Onko kovin yleistäkin että aikuisten ihmisten vanhemmat

Minulla on yksi kaveri, joka ei millään meinaa uskaltaa kertoa vanhemmilleen, että saa lapsen. Vanhemmat kun eivät moista hyväksy ollenkaan.

Esikoisen tulo oli iloinen uutinen, mutta ennenkuin saatiin tuo toinen onnistumaan, niin siinä oli niitä keskenmenoja välissä kaksi. Molemmat sellaisia yllättäviä ja pitkällä raskaudessa ja vaativat kaavinta ja olivat tosi vaikea paikka meille molemmille. Sitten kun kolmannen kerran olin onnellisesti raskaana ja kerroin asian vanhemmilleni, niin sieltä tuli kommentti " taas" ja " no älä nyt vielä innostu" jne. Ette usko kuinka pahalle se tuntui, sillä äitilleni olin molempien keskenmenojen jälkeen soittanut itkien ja varmasti tiesi kuinka kamalaa se meille oli!



No... sitten kun tuo keskimmäinen lapsukainen oli reilun vuoden, niin kerroimme taas ilouutisen. Siinäkin välissä meillä oli koettuna jälleen keskenmeno, tosin siitä ei tiennyt kuin siskoni ja tällä kertaa se oli ihan spontaanikin, joten se ei e h k ä ihan niin kauheaa ollut sillä kerralla... Vaikkakin mielessä tietysti pyöri, että taasko joudumme kestämään kovia ennenkuin onnistaa ja onnistaako ollenkaan.



No, kun kerroimme, että meille tulee kolmas lapsi, niin kommentti oli " taasko? pankaas nyt jo johdot solmuun ja lakatkaa se lastenteko"



Jostain syystä minun perheeni oli vähän sitä mieltä, että kolme lasta on joku kauhe suurperhe!



No, kyllähän tämäkin tulokas yhtä rakas kaikille on. Tosin minun vanhempieni kohdalla kukaan muu lapsenlapsi ei näytä voittavan esikoiseni asemaa, joka on samalla heidän esikoislapsenlapsensa. Hänen odotustaan pelkäsin tosi paljon kertoa vanhemmilleni (olin 24v) koska en ollut isänsä kanssa naimisissa, vaikkakin olimme yhdessä olleet 11 vuotta. Sen odotusuutisen ottivat kuitenkin tosi innolla vastaan.



Nämä kaksi muuta sen sijaan ovat saaneet niuhemman vastaanoton,vaikka onkin tehty avioliiton auvoisessa satamassa.