Eikö töissä saa enää puhua suoraan?
Pohjustukseksi olen työpaikalla seniori, eli vastuussa meidän osastosta, mutta en esimies. Kolme työkaveria on tässä samalla osastolla.
Yksi heistä on uusi ja mielestäni ihan pätevä ja mukava tyyppi. Hän oli tehnyt aika typerän virheen ja minä sitten kerroin hänelle asiasta, kohtalaisen tiukkaan sävyyn "Tämä asia meni väärin (tähän selitys mikä meni pieleen), olisi pitänyt tehdä näin (tähän selitys oikeasta tavasta) asia tehdään näin koska (selitys miksi on tärkeää tehdä oikein). Ohjeistus asiaan löytyy tuolta. Tiedätkö sinä missä ohjeet ovat? Jos et ole varma miten asia tehdään katso sieltä tai kysy meiltä muilta. Onko ohje sinusta tarpeeksi selkeä? Jos ohjeeseen kaivataan muutoksia, kerro minulle. Eikö tämä asia käyty perehtyksessä läpi ja löytyy perehdytyssuunnitelmasta? Osaatko sanoa miksi näin kuitenkin kävi?"
Kysymyksiin odotin toki vastaukset ja kuuntelin vastauksia, mutta ne oli lähinnä joo, no kyllä mä tiesin, lukihan siellä. Ei siis mitään kehittävää kritiikkiä toiminnan parantamiseksi tai syytä virheelle.
Nyt sitten jouduin esimiehen puhutteluun, koska olin ollut ilkeä ja en pidä uudesta työntekijästä ja yritän savustaa ulos. Ei pidä missään muotoa paikkaansa, minusta uusi tyyppi on kiva ja ei ole muita isompia virheitä sattunut. Myöskin kuulemma muilta osastoilta on tullut kommenttia, että riitelemme yhden työkaverin kanssa usein. Meillä on hänen kanssa hyvät välit, sanomme asiat suoraan, välillä varmaan turhan ikävästi, en niin puhuisi vieraamille ihmisille, mutta olemme oikeasti kavereita ja käymme välillä viikonloppuisin yhdessä oluellakin.
Pitääkö siis jatkossa kääriä kaikki pumpuliin ja pehmoisiin halauksiin? En kestä.
Asia nimenomaan kuuluu minun työtehtäviini, minun vastuulla on varmistaa, että kaikki osaavat työnsä ja kertoa, jos joku on mennyt pieleen.
En mielestäni saanut asiallista palautetta, vaan kyseltiin tuosta pidänkö työkavereista, haluanko savustaa hänet ulos ja vastaavaa täysin epäolennaista. En myöskään ymmärrä miksei työkaveri sanonut minulle asiasta mitään, en myöskään saanut esimieheltä mitään evästystä miten asia pitäisi jatkossa hoitaa. Hän lähinnä naureskeli tilanteelle, joka oli mielestäni kaikkien osapuolten kannalta epäasiallista.
Aloitusta kirjoittaessa ärsytti tilanne, nyt lähinnä hämmentää. Ymmärrän, että sanomani voidaan ymmärtää ilkeilynä, mutta en vielä oikeastaan miten olisin voinut hoitaa sen paremmin, muuta kuin selkeämmin ilmaisemaan viimeisen kysymyksen ja varmaankin olemalla ystävällisempi. En tosiaan tarkoittanut mitenkään ikävästi asiaa.
-aloittaja