.

Sitten onkin astetta enemmän haastetta jos ruokavaliossa ei ole noita vaan poisjätettäviä elementtejä jotka korvaa terveellisellä ruualla vaan ruokavalio on ollut ennenkin terveellinen ja lihominen johtuu liian isoista annoksista. Eikä niiden siis tosiaan tarvitse olla tyyliin kukkurallinen lautanen ja toinen santsaus vielä päälle vaan ihan sitä että kalaa on hieman liian iso pala, muussia hieman liian iso kauhallinen tai että lautasella on pari keitettyä porkkanaa extraa tai yksi pottu liikaa. Se, että lautasella on aina myös iso kasa vihersalaattia ei lihota, mutta toki totuttaa osaltaan ruoka-annoksen hieman liian isoon kokoon. 

Ihan tavallista/terveellistä kotiruokaa syömälläkin pystyy lihomaan hyvin helposti.

Tämä kun jatkuu vuodesta toiseen niin kas, painoa tulee tasaisesti se muutama kilo vuodessa ja 10 vuoden päästä on sitten +20-30 kiloa ihan ilman mässäämistä.

Ja niihin aiempaa pienempiin annoskokoihin tottuminen vie aikaa. Etenkin kun se oikeasti sopivan annoskoon löytäminen ei ole ihan yksinkertaista, koska ei siihen ole mitään valmista sapluunaa tyyliin että kun jätät yhden perunan pois niin sitten on bueno. Lisäksi jatkuva näläntunne on inhottavaa ja sen puuttuneen potun saattaa sitten korvata tunnin kahden päästä ruisleivällä..

Elo ihmisen huolineen, murheineen, se on vain väliaikainen

Ilon hetki myös helkkyvin riemuineen, se on vain väliaikainen

Tämä elomme riemu ja rikkaus, sekä rinnassa riehuva rakkaus

Ja pettymys tuo, totta tosiaan, väliaikaista kaikki on vaan

Vierailija kirjoitti:

Älä oleta, että mies laihtuu. Mieti tilannetta nyt, näillä edellytyksillä. Haluatko jakaa elämäsi juuri tuon miehen kanssa, juuri sellaisena (tai todennäköisesti pikkuhiljaa vielä lihavampana) kuin hän nyt on? Jos et, lopeta suhde. Jos kyllä, anna hänen olla. Ainoa motivaatio laihdutukseen lähtee omasta itsestä.

Totta. Vaikka mies itsekin tajuaa ylipainonsa eikä ihan viihdykään nykynahoissaan niin silti hän ei tee korjausliikettä vieläkään kun ylipainoa on jo 35 kiloa vaan ainoastaan edelleen valittelee ja selitteleekin nykytilaansa.

Tuo on hurja määrä ja jossain vaiheessa siihen hyvinkin tavallaan alistuu ja sopeutuukin, että okei mä oon lihava ja nuo puheetkin laihduttamisesta loppuu, mutta silloin saattaa tilalle tulla herkästi itsesääliä, katkeruutta ja ilkeyskin niitä ihmisiä kohtaa joilla ei paino-ongelmaa ole.

Se on huono merkki (painosta riippumatta), ettei ihminen ole tyytyväinen itseensä ja hyväksy itseään aidosti sellaisena kuin on. Ja varsinkin se, ettei ole valmis tekemään mitään muuta kuin puhumaan tyhjiä sen eteen, että olisi se itseä miellyttävä versio itsestään.

Mutta saa kai sitä ihminen olla pariutumisasioissa myös pinnallinen, jos haluaa? Kyllähän tässäkin oli jo tutustuttu muutenkin ja ihastuttu luonteeseen jne. Ihan normaalia, että toivoo kumppanilta myös viehättävää kehoa!

Miten ottaa asia puheeksi? Onko kellään kokemusta tästä?

Naisena voin sanoa, että ei minua loukkaisi, jos patistettaisiin vähän dieetille, kunhan ei vaan vertailtaisi ainakaan ääneen johonkin exään, joka oli kokoa 32/34.  Ei toki vielä muutamilla ekoilla treffeillä kannata puhua ehkä painosta, mutta tässähän oli jo jonkin aikaa tapailtu.

Itse olen miettiny, et voiko jotain muuta ku painoasiaa ottaa puheeksi. Voiko tapailukuppania pyytää menemään vaikka psykologille tai pyytää harkitsemaan tupakoinnin lopettamista tai alkoholin käytön vähentämistä sillon, jos se itseä oikeasti häiritsee ja on mahdollisesti este suhteen jatkumiselle? Mitäs olette tästä mieltä?

Minä olin kolmikymppiseksi asti kilpaurheilija ja nelikymppiseksi asti himourheilija, mutta sitten loukkaantuminen esti liikkumisen. Söin kuitenkin edelleen terveellistä ruokaa, mutta entisenlaisia määriä. Nyt olen ollut kohta kaksikymmentä vuotta väliaikaisesti lihava. :)

Kun olin näyttävä kolmevitonen ja kroppani käänsi päitä myös vaikka pilkkihaalareissa, tapasin todella todella mukavan miehen, jonka ainoa vika oli sadan kilon ylipaino. Hänellä oli paha sydänvika, mutta hän käsitti olevansa turvassa, koska hänellä oli tiivis yhteys alan parhaisiin lääkäreihin. Seksi olisi ollut sekä vatsanympäryksen että sydämen vuoksi lähes mahdotonta, enkä muutenkaan halunnut parisuhteeseen, jossa äkkikuolema olisi ennen pitkää ovella. "Päästin" miehen menemään enkä ole katunut, koska muutaman vuoden kuluttua miehen sydän sitten petti. On parempi olla koko ikänsä sinkku kuin ensin harmitella vuosikausia kumppanin rapakuntoa ja sitten olla leski.

Minä taas en ymmärrä yhtään jos mies on mukava ja teillä synkkaa hyvin ,että miks teet painosta noin ison ongelman. Kyllä mies tietää itsekin asiat Voisit myös miettiä mikä elämässä on tärkeää ja lakata miettimästä kiloja ja senttejä . Uskon että silloin teillä vois olla edessä ihania hetkiä yhdessä.

Oon ylipainoinen ja urheilen aktiivisesti, mutta paino pysyy koholla syömishäiriöni takia. Harrastan lohtusyömistä. Jostain syystä ulkonäköni viehättää normaalipainoisia ja urheilullisia ja se vähän ahdistaa kun pelkään, että jossain vaiheessa mun paino alkaisi häiritä toista samalla lailla kuin ap:ta häiritsee. Mun syömishäiriö alunperin alkoi siitä kun mun normaalipainossa olevaa, urheilullista vartaloani arvosteli toinen urheilija kovin sanoin. Puuttui myös syömisiin. Älä tee sitä virhettä, että alat arvostella toiselle näitä asioita. Pahennat tilannetta huomattavasti.

En voi kuin ihmetellä, että mikä järki on alkaa seurustelemaan ihmisen kanssa, joka ei sellaisenaan kelpaa. Jos toista haluaa jo lähtökohtaisesti muuttaa, ei se minusta hyvää lupaa. Mitäs sitten kun se alkuihastus lakkaa ja arki astuu suhteeseen? Millä voimalla sitten ajattelit jaksaa katsoa lihavaa miestä, jos hänen läskinsä häiritsevät jo ensihuuman aikanakin?

Mies on ollut aikaisemmin hyvässä kunnossa kuvienkin perusteella, joten ajattelin, että tämä tosiaankin on väliaikainen tila, jota on auttanut sairastelu + siihen liittyvä lääkekuuri. Mies ei ole muuten mikään tyhjänlupailija, mutta noissa ruokailutottumuksissa on sanomista, kulutus kuin ei ole enää samalaista kuin ennen eikä puolikasta täytekakkua voi syödä huikopalaksi, ilman että se näkyisi vartalossa. Liikkuu kyllä edelleenkin arjessa, mutta raskas, kilpaurheilumainen liikkuminen on mennyttä eli kulutus laskenut huimasti.

En ole mitenkään sokea ollut alussakaan asian suhteen, mutta luotin, että asialle jotakin tapahtuu, koska tuossa tilassa ei ole ollut muutamaa vuotta enempää.

Älä huoli AP, kyllä se ylipainokin on vain väliaikaista. Jokainen meistä menettää kummasti kiloja kun kuolee. Mitäs jos vain keskittyisit nauttimaan elämästä kun sitä vielä riittää, epätäydellisyyksineen kaikkineen Ilmeisesti sinulla on vielä muutoin hyvä mieskin rinnallasi, niin joko sitten jatkat hänen kanssaan, tai yksin. Kyllä ois elämä muutoin kivaa ja helppoa mutta kun on noita valintoja!

Tämä on nyt näin sivustakin hieman turhauttavaa luettavaa kun tuntuu, että nykyään ei enää saisi edes toivoa normaalipainoista puolisoa ja ns. täydellistä pakettia jossa natsaa kaikki.

Etenkin kun 35 kilon ylipaino ei ole enää ihan vaan pientä pyöreyttä vaan jo kilojen kantajallekin terveysriski ja asia jolle olisi syytä tehdä jotain ja pian.

Sekin sitten alkaa jossain vaiheessa olemaan aika rasittavaa, jos/kun toinen vaan jatkaa kilojensa selittelyä ja suunnittelee elämäntaparemonttia aina ensi maanantaiksi.. Olisi sitten edes sinut oman ulkomuotonsa kanssa ja tyytyväinen itseensä, koska tuollainen marttyyrimainen uhriutuminen asiasta, joka tasan on vain omissa käsissä on todella raskasta kanssaeläjille. Etenkin kun jossain vaiheessa mennään jo siihen, ettei oikein mihinkään kehtaisi mennä eikä ainakaan ottaa paitaa pois edes rannalla.

Eli siis yleisesti vaadittava läskihyväksyntä koskee vain tukevia naisia

Ikinä, ikinä ei saa ryhtyä suhteeseen ihmisen kanssa josta jo alkuvaiheessa ajattelee "Tämä olisi muuten ihan täydellinen, mutta tuo yksi juttu kyllä häiritsee, no varmaan se korjaantuu". Sillä 99 % varmuudella asia ei korjaannu, ja suhteeseen hiipii koko ajan enemmän ja enemmän negatiivista (toinen katkeroituu kun toinen ei muutukaan, ja toinen katkeroituu siitä että hänen vaaditaan muuttuvan).

Suhteen alkuhuuma on se vaihe jolloin toisen nimenomaan on tunnuttava kaikin puoli täydelliseltä. Muuten ei ole mitään toivoa.

Anna miehen mennä. Ehkä hän laihtuu tulevaisuudessa, ehkä ei. Mutta sinä et pidä hänestä sen oloisena kun hän tänään, ja se riittää.

anna hänen löytää oikea rakkaus