Seksiä työmatkalla hotellissa
Miten yleistä työparin kanna naiminen on?
Eilen yövyin Turussa kylpylähotellissa ja edelläni kirjautui nainen ja mies eri huoneisiin ja puhuivat työmatkasta.
Illalla palasin huoneeseen ja nämä tulivat samalla hissillä ylös.
Naisen huone oli minun huoneen vieressä ja ihmettelin kun molemmat menivät samaan huoneeseen.
Jonkin ajan kuluttua ei jäänyt epäselväksi mitä huoneessa touhuttiin.
Kieltämättä alkoi itseänikin haluttaa ja onneksi on leluja aina mukana.
Onko muilla sattunut vastaavaa?
Kommentit (72)
Sanomattakin selvää, että netin kautta kun tutustutaan. Niin se ei ole mitään sen reissun aikaista tutustumista. Viikkoja etukäteen pitää verkot heittää vesille, jonnoin kumppaniehdokkaatkin pystyvät suunnittelemaan omat kuvionsa treffeille sopivaksi...
Done That kirjoitti:
Tuollaiset satunnaiset kumppaneiden etsiskelyt esim hotellien baarista koen lähinnä neulan etsimiseksi heinäsuovasta voi onnistuakin, mutta melko harvoin. Liian pitkästyttävää leikkiä itselle honolla hyötysuhteella...
Liikun ominpäin suhteellisen paljon Suomessa ja yövyn hotelleissa monia kertoja kuukaudessa. Paljon paremmin olen kokenut saavani naispuolista seuraa, kun olen netin kautta hakenut kyseisestä kaupungista sopivan henkisiä naispuolisia treffiseuralaista.
Tietysti se vaatii keskustelutaitoja jne... mutta melko hyvällä prosentilla ne treffaamiset on jatkuneet sinne hotellihuoneen puolelle.Mukana on tietysti ollut varattujakin naisia, heidän kohdalla edetään normaalisti hyvinkin nopealla kaavalla. Treffataan yleensä hotellin ulkopuolella, josta siirrytään huomaamatta vaikka sieltä parkkihallin puolelta huonekerroksiin. Nämä rouvat eivät yleensä jää aamupalalle asti ;)
Tuolla tavalla se varmaan menee eikä sillä siksi ole mitään tekemistä työmatkan kanssa. Noinhan sitä muutenkin toimitaan, jos tuollaista harrastelee, vaikka omassa kotikaupungissa siis.
No puhtaasti ne on kyllä rehellisesti sanottuna olleet minulle työmatkoja, että siinä mielessä olet täysin väärässä. Kotikonnuilla en tätä ole harrastanut.
Ennen ei ollut näitä netin seuralaissivustoja. Ravintolasta sai satunnaisseuraa jos sai. Siksi ne osumat jäikin niin hyvin mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Ulkomailla olimme useita vuosia sitten yksikön porukan työmatkalla. Meille oli tullut töihin aika hiljattain eräs ihana, silloin jotain 35-v muodokas ,sexy , kylläkin varattu nainen työkollegaksi.Hänen kanssaan oli flirttiä salaa heti alusta ja puhuimme paljon asioita.
Sitten tuolla hotellissa päätin rohkaista mieleni ja soitin puolilta öin saako tulla juttelemaan. Hän avasi ohut oloasu yllään ja kutsui sisään. Se asu oli ihanan muotoja hivelevä ja näin , että alla oli vain pikkuhuousut. Otimme vähän viiniä ja siitä se lähti kehittymään, aloin varoen hyväillä , suudella ja hän aluksi muka vähän oli ettei me nyt voida kun ollaan työkavereita jne, Halu voitti hänelläkin pian , hän alkoi kiihottua ja sitten sain riisua hänet . Hän kiihottui aina vain lisää, halusi pian kieltä ja laukesi pitkään jo ennen kuin nousin päälle ja sisään. Se oli tosi kiihkeää seksiä, josta hän kuulemma nautti myös.Se jäi eri syistä siihen kertaan , mutta yhä muistan sen hänen kiihkonsa ja voihkeen orgasmeissa kun näen häntä. Olen syvästi kateellinen hänen miehelleen , jos se on samanlaista kotona :)
Että sellainen ruuneperin tarina tällä kertaa, 🤣Oot niitä jallu-lehden seniilikäyttäjiä🤮
Done That kirjoitti:
No puhtaasti ne on kyllä rehellisesti sanottuna olleet minulle työmatkoja, että siinä mielessä olet täysin väärässä. Kotikonnuilla en tätä ole harrastanut.
Ai et vai? Tuollainen piilomunapukki kyllä tunnetaan kotikonnuilla, hah reppana kuvittelee olevansa ovela🤣🤣
Hotelleissa on turvakamerat. Ja niiden perusteella on eräskin avioliitto saatu eroprosessiin.
Nm. yksityisetsivä
Jos hotelli jakelee turvanauhojaan muualle, niin päätyy oikeusprosessiin.
Nm. lakimies
Done That kirjoitti:
Tuollaiset satunnaiset kumppaneiden etsiskelyt esim hotellien baarista koen lähinnä neulan etsimiseksi heinäsuovasta voi onnistuakin, mutta melko harvoin. Liian pitkästyttävää leikkiä itselle honolla hyötysuhteella...
Liikun ominpäin suhteellisen paljon Suomessa ja yövyn hotelleissa monia kertoja kuukaudessa. Paljon paremmin olen kokenut saavani naispuolista seuraa, kun olen netin kautta hakenut kyseisestä kaupungista sopivan henkisiä naispuolisia treffiseuralaista.
Tietysti se vaatii keskustelutaitoja jne... mutta melko hyvällä prosentilla ne treffaamiset on jatkuneet sinne hotellihuoneen puolelle.Mukana on tietysti ollut varattujakin naisia, heidän kohdalla edetään normaalisti hyvinkin nopealla kaavalla. Treffataan yleensä hotellin ulkopuolella, josta siirrytään huomaamatta vaikka sieltä parkkihallin puolelta huonekerroksiin. Nämä rouvat eivät yleensä jää aamupalalle asti ;)
Parkkihallin puolelta…🤣🤣Miten tyhmä voi olla, että ei ymmärrä kuinka hotellit ym. julkiset laitokset on täynnä turvakameroita? Hissit, käytävät, portaikot, aulabaarit…. ja näin digiaikana sut kuvataan missä vaan. Urpo!
Vierailija kirjoitti:
Jos hotelli jakelee turvanauhojaan muualle, niin päätyy oikeusprosessiin.
Nm. lakimies
Ei sen niitä tarvitse jaella, kuuluu normi protokollaan pettämisselvittelyissä.
Pro

Täytyy vain muistaa lukea hotellin tietosuojaseloste, ja tarkistaa että sallitaanko siellä GDPR:N alaisten tietojen luovutus esimerkiksi yksityisetsivälle pettämistapauksessa.
Näin vuosikymmenten työmatkalaisena pitää vain todeta, että mielikuvituksen lentoa ei voi estää ja tarinointia tänne. Totuus on paljon ankeampaa, paitsi tietty noille normipettäjille, jotka pettävät niin työmatkoilla kuin muutenkin.
No eipä ole rouvien parisuhteet karille ajautuneet seikkailujen jälkeen yhdelläkään, sen verran on tullut yhteyksiä pidettyä heihin jälkeenpäinkin, että ovat kaikki kertoneet että mieskullat ovat jääneet autuaan tietämättömiksi pikku seikkailuista.
Moni rouva haluaa luonnollisesti pitää matalaa profiilia kotipaikkakuntiensa hotelleissa, valvontakamerat sinänsä eivät ole mikään turnoff vaan mahdolliset satunnaiset paikalliset tutut jotka saattavat olla vaikka kokouksessa ym. syyn vuoksi hotellien aulatiloissa visiitin aikana.
Joo jokaisella parisuhteessa olevalla onkin taatusti ainakin yksi pro yksityisetsivä koko ajan siippansa perässä hänen polkujaan selvittelemässä!! Heh, heh!!
Yksikään hotelli ei anna turvakameranauhojaan jollekin kuppaiselle yksityisetsivälle jotain pettämistapausta selvittääkseen. Miksi riskeeraisi joutuvansa johonkin oikeusselvittelyyn tai julkisuuteen asiakkaiden luottamuksen pettämisestä?
Niin eihän hotellit edes lähettele huoneeseen unohtuneita tavaroitakaan ilman erillistä pyyntöä, ettei se sotkeennu siihen selvittelyyn, että yöpyjä onkin ollut aivan toisaalla kuin olisi pitänyt olla.
Valitettavan yleistä varsinkin varattujen naisten parissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Annoin kerran pomoni panna työreissulla. Pantiin paljaalla ja kiellosta huolimatta hän laski sisään. Suutuin asiasta mielettömästi, koska minulla ei ollut pillerit käytössä. Sain reissun jälkeen ylennyksen.
Mieheni iloitsi ylennyksestä ja toivoi urani etenevän jatkossakin yhtä vauhdilla. Hän ei tietysti tiedä millä tavoin sain ylennyksen.
Viimeaikoina pomo on alkanut vihjailemaan, että uutta ylennystä olisi tiedossa, jos antaisin hänen panna minua pyllyyn. Hän vitsailee, että en tarvitsisi silloin pillereitä.
Edes mieheni ei ole saanut kokeilla pyllyäni, kun pelkään sen sattuvan. Toisaalta kiinnostaisi hieman kokeilla ja ylennyksen jälkeen palkkani olisi myös huomattavasti parempi.Tässä esimerkki naisille siitä, että minkä vuoksi kauppakoulu käydään. Ei sitä pidä pelkästä lemmestä pimppua antaa pomolleen, vaan kannattaa, kuten ylläolevasta käy ilmi, ottaa saavutettavat bonukset pois kuljeksimasta, tässä tapauksessa siis ylennys. Harjoittelija-poikien kanssa ei pidä vehdata ollenkaan, tai haalariväen. Sen sijaan firman johtajan/omistajan pojalle (jos on tiedossa että on tuleva omistaja/johtaja) kannattaa ilman muuta antaa namia työmatkalla, se on satsaus tulevaisuuteen ja hyvään asemaan organisaatiossa.
Minusta se on vain esimerkki siitä miten naisilla kaikki on tarvittaessa kaupan. Ei tietysti kaikilla, mutta monilla.
Ravintolasta olen kyllä löytänyt seuraa,oli oma mies mukana tai ei.
Tosin työ matkoilla en ole sekaantunut.riittä
Kun vapaalla olen seikkaillut. N 35v
Tuollaiset satunnaiset kumppaneiden etsiskelyt esim hotellien baarista koen lähinnä neulan etsimiseksi heinäsuovasta voi onnistuakin, mutta melko harvoin. Liian pitkästyttävää leikkiä itselle honolla hyötysuhteella...
Liikun ominpäin suhteellisen paljon Suomessa ja yövyn hotelleissa monia kertoja kuukaudessa. Paljon paremmin olen kokenut saavani naispuolista seuraa, kun olen netin kautta hakenut kyseisestä kaupungista sopivan henkisiä naispuolisia treffiseuralaista.
Tietysti se vaatii keskustelutaitoja jne... mutta melko hyvällä prosentilla ne treffaamiset on jatkuneet sinne hotellihuoneen puolelle.
Mukana on tietysti ollut varattujakin naisia, heidän kohdalla edetään normaalisti hyvinkin nopealla kaavalla. Treffataan yleensä hotellin ulkopuolella, josta siirrytään huomaamatta vaikka sieltä parkkihallin puolelta huonekerroksiin. Nämä rouvat eivät yleensä jää aamupalalle asti ;)