Ärsyttää kuuloherkkä naapuri
Ennen tätä naapuria olin asunut jo kaksi vuotta tässä omassa (pankin) kämpässä, eikä kukaan ollut valittanut mitään mistään. Ei edes lappua jätetty postiluukusta.
Oon vuorotyössä, joten joskus duuni loppuu keskellä yötä ja sen jälkeen tykkään rentoutua pari tuntia katsomalla dvd:tä telkusta. En todellakaan pidä ääntä lujalla, mutta ilmeisesti naapuri ei ole vieläkään siirtänyt sänkyään pois siltä seinältä, jonka jaamme. Koputti ainakin viisi kertaa seinään niin, että saattoi herättää vaikka yläkerran naapurin!
Olemme olleet kerran puheissa ja hän kertoi heräävänsä jopa kesken unien television ääneen, vaikka hänellä on korvatulpat! WTF!!! Hän haluaa, että siirrän telkun toiselle seinälle, mutta en voi, koska television tasoon ja kirjahyllyihin kuuluva seinähylly on ruuveilla seinässä kiinni. Enkä todellakaan aio tapetoida kahden reiän takia uudestaan koko seinää ja rumia reikiä en halua katsella. Ehdotin hänelle sängyn siirtämistä johonkin muualle asunnossa (ikkunan alle, tai keittiön seinän viereen), ettei sitten nukkuisi niin lähellä tuota televisiota.
En ikinä itse kuule muiden naapureiden ääniä, minkäänlaisia. Rappukäytävän äänet kyllä kuuluu, mutta mun etu ja väliovissa on tosi huonot saumaukset (pitäis vaihtaa, mutta en oo vielä välittänyt, ehtinyt), eikä tuossa nyt niin hirmusti väkeä lappaa, että häiritsisi.
Ärsyttää vaan niin sikana, kun tekee töitä epäsäännöllisellä rytmillä, että saa tätä kämppää maksettua ja haluais nauttia ikään kuin työnsä hedelmistä, niin sitten yksi naapuri pilaa kaiken! Ennen tuossa asui jopa kaksi ihmistä ja nähtiin monasti rapussa samaan aikaan, eikä koskaan tullut mitään kommenttia, että telkku ois liian kovalla öiseen aikaan.
Täytyy varmaan jossain vaiheessa panostaa langattomiin kuulokkeisiin...
Kuinka vaikeeta tuollaisen takia on omistusasujan (eli minun) saada häätöä? Miten tuollaisen äänen todistaa, jos hän yksinään sen kuulee? Tuota öisin telkun katsomista mä oon oikeesti tosi vaivaton naapuri. En polta (eli naapuri ei joudu kärsimään kesäisin tupakansavusta, jos ikkuna auki), en pidä täällä yhtenään bileitä (hyvä jos kerran vuodessa!) ja silloinkin porukka lähtee keskiyöllä pois.
En halua olla paska naapuri, joka ei välitä kanssaihmisistään, koska välitän ihan oikeasti! Mutta rajansa kaikella! Mun yö, on monasti toisen päivä, eli käyn yöllä töiden jälkeen kaupassa, teen ruokaa, käytän koiraa pihalla, tyhjennän tiskikoneen, maksan laskuja jne.
Mä ite nukun tosi sikeesti ja en välttämättä herää, vaikka aura-auto tulee tohon ikkunan alle piipattaa talvisin. Voisin ite nukahtaa vaikka tuohon telkkarin ääreen ihan helposti, jos vaan nukuttaa tarpeeksi.
Paljon pitää maksaa hyvistä langattomista kuulokkeista?
T. Yökukkuja
Kommentit (29)
[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 10:53"]
Jos sulla on ne kajarit seinässä kiinni voipi olla että ne äänet kuuluu jopa paremmin sinne naapuriin kun sulle siihen sohvalle. Varsinkin jos on betoniseinä tai joku olemattomalla äänierityksellä varustettu kipisilevyseinä. Eli hommaa ne kuulokkeet, satasella saat jo ihan pätevät. Ohiksena sen verran että se, että avaat telkun huutamaan vaan siitä iloista, että se on sallittua klo 7 aamulla ei paranna teidän välejä mihinkään. Pyydä joku iklta, kun talo on muuten hiljainen että saisit mennä hänen puolelleen kuuntelemaan miten äänet kuuluu läpi, saatat yllättyä. Jotkut seinät on vaan ihan pahvia...Itse olen neljännessä kerroksessa kuunnellut ekan kerroksen asukkaan keskustelua lapsensa kanssa ilman mitään ongelmia. Lapsi ei halunnut kalakeittoa lounaaksi:)
[/quote]
Totta joka sana! Seinään kiinnitetyt äänenlähteet ja esimerkiksi seinää vasten välillisestikin seisovat pesukoneet ynnä muut voivat omaan korvaan olla ihan harmittomia, mutta naapurin puolella möykkä ja räminä voi olla sietämätön. Tämän pienkerrostalon kaikissa huoneistoissa tehtiin sama remontti, ja esimerkiksi betoniseinän poraaminen oli omassa asunnossa aivan siedettävä ääni korvatulppien läpi, mutta sama ääni talon toiselta puolelta rakenteita pitkin kulkeutuvana oli räjäyttää pään. Edellisessä asunnossani vain yksi ääni tuli alakerrasta läpi: seinään ruuveilla kiinnitetyllä hyllyllä latauksessa pidetyn puhelimen värinähälytys kuulosti samalta kuin sähköhammasharja korvan vieressä eli pystyi ihan hyvin herättämään minut.
Kouluta sitä naapuria. Pidä telkkari tai stereot lujalla ja hiljennä juuri ennen kymmentä. Näin sain yhden valittajan oppimaan että kerrostalossa pitää vähän sietää elämisen ääniä.
Ei se hiljaisuus sitä tarkoita, että pitäisi hiipiä omassa kämpässään huopatossut jalassa ja mitään ääntä ei saisi kuulua.
Isännöitsijäliiton lakimies:
Normaaliin elämään ei voi kuitenkaan puuttua. Kovaääninenkin nauru tai puhe hiljaisuuden aikaan on sallittu. Lapset saavat leikkiä aikaisin aamusta ja yöllä saa katsoa televisiota tai kuunnella musiikkia, kunhan volyymitaso on kohtuullinen. Yöllä töistä palaava saa käydä suihkussa, eikä siihen voi puuttua taloyhtiön omilla määräyksillä.
Yörauha ei siis tarkoita täyshiljaisuutta.
- Jopa koira saa haukkua, jos se on satunnaista ja lyhytkestoista. Myös yksittäiset juhlat ovat sallittuja, vaikka ne jatkuisivat yli kymmeneen."
Voithan sä kuulokkeet hankkia, mutta älä siitä erityisesti naapuria informoi. Jos valittaminen loppuu siihen, on tv:n katselusta kenties ollutkin oikeaa häiriötä mutta jos ei, niim sitten voi olla kyse muusta...
Joskus voi muita huomioida vaikkei olisi "pakko". Toki järki mukana, ettei ny minkä tahansa vaatimuksen mukaan kannata pomppia, kun on niitääkin keille ei mikään riitä.
Se on kyllä totta että itse ei välttämättä tajua kuinka kovalla se telkkari onkaan. Meillä on alakerrassa naapurit, jotka katselevat telkkaria melko myöhään. Heidän olohuone on ilmeisesti meidän makkarin alapuolella ja ne telkkarin äänet kuuluvat todella selkeästi. Se on ihan kivaa kun he katselevat telkkaria vielä keskiyöllä, kun itse pitäisi aamulla herätä jo ennen viittä. Tosin, heillä on oikeus telkkariaan katsella, mutta eivät varmaan vaan tajua kuinka kovalla se on.
Mua on tosi harvoin naapurien äänet häirinny. Humalassa tappeleva pari taitaa olla ainoa joka oikeasti häiritsi. Eipä silti kerrostalojen äänieristys on enimmäkseen surkea. Normi puheäänet kuuluu monessa talossa ja pahimillaan jopa pieru kuuluu.
Mulla on tosi hyvä kuulo mutta onneksi äänet ei häiritse. Tavallaan olen tottunut siihen että lähes aina kuuluu jotain. Nykyinen naapuri on hyvä tyyppi, ei häiriinny vähästä. Juteltiin parvekkeilla niin kysyin häiritseekö kun toisinaan laitan poppia ja "laulan" mukana. Naureskeli vain ja sanoi kuulleensa.
pahin mikä voi osua naapuriksi on juoruileva kyttääjä. Näitä on lähes jokaisessa kerrostalossa vähintään yksi. En ymmärrä näitä ihmisiä ollenkaan. Ehkä oman elämän puuttuminen saa aikaan juoruilu & kyttäämisen.
Jos et halua langattomiin kuulokkeisiin sijoittaa, niin kuulokkeisiin saa myös jatkojohtoja. Itselläni on sellainen, kun tykkään katsoa telkkaria yöllä mutta en halua häiritä naapureita.:)
Saisitko tehtyä itse sellaisen pehmusteseinän TV:si ja kaiuttimien taakse? Tyyliin vanerilevy + vanukangas + joku nätti sisustuskangas päälle, vaikka nitojalla kiinnitettynä. Voisi eristää hyvin ne kaiuttimien äänet ja toimisi samalla sisustuselementtinä.
[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 12:44"]
Vaikutat AP hieman hömöltä ja yksinkertaiselta. Yöllä on yö ja yörauha. Jos naapurisi valittaa juuri silloin, kun sinulla on tv päällä, televisiosi ääni todellakin kuuluu seinän taakse. Yksinkertaisilla ihmisillä on yleensä huono kuulo kuten sinulla AP. Huono kuulo johtaa kouluiässä ja myöhemminkin siihen, että oppiminen on vaikeampaa kuin normaalikuuloisilla, siksi yksinkertaisuus.
Osta kuulokkeet.
[/quote]
Kuulokkeilla vasta kuulo pilataankin. Silloin kääntää automaattisesti lujalle ja myöhemmin huomaa kuinka korvat tinnittävät seuraavan viikon. Yörauha ei tarkoita täyttä hiljaisuutta, lakiin on teitä valittajia ajatellen tehty pykälä joka sallii tvn katsomisen myös yöllä.