Miksi et muista isääsi isänpäivänä?
Syitä
Kommentit (26)
Muistan isääni vaikka hän on kuollut. Sytytän kynttilän.
Tosin hän on ajatuksissani muulloinkin.
Kuollut yli 30 vuotta sitten. En paljon muistele. Parempi että kuoli hänelle itselleen ja meille muille.
Jokohan Sanneli vierailee isänsä haudalla? Tuleekohan nyyhkyartikkelia iltikseen?
MInulla oli hyvä vanhemmat, sekä isä että äiti, mutta molemmat ovat jo haudassa. Niinpä olemme veljeni kanssa orpoja.
Minunkin isäni on menehtynyt, kuoli alle vuosi sitten. Vien haudalle kynttilän ja kortinkin.
Muistan viemällä kynttilän hautausmaalle. Hän kuoli 9 vuotta sitten.
Muistan isääni joka on kuollut jo kauan sitten lähes joka päivä.
Minulla oli maailman paras isä. En tarvitse hänen muistamiseensa mitään keinotekoista isänpäivää.
Muistan isää joka päivä, hän kuoli muutama vuosi sitten. Vien kynttilän haudalle kun pääsen seuraavan kerran käymään kotikaupungissa.
Isä on vanhainkodissa ja aivoinfarktin takia ei ymmärrä oikein ympärillä olevaa maailmaa, eli ihan turhaa on muistaa millään tavalla. Joku samassa kaupungissa asuvista sukulaisista käy varmaan tervehtimässä niin se on hänelle ihan riittävä kun ei sitä kuitenkaan jälkikäteen enää sitten edes muista että joku on käynyt.
Koska kuollut 20v sitten