Kaveri jauhaa "ihanista" lapsistaan, totuus toinen
Ottaa kupoliin. Kaverini mainitsee joka käänteessä, miten hurmaavia hänen kaksi lastaan ovat, kuinka läheisiä sisaruksia he ovat ja aina leikkimässä kauniisti yhdessä. Tuntemattomat ihmisetkin ovat hänen mukaansa aina aivan haltioissaan ja saattavat jopa tirauttaa ihastuksen kyyneleitä lapset nähdessään!
Totuushan on se, että kyseiset lapset mättävät toinen toistaan turpiin minkä ehtivät äidin silmän välttäessä - ja sehän välttää, kun äiti delegoi pienemmän kaitsemisen isommalle lapselle jatkuvasti. Lapset ovat paitsi väkivaltaisia ja ilkeitä toinen toistaan kohtaan, myös nenäkkäitä ja huonokäytöksisiä muita kohtaan. Paitsi äidin ollessa vieressä, tietenkin.
En ole tähän mennessä sanonut mitään, koska ei ole minun ongelmani. Alkaa vaan pikku hiljaa tulla korvista ulos tuo kaverini hehkuttaminen, kun lapset ovat oikeasti riiviöitä. Koen myötähäpeää. Miten voi olla noin pihalla omista lapsistaan?!