Äidin Puheenvuoron Inari
Oletteko seuranneet somevaikuttaja Äidin Puheenvuoron Inaria? Itse kiinnostuin hänestä vuonna 2019, kun hän päätti perheineen muuttaa vuodeksi Helsingistä Sodankylään. Viikottaiset youtube-videot kertoivat kiinnostavalla tavalla kaupunkilaisten sopeutumisesta pieneen lappilaisyhteisöön kauniilla maisemakuvauksilla höystettynä. Perhe päättikin vaihtovuoden jälkeen olla palaamatta etelään. He ostivat vuokraamansa vanhan talon keskeltä ei mitään ja rupesivat nyt alkukesästä remppaamaan sitä.
Rempan kesto ja hinta vain yllättäen moninkertaistuivat. Valmista piti olla kesän jälkeen, mutta nyt arvioitu valmistumisaika on ensi vuoden puolella. Koko perhe on asunut puoli vuotta saunamökissä. Hermoja kiristää ja rahasta on puute. Tämä on johtanut epätoivoisiin tekoihin, kuten youtube-kanavan sisällön muuttumisen remonttipäiväkirjaksi (oikeesti, ketä kiinnostaa jonkun remontti ellet juuri itse ole samassa elämäntilanteessa?) ja nyt viimeisimpänä seinä- ja pöytäkalenterit ensi vuodelle. Kalentereiden kuvissa komeilevat Fernándezin perheenjäsenet. Oikeesti, kuka haluaa itselleen kalenterin, jonka mannekiinina toimii somevaikuttaja perheineen? Ihan vaan maisemakuvia mulle, kiitos! Ja nyt Inari vielä kertoi miksi youtube-videoissa on jatkuvasti mainoksia. Hän tarvitsee kaikki mahdolliset rahat talon remonttiin, kun vässykkämies ei ilmeisesti tuo rahaa taloon ollenkaan. Siinä on vain se ongelma, että kun yotube-videoiden sisältö on tyhjää täynnä ja katselu keskeytyy kokoajan mainoksiin, niin Inari menettää loputkin seuraajat eikä rahaa tule.
Lappiin muutto piti olla irtiotto oravanpyörästä, mutta taitavasti on Inari kehitellyt itselleen uuden oravanpyörän "Lapin rauhaan" sillä erolla, että ystävät ja sukulaiset ovat nyt kaukana. Pieni kyräilevä kyläyhteisö arvostelee perheen valintoja, nainen on ihan rikki, kärsii terveysongelmista ja on jumissa taloprojektissaan. Nuo viimeisimmät, hätäpäässä pykäistyt keinot tienata rahaa sekä reistaileva terveys kertovat omaa tarinaansa siitä oliko se "Lapin rauhaan" muutto niin hyvä idea sittenkään. Toivottavasti asiat ratkeavat jotenkin. Nykyinen stressi-Inari on vain varjo siitä puuha-Inarista joka keksi itselleen elinkeinon yhteistyöllä Sodankylän kunnan kanssa ja muutti perheineen vaihtovuodeksi Lappiin.
Kommentit (4882)
Kyllä mieskin vaikuttaa pitsipaidassaan voimaantuneelta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä välirikkoa aavisteltiin jo ja eiköhän syynä ole Inarin holtiton käytös. Ymmärrän täysin, että sisko ei enää halua edustaa hänen brändiään. Onko brändi jopa tappiollinen nykyään, ei hirveästi näy yhteistöitä.
Miksei ole kaalimadon kanssa yhteidtyötä?
Niin, siinä voisi olla hyvä yhteistyö Inarille. Gummeruksen kanssa on lukupiiri-yhteistyö. Oliko tuo se pulju, joka julkaisee vapausromaanin? Ja sitten joku Taiga cosmetics.
Tuon siskon nimihän on jostain kovin tuttu, hän on ollut joskus jossain julkisuudessa.
Miksi ei ole aloittanut tankotanssia? Se on tehokas ja voimauttava liikuntamuoto
Sitä saa, mitä tilaa, eikö niin Inari... Äitis on varmaan opettanut sinulle, että likapyykki pestään kotona...
Kyllä se höpömasan pillupillupillu jutustelu piiri oli ainakin varmaan jokin typerä känni-idea, typerämpää ei voinut olla. Luulisi hävettävän.
Niin, mitäs se höpömasa nyt julkaisee? Ja kenen kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Menikö välit
Joo, ei ilmeisesti kuitenkaan tykännyt että masalla oli muutakin seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menikö välit
Joo, ei ilmeisesti kuitenkaan tykännyt että masalla oli muutakin seuraa.
S**tanaa mää sanoon, että Masa se vasta vaikuttaakin yhden naisen mieheltä. :-D
Näköjään joulua 23 ovat viettäneet vielä yhdessä. Mitähän ihmettä sen jälk. on tapahtunut..