Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Olen hukassa mitä tehdä poikaystäväni suhteen.. auttakaa!

Vierailija
28.01.2015 |

Olemme seurustelleet vuoden ja välillä ollut hieman luottamuspulaa suuntaan ja toiseen, vaikka emme ole pettäneet toisiamme. Kun vuosi sitten vasta tapailimme, emmekä seurustelleet, olimme juoneet ja kerroimme toisillemme "salaisuuksia" menneisyydestämme.

Hän kertoi, että viime talvena oli käynyt maksullisissa naisissa kerran. Tämä asia on vaivannut minua ja olen sanonut tämän vuoden aikana useaan otteeseen että minua ällöttää se. Eilen otin asian taas puheeksi ja poikaystäväni koittk vältellä aihetta ja sanoi ettei halua puhua siitä.

Lopulta hän kertoi, ettei tarina olekaan totta, että kavereidensa painostuksesta oli soittanut johonkin numeroon mutta jättänyt menemättä hotellille maksullista tapaamaan. Ja että
hänellä oli niin huono itsetunto silloin kun ei juurikaan naisia ollut hänellä ja halusi näyttää kavereilleen muttei pystynyt sitä kuitenkaan tekemään.

En tiedä mitä ajatella, luottaako hänen sanaansa vai valehteleekohan hän. Hän on myös tulevana viikonloppuna menossa kaverinsa synttäreille ja kun kysyin ketä sinne on tulossa, hän luetteli pelkät miespuoliset ystävänsä, muttei ketään naispuolisista jotka ovat sinne menossa. Ja siis tiedän että puolet siellä on kuitenkin naisia, olen nähnyt Facebookin tapahtuman. En tajua miksi tuotakaan ei voinut kertoa...

Mielipiteitänne tilanteeseen kaipaisin! Olisi ihanaa jos auttaisitte...Olen ihan pihalla.

Kommentit (10)

Vierailija
1/10 |
28.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Samaa mieltä N40:n kanssa. Mennyt on mennyttä ja jos siinä onkin raha vaihtanut omistajaa, tapahtuma itsessään on kuitenkin sama eli jonkun kanssa on naitu. Joku sitäkin työkseen tekee (myy itseään), tod.näk.pakon edessä kun ei muuten enää pärjää. Mitä väliä tuolla on. Se tapahtui ns. ennen sinun aikaasi ja  pilaat takuuvarmasti tuon suhteen jos jatkat jankkaamista aiheesta. Keskity niihin hyviin juttuihin suhteessanne. N40+ (Meiltä "vanhoilta" löytyy sen verran kilometrejä ja perspektiiviä että kannattaa joskus ottaa onkeensa neuvoista. Tuo on sinänsä pikkujuttu esim. murhan, pettämisen tai väkivallan rinnalla.)

Vierailija
2/10 |
28.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

" Hän kertoi, että viime talvena oli käynyt maksullisissa naisissa kerran. Tämä asia on vaivannut minua ja olen sanonut tämän vuoden aikana useaan otteeseen että minua ällöttää se."

Mitä väliä tuollaisella on? Kunhan ei ole käynyt sinun kanssa seurustellessasi - silloin jos olisi, se olisi pettämistä ja paha juttu. Mutta ei siinä mitään että sinkkumies käy maksullisissa.

"Eilen otin asian taas puheeksi ja poikaystäväni koittk vältellä aihetta ja sanoi ettei halua puhua siitä. Lopulta hän kertoi, ettei tarina olekaan totta, että kavereidensa painostuksesta oli soittanut johonkin numeroon mutta jättänyt menemättä hotellille maksullista tapaamaan. "

Kuulostat aika mustasukkaiselta ja painostavalta kun puhutat väkisin tuollaisesta vanhasta asiasta, jolla ei ole edes mitään väliä. Voi olla että tuo mitä nyt sanoo on totta, kännissä usein ihmiset puhuu paskaa,  ainakin minä, esim. rehvastelen panoillani joita ei ole ollut kuin mielikuvituksessa. Tai sitten voi olla niin että mies kävi siellä maksullisissa, mutta sanoo nyt noin saadaksesi inttämisesi aiheesta loppumaan. Et voi tietää miten on, mutta mitä väliä? 

"Hän on myös tulevana viikonloppuna menossa kaverinsa synttäreille ja kun kysyin ketä sinne on tulossa, hän luetteli pelkät miespuoliset ystävänsä, muttei ketään naispuolisista jotka ovat sinne menossa. Ja siis tiedän että puolet siellä on kuitenkin naisia, olen nähnyt Facebookin tapahtuman. En tajua miksi tuotakaan ei voinut kertoa.."

Ehkä hän tietää jo että olet kauhean mustasukkainen ja inttävä tyyppi, eikä viitsi sanoa naisten nimiä koska kuitenkin alkaisit taas epäilykset ja inttämisen... 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/10 |
28.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se ei osaa olla rehellinen, piilottelee jotain.

Vierailija
4/10 |
28.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinä 2, pidän siis moraalisesti erittäin vääränä käydä maksullisissa ja pidän sitä naista halventavana ja kuvottavana. Ei muilla menneisyyden panoilla yms olekaan mitään merkitystä.
Noista synttäreistä, olen aina sanonut että minne vaan saa mennä ja kenen kanssa vaan kunhan on rehellinen. Tähän mennessä se on toiminutkin mutta nyt tahallaan pimitti nämä naispuoliset, vaikka minäkin tiedän heidät keitä ovat..

Vierailija
5/10 |
28.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Typerää puida asiaa kahden pienen yksityiskohdan perusteella. Eihän nuo kerro poikaystävästäsi paljoakaan. Ja sinustahan se on kiinni, mikä häiritsee liikaa, mikä ei.

Vierailija
6/10 |
28.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mielestäni ei kannata jatkaa suhdetta, jos jo noin lyhyen seurustelun jälkeen on luottamuspula. Nyt eroaminen vielä on helppoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/10 |
28.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 16:31"]Typerää puida asiaa kahden pienen yksityiskohdan perusteella. Eihän nuo kerro poikaystävästäsi paljoakaan. Ja sinustahan se on kiinni, mikä häiritsee liikaa, mikä ei.
[/quote]

Muuten on kyllä maailman ihanin ja rehellisin tyyppi. Tiedän itse olevani hieman dramaattinen joissain asioissa vahvoine mielipiteideni kanssa, esim just tämä maksullisissa käynti.. Ap

Vierailija
8/10 |
28.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joko annat asian olla ihan kokonaan tai sitten eroat. MEnneitä on turha muistella, kun kyse on ajasta, jolloin ette olleet yhdessä. Mies ei asialle voi mitään, häntä harmittaa, että on kertonut sinulle, mutta ei se katoa mihinkään sillä, että intät ja palaat aiheeseen ja kerrot, että se häiritsee sinua. Hän yrittää keskittyä olennaiseen ja saada sen häviämään väittämällä sen olevan epätotta, mutta tuskin se on. Hänellä on syytä uskotella muuta nyt, koska ei halua menettää sua, silloin aikoinaan hän oli todennäköisemmin rehellinen.

MIten pääsitte suhteeseen asti, jos tiesit tuosta kokeilusta ennen kuin aloitte seurustella, ja se on sulle näin iso juttu? MIten pystyit katsomaan sen ohi? Ja kun näin on, miksi ihmeessä et pysty nyt, kun tunnet poikaystäväsi paremmin ja tiedät hänen hyvät puolensa paremmin?

Älä piinaa sitä miestä.

t. N40, joka ei arvosta prostituoituja käyttäviä hänkään mutta ymmärtää, että on elettävä nykyhetkessä ja otettava koko paketti tai jatkettava matkaa

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/10 |
28.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 16:47"]Joko annat asian olla ihan kokonaan tai sitten eroat. MEnneitä on turha muistella, kun kyse on ajasta, jolloin ette olleet yhdessä. Mies ei asialle voi mitään, häntä harmittaa, että on kertonut sinulle, mutta ei se katoa mihinkään sillä, että intät ja palaat aiheeseen ja kerrot, että se häiritsee sinua. Hän yrittää keskittyä olennaiseen ja saada sen häviämään väittämällä sen olevan epätotta, mutta tuskin se on. Hänellä on syytä uskotella muuta nyt, koska ei halua menettää sua, silloin aikoinaan hän oli todennäköisemmin rehellinen.

MIten pääsitte suhteeseen asti, jos tiesit tuosta kokeilusta ennen kuin aloitte seurustella, ja se on sulle näin iso juttu? MIten pystyit katsomaan sen ohi? Ja kun näin on, miksi ihmeessä et pysty nyt, kun tunnet poikaystäväsi paremmin ja tiedät hänen hyvät puolensa paremmin?

Älä piinaa sitä miestä.

t. N40, joka ei arvosta prostituoituja käyttäviä hänkään mutta ymmärtää, että on elettävä nykyhetkessä ja otettava koko paketti tai jatkettava matkaa
[/quote]

Kiitos viestistäsi. Se oli hyvä ja silmiä avaava. Olet oikeassa. Hassua, että joskus sitä vaan tarvii ulkopuolisen neuvoja ja ajatuksia, kun ei itse tajua. Jos kyseessä olisi esim. ystäväni, olisin varmasti sanonut kutakuinkin samanlailla. Omille asioilleen on joskus sokea. Ap

Vierailija
10/10 |
28.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiva kuulla, että sain sut näkemään asian tältä kannalta,  AP :-)

Olet ihan oikeassa, että omia asioita on vaikeampi jäsentää ja nähdä muista kuin omasta vinkkelistä.

Hienoa, että olet löytänyt ihmisen, josta haluat pitää kiinni.

Kaikkea hyvää teille molemmille,

t. N40

 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän viisi kuusi