Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Itkettää, olen pilannut elämäni :(
28.01.2015 |
Kerron lyhyesti: olen kahden pienen lapsen äiti ja nyt hoitovapaalla. Mies on ihana ja osallistuva. kaunis ihana kotikin meillä on ja kaikki hyvin. mutta minä en voi hyvin.
tuntuu että teen niin paljon muiden eteen kaikkea, siis koko ajan, mutta itse en saa mielihyvää mistään takaisin. Esikoinen on hyvin haastava ekaluokkalainen, puhuu rumasti mulle usein (ei mitään kiroilua vaan muuten jos puhun tai kyselen mukavia juttuja, niin tiuskii ja tuhahtelee vain) ja tämä taas ajaa minut siihen että suutun ihan pienistäkin asioista kun aamusta saakka kuuntelee tiuskintaa. ei aina, mutta päivittäin kuitenkin.
Mies ei varmaan nyt ymmärrä miten paha mun on olla, olen yrittänyt kertoa miten kaipaan yhteisiä juttuhetkiä hänen kanssaan, haleja ja yhdessä istumista/leffan katselua yms. hän saattaa joskus tulla viereeni, mutta muuten se läheisyys on hänelle ihan turhaa, huomaan sen. seksiä haluaa, mutta minulla halut on nollassa nyt ja ajatuskin tässä surullisessa mielentilassa seksistä oksettaa. voi olla etten koskaan enää edes halua seksiä, vaikeaa kuvitella löytävänsä enää mitään kipinää koskaan. :(
en jaksa kännykällä kirjoittaa kaikkea mikä mättää. päällisin puolin kaikki on hyvin mutta itse voin huonosti. onneksi mulla on tuo kuopus, oma aurinkoni. silti mietin kokoajan useammin ja useammin, jos kuolisin niin olisiko perheelläni parempi olla. Tavallaan olen aika loppu ja jotain itsetuhoisia ajatuksia on hiipinyt mieleeni viime aikoina ja se pelottaa itseäni. se olisi helppo tapa päästä tilanteesta mutta en koskaan haluaisi tehdä niin lapsilleni.
Mitä ihmettä teen, en ymmärrä mikä minulla on ja mistä kehtaan ja uskallan pyytää apua?
Kommentit (23)
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 23:12"]
Kerron lyhyesti: olen kahden pienen lapsen äiti ja nyt hoitovapaalla. Mies on ihana ja osallistuva. kaunis ihana kotikin meillä on ja kaikki hyvin. mutta minä en voi hyvin. tuntuu että teen niin paljon muiden eteen kaikkea, siis koko ajan, mutta itse en saa mielihyvää mistään takaisin. Esikoinen on hyvin haastava ekaluokkalainen, puhuu rumasti mulle usein (ei mitään kiroilua vaan muuten jos puhun tai kyselen mukavia juttuja, niin tiuskii ja tuhahtelee vain) [/quote]
Voihan tuon ikäiselle jo sanoa, että ei saa olla epäystävällinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 00:01"]
Hienoa ap, että olet ryhtynyt toimiin ja tiedostat rohkeasti sen, että syy esikoisesi "huonoon" käytökseen löytyy sinun omasta asenteestasi. Valitettavasti. Mutta on paljon toivoa myös. Kaksi asiaa kietoutuu nyt yhteen, sinun ja esikoisesi suhde ja sinun suhteesi elämään yleensä. Olet masentunut ja tarvitset siihen apua, tuulettavia näkökulmia, näin sinulle ei synny jämähtäneitä ajatuksia, sellaisia kuin nyt esitit suhteestasi seksiin esimerkiksi, että et pystyisi siihen enää koskaan. Sellainen karkottaa puolestaan miehen luotasi. Sitäkö haluaisit? Lapsesi reaktio ja tyly suhtautuminen voivat olla myös suojakeino sinun menettämisen pelkoa kohtaan, tavallaan hän on jo menettänyt sinut elämänhaluttomuudellesi ja kuopukselle, joillakin lapsilla on äärimmäisen herkät tuntosarvet tällaiselle ja sinun lapsesi kohdalla vaikuttaisi olevan näin kertomasi perusteella.
Joka tapauksessa onnittele itseäsi rohkeista askelista, jotka olet nyt ottanut! Toivottavasti saat tarvitsemasi avun kasvatusneuvolasta ja löytämään ilon molemmista lapsistasi. Masennuslääkereseptin hakeminen ei varmaankaan myöskään pahentaisi tilannetta, vaan auttaisi sinua näkemään sen valon, mitä kohti kevään myötä olet menossa. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus. Olkoon maailma omasi!
[/quote]
No huhhhuh, tässäpä oikein kunnon kyökkipsykologiaa ap:lle!
Mistään tuossa tekstissä ei käy ilmi, että ap itse aiheuttaisi lapsen "huonon"käytöksen. On ihan normaalia väsyä, jos kaikesta yrityksestä ja ponnisteluista huolimatta tulee paskaa niskaan niin sanotusti. Ihan sama, onko se niskaan kaataja aikuinen vai lapsi.
Uskon kyllä, että kyse on normaalista 6-vuotiaan uhmasta. Meillä se alkoi ennen 6-vuotis synttäreitä ja meni ohi jossain eka-tokaluokan paikkeilla. Ihan samalta kuulostaa, aivan kuin aikainen murrosikä. Komppaa kirjoittajaa 22!
Masennuksesta ei ole kokemusta, mutta kannattaa heti soittaa lääkärille niin siitä se sitten lähtee se asian selvittely.
Alue: Aihe vapaa
Tiedäthän myös sen, että eskari- ja ekaluokkalaiselle on ihan normaalia uusi uhmaikävaihe, puhutaankin eskariuhmasta. Eli tulee uusi itsenäistymisen ja "isoksi" kasvamisen vaihe mutta silti on vielä pieni eikä hallitse tunteitaan eikä osaa purkaa pelkoja ja jännitystä ja epävarmuutta muuta kuin kiukutteluun ja tylyyn käytökseen ja tiuskimiseen. Se kuuluu asiaan ja helpottaa jossain vaiheessa. Kolmas-nelosluokkalainen on monesti käytöksessään ja itsehillinnässään ihan eri tasolla. On tuo koulunaloitusvaihe lapsellekin melko stressaavaa aikaa ja iso muutos ja purkautuu monenlaisin tavoin, toisilla kiukutteluna, kiroiluna ym., toisilla itkuisuutena, takertumisena, univaikeuksilla jne. Älä siis syytä itseäsi tästä vaan tiedosta ja hyväksy tilanne ja yritä katsoa eteenpäin, on kuitenkin hyvä hakea apua ja tukea tuohon omaan pahaan oloosi.