Mitä ajattelisit tai miltä tuntuisi saada kutsu juhliin varapaikalle?
Kysyn tätä ihan mielenkiinnosta ja siksi, että mietin onko miten monella sama näkemys, kuin mulla. Meillä oli viikonloppuna juhlat joihin olimme kutsuneet pienen piirin lähipiiriä. Eräs juhlissa olleissa kysyi, että eikö XXX tullut. Sanoin, että ei häntä ole kutsuttu. Tähän tuo samainen kysyy, että miksi ei. Vastasin, että tarkoin pohdimme mieheni kanssa kuinka monta voimme kutsua ja ketkä oikeasti haluamme paikalle omiin juhliimme. Ja, vaikka kutsussa olikin vastauspyyntö niin meistä ei ole korrektia laittaa myöhemmin kutsua ns varapaikalle. Sen lisäksi kerroimme, että tuo henkilö XXX ei ollut sellainen, jonka halusimme alkujaankaan kutsua.
Emme nimittän ole tuon henkilön kanssa juurikaan tekemisissä. Joskus jossain hautajaisissa tms näkee, mutta muutoin emme ole tekemisissä.
Itse en ainakaan olisi riemastunut jos saisin kuulla tai jollain tapaa tulisi ilmi, että sain kutsun varapaikalle siksi, että joku ei pääse. Vähän niin kuin säälistä kutsu, mutta muuten ei toivottu paikalle.
Mitä mietteitä herättää?
Kommentit (28)
Mekin olemme joutuneet joskus hankalaan tilanteeseen, kun olemme järjestäneet juhlia/viikonlopun viettäjäisiä. Rajalliset tilat on yksi hankaluus. Mutta eniten meillä on ollut tilanteita, että olisimme halunneet kutsua x määrän vieraita ja haluaisimme kutsua tasan kaikki, mutta seurueeseen tulisi henkilöitä, jotka eivät ehkä tule oikein keskenään toimeen.
Näissä tilanteissa olemme vaan sitten puntaroineet esim. kahden tuttavapariskunnan välillä, että kumpi vai kampi ja tehneet päätöksen. Joskus on jälkenpäin saattanut tulla jopa kyselyä, että miksei heitä oltu kutsuttu jne. Kiusallista.
Joskus tas olemme kutsuneet kaikki ja joku on saattanut jättää tulematta juuri siksi, kun "se ja se" on paikalla.
Itseä on pari kertaa harmittanut kovasti, kun olemme järjestäneet kovasti ohjelmaa ja aina noissa on oma hommansa ja sitten joku ei ilmoita ajallaan tuleeko vai eikö ja sitten ilmoittaa aivan liian myöhään ettei nyt sitten tulekaan. Silloin miettii, että olisi kuitenkin pitänyt kutsua juuri se toinen pariskunta :)
Mutta en kyllä kenellekään laittaisi mitään jälkikutsua.
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 14:36"]
Varapaikasta en varmaan olisi kiinnostunut, tai oikeastaan varsinaisesta paikastakaan :)
Tuli lähinnä mieleen että voisihan tuon ilmaista jollain muullakin tavalla kuin korostaa että tämä ihminen ei ollut semmoinen jota olisitte halunneet nyt just kutsua. Esim.lähteä siitä että tilaa on rajallisesti ja tälläkertaa piti jättää osa kutsumatta tjsp. Pohjimmiltaan sama asia mutta jättää ehkä hieman paremman mielikuvan kuin tuommoinen töksäytys.
Ei yleensä kuulu tapoihini tuollaisissa tilanteissa paukutella sanoa suoraan asiat. Kysyjän tuntien ja hänen luonteensa niin oli lähinnä paikallaan sanoa suorat sanat. Toisaalta taas mitä se oikeastaan alkujaankaan kuuluu kutsutuille, vieraille et keitä ylipäätään on kutsuttu tai ei olla kutsuttu.
t. ap
Jos soittelee kutsuja ihmisille, niin silloin joku saattaa heti sanoa, että meillä on jo muuta menoa sinä päivänä. Silloin on helppo soittaa sitten jollekin toiselle, jolle ehkä olisi jättänyt soittamatta, jos ensimmäinen henkilö olisi tullut paikalle.
Jos laittaa kirjalliset kutsut ja v.p. pari päivää ennen juhlia, on myöhäistä enää kutsua ketään "varapaikalle".
Mä olen kyllä joskus tehnyt niin, että olen kutsunut lennosta seuraavat vieraat jos joku peruuttaa. Jos on kutsunut vaikka kaikki kaksi perhettä illalliselle ja toiset peruuttaa viime tingassa vaikka sairauden vuoksi, noin voi musta ihan hyvin kutsua jotkut joustavat ja joviaalit.
Eri asia jos joku kutsuu sadan ihmisen juhliin varasijalta, ei silloin mitenkään huippuläheinen voi olla.
Sama juttu jos olisi jäämässä vaikka teatterilippu ylimääräiseksi, kyllä siihen voi hälyttää seuraavan jonosta. Toki jotkut loukkaantuu silti, että ei ollut eka pyydetty.
Mun täytyy myöntää, että en haluaisi aapeen juhliin varapaikalle enkä alunperinkutsuttujen paikalle, sen verran rumalta kuulosti tuo selitys.
Riippuu vähän siitäkin, tuntevatko kutsutut toisensa vai ei. Jos kaikki ovat jotain samaa porukkaa (työ/harrastus/ tms.) ja heti alkuun on tiedossa, että osa on kutsuttu ja osa ei ja sitten myöhemmin kutsutaan lisää, kun joku toinen ei pääse, niin se ei ole kovin fiksua. Olen ollut tällaisessa tilanteessa.
Jos kutsutut ei tunne toisiaan ja joku ilmoittaa viikko aikaisemmin, että ei pääse, voi hyvin kutsua jonkun, joka ei sitä ennen tiennyt koko tilaisuudesta mitään eikä siten tiedä, koska kaikki muut oli kutsuttu. Paitsi jos on jotkut ihan megalomaaniset juhlat, tyyliin 200 hengen häät, niin en kaehtaisi enää viikon varoajalla ketään kutsua, koska jokainen tajuaa, että sen luokan tilaisuuteen on kylläå kutsut lähteneet paljon aikaisemmin.
Varapaikasta en varmaan olisi kiinnostunut, tai oikeastaan varsinaisesta paikastakaan :)
Tuli lähinnä mieleen että voisihan tuon ilmaista jollain muullakin tavalla kuin korostaa että tämä ihminen ei ollut semmoinen jota olisitte halunneet nyt just kutsua. Esim.lähteä siitä että tilaa on rajallisesti ja tälläkertaa piti jättää osa kutsumatta tjsp. Pohjimmiltaan sama asia mutta jättää ehkä hieman paremman mielikuvan kuin tuommoinen töksäytys.