Ketä tämä saikkulappusysteemi palvelee?
Tuli tuosta "Mitä nyt? En saa sairaslomatodistusta työpaikalle." ketjusta mieleen että ketä tämä lapunhakusysteemi palvelee.
Kuormittaa turhaan työterveyshuoltoja, terveyskeskuksia, päivystyksiä. Ihmiset ei ole vailla hoitoa vain paperilappua. Sairas esim kuumeessa oleva ihminen joutuu ravaamaan ympäri kaupunkia yhden lapun takia.
Kommentit (44)
Eihän toi systeemi palvele oikein ketään. Ymmärrän kyllä, että on tiettyjä aloja, joissa työnantajan on vahdittava väkeään ja silloin tuo on ilmeisesti "pakko". Mutta väitän myös, että suurin osa työpaikoista on sellaisia, joissa 1-3 päivää voisi olla omalla ilmoituksella. Kuten tuolla joku jo kertoikin, niin omalla ilmoituksella sairastaminen saattaa jopa vähentää sairaslomapäiviä kun ihmiset tulevat töihin sitten kun kykenevät eivätkä lääkärin määrään ajan jälkeen. Kyse on vain molemmin puolisesta luottamuksesta.
Karenssipäivä lisäisi sairaana työpaikalle tulemista, se ei tehostaisi työntekemistä ja lisäisi vain sairatuneiden määrää.
Työnantajalla on myös mahdollisuus vaatia todistusta sellaisissakin työpaikoissa, joissa on käytössä tuo ilmoitusmenettely. Meillä mm. on tällä hetkellä yhden työkaverin kanssa menossa tilanne, että hänen on käytävä aina työterveydessä hakemassa todistus. Tässä tapauksessa syy on tosin pitkittynyt sairauskierre.
Olisiko parempi sitten sellainen malli (kuten jossain päin maailmaa), että työntekijä voi sopia sellaisen sopimuksen(ja työnantaja vaatia sopimaan) että saa ihan luvallisesti ilmoittaa ilman mitään todisteita että ei tule töihin koska on sairaana, mutta ei tällöin saa palkkaakaan! Toki vatsataudissa se yhden päivän palkka on varmasti monelle se ja sama, mutta entä sitten kun käsi katkeaa?
Monesti nämä sopimukset tehdään matalapalkka-aloilla, jossa työssä ei ole suurta vastuuta ja työntekijä on helppo korvata.
Olen kyllä s-lomatodiatuksen kannalla, mutta on epäreilua, että joissakin hommissa saa pitää paikallisena jopa 3 päivää pelkällä ilmoituksella.
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 11:30"]No vaikka ravintola- tai kaupan alallahan porukka olisi huolettomasti saikulla, jos se olisi tehty noin helpoksi. Sellaiset alat, jotka perustuvat siihen, että työntekijä on paikalla tiettyyn aikaan, kärsisivät sellaisesta menettelystä, että saisi olla omalla ilmoituksella pois töistä. Jossain toimistotyössä, jossa taas ei ole väliä sillä, tapahtuuko asiat tietyllä kellonlyömällä, ei taas ole niin paljon merkitystä, seisooko työt jonkin aikaa.
Toisaalta - kyllähän saikuttajatyypit aina keinot keksii.
[/quote]
Mä olen kunnallisella puolella hoitajana. Meillä siis se systeemi, että 5 päivää saa olla omalla ilmoituksella pois. Ja reilun vuoden aikana sairauspoissaolot ovat VÄHENTYNEET tällä systeemillä.
En kyllä ite ole ylimääräisiä pois, jos oon kunnossa meen töihin, vaikka lapussa lukis mitä..
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 16:04"][quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 11:30"]No vaikka ravintola- tai kaupan alallahan porukka olisi huolettomasti saikulla, jos se olisi tehty noin helpoksi. Sellaiset alat, jotka perustuvat siihen, että työntekijä on paikalla tiettyyn aikaan, kärsisivät sellaisesta menettelystä, että saisi olla omalla ilmoituksella pois töistä. Jossain toimistotyössä, jossa taas ei ole väliä sillä, tapahtuuko asiat tietyllä kellonlyömällä, ei taas ole niin paljon merkitystä, seisooko työt jonkin aikaa.
Toisaalta - kyllähän saikuttajatyypit aina keinot keksii.
[/quote]
Mä olen kunnallisella puolella hoitajana. Meillä siis se systeemi, että 5 päivää saa olla omalla ilmoituksella pois. Ja reilun vuoden aikana sairauspoissaolot ovat VÄHENTYNEET tällä systeemillä.
[/quote]
Juuri näin. Lääkärit/hoitajat kirjoittavat yleensä sen 2-3 päivää vaikka se yksi päivä riittää. Esimerkki tältä päivältä. Todistus pitää olla ekasta päivästä. Migreeni alkoi eilen illalla. Tk-päivystyksessä kävin kääntymässä, jonoa noin 6 tuntia. En jäänyt. Hyvällä tuurilla olisin selvinnyt aamulla töihin kun saan nukkua. No, ei ollut hyvä tuuri. Olo hieman parantui yön aikana, mutta en ollut tuökuntoinen vielä. Soitto tk:een ja aika hoitajalle. Reissu sinne lappua hakemaan. Pyysin tämän päivän. Hoitaja kirjoittaa 2 päivää. No, olen sit huomennakin kotona täysin kunnossa. Jos hoitsu olisi kuunnellut mua olisi säästynyt yksi poissaolopäivä. Tai jos olisin saanut olla omalla ilmoituksella, olisi kans se yksi päivä säästynyt.
On ehkä typerin systeemi koskaan, että joissain työpaikoissa jokaisesta päivästä pitää olla saikkulappu.
Siis, jos on esimerkiksi kauheassa kuumeessa tai mahataudissa niin ei silloin helkkari soikoon lähdetä mihinkään terveyskeskukseen saati päivystykseen jonottamaan?? Sen vielä ymmärrän jos on oma auto ja mies joka kuskaa, tai itse siinä kunnossa että pystyy ajamaan.
Itse olin aikoinaan työpaikassa jossa oli ylitiukka saikkulappu-fetissin omaava pomo. Kaikesta piti olla aina se helkkarin lappu ja jos ei ollut niin pakko tulla töihin. Sen kanssa sain monesti tapella ja monesti sille sanoin puhelimessa suoraan, että en lähde tässä kunnossa (esim. mahatauti) mihinkään terveyskeskukseen busseilla seikkailemaan. Pomo siihen sitten, että "Jos et niin töihin sitten." johon minä sanoin, että voin toki tulla mutta turha sitten valittaa jos tartutan kaikki ympärillä olevat ja oksennan lattiat täyteen. Kauhean saarnan saattelemana sain sitten joitain päiviä tällä tavalla hyväksytyiksi sairaslomapäiviksi vaikka ei ollut virallisia lappuja. Ja hyvä niin.
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 16:40"]
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 16:04"][quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 11:30"]No vaikka ravintola- tai kaupan alallahan porukka olisi huolettomasti saikulla, jos se olisi tehty noin helpoksi. Sellaiset alat, jotka perustuvat siihen, että työntekijä on paikalla tiettyyn aikaan, kärsisivät sellaisesta menettelystä, että saisi olla omalla ilmoituksella pois töistä. Jossain toimistotyössä, jossa taas ei ole väliä sillä, tapahtuuko asiat tietyllä kellonlyömällä, ei taas ole niin paljon merkitystä, seisooko työt jonkin aikaa. Toisaalta - kyllähän saikuttajatyypit aina keinot keksii. [/quote] Mä olen kunnallisella puolella hoitajana. Meillä siis se systeemi, että 5 päivää saa olla omalla ilmoituksella pois. Ja reilun vuoden aikana sairauspoissaolot ovat VÄHENTYNEET tällä systeemillä. [/quote] Juuri näin. Lääkärit/hoitajat kirjoittavat yleensä sen 2-3 päivää vaikka se yksi päivä riittää. Esimerkki tältä päivältä. Todistus pitää olla ekasta päivästä. Migreeni alkoi eilen illalla. Tk-päivystyksessä kävin kääntymässä, jonoa noin 6 tuntia. En jäänyt. Hyvällä tuurilla olisin selvinnyt aamulla töihin kun saan nukkua. No, ei ollut hyvä tuuri. Olo hieman parantui yön aikana, mutta en ollut tuökuntoinen vielä. Soitto tk:een ja aika hoitajalle. Reissu sinne lappua hakemaan. Pyysin tämän päivän. Hoitaja kirjoittaa 2 päivää. No, olen sit huomennakin kotona täysin kunnossa. Jos hoitsu olisi kuunnellut mua olisi säästynyt yksi poissaolopäivä. Tai jos olisin saanut olla omalla ilmoituksella, olisi kans se yksi päivä säästynyt.
[/quote]Ihan sama työnantajan näkökulmasta mitä sinä teet, koska yhdeksän kymmenestä lintsaa työpaikalta jos sairauslomatodistuspakkoa ei ole. Eli mätämunat pilaa muidenkin maineen ja heidän takiaan hommat menee hankalaksi ja käy kalliiksi kaikille.
Joissain työpaikoissa saa olla omalla ilmoituksella (palkallisesti) 3 päivää sairaslomalla. Muistaakseni jossain oli tutkittukin että ihmiset olivat vähemmän pois töistä näissä paikoissa, yhtenä syynä esitettiin että yleensä lääkäri lätkäisi saikkua 5 päivää vaikka se 3 tai vähemmänkin olisi riittänyt.
TOTUUS on ,että sairauslomat PIDENTYVÄT kun niitä lyhyitä "oma ilmoituksia" ei enää hyväksytä. Ennen oltiin 1-2vrk lomalla mutta ne muuttuvat 3vrk-viikko lomiksi. Kyllä tämän kaikki tietävät mutta silti monet työnantajat eivät vaan myönnä asian niin olevan.
Itellä oli muuten yksi pomo joka soitteli aina lääkärille että "kun se työntekijä on niin ja niin tärkeä, että älä nyt pitkää lomaa anna". Lääkäri kerran minultakin kyseli, että mitä siellä firmassa oikein teen kun ei mua kukaan voi korvata...totesin että en sen kummenpaa kuin n10 muuta ihmistä jotka tekee ihan samaa homma ja pystyvät hyvin minut korvaamaan :D
Mä oon pari kertaa viimeisen vuoden aikana soittanut terveyskeskukseen saadakseni HOITOA lapselle tai itselleni. No, minulta tivattiin noin viisi kertaa: "Tarvitko siis sairaslomaa?" ja minä yritän puhelimessa vastata viisi kertaa:"En, tarvitsen hoitoa sairaalle lapselle". Ei mennyt jakeluun terveydenhoitajalle, lähdin lapsen kanssa ensi-apuun (keuhkokuume).
Joo, eli palvelee siis varmaan sitä työnantajaa.
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 16:50"]
On ehkä typerin systeemi koskaan, että joissain työpaikoissa jokaisesta päivästä pitää olla saikkulappu.
Siis, jos on esimerkiksi kauheassa kuumeessa tai mahataudissa niin ei silloin helkkari soikoon lähdetä mihinkään terveyskeskukseen saati päivystykseen jonottamaan?? Sen vielä ymmärrän jos on oma auto ja mies joka kuskaa, tai itse siinä kunnossa että pystyy ajamaan.
Itse olin aikoinaan työpaikassa jossa oli ylitiukka saikkulappu-fetissin omaava pomo. Kaikesta piti olla aina se helkkarin lappu ja jos ei ollut niin pakko tulla töihin. Sen kanssa sain monesti tapella ja monesti sille sanoin puhelimessa suoraan, että en lähde tässä kunnossa (esim. mahatauti) mihinkään terveyskeskukseen busseilla seikkailemaan. Pomo siihen sitten, että "Jos et niin töihin sitten." johon minä sanoin, että voin toki tulla mutta turha sitten valittaa jos tartutan kaikki ympärillä olevat ja oksennan lattiat täyteen. Kauhean saarnan saattelemana sain sitten joitain päiviä tällä tavalla hyväksytyiksi sairaslomapäiviksi vaikka ei ollut virallisia lappuja. Ja hyvä niin.
[/quote]
Olisit joskus käynyt leikkimässä työn sankaria työnantajan iloksi ja reippaasti tullut töihin ja siinä ohessa sitten ihan vahingossa vaikka oksentanut pomon lattialle.
Toisaalta voihan se olla, että pomolla itsellään on ollut ylempää tiukat ohjeet, ettei saa hyväksyä saikkuja ilman lappuja. Itse olin tuossa asemassa joskus ja itse taas sain ylempää valituksia, kun kerran käskin yhden ylitunnollisen alaisen pysymään kotona sairastamassa, kun sairastui influenssaan, asui kaukana työterveydestä ja olin itse nähnyt edellisenä päivänä, kun alainen oli tullut kipeäksi. (Mutta ei ollut tajunnut mennä lääkäriin vielä tuolloin, kun tapahtui vasta juuri ennen työajan loppua ja työterveyskin oli jo menossa kiinni.)
sairastin noro-viruksen pari vuotta sitten, olin silloin hoitovapaalla. olin neljä päivää sellaisessa kunnossa etten pystynyt käymään vessassakaan kuin kontaten. jos olisin ollut työssä, olisin ollut ilman palkkaa, en millään tavalla olisi päässyt lääkäriin (ambulanssilla ehkä )
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 16:50"]
On ehkä typerin systeemi koskaan, että joissain työpaikoissa jokaisesta päivästä pitää olla saikkulappu.
Siis, jos on esimerkiksi kauheassa kuumeessa tai mahataudissa niin ei silloin helkkari soikoon lähdetä mihinkään terveyskeskukseen saati päivystykseen jonottamaan?? Sen vielä ymmärrän jos on oma auto ja mies joka kuskaa, tai itse siinä kunnossa että pystyy ajamaan.
Itse olin aikoinaan työpaikassa jossa oli ylitiukka saikkulappu-fetissin omaava pomo. Kaikesta piti olla aina se helkkarin lappu ja jos ei ollut niin pakko tulla töihin. Sen kanssa sain monesti tapella ja monesti sille sanoin puhelimessa suoraan, että en lähde tässä kunnossa (esim. mahatauti) mihinkään terveyskeskukseen busseilla seikkailemaan. Pomo siihen sitten, että "Jos et niin töihin sitten." johon minä sanoin, että voin toki tulla mutta turha sitten valittaa jos tartutan kaikki ympärillä olevat ja oksennan lattiat täyteen. Kauhean saarnan saattelemana sain sitten joitain päiviä tällä tavalla hyväksytyiksi sairaslomapäiviksi vaikka ei ollut virallisia lappuja. Ja hyvä niin.
[/quote]
Olenkin joskus miettinyt, että mitä hittoa oikeasti tehdään näissä rajuissa vatsatautitapauksissa? Edellisen kerran olin rajussa vatsataudissa alaikäisenä, eli ei tarvinnut tätä puolta silloin miettiä. Silloin tosiaan oksensin KOKO AJAN. Kun vatsa oli tyhjä, alkoi mahahappojen ykääminen, eli oli pakko juoda koko ajan vettä jotta oli jotain mitä oksentaa.
Toinen pää "toimi" myös samaan tapaan... Ei herranjumala jos olisi pitänyt lähteä kotoa, niin olisi pitänyt varata rinkallinen varahousuja mukaan.
Voiko muka oikeasti tuollaisessa tilanteessa pakottaa lähtemään julkisilla lääkärille? Että toinen sitten istuu bussissa/junassa paskat housussa ja pussiin yrjöten?
Menee kyllä jo ihmisoikeuksien tallomisen puolelle. Ihan oikeasti.
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 17:01"]
Joissain työpaikoissa saa olla omalla ilmoituksella (palkallisesti) 3 päivää sairaslomalla. Muistaakseni jossain oli tutkittukin että ihmiset olivat vähemmän pois töistä näissä paikoissa, yhtenä syynä esitettiin että yleensä lääkäri lätkäisi saikkua 5 päivää vaikka se 3 tai vähemmänkin olisi riittänyt.
[/quote]
Jos varsinkin terveyskeskuslääkärin näkökulmasta ajattelee, niin tietenkin kirjoittaa mieluummin reilusti sitä sairaslomaa. Siellä on muutenkin ruuhkaa ja liikaa potilaita, jolloin varmasti ypsyttää kirjoittaa todistusta siitä, että "Matti Virtasella on flunssa ja kuumetta", kun sen kykenisi toteamaan vaikka naapurin mummo. Jotta lääkäri ei teetä itselleen turhaa työtä, kasvata ruuhkaansa ja joudu kirjoittamaan joka toinen päivä todistusta, että "kyllä sillä Matilla on yhä kuumetta, näissä flunssissa on nyt tapana olla sellaista", tietenkin on järkevää lääkärin ja yhteiskunnan kulujen kannalta fiksuinta kirjoittaa niin pitkä sairasloma, ettei Mattia tarvitse enää tavata, paitsi jos tauti kehittyy joksikin vakavaksi. Lääkärille, terveyskeskukselle ja verorahoille ei ole kuin hyötyä kirjoittaa vähän pidempi saikkulappu varmuuden vuoksi, joten tottakai he kirjoittavat suoraan 3 päivää tai varmaan enemmänkin, jos kantti kestää.
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 11:24"]
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 11:12"][quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 10:58"] [quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 10:54"]Se auttaa minua, työnantajaa. Jos sairaudesta ja lomantarpeesta ei ole todistusta, porukka olisi pois töistä ja nauttisi palkkaa. Ja vielä vetoaisi siihen, että näin se lain mukaan menee. Minusta sairaslomalappurumba saataisiin loppumaan samantien, kun sairauslomasta tehtäisiin palkaton 4 ensimmäisen päivän osalta. Jos edelleen on sairas, niin menee lääkäriin sairauden eikä lapun takia. [/quote] Paitsi että sitten ihmiset tulisi sairaana töihin tartuttamaan työkaverit, asiakkaat yms. eivätkä kuumeisina/oksentavina saisi mitään kuitenkaan aikaan. Töihinkään et silloin voisi kieltää tulemasta... [/quote] Kyllä työnantaja voi kieltää tulemasta töihin, jos on siellä vaaraksi muille. [/quote] No ei voi kieltää kuumeista kotiin jos sille kuumeiselle ei makseta palkkaa. Sittenhän työnantaja voisi ryhtyä ihan mielivaltaiseksi ja ryhtyä "lomauttamaan" ihmisiä vaikka nuhan tai käheän äänen vuoksi...
[/quote]
Sotket nyt kaksi asiaa eli sairastaminen ja työnantajan antamat määräykset. Jo tälläkin hetkellä työnanajalla on oikeus sanoa työntekijöille, että saatte pitää päivän palkallista vapaata. Kukaan ei siihen puutu, porukka lähtee kotiin ja palkka juoksee. Ihan sama se olisi silloin, jos sairausloma olisi palkatonta ja joku tulee sairaana töihin. Työnantaja voisi selkeästi sairaalle ilmoittaa, että olet määräyksestäni loppupäivän pois töistä, palkkaa saa kuin tekisi töitä. Vain ne omia aikojaan turhaan saikuttavat olisi ilman palkkaa ja oikeasti keuhkokuumeinen menisi kotiin lepääämään.
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 17:18"]
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 16:50"]
On ehkä typerin systeemi koskaan, että joissain työpaikoissa jokaisesta päivästä pitää olla saikkulappu.
Siis, jos on esimerkiksi kauheassa kuumeessa tai mahataudissa niin ei silloin helkkari soikoon lähdetä mihinkään terveyskeskukseen saati päivystykseen jonottamaan?? Sen vielä ymmärrän jos on oma auto ja mies joka kuskaa, tai itse siinä kunnossa että pystyy ajamaan.
Itse olin aikoinaan työpaikassa jossa oli ylitiukka saikkulappu-fetissin omaava pomo. Kaikesta piti olla aina se helkkarin lappu ja jos ei ollut niin pakko tulla töihin. Sen kanssa sain monesti tapella ja monesti sille sanoin puhelimessa suoraan, että en lähde tässä kunnossa (esim. mahatauti) mihinkään terveyskeskukseen busseilla seikkailemaan. Pomo siihen sitten, että "Jos et niin töihin sitten." johon minä sanoin, että voin toki tulla mutta turha sitten valittaa jos tartutan kaikki ympärillä olevat ja oksennan lattiat täyteen. Kauhean saarnan saattelemana sain sitten joitain päiviä tällä tavalla hyväksytyiksi sairaslomapäiviksi vaikka ei ollut virallisia lappuja. Ja hyvä niin.
[/quote]
Olenkin joskus miettinyt, että mitä hittoa oikeasti tehdään näissä rajuissa vatsatautitapauksissa? Edellisen kerran olin rajussa vatsataudissa alaikäisenä, eli ei tarvinnut tätä puolta silloin miettiä. Silloin tosiaan oksensin KOKO AJAN. Kun vatsa oli tyhjä, alkoi mahahappojen ykääminen, eli oli pakko juoda koko ajan vettä jotta oli jotain mitä oksentaa.
Toinen pää "toimi" myös samaan tapaan... Ei herranjumala jos olisi pitänyt lähteä kotoa, niin olisi pitänyt varata rinkallinen varahousuja mukaan.
Voiko muka oikeasti tuollaisessa tilanteessa pakottaa lähtemään julkisilla lääkärille? Että toinen sitten istuu bussissa/junassa paskat housussa ja pussiin yrjöten?
Menee kyllä jo ihmisoikeuksien tallomisen puolelle. Ihan oikeasti.
[/quote]
Miten niin? Saat sairastaa kotona ihan niin paljon kuin tahdot, mutta miksi työnantajan pitäisi sen kulut maksaa?
Meillä omalla ilmoituksella voi olla maksimissaan 3 päivää. Meillä on tutkimusten mukaan vähemmän sairauspoissaoloja kuin alan yrityksissä, jossa pitää olla lääkärintodistus. Ja vain noin puolet kunta- alan sairauspäivämääristä. Työnantajalla on oikeua muuttaa käytäntöä työntekijän kohdalla, jos poissaolojen syy epäilyttää,
Meillä kelpasi ennen töihin 3 päiväksi hoitajan todistus. Sitten pikkupomo suuressa viisaudessaan päätti, että pitää olla todistus lääkäriltä, vieläpä nimenomaa työterveyslääkäriltä. Tosi kiva. Mulla tilanne on se, että terveyskeskukseen on matkaa alle kilometri, pääterveysasemalle (missä lääkäripäivystys iltaisin) 15 km ja työterveyteen 25 km. Eli nyt joudun kipeänä ajamaan 50 km maantietä tai lapsen sairauden takia jonottamaan sairaan lapsen kanssa illan pääterveysasemalla. Ennen selvisimme piipahduksella omahoitajalle.