Milloinalkaa vaikutukset tuntua kun on jättänyt alkoholin kokonaan?
Viime vuosi oli niin paljon täynnä kaikkia juhlia, että tuli myös alkoholia kiskottua tuon tuostakin. Varsinkin heinäkuusta uuteenvuoteen ei ollut montakaan selvää viikonloppua. Uutenavuotena päätin, että nyt loppuu ja olenkin ollut kokonaan ilman alkoa siitä asti. En mä nyt mitään ihameitä odota tapahtuvan, mutta edes jotain.
Olen myös lopettanut kokonaan ulkona syömisen, mikä sisälsi paljon krapulamättöä eli pitsaa, hampurilaisaterioita, kebabbia siis ihan viikoittain. Siihen lisäksi ne kerrat kun ei vaan jaksanu tehdä ruokaa niin mentiin kiinalaiseen tai hot wingsejä syömään ja jälkkäriksi irtokarkkipussi. Tätä tapahtui useasti viikossa. Kaikki tuon olen jättänyt kokonaan ja teen joka päivä kotona ruuan ja salaatin.
Kropassa ei ole tapahtunut mitään, mielessä ei ole tapahtunut mitään. Nukun, hengitän samalla tavalla kuin ennenkin.
Niin ja olin kova biletupakoija joten sekin jäi... Ei vaikutusta.
Kannataa juoda yksi kalja joskus.