Tuun hulluksi. Naapurin poika ajaa pihatietä crossimopolla
Asumme siis rauhallisella omakotialueella, naapurissamme perhe, jossa kolme lasta. Kaksi ala-asteikäistä tyttöä ja yksi ammattikoulua käyvä poika. Ei erityisemmin olla tekemisissä, toki ulkona moikkaillaan ja vaihdetaan kuulumisia, ja oikein kivoja naapureita ovat. Ainoa haitta mikä on, tulee tuon nuorenmiehen crossimoposta. Poika on tuota ajoa ihan harrastanut kai muutaman vuoden, mutta nyt on tullut joku ihme villitys kyllä. Naapureiden pihatie menee talomme vierustaa, ja poika on ehkä kuukauden ajan nyt päivittäin ajellut erittäin kovaäänisellä crossipyörällään edes takas tietä ainakin tunnin ajan. Siis jatkuvasti pärryttää sitä vehjettään, ja oikeasti edes takas ajelee:D Tää alkaa pian haitata, koska sisään kuuluu melua kovasti, ja esim. meidän tyttö ei pysty mökässä nukkumaan:/ Tuo saattaa siis kuulua ihan pitkin päivää, tai sitten hetken ajan (n.tunnin) vaan ajelee. Ei olisi ongelmaa, jos olisi pojalla ihan perus mopo, mutta tuosta lähtee aivan järjetön ääni, ja lisäksi mopossa ei ole jotakin häiriön estäjää tmv, joten telkkari pätkii koko sen ajan kun poika ajelee.
Huoh, ei kai saisi valittaa, sillä muuten mitään häiriöitä ei ole, mutta kyllä pistää ärsyttämään, kun pääsee töistä kotiin niin sitten alkaa tuo älytön pärryyttäminen, joka tosiaan kestää vaikka kuinka kauan. Meinaan aina saada sydärin, kun yhtäkkiä painaa kaasua niin että ikkunat heiluu äänestä.. Noh, ei nyt ihan mutta melkein:D sainpahan purettua sydäntä!
Kommentit (19)
[quote author="Vierailija" time="23.01.2015 klo 15:42"]Siis ajaa omalla pihalla? Sillonhan et asialle oikein mitään voi, mutta tietty voit huomauttaa naapureille asiasta, että kuuluu tosi kovaa teille ja häiritsee.
[/quote]
Omalla pihallaan juu. No, kun tätäkään häiriötä ei ole ennen ollut, toki on sitä mopedia rassailtu mutta eihän sellainen nyt häiritse, siis kyllähän elämisen ääniä kuuluu omakotitaloissakin. Jos meno jatkuu, olisiko asiasta ok huikata naapureille..?
Justiin saman asian kanssa täällä kirosin. Naapurin poika ajaa korttelia ympäri ja meidän talon kohdalta, josta autotie päättyy jatkuu kävelytie, niin ajaa siitä puomien välistä kävelytien yli takaisin isolle tielle. Mopopoikien takia nuo puomit kesällä tuli, mutta ei näköjään tuota yhtä koske samat säännöt liikenteessä. Tekis mieli viedä nastoja tielle, mutta ei viitsi, kun kulkee paljon koiria ja lapsiakin tuossa. Kohta varmaan ajaa jonkun päälle...
Luulisi niitä vanhempiakin tuollainen ärsyttävän? Ei siis lopeta edes pakkasilla? Kävisin kyllä hieman juttelemassa.
[quote author="Vierailija" time="23.01.2015 klo 15:44"]Luulisi niitä vanhempiakin tuollainen ärsyttävän? Ei siis lopeta edes pakkasilla? Kävisin kyllä hieman juttelemassa.
[/quote]
Saman varaan mäki aluksi laskin, ettei pojankaan vanhemmat tuota loputtomiin kestä. Ei lopeta pakkasilla, välillä oikein hirvittää kun on lunta maassa ja liukasta, että milloin kaatuu:p toki jos oikein kunnon jäätä on , niin ei ilmeisesti silloin pärryyttele.
[quote author="Vierailija" time="23.01.2015 klo 15:44"]Justiin saman asian kanssa täällä kirosin. Naapurin poika ajaa korttelia ympäri ja meidän talon kohdalta, josta autotie päättyy jatkuu kävelytie, niin ajaa siitä puomien välistä kävelytien yli takaisin isolle tielle. Mopopoikien takia nuo puomit kesällä tuli, mutta ei näköjään tuota yhtä koske samat säännöt liikenteessä. Tekis mieli viedä nastoja tielle, mutta ei viitsi, kun kulkee paljon koiria ja lapsiakin tuossa. Kohta varmaan ajaa jonkun päälle...
[/quote]
Nii-in, kinkkisiä juttuja.. Ikäväähän tälläinen on
Meinasin jo että joku omasta naapurustosta kirjoittelee, mutta ei ihan sopinutkaan tuntomerkit. Täällä myös riesana siis teinipoika, joka terrorisoi koko naapurustoa mopollaan. Myös pojan kaverit käyvät päristelemässä jatkuvasti, aivan älyttömän ärsyttävää. Eikä tosiaan voi päiväunista edes haaveilla, kun aina pärähtää se saatanallinen melu päälle.
[quote author="Vierailija" time="23.01.2015 klo 15:47"][quote author="Vierailija" time="23.01.2015 klo 15:44"]Justiin saman asian kanssa täällä kirosin. Naapurin poika ajaa korttelia ympäri ja meidän talon kohdalta, josta autotie päättyy jatkuu kävelytie, niin ajaa siitä puomien välistä kävelytien yli takaisin isolle tielle. Mopopoikien takia nuo puomit kesällä tuli, mutta ei näköjään tuota yhtä koske samat säännöt liikenteessä. Tekis mieli viedä nastoja tielle, mutta ei viitsi, kun kulkee paljon koiria ja lapsiakin tuossa. Kohta varmaan ajaa jonkun päälle...
[/quote]
Nii-in, kinkkisiä juttuja.. Ikäväähän tälläinen on
[/quote]
Tuolla pojalla ei kyllä järki päätä pakota, mutta ei kyllä isälläänkään joka kirosi tuossa kun on hyvä rata suljettu puomilla... Isä itse ajoi kävelytietä autolla ( oikaisee vähän, autotie kiertää ehkä 100metriä...)
Ei se mopoikä kauaa jatku, koita vaan jaksaa. Jos asian meinaat puheeksi ottaa, vie vaikka pullaa mennessäsi niin välit pysyy paremmin :)
[quote author="Vierailija" time="23.01.2015 klo 15:49"]Meinasin jo että joku omasta naapurustosta kirjoittelee, mutta ei ihan sopinutkaan tuntomerkit. Täällä myös riesana siis teinipoika, joka terrorisoi koko naapurustoa mopollaan. Myös pojan kaverit käyvät päristelemässä jatkuvasti, aivan älyttömän ärsyttävää. Eikä tosiaan voi päiväunista edes haaveilla, kun aina pärähtää se saatanallinen melu päälle.
[/quote]
Missäpäin asustat, suunnilleen..?
Voihan siitä jutella, jos on kohtuutonta haittaa, että joskus voisi olla hiljaakin.
[quote author="Vierailija" time="23.01.2015 klo 15:51"]Ei se mopoikä kauaa jatku, koita vaan jaksaa. Jos asian meinaat puheeksi ottaa, vie vaikka pullaa mennessäsi niin välit pysyy paremmin :)
[/quote]
Harrastus on nyt jo jatkunut sen muutaman vuoden, ja poika siis lähestyy täysi-ikää, joten pahoin pelkään ettei tää pian lopu:D
[quote author="Vierailija" time="23.01.2015 klo 15:50"][quote author="Vierailija" time="23.01.2015 klo 15:47"][quote author="Vierailija" time="23.01.2015 klo 15:44"]Justiin saman asian kanssa täällä kirosin. Naapurin poika ajaa korttelia ympäri ja meidän talon kohdalta, josta autotie päättyy jatkuu kävelytie, niin ajaa siitä puomien välistä kävelytien yli takaisin isolle tielle. Mopopoikien takia nuo puomit kesällä tuli, mutta ei näköjään tuota yhtä koske samat säännöt liikenteessä. Tekis mieli viedä nastoja tielle, mutta ei viitsi, kun kulkee paljon koiria ja lapsiakin tuossa. Kohta varmaan ajaa jonkun päälle...
[/quote]
Nii-in, kinkkisiä juttuja.. Ikäväähän tälläinen on
[/quote]
Tuolla pojalla ei kyllä järki päätä pakota, mutta ei kyllä isälläänkään joka kirosi tuossa kun on hyvä rata suljettu puomilla... Isä itse ajoi kävelytietä autolla ( oikaisee vähän, autotie kiertää ehkä 100metriä...)
[/quote]
No justiinsa!
[quote author="Vierailija" time="23.01.2015 klo 15:53"][quote author="Vierailija" time="23.01.2015 klo 15:51"]Ei se mopoikä kauaa jatku, koita vaan jaksaa. Jos asian meinaat puheeksi ottaa, vie vaikka pullaa mennessäsi niin välit pysyy paremmin :)
[/quote]
Harrastus on nyt jo jatkunut sen muutaman vuoden, ja poika siis lähestyy täysi-ikää, joten pahoin pelkään ettei tää pian lopu:D
[/quote]
Seuraavaks tulee auto, toivo perus-focusta :P
[quote author="Vierailija" time="23.01.2015 klo 15:54"][quote author="Vierailija" time="23.01.2015 klo 15:53"][quote author="Vierailija" time="23.01.2015 klo 15:51"]Ei se mopoikä kauaa jatku, koita vaan jaksaa. Jos asian meinaat puheeksi ottaa, vie vaikka pullaa mennessäsi niin välit pysyy paremmin :)
[/quote]
Harrastus on nyt jo jatkunut sen muutaman vuoden, ja poika siis lähestyy täysi-ikää, joten pahoin pelkään ettei tää pian lopu:D
[/quote]
Seuraavaks tulee auto, toivo perus-focusta :P
[/quote]
Huhheijaa, sehän se tästä vielä puuttuu..:p
[quote author="Vierailija" time="23.01.2015 klo 15:59"]Mitä naapurin äiti ja isä sanoi, kun keskustelit asiasta?
[/quote]
En mä siis ole vielä mitään sanonut..
Kannattaisko ensin mainita asiasta tälle pojalle, voihan olla, ettei hän ole tajunnut ajonsa häiritsevän? Jos menet suoraan vanhemmille valittamaan, poika saattaa provosoitua tms. ja ajaa kahta kauheemmin siinä. Asiallinen keskustelu ja yhteiset pelisäännöt, niin säilyy naapurirauha.
[quote author="Vierailija" time="23.01.2015 klo 16:08"]
[quote author="Vierailija" time="23.01.2015 klo 15:59"]Mitä naapurin äiti ja isä sanoi, kun keskustelit asiasta? [/quote] En mä siis ole vielä mitään sanonut..
[/quote]Käy vaan reippaasti kysymässä, että onko jotain tehtävissä, vaikka vaimennin mopoon.
Siis ajaa omalla pihalla? Sillonhan et asialle oikein mitään voi, mutta tietty voit huomauttaa naapureille asiasta, että kuuluu tosi kovaa teille ja häiritsee.