Onko miesten kaverittomuus yleistä

Mitä niillä kavereilla sitten tarkoitetaan? Monelle miehelle tuntuu riittävän työkaverit tai harrastuskaverit mutta ei näitä kutsuta kotiin.

Mulle kova ihmetyksenaihe on miehet, joilla ei ole läheisiä kavereita, joille kerrotaan yksityisempiä asioita. Tai jollain miehellä on pitkään ollut kaveri, jota sanoo parhaaksi kaverikseen, mutta se ei silti tarkoita sitä, että puhutaan jostain yksityisemmistä puheenaiheista.

Yksinäisiä miehiä on siinä missä naisia. Uskaltaisin väittää, että jopa enemmän, kun katsoo itsemurha, työttömyys, alkoholiongelma jne. -lukuja. 

[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 09:37"]

Mitä ihmettä? Kyllä mun tuntemilla miehillä on kaikilla kavereita? Jotkut näkevät harvemmin mutta en ole koskaan kuullut tälläisestä kroonisesta kaverittomuudesta.

[/quote]

Haloo nyt vaan sinne! Ja Welcome To Finland!

Tuliko jollekulle tosiaan uutisena se, että Suomi on "murheellisten laulujen maa", jossa myös oikeasti miehet kärsivät kroonisesta yksinäisyydestä, mikä on johtanut synkkään historiaan itsemurhien valossa. Suomalaisen miehen elämänkaareen mahtuu kyllä toveruutta paljonkin, mutta monasti polku, jonka keskiössä on omakotitalo ja perheen perustaminen, vie mieheltä kaverisuhteet. Esimerkiksi: omalla isälläni ei ole ollut kavereita opiskeluaikojen jälkeen, eli ilman kavereita yli 35 vuotta. Isoisälläni vastaava luku paljon suurempi.

Suomalainen kulttuuri on sillä tavalla sairas, että se ruokkii tällaisen ilmiön olemassaoloa. Harvassa ovat kuitenkin onneksi ne perheenisät, jotka todella kärsivät yksinäisyydestä, koska sosiaalista elämää voi olla myös ilman varsinaisia kavereita.

Melko paljonhan noita on miehiä, joilla ei työn lisäksi ole mitään harrastuksia, ei ystäviä eikä edes kavereita. Eläkkeelle jäädessä ei ole mitään muuta kuin ehkä elämäänsä ja valittavaan ukoonnsa tyytymätön vaimo.

Osa on miehistä on tyytyväisiä itsekseen.Mutta suuri osa valittaa tylsyyttä. Mutta kun ehdottelee uusia harrastuksia, vapaaehtoistöitä, seniorikerhoja tai mitä tahansa, niin ei kelpaa. Siinäpähän sitten narisevat eukolleen ja happanevat sohvalleen.

Miehiä en sääli, kun oma valintahan se on. Enkä edes vaimojaan, koska heidänkin osaltaan se nariseva äijä on oma valinta.

Ap:n kannattaa miettiä pidemmällä tähtäimellä yhteiseloa tuollaisen miehen kanssa. Etenkin jos osittaa vähänkään mustasukkaisuutta naisen ystäviä, kavereita ja harrastuksia kohtaan. Suuri riski saada sinusta riippuvainen mies ristiksesi. Jos tähän ajaudut, niin muista sitten, että se oli oma valintasi. Muista sekin, että aina voi valita toisin.

On meitä sosiaalisiakin miehiä, paljonkin. Joten kyse ei sinulla ole ehkä pelkästään huonostaa tuurista. Haalitko reppanoita hoivataksesi vai oletko muuten luuserimagneetti?

Mun miehen ainoa kaveri on hänen veljensä.
Itsellä taas useita kavereita ja muutama tosi ystävä.

Mun eläkkeellä oleva isä on juuri tuollainen yksinäinen jäärä, ehkä yksi kaveriksi luokiteltava tuttava mutta tätäkin näkee vain pari kertaa vuodessa. Nalkuttaa äidilleni äidin harrastuksista joita ei edes paljon ole, ehkä yhtenä iltana viikossa äiti käy tunnin-pari jossain, muuten viettävät kaiken ajan yhdessä.

Ja sitten suomalaiset miehet ovat just näitä jotka eniten kauhistelevat maahanmuuttajmiesten tapaa kokoontua isolla joukolla johonkin kahvilaan tms. Ehkä tuollainen sosiaalisuus on kuitenkin terveempää kuin yksin kotona jurottaminen vaimon kiviriippana.

Minulla on tasan yksi luottoystävä/kaveri, jostain yläasteelta/lukiosta. Muut nuoruuden/opiskeluajan kaverit on kadonneet mailman turuille.

Lisäksi on hyviä ja luotettavia työkavereita on useampia, eri ikäisiä, sekä miehiä ja naisia.

41v m

Mitä enemmän ikää sen vähemmän tuntuu olevan kavereita. Parikymppisillä on vielä opiskelukavereita ym. joiden kanssa vietetään aikaa mutta perheen myötä kaverit tuntuvat jäävän.

Miehet ei välttämättä elämäntilanteen muuttuessa pidä yllä vanhoja kaverisuhteita. Toisaalta jos toinen menee esim. naimisiin niin välillä huomaa että se uusi eukko järkkää yhteiselämän siten ettei miehellä enää ole aikaa vanhoille kavereilleen. Eukko toki pitää omat kaverinsa. 

Olen 41v ja tällainen kaveriton mies. Syitä varmasti on monia ja jokaisella omansa.

Oma tarinani meni siten, että lukio-iän jälkeen kasvoin eroon lapsuuden kavereista ja ystävistä kun huomasin miten pahasti heidän ajatusmaailmansa erosivat omastani. Paras ystäväni kaikkosi jonnekin uskpntojen syövereihin.

Opiskellessahan saa uusia kavereita. Kyllä, mutta ryssin sen vaihtamalla opintopaikkaa liian useasti. Kaverisuhteet kestivät jonkun vuoden koulun vaihdon jälkeen, mutta häipyivät pikkuhiljaa.

Silloisen harrastuksen piiristä löysin kavereita. Mutta sitten kolmissakymmenissä iski burnout ja osa vanhoista kavereista pelästyi kuullessaan sairaslomani syyn. Harrastuskavereita taas itse välttelin koska häpesin eikä ko. Harrastuskaan enää kiinnostanut.

Nykyään huomaan, että minulla on muutama kaveri jotka ovat ympäri maata. Yhteydet satunnaisia facebook-viestejä.

Sitten on pari läheisempää joita en juuri tapaa, mutta joiden kanssa vuosikausien ajan olemme avautuneet kaikesta.

Töistä en koskaan ole löytänyt kuin "työkavereita", joista en tiedä juuri mitään eivätkä hekään minusta työelämän ulkopuolella.
Mielenkiintoista, että opintojen yhteydessä löysin helposti kavereita, mutta töistä en.

Mun miehellä on paljon opiskelukavereita, joiden kanssa se menee joskus ryypyllekin. Mutta hyviä ystäviä sillä ei ole. Vanhat ystävät jäi synnyinkaupunkiin ja niillä on perheetkin nykyään, niin yhteydenpito on erittäin harvinaista. Oon usein miettinyt, miten se jaksaa. Itselläni ei kavereita juurikaan ole, mutta kaksi hyvää ystävää, ja parempi näin päin. Kunpa se löytäisi itselleen jonkun kivan äijäporukan. Tai en tiedä, ehkä sille on ok noinkin.

[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 10:11"]

Ja sitten suomalaiset miehet ovat just näitä jotka eniten kauhistelevat maahanmuuttajmiesten tapaa kokoontua isolla joukolla johonkin kahvilaan tms. Ehkä tuollainen sosiaalisuus on kuitenkin terveempää kuin yksin kotona jurottaminen vaimon kiviriippana.

[/quote]

Tietenkin periaatteesta jurottavat jöröttäjät ovat asia erikseen, mutta en usko ap:n tuttavien olevan tällaisia ja voin sanoa, että kaverittomuus ei todellakaan ole useinkaan oma valinta, niinkuin täällä tuntuu jotkut kuvittelevan. Yksinäisyys on suuri mysteeri keskuudessamme, koska toisille ei vain löydy kavereita. Tutkijat eivät ole kyenneet keksimään ratkaisua ongelmaan. Yksinäisiä vieroksutaan ja hyljeksitään, eikä hyljeksitty voi asiaan välttämättä mitenkään vaikuttaa.

Moni vaimo karkottaa miestensä kaverit ja ystävät kun ei syystä tai toisesta pidä heistä tai hänen mielestään he ovat miehelle väärää seuraa. Ja jos kaveri olisikin ok, niin kaverin vaimoa ei ole. Ja kun vaimo on tätä mieltä, niin mies ei voi yksinkään tavata näitä boikottilistalla olevia kavereita.

Pariskunnille on aikamoinen onni löytää ystävikseen pariskuntia, jossa kaikki pitävät tai vähintäinkin hyväksyvät toisensa. Tällaisella porukalla on hyvä pitää illanistujaisia ja tehdä yhteisiä rektiä.

Jurottajat, mulkerot ja riivinraudat karsiutuvat porukasta vaikka toinen puolisoista olisi kuinka mukava.,

[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 10:34"]

Tietenkin periaatteesta jurottavat jöröttäjät ovat asia erikseen, mutta en usko ap:n tuttavien olevan tällaisia ja voin sanoa, että kaverittomuus ei todellakaan ole useinkaan oma valinta, niinkuin täällä tuntuu jotkut kuvittelevan. Yksinäisyys on suuri mysteeri keskuudessamme, koska toisille ei vain löydy kavereita. Tutkijat eivät ole kyenneet keksimään ratkaisua ongelmaan. Yksinäisiä vieroksutaan ja hyljeksitään, eikä hyljeksitty voi asiaan välttämättä mitenkään vaikuttaa.

[/quote]

Yksinäisyys on oma valinta ainakin silloin, kun mies ei suostu lähtemäänm mihinkään vaikka kotoa kävisi maanittelemassa. Näitä on yksinäisissä miehissä paljon. Eikä varmaan johdu edes testosteronitasoista, kun ovat jo nuorella iällä olleet samanlaisia.

Voiko kyseessä olla joku psyykkinen juttu, niin suuri epävarmuus itsestä, että ei uskalla tarttua tarjottuun mahdollisuuteen?

[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 09:52"]Mulle kova ihmetyksenaihe on miehet, joilla ei ole läheisiä kavereita, joille kerrotaan yksityisempiä asioita. Tai jollain miehellä on pitkään ollut kaveri, jota sanoo parhaaksi kaverikseen, mutta se ei silti tarkoita sitä, että puhutaan jostain yksityisemmistä puheenaiheista.
[/quote]

Jahas. Taas yksi nainen joka ei ollenkaan ymmärrä miehiä ja heidän mielihalujaan.

Yllätys yllätys: Ihmiset ovat erilaisia. Osalla on ystäviä ja osalla vaan kavereita.

Karkeasti voi todeta, että on sosiaalisia miehiä, joilla on paljon kavereita, joiden kanssa sitten touhutaan harrastuksissa tai kapakassa jne. semmoista pinnallisempaa touhua suuremman osan kanssa.

Vähän ujompi mies ei edes viihdy tuollaisessa seurassa, mutta kavereita voi olla harrastuksen tai työn kautta. tapaa.

Miesten osalta voin vain kommentoida, että harvalla on sellainen "henkiystävä", jonka kanssa jaetaan ihan kaikki.

Kommunikointitavat ovat myös erilaisia kuin naisilla. Suurta ystävyyttä ja välittämistä on esim. että ystävä soittaa, että nyt vituttaa ja raskaasti ja sitten lähdetäänkin vaikka kalastamaan. Vitutuksen aihetta käsitellään  viisi lausetta ja loppuaika kalastellaan ja puhutaan paskaa.

Toisaalta miesnäkökulmasta osa naisten syvää "ystävyyttä" näyttää pelkältä juoruilulta tai loputtomilta  spekuloinneilta.

Ja todellakin, jos mies löytää hänelle sopivan naisen, niin tämä nainen voi oikeasti olla hänen paras "ystävänsä", jonka kanssa jaetaan asioita, joita ei ole ennen jaettu kenenkään kanssa.

Noh, kaikilla itse tuntemillani miehillä on kavereita eli vaikea antaa puolueetonta näkökulmaa. Sanoisin kuitenkin että niin miehillä kuin naisillakin on varmaan aika harvassa sellaiset, joilla ei ole yhtään kaveria. Siis yhden yhtäkään.

Täytyy olla jo todella introvertti tai sosiaalisesti kyvytön, jos ei yhdessäkään työ-, koulu-, tai harrastuspaikassa ole onnistunut luomaan mitään ihmissuhteita.

[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 11:57"]

Noh, kaikilla itse tuntemillani miehillä on kavereita eli vaikea antaa puolueetonta näkökulmaa. Sanoisin kuitenkin että niin miehillä kuin naisillakin on varmaan aika harvassa sellaiset, joilla ei ole yhtään kaveria. Siis yhden yhtäkään.

Täytyy olla jo todella introvertti tai sosiaalisesti kyvytön, jos ei yhdessäkään työ-, koulu-, tai harrastuspaikassa ole onnistunut luomaan mitään ihmissuhteita.

[/quote]

Ennen 30v ikää jos olet asunut 13 eri kaupungissa, sieltä ei paljon tule lapsuus eikä työkavereita, joita voisi ystäviksi kutsua, tuttavia kyllä, mutta ei ystäviä

Up