Äidin Puheenvuoron Inari
Oletteko seuranneet somevaikuttaja Äidin Puheenvuoron Inaria? Itse kiinnostuin hänestä vuonna 2019, kun hän päätti perheineen muuttaa vuodeksi Helsingistä Sodankylään. Viikottaiset youtube-videot kertoivat kiinnostavalla tavalla kaupunkilaisten sopeutumisesta pieneen lappilaisyhteisöön kauniilla maisemakuvauksilla höystettynä. Perhe päättikin vaihtovuoden jälkeen olla palaamatta etelään. He ostivat vuokraamansa vanhan talon keskeltä ei mitään ja rupesivat nyt alkukesästä remppaamaan sitä.
Rempan kesto ja hinta vain yllättäen moninkertaistuivat. Valmista piti olla kesän jälkeen, mutta nyt arvioitu valmistumisaika on ensi vuoden puolella. Koko perhe on asunut puoli vuotta saunamökissä. Hermoja kiristää ja rahasta on puute. Tämä on johtanut epätoivoisiin tekoihin, kuten youtube-kanavan sisällön muuttumisen remonttipäiväkirjaksi (oikeesti, ketä kiinnostaa jonkun remontti ellet juuri itse ole samassa elämäntilanteessa?) ja nyt viimeisimpänä seinä- ja pöytäkalenterit ensi vuodelle. Kalentereiden kuvissa komeilevat Fernándezin perheenjäsenet. Oikeesti, kuka haluaa itselleen kalenterin, jonka mannekiinina toimii somevaikuttaja perheineen? Ihan vaan maisemakuvia mulle, kiitos! Ja nyt Inari vielä kertoi miksi youtube-videoissa on jatkuvasti mainoksia. Hän tarvitsee kaikki mahdolliset rahat talon remonttiin, kun vässykkämies ei ilmeisesti tuo rahaa taloon ollenkaan. Siinä on vain se ongelma, että kun yotube-videoiden sisältö on tyhjää täynnä ja katselu keskeytyy kokoajan mainoksiin, niin Inari menettää loputkin seuraajat eikä rahaa tule.
Lappiin muutto piti olla irtiotto oravanpyörästä, mutta taitavasti on Inari kehitellyt itselleen uuden oravanpyörän "Lapin rauhaan" sillä erolla, että ystävät ja sukulaiset ovat nyt kaukana. Pieni kyräilevä kyläyhteisö arvostelee perheen valintoja, nainen on ihan rikki, kärsii terveysongelmista ja on jumissa taloprojektissaan. Nuo viimeisimmät, hätäpäässä pykäistyt keinot tienata rahaa sekä reistaileva terveys kertovat omaa tarinaansa siitä oliko se "Lapin rauhaan" muutto niin hyvä idea sittenkään. Toivottavasti asiat ratkeavat jotenkin. Nykyinen stressi-Inari on vain varjo siitä puuha-Inarista joka keksi itselleen elinkeinon yhteistyöllä Sodankylän kunnan kanssa ja muutti perheineen vaihtovuodeksi Lappiin.
Kommentit (4484)
Ei tunnu ainakaan kotonaan viihtyvän. Tykkäsin Anna Perhon kanssa tehdyistä talo-jutuista. . Annalla edelleen järki päässä noissa somejutuissa
Kioskikirjallisuutta löytyy jopa Prismoista, seksikohtauksia yhden klikkauksen päästä kotikoneelta. Yhteiskunnallinen keskustelu naisten seksuaalisesta vapautumisesta käytiin 50 vuotta sitten.
Mikä on se tyhjiö, jonka Vapaus -romaani pyrkii täyttämään?
Vierailija kirjoitti:
Ai se uusi kirja onkin käytännössä omakustanne?
Soppari taisi olla Gummeruksen kanssa. 😘
Milloin niillä ylipäänsä oli sitä yhteistä aikaa miehen kanssa kun se toinen lapsi nukkui joka yö niiden välissä?
Kyllä se suhde väljähtyy jos touhu menee tuollaiseksi. Sitten voi myös olla että espanjalaisilla on eri kulttuuri, myös näissä seksihommeleissa.
Lopetetaan vaan tän kanavan seuraaminen. Maailmassa on miljoona hyväntuulista somettajaa. Miksi seurata ihmistä joka rakastaa liikaa itseään ja dissaa seuraajiaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei tunnu ainakaan kotonaan viihtyvän. Tykkäsin Anna Perhon kanssa tehdyistä talo-jutuista. . Annalla edelleen järki päässä noissa somejutuissa
Lapin rauhan puolestapuhuja🤭
Vierailija kirjoitti:
Lopetetaan vaan tän kanavan seuraaminen. Maailmassa on miljoona hyväntuulista somettajaa. Miksi seurata ihmistä joka rakastaa liikaa itseään ja dissaa seuraajiaan.
Inari on hyvä kirjottamaan. Kirja on Podcastit ja Youtubet on hyviä. Se mikä ärsyttää on some. Ja sitä ei tarvi seurata.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka niin nukkui välissä?
Ihan on itse kertonut asiasta YouTube-videoissaan. Kuusivuotiaaksi asti nukkui nuorimmainen vanhempiensa välilssä. Harrasta siinä sitten hyvää seksiä, joka saa naaman loistamaan.
Asuihan ne koko perhe siel pikkumökissäkin, kun talo oli rempallaan. Eihän siellä mökissä ollut edes omis huoneita, niin missä ois voinut sekstailla?
Inari olisi hyvä toimittaja ja tarinankertoja mutta hänessä itsessään ei riitä kiinnostavaa tarinaa loputtomasti
Onko säälittävämpää kuin keski-ikäiset Levillä bilettämässä :D
Vierailija kirjoitti:
Onko säälittävämpää kuin keski-ikäiset Levillä bilettämässä
No ehkä AV:n lueskelu lauantaina 😀😀
Vierailija kirjoitti:
Onko säälittävämpää kuin keski-ikäiset Levillä bilettämässä :D
Mikäs siinä. Hyvä vaan, että irrottelevat. Mutta miksi kuvata seitinohuet päiväkänninsä tuhansille seuraajille. Leviltä Inari löytää varmasti myös miesmateriaalia romaaninsa seksihurjastelukohtauksiin. Toivottavasti näitä ei someteta.
Kyllä lapset saa taas olla ylpeitä. Äiskä päiväkännää Levillä
Onko sulla aina noin sakeat jutut, vai tänään vaan?
Vai sisälukutaito hukassa? Mä nimenomaan sanoin, että mä suon jokaiselle, niin itselleni kuin lapsilleni kuin kaikille muillekin oikeuden olla just mitä on ilman av-mammamaista närkästelyä ja taivastelua.