Opettaja ilmoittanut merkitsevänsä tehtävät wilmaan ja että poissaollessa pitää
tehtävät tehdä. No, sitten kuitenkaan ei merkitse tehtäviä wilmaan läheskään joka päivä eikä vastaa kun niitä viestillä yrittää lapsen poissaollessa kysyä. Onko tällainen käytös opttajilta yleistäkin?
Kommentit (99)
Vierailija kirjoitti:
Organisoinnistahan se on kiinni. Läksyt voi merkitä wilmaan vaikka jokaisen tunnin alussa, jos tuntuu, ettei aika riitä päivän päätteeksi. Samalla ne saa siihen nakutettua kun läsnäolijatkin.
Tämä vain niissä tapauksissa, joissa ope pitää omaa tuntisuunnitelmaansa tärkeämpänä kuin oppilaiden osaamista, vireystasoa ja asian ymmärtämistä. Tiedän kyllä suunnilleen, mitä annan läksyksi mutta hyvin usein oppilasaines vaikuttaa asiaan. 7A sai läksyksi s. 56 tehtävät 1-3, 7B ehti tehdä kaiken tunnilla ja sai vain lukuläksyn. 7C ei ehtinyt omaksua kaikkia tunnin asioita, joten läksyksi tuli vain s. 49 tehtävä 2. 7D kävi kierroksia ja siksi kertasimme asioita tietokilpailun ja videon avulla ja pidimme taukojumppaa osan tunnista. Jos olisin merkannut läksyn tunnin alussa, niin siellä lukisi jokaisen luokan kohdalla s.56 tehtävät 1-3.
Itse en ymmärrä, miksi niitä tunnilla tehtyjä tehtäviä ja läksyjä ei voi merkitä WIlmaan. Itse merkitsen usein tunnin lopulla heti, että kirjassa mentiin eteenpäin nämä sivut/tehtävät, läksyksi tuli tämä. Tai jos ei menty kirjasta, niin ohje, että perehdy sateenkaaren syntymekanismiin valitsemasi lähteen avulla ja piirrä kuvio siitä, miten ilmiö nimeltä sateenkaari syntyy. Ei tämä vaadi minulta mitään ihmeellistä, mutta helpottaa sitä, ettei yhdenkään oppilaan tarvitse olla tunnilla huuli pyöreänä, että öö, mä en tiennyt.
Edellyttää tietty, että vanhemmat katsoo sieltä WIlmasta.
Laitan myös joka viikko lyhyesti, mitä tehty ja mitä ohjelmassa seuraavalla viikolla.
Vierailija kirjoitti:
Se asia sinun pitää sitten ottaa vanhempien kanssa esille ja ylipäätään tehdä oma osuutesi luokan yhteishengen eteen.
Ja kai olet jo ystävystynyt muiden äitien kanssa aikaa sitten?
Ohis
Miten ja missä olisin ystävystynyt ventovieraiden äitien kanssa joita en ole koskaan nähnytkään? Ei koronan aikana ole ollut yhden yhtä tapaamista tai edes yhteistä teamspalaveria.
Onko korona sinusta siis ollut jo kaksi vuotta sitten elokuussa? Ei ollut. silloin oli juurikin se ekan luokan syksy ja alkuvuosi aikaa tutustua ja ottaa yhteystietoja jne.
Et sinä voi sysätä sen opettajan vastuulle omaa vanhemmuuttasi.
Osaa opettajista verten on reissuvihko, jotkut käyttää wilmaa. Joku laittaa tehtävät vain teamsiin joku wa:han
Tämä on kyllä huvittavaa. Osa kertoo, että koko ajan tippuu viestiä "Pertti söi purkkaa", "Viivi keinui tuolilla" jne., mutta näköjään kaikki oikea jää sitten kirjoittamatta.
Tietysti ne läksyt pitää näkyä Wilmassa.

Tunnin sujuminen ja lapsen kasvattaminen on sitä opettajan hommaa.
Läksyjen teko on oppilaan hommaa. Samaten omatoimisuuden opettelu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on rehtori muistuttanut, että oppilaita tulisi opettaa omatoimisiksi eikä totuttaa siihen, että läksy löytyy aina Wilmasta. Yritän poissaolijoita helpottaa merkitsemällä läksyn Wilmaan aina muistaessani, mutta kyllähän sen huomaa, että tällä systeemillä osa oppilaista on jo puolivälissä ulos luokan ovesta läksyä annettaessa (huikkaavat perään, että ”merkkaathan Wilmaan”). Lisäksi työpäivä on sellaista silppua ja sillisalaattia, 150 oppilaan asioiden ja vaihtuvien opetusasioiden sekamelskaa, että voi vain kiittää, että pää on kiinni kropassa - muuten olisi sekin päivän päätteeksi kateissa. Toisin sanoen, sopii tulla kokeilemaan opettamista ja sitten arvioida, miten hyvin hommassa onnistuu pitämään yllä loogista ja saumatonta viestintäyhteyttä koteihin.
T. Konkariope yläkoulusta
Ja EDELLEEN: Jos opettaja ITSE on sanonut merkitsevänsä läksyt wilmaan, eikä sitä tee, niin silloin vika on opettajan kun läksyt on tekemättä! Minä en ainakaan ala ottamaan mitään stressiä jos vastapuoli ei hoida osuuttaan siten miten on sovittu/ ilmoitettu. Tämä pätee sekä työelämässä että lasten koulunkäynnissä.
Luitko lisäykseni? Ope on tullut luvanneeksi jotain, mikä ei käytännössä onnistu. Se on tietysti ongelmallista. Mutta sen sijaan, että mesoaisi selän takana ja ympäri nettiä, voisi kenties laittaa ystävällisen (!) viestin opettajalle asiasta ja toivoa selkeämpää käytäntöä asian suhteen. Moni ope on tosi kovilla näinä aikoina, porukkaa putoilee burn out -lomille tämän tästä ja moni miettii alanvaihtoa. Voisiko suhteuttaa valituksenaiheensa tähän ja pyrkiä aikuiseen tapaan hoitamaan asian niin, että se jatkossa olisi paremmin?
Ap kertoi ettei opettaja vastaa viesteihin! Noloa toimintaa opettajalta jättää itse hoitamatta mitä on sanonut tekevänsä. Vähän niinkuin opettaja itse jättäisi läksyt tekemättä.

Opettaja voi olla sairaana.
Vierailija kirjoitti:
Itse en ymmärrä, miksi niitä tunnilla tehtyjä tehtäviä ja läksyjä ei voi merkitä WIlmaan. Itse merkitsen usein tunnin lopulla heti, että kirjassa mentiin eteenpäin nämä sivut/tehtävät, läksyksi tuli tämä. Tai jos ei menty kirjasta, niin ohje, että perehdy sateenkaaren syntymekanismiin valitsemasi lähteen avulla ja piirrä kuvio siitä, miten ilmiö nimeltä sateenkaari syntyy. Ei tämä vaadi minulta mitään ihmeellistä, mutta helpottaa sitä, ettei yhdenkään oppilaan tarvitse olla tunnilla huuli pyöreänä, että öö, mä en tiennyt.
Edellyttää tietty, että vanhemmat katsoo sieltä WIlmasta.
Laitan myös joka viikko lyhyesti, mitä tehty ja mitä ohjelmassa seuraavalla viikolla.
Just näin pitääkin toimia! Hyvä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se asia sinun pitää sitten ottaa vanhempien kanssa esille ja ylipäätään tehdä oma osuutesi luokan yhteishengen eteen.
Ja kai olet jo ystävystynyt muiden äitien kanssa aikaa sitten?
Ohis
Miten ja missä olisin ystävystynyt ventovieraiden äitien kanssa joita en ole koskaan nähnytkään? Ei koronan aikana ole ollut yhden yhtä tapaamista tai edes yhteistä teamspalaveria.
Onko korona sinusta siis ollut jo kaksi vuotta sitten elokuussa? Ei ollut. silloin oli juurikin se ekan luokan syksy ja alkuvuosi aikaa tutustua ja ottaa yhteystietoja jne.
Et sinä voi sysätä sen opettajan vastuulle omaa vanhemmuuttasi.
Lapsi on saattanut vaihtaa koulua koronan aikana.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on kyllä huvittavaa. Osa kertoo, että koko ajan tippuu viestiä "Pertti söi purkkaa", "Viivi keinui tuolilla" jne., mutta näköjään kaikki oikea jää sitten kirjoittamatta.
Tietysti ne läksyt pitää näkyä Wilmassa.
Meilläkin toisen lapsen opettajalta tulee jatkuvasti näitä turhia viestejä, lapsi myöhästyi tunnilta, lapsi kiroili, kirja ei ollut mukana, oli väärät liikuntavarusteet jne. Mutta sitten niitä oikeita asioita ei voi kirjoittaa, tai jos niistä tulee viestiä, se on ihan viime tipassa, myöhään illalla seuraavan päivän asioita.

No sitä suuremmalla syyllä vanhemman olisi pitänyt kantaa vastuunsa.
Vierailija kirjoitti:
Se on nyt niin, että opettaja saa tehdä mitä huvittaa, yllättävänkin vapaat kädet heillä on. Yhtenä vuonna laittaa wilmaan ja opettaa lapset katsomaan sieltä, seuraavana vuonna ei sitten laitkaan vaan pitää kysellä kaverilta. Kavereilta tulee ehkä juuri tieto läksyistä sanoilla (nää mä muistan) mutta ei tunnilla tehdyistä tehtävistä.
Yläasteella yksi opettaja laittaa tehtävät tuntimerkintöihin, toinen työjärjestykseen, kolmas wilma-viestillä ja neljäs ei minnekään. Siinäpä onkin sitten selvittämistä.
Miten olisi, että lapsi vain kuuntelisi opettajaa tunnin loppuun asti ja merkitsisi läksynsä ihan itse.
Opet ovat sadistisia kiusaajia. HV opet! Vuosikausien opintojeni aikana olen kohdannut kaksi opettajaa, jotka edes etäisesti heijastavat eettis-moraalisesti korkeita hyveitä. Loput ovat eriasteisia pelkureita ja koulukiusaajia. Tukehtukaa paskaanne. Näille vielä maksetaan palkkaa tuhotyöstään.
Ihan oikeesti tää on vaan asenteesta kiinni, ei siitä, että opettajalla olis niin kiire jokaikinen sekunti työpäivän aikana.
Vierailija kirjoitti:
Opet ovat sadistisia kiusaajia. HV opet! Vuosikausien opintojeni aikana olen kohdannut kaksi opettajaa, jotka edes etäisesti heijastavat eettis-moraalisesti korkeita hyveitä. Loput ovat eriasteisia pelkureita ja koulukiusaajia. Tukehtukaa paskaanne. Näille vielä maksetaan palkkaa tuhotyöstään.
Voi rakas. Hanki pian itsellesi apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on kyllä huvittavaa. Osa kertoo, että koko ajan tippuu viestiä "Pertti söi purkkaa", "Viivi keinui tuolilla" jne., mutta näköjään kaikki oikea jää sitten kirjoittamatta.
Tietysti ne läksyt pitää näkyä Wilmassa.
Meilläkin toisen lapsen opettajalta tulee jatkuvasti näitä turhia viestejä, lapsi myöhästyi tunnilta, lapsi kiroili, kirja ei ollut mukana, oli väärät liikuntavarusteet jne. Mutta sitten niitä oikeita asioita ei voi kirjoittaa, tai jos niistä tulee viestiä, se on ihan viime tipassa, myöhään illalla seuraavan päivän asioita.
Turhat viestit = ne, jotka laittavat vanhemman huonoon valoon
Tärkeät viestit= ne, jotka laittavat opettajan huonoon valoon
Äitinä olisin tosiaan huolissani, jos lapseni myöhästelisi paljon tai jättäisi kirjaa, vihkoa tms. säännöllisesti kotiin liikuntavarusteista nyt puhumattakaan. Haluaisin tietää, koska arvostan täsmällisyyttä enkä itse hukkaa muiden aikaa välinpitämättömyyttäni. En anna lapsenikaan tehdä niin. Joskus tuntuu kuin osa vanhemmista olisi aivan eri planeetalta kuin minä. Lapset tulevat ja menevät miten haluavat, tekevät mitä haluavat ja heitä pitää kohdella kuin kuninkaallisia. Ei meillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on kyllä huvittavaa. Osa kertoo, että koko ajan tippuu viestiä "Pertti söi purkkaa", "Viivi keinui tuolilla" jne., mutta näköjään kaikki oikea jää sitten kirjoittamatta.
Tietysti ne läksyt pitää näkyä Wilmassa.
Meilläkin toisen lapsen opettajalta tulee jatkuvasti näitä turhia viestejä, lapsi myöhästyi tunnilta, lapsi kiroili, kirja ei ollut mukana, oli väärät liikuntavarusteet jne. Mutta sitten niitä oikeita asioita ei voi kirjoittaa, tai jos niistä tulee viestiä, se on ihan viime tipassa, myöhään illalla seuraavan päivän asioita.
Mä voisin lyödä vetoa, että olet sossutuilla elelevä elämäm koululainen. Opettaja yrittää kertoa, että olisi hyvä korjata noi sun lapses ongelmat ajoissa, että kelpaa myöhemmin työelämään. Sä tietysti ajattelet, että kyllä tuet riittää hyvin sun vesselilles, mut niihin ei tämän hallituksin jäljiltä enää ole varaa maksaa kuin max 10 vuotta. Opeta sun lapses vastuulliseksi, niin sillä on vielä toivoa ja ehkä sitten varaa kustantaa sullekkin vanhuuden hoitopaikka
Tää on väärin. Open kuuluu antaa tehtävät sairaspoissaolojen ajalta