Valitetaan työvoimapulaa, mutta firmat eivät huoli opiskelijoita edes palkattomaan harjoitteluun!
Samalla itketään, kun osaajia ei ole. Ei ne osaajat tupsahda maagisesti ilmasta, vaan niitä syntyy kun annetaan mm. opiskelijoille mahdollisuus tulla työharjoitteluun tai kouluttaa työssä oppisopimuksella. Itse olen opiskellut aikuisena ammattikoulussa tekniikan alaa, ja homma tyssäsi siihen kun yksikään firma ei huolinut harjoittelijaa. Ei ole kuulemma aikaa opettaa ketään. Milloinkohan tämä järjettömyys tulee kaatumaan omaan mahdottomuuteensa?
Kommentit (35)
Tämä ongelma etenkin teknisillä aloilla, joissa oikeasti vaaditaan kunnollista osaamista eikä työtä voi tehdä "kuka tahansa". Esim rakennusala, sähköala, metalliala. Koulusta valmistuu aivan osaamatonta porukkaa, ja töihin odotetaan kuuta taivaalta. Ilman kokemusta ei saa töitä, ja ilman töitä ei saa kokemusta.
Työnantajat ovat unohtaneett 10-20-70 säännön. Eli asioista 10 % opitaan koulussa, 20 % toisilta henkilöiltä tai oman tiedonhankinnan kautta ja loput 70 % töissä. Tai ehkä muistavat sen 70 %, mutta se on se Joku Muu Työnantaja, jonka pitää kouluttaa tekijät valmiiksi itselle.
3 jatkaa. Meidän alalla huomattu, että jos harjoittelija otetaankin, harjoittelijalle annetaan helpohkot hommat, mutta ilman minkäänlaista ohjausta. Meille tulee joskus ison kilpailijan tekemiä suunnitelmia ja kysytään, että mikä tässä meni pieleen. Heti pystytään sanomaan, että kokematon tekijä ilman opastusta.
Harjoittelija on harjoittelija. Jonkun pitää koko ajan kulkea sen perässä, mikä on pois varsinaisista töistä. Etenkin jos harjoittelija on kädetön ja luuriinsa juurtunut.
Harjoittelijatoimittaja vaatii aika paljon aikaa ja opastusta, jotta he pääsevät edes alkuun töissään. Ei sitä resurssia ihan noin vaan joka firmassa repäistä kaitsemaan niitä harjoittelijoita. Vaikkei heille palkkaa tarvisikaan maksaa, niin jotain kuluja heistä aina tulee.
Vierailija kirjoitti:
Työnantajat ovat unohtaneett 10-20-70 säännön. Eli asioista 10 % opitaan koulussa, 20 % toisilta henkilöiltä tai oman tiedonhankinnan kautta ja loput 70 % töissä. Tai ehkä muistavat sen 70 %, mutta se on se Joku Muu Työnantaja, jonka pitää kouluttaa tekijät valmiiksi itselle.
Suomessa kukaan ei halua kouluttaa osaajaksi, joten köyhien ulkomaiden velvollisuus on järjestää Suomelle osaajia.
Vierailija kirjoitti:
3 jatkaa. Meidän alalla huomattu, että jos harjoittelija otetaankin, harjoittelijalle annetaan helpohkot hommat, mutta ilman minkäänlaista ohjausta. Meille tulee joskus ison kilpailijan tekemiä suunnitelmia ja kysytään, että mikä tässä meni pieleen. Heti pystytään sanomaan, että kokematon tekijä ilman opastusta.
Valitettavasti tämä pätee ihan palkkatyöläisiinkin. Mitään perehdytystä siitä, miten asiat meillä tehdään, ei viitsitä järjestää. Jos perehdytystä kysyy, aletaan huutaa, että ihan itse me ollaan tämä hinnoittelumalli luotu, kyllä sinäkin sen osaat keksiä! Siinäpä sitten teet uuteen firmaan tarjouslaskentaa siltä pohjalta, että olet tehnyt sitä kilpailijallakin.
Tää on aika surullista sillä totuus on se ettei kellään ole tällähetkellä aikaa opettaa. Joulukiireet tulossa. Näitä hakemuksia tulee paljon ja on tosi surkeeta kun ei voi ottaa ja opskelijat jää ilman harjoittelupaikkaa.
Koulutusta pitää siis lisätä, mutta se ei saa tapahtua verovaroilla, sillä yritykset eivät halua maksaa veroja.
Firmoissa sahataan sitä oksaa millä itse istutaan. Turha valittaa ettei ole osaajia, jos kukaan ei opeta.
Harjoittelu paikkaa hakiessa on ihan sama rumba kuin hakisi oikeaa palkkatyötä, ellei pahempi. Omalla kohdallani haku kesti melkein puoli vuotta ennenkuin tärppäsi, aivan älytöntä.. Haastattelut olivat vaativampia kuin koskaan töihin hakiessa, kyllä teki muutamankin kerran heittää hanskat tiskiin kesken haastattelun. Pahinta vielä se ettei parista paikasta vaivauduttu edes laittamaan viestiä haastattelun jälkeen, sai aivan itse päätellä lopputuloksen.
Meille ei oteta harjoittelijoita eikä oppisopimusopiskelijoita. Syynä se, että he eivät kuitenkaan tulisi/jäisi meille töihin, koska olemme pikkufirma (11 henkilöä) ja urakehitysmahdollisuudet pyöreä 0. Paitsi jos ostaa koko firman ja ryhtyy toimitusjohtajaksi. Opettaisimme siis uutta henkilöä jotain isompaa firmaa varten. Tosin meillä ei ole osaajapulaa eikä pulaa työntekijöistä. Aina ollaan saatu rekrytoitua, kun on ollut tarvetta.
Tässä nyt yleistetään aika rankasti. On varmasti totta, että JOISSAKIN yrityksissä kärsitään työvoimapulasta, mutta on on varmasti yhtä totta, että JOISSAKIN yrityksissä ei ole mahdollisuutta ottaa ketään edes harjoittelupalkalla.
AP tuskin on hakenut kaikkiin Suomen firmoihin, joten ei ehkä kannata yleistää näennäisestä ristiriidasta.

Niinpä. Aika usein yhteen työpaikkaan on useita hakijoita. Joihinkin jopa satoja.
Vierailija kirjoitti:
Tässä nyt yleistetään aika rankasti. On varmasti totta, että JOISSAKIN yrityksissä kärsitään työvoimapulasta, mutta on on varmasti yhtä totta, että JOISSAKIN yrityksissä ei ole mahdollisuutta ottaa ketään edes harjoittelupalkalla.
AP tuskin on hakenut kaikkiin Suomen firmoihin, joten ei ehkä kannata yleistää näennäisestä ristiriidasta.
Ei ole kovin realisista, että opiskelija muuttaisi toiselle puolelle Suomea muutaman viikon harjoittelun takia.... Ihmisillä on perhettä, lemmikkejä, töitä jne. mitä ei voi niin vaan jättää.

Miten vaikka aikuisopiskelija lähtee PALKATTOMAAN harjoitteluun toiselle puolelle suomea?
Vierailija kirjoitti:
Meille ei oteta harjoittelijoita eikä oppisopimusopiskelijoita. Syynä se, että he eivät kuitenkaan tulisi/jäisi meille töihin, koska olemme pikkufirma (11 henkilöä) ja urakehitysmahdollisuudet pyöreä 0. Paitsi jos ostaa koko firman ja ryhtyy toimitusjohtajaksi. Opettaisimme siis uutta henkilöä jotain isompaa firmaa varten. Tosin meillä ei ole osaajapulaa eikä pulaa työntekijöistä. Aina ollaan saatu rekrytoitua, kun on ollut tarvetta.
Anna kun arvaan: Teille otetaan yli nelikymppisiä, jopa viisikymppisiä Minä sain nykyisen työni pikkufirmassa 46-vuotiaana, olen nainen. Työnantajani on kehunut minua yhteistyökumppaneille "todellisena löytönä". Osaan oman ammattini hommat ja samalla vaivalla asennan ohjelmapäivitykset itse, asennan ne myös pomon koneelle ja olen kehittänyt meidän käytössä olevaa tärkeintä räätälöityä ohjelmaa itse - ohjelma on valmisohjelma, mutta siihen voi tehdä lisäpalikoita koodaamalla itse. Meillä ei ole mitään ulkopuolista it-tukea, pikkufirma kun ollaan. Nuoremmat tällä osaamistasolla eivät lähtisi näin pieneen firmaan, itse olen tyytyväinen. Näinhän se menee, etenisin vain ostamalla firman ja silloinkin se olisi aika rajattua yhä. Haluan elää, en ole kiinnostunut olemaan töissä 18/7, sillä mitä elämää se on, ettei ole muuta kuin työ ja nukkuminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä nyt yleistetään aika rankasti. On varmasti totta, että JOISSAKIN yrityksissä kärsitään työvoimapulasta, mutta on on varmasti yhtä totta, että JOISSAKIN yrityksissä ei ole mahdollisuutta ottaa ketään edes harjoittelupalkalla.
AP tuskin on hakenut kaikkiin Suomen firmoihin, joten ei ehkä kannata yleistää näennäisestä ristiriidasta.
Ei ole kovin realisista, että opiskelija muuttaisi toiselle puolelle Suomea muutaman viikon harjoittelun takia.... Ihmisillä on perhettä, lemmikkejä, töitä jne. mitä ei voi niin vaan jättää.
Jotkut kuitenkin tekevät noinkin. Pari vuotta sitten sukulaisnainen asui työharjoittelun vuoksi 6 viikkoa siskoni luona pääkaupunkiseudulla. Puolisonsa jäi Tornioon. Muistaakseni kävi yhden kerran tuon 6 viikon aikana kotona Torniossa.
Jep ja sit huudellaan kuinka töitä on kun vaan menee yms yms. Ite en päässyt sh opiskelijana harkkoihin. Luulis ilmasen kelpaavan mut ei.
Pitää olla 25v lapset tehtynä ja työkokemusta 30vuotta ja osata kaikki hommat ja järkät ilman perehdytystä. Ja palkkaa maksetaan huimat 2000€ brutto.