Tämä on ollut puhuttava aihe tälläkin palstalla.

Mielipiteitä. Onko lapsen vai vanhemman oikeus tärkeämpi?

Lastensuojelun ensimmäinen tehtävä on turvata lapsen kasvuolosuhteet. Siihen pyritään ensisijaisesti tukemalla perheitä, joissa ongelmia esiintyy. Huostaanotto on aina se viimeinen keino, ja kertoo siitä, että perheen ongelmat ovat mittavia.

Tämä on hieman kaksipiippuinen juttu. Kiintymys riippuu myös lapsen iästä ja huostaanoton kestosta. Pitkään sijaisperheessä (huom. hyvässä, tukevassa ja lasta kunniottavass perheessä, valitettavasti näissäkin on eroja) ollut lapsi on varmasti kiintynyt sijaisperheeseensä, joten on aivan aiheellista kysyä, onko purettu huostaanotto silloin lapsen etujen mukainen.

Toisaalta huostaanotetun lapsen vanhemmillekin on annettava tilaisuus osoittaa muutos. Merkitystä on myös sillä, ovatko biologiset vanhemmat pitäneet koko huostaanoton ajan yhteyttä lapseensa/lapsiinsa. Mikäli yhteydenpitoon ei ole halukkuutta eikä yritystä, tulisi mielestäni sijoituksesta tehdä silloin pysyvä.

Tälläkin palstalla ollaan kovin kevein perustein huutelemassa huostaanottoa. Jostain kumman syystä kuvitellaan, että se on aina lapselle parempi ratkaisu, mutta sehän ei ole totuus aina.Sijoitusperheistä on pulaa, joten usein sijoituspaikaksi tulee jokin laitos. Onko laitos lapselle parempi paikka kasvaa kuin vanhemmat, jotka yrittävät muuttaa elämäänsä ja suhtautumistaan lapseensa? Näitä laitoksiakin on kovin eritasoisia, samoin laitoksissa kasvaneiden lasten kokemukset ovat hyvin  niistä ovat hyvin kirjavia. Kuten myös kokemukset sijoitusperheistä.

Oikeasti tämä on hyvin vaikea ja pohdintaa herättävä kysymys. Maallikkona en tiedä vastausta, mutta en toisaalta ole täysin varma siitäkään, että lastensuojelun nykyisillä resursseilla päädytään aina parhaaseen ratkaisuun.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että myös lapsen oma kanta asiaan tulisi aina huolellisesti selvittää psykologin avustuksella.

Ruotsin kolmen vuoden sääntö saattaisi olla paikallaan meilläkin, mutta painotan edelleen myös lapsen omaa mielipidettä, samoin kuin biologisten vanhempien yhteydenpidon määrää ja laatua.

Eräästä asiasta olen kuitenkin varma; sivistysvaltion tulee panostaa riittävään ja laadukkaaseen lastensuojeluun.

12 vuotta täyttäneen mielipidettä kysytään, mutta kuitenkin aikuiset tekevät päätökset. Nykyisin ensisijainen sijoituspaikka on lapsen suvussa tai muuten läheisessä perheessä, mutta aika vähän tämä kai toteutuu. Mistä mahtaa johtua.